Laurent Binet: Perspectives

Olen aiemmin kirjoittanut blogissa Laurent Binet'n romaanista Kuka murhasi Roland Barthesin? Siinä Binet valloittavalla tavalla dekkarijuonen puitteissa kertoi 1900-luvun viimeisten vuosikymmenten ranskalaisesta kulttuurieliitistä ja ujutti vaivattomasti mukaan koko joukon tietoa kyseisen ajan semiotiikasta, filosofiasta ja kirjallisuustieteestä. Tässä Perspectives-romaanissa samanlaisen käsittelyn saavat 1500-luvun Firenzen hovi ja ennen kaikkea klassiset italialaiset kuvataiteilijat ja taideteoriat. 

Romaani alkaa esipuheella, jossa sen kirjoittaja, nimimerkki B, kertoo saaneensa käsiinsä kirjekokoelman, jonka nyt julkaisee. B voisi tietysti olla Binet – tosin näin suoraviivaista tulkintaa haittaa se, että B ilmaisee elävänsä 1800-luvulla. 

Heti ensimmäisessä kirjeessä kerrotaan rikoksesta. Taidemaalari Pontormo on löytynyt murhattuna San Lorenzon kappelista, jonka seinämaalauksia taiteilija on ollut viimeistelemässä. Pontormoa on lyöty vasaralla päähän ja tekoa on täydennetty rintakehään työnnetyllä taltalla. Osa hänen maalaamaansa vedenpaisumusta esittävää freskoa on maalattu äskettäin uudelleen taiteilijan tyyliä mukaillen, mutta kuivuneen työn värisävyn ero paljastaa murhan aikoihin tehdyn lisäyksen.

Firenzen herttua Cosimo de' Medici antaa rikoksen selvittämistehtävän taidemaalari ja arkkitehti Giorgio Vasarille. Nykyään Vasari muistetaan ennen kaikkea Taiteilijaelämäkertoja-teoksestaan, jonka ansiosta häntä on pidetty taidekritiikin isänä.

Kyseessä on siis kirjeromaani, jonka kirjeet ajoittuvat pääosin vuoteen 1557. Kirjoittajia ja vastaanottajia on parisenkymmentä. Kirjeet ovat aikajärjestyksessä lukuun ottamatta romaanin viimeistä kirjettä, joka on kirjoitettu vuoden 1556 lopussa ja jossa murhattu Pontormo kutsuu murhaajan – kuten tässä vaiheessa jo ymmärrämme – luokseen traagiseen tapaamiseen.

Romaanin nimi – Perspektiivejä – viittaa tietysti jo sinällään taidemaailmaan mutta myös niihin useisiin perspektiiveihin, näkökulmiin, jotka eri henkilöiden kirjoittamista kirjeistä avautuvat kirjan tapahtumiin. Brunelleschin kehittämä lineaarisen perspektiivin teoria on myös merkityksellinen renessanssin taidekäsityksen muutoksessa. Loppujen lopuksi myös Pontormon murhan syyt liittyvät tähän taidekäsityksen murrokseen ja siihen, miten yleisö siihen suhtautui.

Nyt ei tarvitse säikähtää, että kyseessä olisi kuivan akateeminen tutkielma. Kyseessä on aito jännittävä dekkari. Kirjeet antavat myös värikkään kuvan Firenzen elämästä, poliittisista juonitteluista ja ihmisten rakkauselämästä. Näkökulmat vaihtuvat tiuhaan. Romaanin rytmi on nopea. Mukana on vaarallisia tilanteita ja takaa-ajoja. Tekee mieli lukea aina vielä seuraava kirje.  

Murhatutkimuksensa lähtökohdaksi Giorgio Vasari asettaa kaksi ehtoa: epäilyllä tuli olla tilaisuus tekoon ja epäillyn tuli osata maalata Pontormon tyyliä jäljitellen. Tämän rajauksen jälkeenkin epäiltyjä on suuri joukko. Pari nunnaakin joutuu tutkintovankeuteen. Tunnettuja taiteilijoita epäiltyjen joukossa on useita. Myös poliittiset aktivistit, omia oikeuksiaan vaativat käsityöläiset, jotka ovat pitäneet kokouksiaan maalaustyön takia suljetussa San Lorenzon kappelissa, joutuvat epäillyiksi. Agitaattori Marco Moron kirjeissä on hauskan anakronistisia lainauksia kommunistisesta manifestista.

Monet Firenzen hallitsijasuvun jäsenet ovat mukana kirjeiden kirjoittajina. Cosimo de' Medici on herkästi suuttuva itsevaltias, joka ei siedä vastaansanomista ja on kärkkäästi vaatimassa Giorgio Vasarilta nopeita tuloksia murhatutkinnasta. Vasarille tämä aiheuttaa päänvaivaa: hän on etsimässä totuutta, ei hallitsijan tavoitteisiin sopivaa syyllistä.

Cosimo de' Medici havittelee myös Toscanan kuninkuutta. Tähän hän tarvitsee uuden paavin siunauksen ja joutuu siksi näyttäytymään vihamielisempänä taidetta kohtaan ja ankarampana paheita (esimerkiksi homoseksuaalisuutta) kohtaan kuin muuten olisi. Cosimo on suosinut taiteilijoita; paavi puolestaan uhkailee jopa Michelangelon maalaamien Rooman sikstiiniläiskappelin "rivojen" freskojen päällemaalaamisella.

Cosimolle ja hänen puolisolleen Eleanor Toledolaiselle aiheutuu huolta myös heidän vanhimmasta tyttärestään Mariasta. Murhatun taiteilijan jäämistöstä löytyy nimittäin taulu, jossa alastomalla Venuksella on Maria de' Medicin kasvot. Taulua – joka salaperäisesti katoaa – havittelevat monet.  Medicien poliittiset vastustajat haluaisivat pilata herttuasuvun maineen ja levittää kuvaa painokuvina. Tämän vuoksi he värväävät kultaseppänä ja seikkailijana tunnetun Benvenuto Cellinin etsimään taulun. Cellinin pöyhkeys ja itserakkaus tulee hauskasti esiin hänen kirjeissään.

Poliittisista syistä 17-vuotiasta Mariaa on kaavailtu puolisoksi Ferraran herttuan tunnetusti väkivaltaiselle pojalle. Avioliitto kaatuisi taulun julki tulemiseen. Marialle avioliiton peruuntuminen kyllä sopisi, varsinkin sen jälkeen kun hänen isänsä kaunis paasipoika Malatesta de' Malatesti alkoi viettää yönsä Marian vuoteessa.

Nuorten huono-onninen karkuretki päättyy Malatestan pakenemiseen Ranskaan, Marian kiinnijäämiseen ja palauttamiseen Firenzen hoviin – sekä katastrofaaliseen raskauteen. Maria on salaa käynyt kirjeenvaihtoa tätinsä Catherinen, Ranskan kuningattaren, kanssa. Catherine on pelannut kaksilla korteilla: hän on näennäisesti ollut Marian tukena, mutta yrittänyt samalla horjuttaa veljensä Cosimon asemaa.

Giorgio Vasarin on lopulta hyväksyttävä se, että – dekkariperinteen mukaisesti – epätodennäköisin mutta alusta asti tarinassa mukana ollut henkilö on syyllinen. Tilaisuus – joskin lähes uskomattomien ponnistusten avulla – ja kyky maalata osoittavat yllättävään suuntaan. Motiivin kertoo lopulta kirjeessään epäilty itse. Saako hän rangaistuksensa? No, sitä en kerro.

Olen pitänyt kovasti Frédéric Lenormandin historiallisista dekkareista, joissa rikoksia selvittää valistusfilosofi Voltaire. Tässä Laurent Binet'n astetta kunnianhimoisemmassa rikosromaanissa oli paljon samaa kuvia ja kuuluisuuksia kumartelematonta iloittelua.

Luin Perspectives-romaanin Sam Taylorin sujuvana englanninkielisenä käännöksenä. Se sattui löytymään keväällä Lontoon Waterstones-kirjakaupan tarjouspöydästä. Hieman ihmetyttää, miksi alkukielinen nimi Perspective(s) ei ole englantilaiselle kustantajalle kelvannut.

Laurent Binet, Perspectives. Vintage 2026. Ranskankielisestä alkuteoksesta Perspective(s) (2023) englanniksi kääntänyt Sam Taylor. Kansikuva: yksityiskohta Pontormon maalauksesta Venus ja Cupido. 264 s.