Deborah Eisenbergin novelleja

Deborah Eisenberg, Transactions in a Foreign Currency. Faber and Faber 1987. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1986.
Deborah Eisenberg, All Around Atlantis. Granta Books 1997.

Muutama vuosi sitten luin jännittävän nimen ja, kyllä vaan, kansikuvan houkuttelemana Deborah Eisenbergin novellikokoelman Twilight of the Superheroes (2006). Sen kertomukset käsittelivät mielenkiintoisella, epäsuoralla tavalla sitä, kuinka vuoden 2001 terrori-iskut olivat vaikuttaneet ilmapiiriin Yhdysvalloissa. Muistan mielessäni verranneeni Eisenbergin novelleja arvostamani Alice Munron tuotantoon. Molemmilla on mielestäni kyky pakata kolmenkymmenen sivun tarinaan kokonaisen romaanin verran sisältöä, ajatuksia ja sävyjä. Sekä Munro että Eisenberg ovat myös keskittyneet lähes täysin novellimuotoon omassa tuotannossaan.

Tällä kertaa luin Eisenbergin ensimmäisen ja kolmannen novellikokoelman. Ne eivät yllä tuon Twilight of the Superheroes -kokoelman tasolle, mutta tarjosivat kuitenkin useita nautittavia novelleja. Molemmissa nyt lukemissani kokoelmissa on seitsemän novellia. Seitsemän - täydellisyyden luku - sekulaarin kirjailijan hienovarainen kumarrus juutalaiselle perhetaustalleen?

Näissä kahdessa kokoelmassa näkyy myös, kuinka kirjailijan keinovalikoima ja varmuus ovat kasvaneet kokoelmasta toiseen. Ensimmäisen kokoelman kaikissa novelleissa on naispuolinen minäkertoja. Heidän ikänsä vaihtelee teini-ikäisestä noin 40-vuotiaaseen. Jälkimmäisen kokoelman kerrontanäkökulmassa on enemmän vaihtelua ja keskushenkilöiden ikähaitari on venynyt kattamaan lapsuuden ja vanhuuden. Ensimmäisen kokoelman useissa novelleissa on loppupuolella kappale, jossa teema hiotaan kirkkaaksi (Eisenberg on sen verran moniselitteinen kirjoittaja, että ei sorru vääntämään rautalangasta). Jälkimmäinen kokoelma luottaa myös hienovaraisempiin vihjeisiin: kertomuksen tunnelmaan, epätäydellisiin, hapuileviin vuorosanoihin, fragmenttien voimaan.

Transactions in a Foreign Currency -kokoelman ensimmäinen novelli Flotsam nostaa heti pintaan pari keskeistä Eisenbergin teemaa. Elämä on sattumanvaraista; epätodennäköisyyskin on väistämätön osa elämää. Ihmisen elämän merkitys rakentuu sälästä.

Everything seemed to change on that one day, but really, I think, things had been changing and changing over the course of many previous days, and perhaps what eventually appears to be information always appears at first to be just flotsam, meaningless fragments, until enough flotsam accretes to manifest, when one notices it, a construction.

Kyky katsoa totuutta silmiin on tärkeää. Miksi? Eisenberg ei sano suoraan, mutta minä käytän uskonnollista termiä: totuus pelastaa, vapauttaa. Usein Eisenbergin novelleissa ainoa tapa saavuttaa itsetuntemus on nähdä itsensä toisen ihmisen silmin.

Flotsam-novelli on myös hyvä muistutus siitä, että kertojaminään pitää suhtautua varauksin: hän voi hyvinkin olla väärässä havainnoissaan ja omaa elämäänsä arvioidessaan. Heikko itsetunto on tehnyt Charlottesta ikävän ihmisen, joka yrittää elää toisten ihmisten odotusten mukaan. Novellin aikana hän oppii epämiellyttävän totuuden itsestään.

What It Was Like, Seeing Chris -novellin teini-ikäisellä kertojalla Laurelilla on konkreettisesti vikaa silmissään. Näkemisen vaikeus on myös symbolinen. Novellissa Laurel oppii ymmärtämään oman peruuttamattoman yksilöllisyytensä; lopussa hän "valaistuu" ja silmätkin paranevat - perusteet on esitetty novellissa niin vakuuttavasti, että osoitteleva loppuratkaisu ei tunnu kiusalliselta. Kertojan iän huomioon ottaen voi myös ajatella, että Laurel valaistuu vielä myöhemmin lisää.

Useissa kokoelman novelleissa on pinnan alla koominen väreily. Se syntyy siitä, että minäkertoja katselee taaksepäin entistä minäänsä, joka ei vielä ole oivaltanut jotain tärkeää ja siksi toimii tai puhuu huvittavalla tavalla. Ne novellit, joista tämä ajallinen ero puuttuu, joissa kertoja siis kertoo juuri nyt tapahtuvista asioista (A Lesson in Traveling Light ja Days), ovat totisempia, reportaasin omaisia, eivätkä oikein sytyttäneet minua.

Flotsam-novellin ohella pidin eniten kokoelman niminovellista Transactions in a Foreign Currency sekä novellista Broken Glass. Transactions-novellissa kertojaminä pääsee jälleen selvyyteen omasta elämäntilanteestaan ja ymmärtää, että vapaus jää totuuden varjoon: ihmiset ovat vapaita vain siinä määrin kuin tunnistavat elämänsä rajat.

Broken Glass viittaa jo eteenpäin Eisenbergin tuotannossa. Novellin kertoja on 34-vuotias yhdysvaltalainen nainen, joka äitinsä kuoleman jälkeen on tullut johonkin nimeämättömään Latinalaisen Amerikan maahan kokoamaan elämäänsä uudelleen. Hän näkee maanmiestensä ja -naistensa elämän tyhjyyden tropiikissa ja heidän harjoittamansa kulttuurisen hyväksikäytön. Tässäkin novellissa elämän merkityksen  - tai merkityksettömyyden - muodostuminen sattumanvaraisesta on keskeinen teema. Näin kauniin kuvan Eisenberg siitä tällä kertaa muodostaa:

It seemed that one simply ate any fruit at hand, scattering the seeds about carelessly and then years later found oneself walled in by the growth.

Väli-Amerikka tulee tärkeäksi tapahtumapaikaksi Eisenbergin kolmannessa novellikokoelmassa All Aroud Atlantis. Myös toisen kulttuurin hyväksikäyttö selvästi vaivaa kirjailijaa. Kirjailija, joka kuvaa Meksikoa tai Väli-Amerikkaa, ei helposti voi ohittaa D. H. Lawrencen vaikutusta. Olin huomaavinani viittauksia Lawrencen tuotantoon useissa kokoelman novelleissa. Lawrencen "tummat jumalat" pulpahtavat esille esimerkiksi novellissa Across the Lake, jossa myös väkivallan vaara ja eroottinen houkutus yhdistyvät lawrencelaisella tavalla. Someone to Talk To -novellissa päähenkilö on muusikko nimeltä Aaron (viittaus Lawrencen Aaron's Rod -romaaniin), jolla on varakkaan tyttöystävän jättämä kissa nimeltä Lady Chatterley ja joka pelkää otteensa menettämistä, köyhyyttä ja osattomuutta. Ehkä sorrun taas minulle luonteenomaiseen ylitulkintaan, mutta mielestäni myös novellin nimi The Girl Who Left Her Sock on the Floor on parodinen viittaus Lawrencen pienoisromaaneihin The Woman who Rode Away ja The Man who Died.

Kuten jo aiemmin vihjasin All Around Atlantis on kielellisesti ja kerronnallisesti selvästi rikkaampi kuin Transactions-kokoelma. Kerronta on sirpaleisempaa ja vaatii lukijalta enemmän tarkkaavaisuutta. Toisaalta se myös tuottaa palkitsevia oivalluksia. Eisenberg myös luo kerronnallisia jännitteitä uusilla tavoilla: The Girl Who Left Her Sock on the Floor on juoneltaan jännittävä tarina, joka lopussa vetäisee maton lukijan jalkojen alta. Mitä todella tapahtui? Mikä oli mielikuvitusta?

Tässä kokoelmassa pidin kovasti - luultavasti oman ikäni vuoksi - novellista Tlaloc's Paradise, joka käsittelee iäkkään Meksikossa asuvan yhdysvaltalaisnaisen elämäntilannetta. Meksikossa asuvien yhdysvaltalaisten taiteilijoiden ja keräilijöiden avant garde -yhteisö on hajonnut: osa on muuttanut takaisin pohjoiseen, osa kuollut. Jean on jäänyt jäljelle miehensä Leon kanssa. Ympäröivän luonnon kauneus tuottaa yhä suurta tyydytystä. Nyt Leo on joutunut sairaalaan tutkimuksiin. Jean pelkää Leon kuolevan ja jättävän hänet yksin. Punapukuiset lesket kylän aukiolla kummittelevat hänen mielessään. Satunnaiselle nuorelle vierailijalle, Markille, Jean puhuu paljon kertomatta kuitenkaan niistä asioista, jotka todella askarruttavat häntä. Kaunis, vähäeleinen novelli, sivumääräänsä suurempi.

Novellissa Rosie Gets a Soul melkein 30-vuotias Rosie jättää huumeet ja diileripoikaystävänsä ja aloittaa uran koristetaiteilijana. Taiteilijaystävä Jamie opettaa hänelle alan alkeet. Rosie on aluksi sitä mieltä, että ei osaa maalata riittävän hyvin.

"You think anyone can do it because you can do it," Rosie said.
"Wrong," Jamie said. "I think anyone can do it because anyone can do it. Especially the easy parts, which I'm going to show you, foolproofily, how to do. Look, how do you think people get to be able to do a thing? First they pretend they can do it, and then they do it, and then they can do it."

Tuo yllä oleva keskustelu oli ihan pakko lainata tähän, sillä kävin aivan samansisältöisen keskustelun viime keväänä kolmasluokkalaisen oppilaani kanssa. Aiheena oli englannin kielen sanojen oppiminen.

Novellissa All Around Atlantis sama ajatus sanotaan suunnilleen niin, että jos haluat oppia jotain, mitä et jo osaa, sinun on annettava itsesi muuttua. Tässä novellissa käsitellään Euroopasta toisen maailmansodan takia Yhdysvaltoihin saapuneitten ihmisten yrityksiä saada kiinni elämästä. Atlantis viittaa kadonneeseen eurooppalaiseen menneisyyteen, johon ei ole paluuta.

All Around Atlantis -kokoelman sävy on surumielinen mutta rohkaiseva. Elämä ei ole osoittautunut sellaiseksi kuin on toivottu, pettymyksiä ei voi väistää - tästä huolimatta ihmiset tulevat toimeen. Otamme elämämme haltuun muistin avulla.

Tätä täytyy saada lisää: tilasin Deborah Eisenbergin uusimman, viime vuonna ilmestyneen kokoelman Your Duck Is My Duck. Voiko kirjalla houkuttelevampaa nimeä ollakaan?