Kokoelma sisältää seitsemän satua, joista useimmat sijoittuvat Broca-kadun tienoille. Vain yksi sijoittuu kokonaan Pariisin ulkopuolelle. Päähenkilöinä ovat monessa tarinassa Papa Saïd, algerialainen maahanmuuttaja, ja erityisesti hänen lapsensa Bachir ja Nadia. Esipuheessaan Pierre Gripari kertoo, että henkilöillä on todelliset esikuvat: Papa Saïd pitää puolisonsa kanssa pientä kahvilaa ja elintarvikeliikettä rue Brocalla.
Saduissa perinteiset satuhahmot – noidat, jättiläiset, keijut – seikkailevat nykyajassa. Avukseen tai vastustajakseen he saavat nykyajan kekseliäitä lapsia.
Sadut ovat vauhdikkaita ja hauskoja. Niissä on paljon vuoropuhelua. Monet niistä sopisivat vaikkapa koulujen tai ilmaisutaitoryhmien harjoitusnäytelmiksi lähes sellaisinaan.
Lapsiyleisölle suunnatut sadut ovat epäilemättä itsetuntoa vahvistavia: useissa saduissa lapset onnistuvat itsenäisesti ilman aikuisten apua ratkaisemaan haastavia ongelmia. Oli myös mukavaa, että päähenkilöt vaihteeksi olivat maahanmuuttajaperheen jäseniä. Tarvittaessa satujen sympaattinen kertoja, monsieur Pierre, selittää hankalia kohtia ja sanoja.
Minua viehätti kovasti satujen lapsilähtöisyys. Esimerkiksi satu nimeltä Histoire de Lustucru saa alkunsa siitä, että opettaja on koulussa kysynyt, kuka on se roomalainen sotapäällikkö, joka valloitti Gallian. Bachir on vastannut: – Lustucru. (Lustucru on tunnetun ranskalaisen lastenlaulun henkilö.) Niinpä sadunkertoja ottaa tehtäväkseen kertoa Ranskan historian uusiksi: Lustucru kaverinsa Julius Caesarin kanssa voittaa gallit. Lustucru kirjoittaa Gallian sotaretkestä kirjan, jonka antaa Julius Caesarille Roomaan vietäväksi. Matkalla Julius Caesar väärentää kirjan ja vaihtaa oman nimensä jokaiseen kohtaan, jossa lukee Lustucru. Kuolematon Lustucru puuttuu historian kulkuun tuon tuostakin: hän voittaa arabit Poitiersissa ja valloittaa Englannin normannien laskuun. Myös Jeanne d'Arc on todellisuudessa Lustucru! Hän myös säveltää Marseljeesin...
Griparin saduissa on myös kohtia, jotka huvittavat erityisesti aikuisia, mutta näissä saduissa ei naureskella ja vinkata silmää lapsen pään yli. Kohdat ovat varmaan absurdisuudessaan huvittavia myös lapsilukijasta. Minua esimerkiksi huvitti punasukkaisesta jättiläisestä kertovassa sadussa kohta, jossa jättiläinen on juuri ilmoittanut haluavansa Mireille-neidon puolisokseen:
– Se on mahdotonta, sanoi pappi.
– Ja miksi se on mahdotonta?
– Koska olette liian suuri. Te ette mahtuisi kirkkoon.
Saduissa paha saa palkkansa ja hyville käy lopulta hyvin – toisinaan pienen mutkan kautta. Sadussa La Fée du robinet (Vesihanan keiju) ilkeä tyttö varastaa jääkaapista ruokaa keijulle, joka palkitsee tytön siten, että aina kun tyttö sanoo sanan, hänen suustaan putoaa helmi. Kiltti ja hyvä tyttö puolestaan kieltäytyy varastamasta ruokaa, joten keiju määrää, että aina kun tyttö puhuu, hänen suustaan putoaa käärme. Kuinkas tässä nyt näin kävi?
Eipä hätää! Helmitytön poikaystävä lukitsee tytön asuntoonsa ja tytön täytyy puhua päivät pääksytysten ja täyttää pesuvati helmillä. Kun tyttö kieltäytyy, poika lyö tätä. Käärmetyttö puolestaan menee naimisiin Pasteur-instituutin tutkijan kanssa, joka tarvitsee käärmeitä vastalääketutkimukseensa. Heistä tulee hyvin onnellisia.
Loppujen lopuksi taika poistuu. Helmityttö palaa vanhempiensa kotiin ja oppii kiltiksi. Käärmetyttö ja tutkija ovat edelleen yhtä onnellisia, sillä nyt he voivat puhua enemmän tarvitsematta pelätä, että koti täyttyy käärmeillä.
Ranskassa kirjallisuuskasvatukseen panostetaan. Useissa lastenkirjoissa on liiteosa, jossa on selityksiä, tietovisoja luetusta tai pieniä kirjoitus- tai ilmaisutehtäviä. Niin tässäkin. Innokkaalle lukijalle lisäosassa on hauskojen tehtävien lisäksi tietoa muun muassa Odysseian Kirke-velhosta, Medeasta, sekä Roald Dahlin noidista.
Pierre Gripari, La sorcière de la rue Mouffetard et autres contes de la rue Broca. Gallimard 2001. Folio Junior N° 440. Kuvitus Puig Rosado. 123 s. + 31 s. (Tähän painokseen sisältyy 31 sivun mittainen lapsille suunnattu tehtävä- ja tieto-osio, jonka ovat laatineet Christian Biet, Jean-Paul Brighelli, Jean-Luc Rispail, Bruno Pilorget ja Marie-Madeleine Touzin.)
Sadut julkaistiin alun perin vuonna 1967.
---------------------
Helmet-lukuhaasteen kohta 42: Satukirja.
Hienoa, että kirjallisuuskasvatukseen panostetaan Ranskassa.
VastaaPoistaRanskalaista kirjallisuutta saisi kääntää enemmän suomeksi, aikuisten kirjoja ja myös lastenkirjallisuutta.
Hei, Marjatta!
PoistaRanskassa omaa kieltä ja kulttuuria tunnetusti arvostetaan. Englannin kielen vaikutusta yritetään siellä tietoisesti pienentää. Ainakin vielä jokin aika sitten esimerkiksi television omakielisen ohjelmatuotannon prosenttiosuus oli tarkasti määrätty.
Olen samaa mieltä ranskankielisen kirjallisuuden kääntämisestä. Oma kielitaitoni riittää satuihin ja dekkareihin, mutta esimerkiksi Proustin lukeminen alkukielellä on jäänyt yritykseksi.