tiistai 21. heinäkuuta 2020

Amélie Nothomb: Le Voyage d´hiver

Amélie Nothomb, Le Voyage d'hiver. Albin Michel 2011. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2009.

Nuoruusiässä herää tärkeä kysymys maineesta: oletko valossa vai pimeydessä? Olisin halunnut pystyä valitsemaan. En pystynyt: jokin mitä en kyennyt analysoimaan tuomitsi minut varjoon. Ja se olisi voinut miellyttää minua vain, jos olisin sen itse valinnut.

Neljänkymmenen vuoden iässä lämmitys- ja sähköratkaisujen asiantuntija Zoïle on astumassa pois varjosta. Hän valmistautuu Charles de Gaullen lentokentällä kaappaamaan lentokoneen, lentämään sen päin tunnettua turistikohdetta ja kuolemaan sadan muun matkustajan kanssa. Koneen lähtöä odotellessaan hän kirjoittaa vihkoon eräänlaiset muistelmansa, joiden on määrä tuhoutua yhdessä hänen kanssaan. Juonipaljastuksia on luvassa taas.

Zoïle vakuuttaa, ettei ole terroristi. Hänellä ei ole oikeutusta teolleen, hän toteaa olevansa rehellinen hirviö. Rakkaudessa pettynyt hirviö.

Zoïlen talvimatka alkaa joulukuussa, kun hän työnsä kautta tutustuu kahteen nuoreen naiseen, jotka ovat juuri muuttaneet jääkylmään pariisilaiseen ullakkohuoneistoon. Naisista toinen, Aliénor, on menestyvä kirjailija. Romaani astuu reippaasti uskottavuuden ulkopuolelle, sillä käy ilmi, että Aliénor on autisti, jota romaanien sanelemisen lisäksi kiinnostaa lähinnä vain syöminen ja sylkikuplien puhaltelu. Kaunis Astrolabe puolestaan toimii savant-kirjailijan sihteerinä, kirjallisena agenttina ja suojelijana maailmaa vastaan.

Zoïle ihastuu välittömästi Astrolabeen ja saa tältä kyllä vastakaikua, mutta suhteen etenemistä haittaa se, ettei Astrolabe suostu jättämään Aliénoria hetkeksikään yksin. Lopulta Zoïle turvautuu epätoivoiseen viettelykeinoon: hän syöttää naisille huumesientä ja nauttii sitä itsekin. Seuraa ylä- ja alamäkiä sisältävä huuruinen trippi, jonka aikana Aliénor vetäytyy silmät kiinni katselemaan modernin taiteen näyttelyä päänsä sisällä. Astrolabe puolestaan muuttuu kylmäksi kivipatsaaksi (stoned kirjaimellisesti), eikä Zoïlen rakasteluyritys johda mihinkään – bad trip. Kaiken kauheuden kruunaa se, että Astrolabe nauraa epäonniselle rakastajalleen.

Zoïle vihastuu. Jos se, mikä on korkeinta ja kauneinta maailmankaikkeudessa, pystyy menettelemään näin katalasti, tuhoutukoon koko surkea ihmiskunta! Tässä satiirisessa ja ilkikurisessa romaanissa näyttää siis siltä, että naisen nauru ja miehen loukattu ylpeys loppujen lopuksi ovat virikkeenä terroritekoon.

Teon kohteeksi valikoituu Astrolaben nimen jättiläismäinen alkukirjain. Tiesittekö muuten, että Gustave Eiffel oli hullaantunut naiseen nimeltä Amélie? En tiennyt minäkään, mutta niin väitetään tässä romaanissa, jonka on kirjoittanut Amélie Nothomb, belgialaissyntyinen kirjailija, jonka romaanista Mercure olen kirjoittanut aiemmin.

Nothombia näyttävät näiden kahden lukemani romaanin perusteella kiehtovan eriskummalliset ja symboliset nimet, groteskit henkilöhahmot, viittaukset kirjoihin ja musiikkiin (tässä Schubertiin) ja läheisriippuvaiset ihmissuhteet. Lukijalle tulee myös usein tunne, että kirjailija ei ole aivan vakavissaan vaan tekee pilaa kirjallisuuden melodramaattisista juonirakenteista. Teoksen loput ovat myös monitulkintaisia tai suorastaan vaihtoehtoisia. Niin tässäkin. Zoïlen muistelmienhan piti tuhoutua hänen kanssaan, ja nyt minä ne juuri luin. Entäpä jos...

Koukuttavaa luettavaa – hieman raivostuttavalla tavalla tosin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!