Magnus Mills: Explorers of the New Century

Magnus Mills, Explorers of the New Century. Bloomsbury 2006. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2005.

Junamatkalle tarvitsin jotain viihdyttävää. Tälläkin kertaa kallistuin hauskaan mieluummin kuin jännittävään. Täydellisen koomisen romaanin etsintäni siis jatkuu. Ainakin kirjan kannen mainosteksti lupasi ”valtavan hauskaa”.

Olihan tässä sitten sitä jännitystäkin. Kirja kertoo kahden arktisen retkikunnan yhtäaikaisesta matkasta – oikeastaan kilpailusta – kohti ”sivistyksen äärimmäistä pistettä”, toistaiseksi vielä kartoittamatonta aluetta. Väistämättä mieleen tulee Scottin ja Amundsenin todellinen kilpailu etelänavan valloittamisesta 1900-luvun alkupuolella. Yhtäläisyyttä lisää se, että kirjassa Johnsin johtaman retkikunnan jäsenillä on englantilaiset nimet ja Tostigin tiimillä skandinaaviset, kuin suoraan Ikean kuvastosta: Guthrum, Snaebjorn, Thorsson...

Retkikuntien etenemistä seurataan vuoron perään, ja koska retkikunnat eivät tiedä toistensa tarkkaa sijaintia, myös lukija jännittää, kumpi joukkue pääsee ensimmäisenä määränpäähän. Retkikunnilla on luonnollisesti monenlaisia vaikeuksia, maasto osoittautuu ennakoitua vaikeammaksi, ruoka käy vähiin, miehet valittavat, tekevät virheitä.

Vähitellen lukijalle alkaa myös selvitä, että matkalla on käytännöllisempi tarkoitus kuin kartoittamattoman alueen tutkiminen. Tarkoitus on viedä äärimmäiseen pisteeseen jotain, mitä ei sivistyneeseen maailmaan haluta. Kirja on allegoria siitä, miten käy, kun ihminen alkaa vetää rajoja siihen, ketkä kuuluvat ihmiskuntaan ja ketkä eivät. Ollaan siis kirjaimellisesti matkalla sivistyksen äärimmäiseen pisteeseen.

Tämä edellä oleva ei ole kovin valaisevaa. Romaanin idea on kuitenkin niin erikoinen, että en voi paljastaa enempää pilaamatta yllätystä lukijalta. Kunnioitettavan kärsivällisesti kirjailija rakentaa tarinansa. Ensimmäiset sata sivua tuudittavat lukijan uskomaan, että kyseessä on suhteellisen tavanomainen seikkailukertomus. Sitten kaikki käännetään ylösalaisin.

Sitä mainoslauseen ”valtavan hauskaa” en kirjasta löytänyt. Romaani ei naurata eikä edes sanottavasti hymyilytä. No, muutamat keskustelut retkikunnan muulien kanssa ovat huvittavia. Minulle tämä kuitenkin oli pohjimmiltaan vakava kirja.

Junamatkani sujui kuin huomaamatta. Kirja piti lujasti otteessaan Oulusta Tikkurilaan.