Georges Simenon käytti uransa aikana noin kolmeakymmentä eri kirjailijanimeä. Romaanin 45° à l'ombre (45 astetta varjossa) kirjoittajaksi on alun perin merkitty Georges Sim. Tällä nimellä Simenon uransa alkuaikoina julkaisi useita romaaneja, jotka nykyisin luokitellaan hänen "kovien romaaniensa" ryhmään ja erotetaan näin hänen poliisi- ja rikosromaaneistaan. Simenonin "kovat romaanit" pyrkivät kuvaamaan ja ymmärtämään henkilöidensä käyttäytymisen psykologisia vaikuttimia, eivätkä ne mielestäni siinä suhteessa poikkea kovin paljon hänen rikosromaaneistaan tai vaikkapa komisario Maigret'n tutkimuksista. Rikosta näissä "kovissa romaaneissa" ei tosin aina ole lainkaan tai se ei ole niissä keskeisessä osassa: se on pikemminkin seuraus kuin lähtökohta.
Kirjailijanimen vaihtamisella Simenon mahdollisesti pyrki antamaan lukijoilleen viestin siitä, millaista romaania kulloinkin saattoi odottaa. Toisaalta kun Simenon saattoi saman vuoden aikana helposti julkaista puolen tusinaa romaaneja, hän esti kirjailijanimen vaihtamisella sen tilanteen, että olisi kilpaillut markkinoilla itsensä kanssa – jos siis ostajasta alkoi tuntua, että ei kai sitä nyt aina voi vain Simenonin romaaneita hankkia.
45° à l'ombre kertoo Ranskan Bordeaux'n ja Kongon Matadin väliä liikennöivän Aquitaine-laivan yhdestä matkasta Afrikasta Eurooppaan. Kirjan nimi viittaa helteeseen, joka piinaa matkustajia suurimman osan matkasta. Tässä – kuten useissa Simenonin romaaneissa – sää vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen: se korostaa joitakin ihmisten ominaisuuksia ja vaimentaa toisia.
Ensimmäisessä luvussa Simenon hyvin taloudellisesti kuvaa romaanin päähenkilöt ja laivan ilmapiirin. Laiva muodostaa pienoisyhteiskunnan, jonka luokkarajat ovat harvinaisen selvät: ensimmäisellä, toisella ja kolmannella luokalla on omat hyttinsä, ravintolansa ja kävelykantensa. Suurin osa romaanista koetaan laivan lääkärin, Donadieun, kautta. Donadieulla on poikkeuksellinen näköala eri luokkiin, sillä hän vastaa kaikkien matkustajien terveydenhuollosta. Hän on noin nelikymmenvuotias, syrjässä pysyttelevä ihmisten tarkkailija. Hytissään hän lukee Conradia – jonka Marlowia hän hieman muistuttaa – ja turruttaa empatiansa jokailtaisella oopiumannoksella.
Donadieu on havainnut, että matkan alku usein määrää sen, millainen tunnelma aluksessa tulee koko matkan ajan olemaan. Nyt matka alkaa kehnosti. Helle ja kosteus tekevät ihmiset ärtyisiksi. Laiva on lisäksi alkumatkasta saanut pari pohjakosketusta. Vuotojen takia pumppuja joudutaan käyttämään lähes koko ajan, ja juomavettä joudutaan helteestä huolimatta säännöstelemään.
Donadieulla on suuri tarve ymmärtää ihmisten käyttäytymistä. Hän on nuoresta pitäen uskonut pystyvänsä erottamaan ihmisistä ne, joiden elämä on tuhoutumassa. Vapaan tahdon ongelma piinaa häntä: onko ihmisen kohtaloa mahdollista muuttaa. Tämän romaanin keskeinen juoni muodostuu hänen yrityksestään vaikuttaa yhden mielestään tuhoon tuomitun ihmisen kohtaloon. Hän yrittää leikkiä Isä Jumalaa, kuten hän itsekin hieman huvittuneena ajattelee.
Useisiin ensimmäisen luokan matkustajiin tutustumme nimeltä. Bassot'n pariskunnan mies on lääkäri, jonka mielenterveys on siirtomaatyössä luhistunut. Levottoman käytöksensä takia hän joutuu osaksi matkaa lukkojen taakse. Rouva Bassot huvittelee sillä aikaa siirtomaa-armeijan upseerien kanssa, kuten hänen kerrotaan tehneen jo Afrikassakin.
Herra Lachaux on valtavan maaomaisuuden siirtomaissa hankkinut öykkäri, joka tuon tuosta uhkailee laivan miehistöä valituksilla. Hänen huhutaan kohdelleen alkuasukkaita säälimättömästi ja julmasti, surmanneen henkilökohtaisesti jopa satoja ihmisiä.
Dassonvillen pariskunnan mies on työasioihinsa uppoutunut liikemies, joka liikeasioiden vuoksi jää pois laivasta jo Afrikan rannikolla. Rouva Dassonville lapsineen jatkaa Bordeaux'hon. Matkalla rouva Dassonville hakee vaihtelua laivan miesten, ensin purseri Neuvillen ja sitten herra Huret'n, seurasta.
Huret'n pariskunta on poikkeus ensimmäisen luokan matkustajien joukossa. Heillä on liput toiseen luokkaan, mutta laivan kapteeni ja lääkäri Donadieu siirtävät heidät ensimmäiseen luokkaan, koska pariskunnan vauva on vakavasti sairas. Masentunut ja itsetuhoisia ajatuksia hautova rouva Huret viettää lähes kaiken aikansa hytissä vauvan kanssa, mutta ailahtelevainen – yhtä aikaa ylpeä ja alemmuudentuntoinen – herra Huret käyttää hyväkseen ensimmäisen luokan palveluja täysin mitoin. Hän ajautuu pelivelkoihin, eikä hänellä ole rahaa myöskään baarilaskun maksamiseen. Lisäksi hän ryhtyy suhteeseen rouva Dassonvillen kanssa, joka katkaisee suhteen siinä vaiheessa, kun ensimmäisessä luokassa paljastuu, että Huret ei oikeastaan kuulu sinne. Kun herra Lachaux'n lompakko katoaa, Lachaux vaatii Huret'n hytin tutkimista. Herra Lachaux'lle, joka tehokkaasti urkkii ihmisten salaisuudet tietoonsa, on paljastunut Huret'n pariskunnan tilanne. Tyylilleen uskollisesti hän uhkaa valittavansa laivayhtiöön ja vaativansa rahansa takaisin ensimmäisen luokan lipustaan, koska samassa luokassa voi matkustaa toisen luokan lipullakin.
Loukattu ja hylätty herra Huret ajautuu henkiseen kriisiin, ja juuri hänet lääkäri Donadieu siis päättää pelastaa ja muuttaa miehen kohtalon. Se, miten tässä yrityksessä käy, paljastuu romaanin viimeisen sivun parissa viimeisessä kappaleessa, joissa kaikkitietävä kertoja lakonisesti toteaa keskeisten henkilöiden myöhemmät vaiheet. Myös herra Lachaux'n lompakon todennäköinen varas paljastetaan.
Toisen luokan matkustajia ei romaanissa juurikaan kuvata. Muutamia nousee esiin ensimmäisen ja toisen luokan matkustajien yhteisissä juhlissa, mutta heidän kuvauksensa ei mene ulkonäön kuvailua syvemmälle.
Miehistö järjestää ensimmäisen ja toisen luokan matkustajille tapahtumia, leikkejä ja pelejä, kun taas kolmannen luokan matkustajat on jätetty oman onnensa nojaan passiiviseen toimettomuuteen. Kolmannessa luokassa matkustaa "neekereitä" ja "keltaisia": iso joukko afrikkalaisia sekä kolmesataa vietnamilaista työläistä kotimatkalla Ranskan kautta. Vietnamilaisten joukossa kiertää vaikea ripuli, joka aiheuttaa useita kuolemantapauksia. Herra Lachaux uskoo, että kyseessä on keltakuume, josta lääkäri Donadieu ei uskalla kertoa matkustajille. Kolmannen luokan matkustajat ovat romaanissa läsnä vain satunnaisina ääninä. Yksikään ei nouse yksilönä esiin.
Kun muutamat ensimmäisen luokan matkustajat sattumalta saapuvat varhain aamulla järjestettyihin kuolleen vietnamilaisen hautajaisiin, he suhtautuvat tilaisuuteen kuin heidän huvituksekseen tarkoitettuun tapahtumaan.
Romaanin suljettu ihmislaboratorio pitää lukijan hyvin otteessaan loppuun saakka. Taas kerran saa huomata, että ihmiset – heidän ajatuksensa ja käytöksensä – ovat pohjattoman mielenkiintoisia. Jännitys syntyy erilaisten persoonallisuuksien törmäyksistä. Ei siinä kovin mutkikasta juonta kaivata.
Georges Simenon, 45° à l'ombre. Teoksessa Tout Simenon: œuvre romanesque 19. Omnibus 2003. Romaanin alkuperäinen julkaisuvuosi 1936. 88 s.
------------------------
Helmet-lukuhaasteen kohta 10: Kirjan nimessä on numero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!