keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

James Meek: The People's Act of Love

James Meekin romaanin taustana on pari Venäjän historian vähemmän tunnettua seikkaa. Ensimmäinen niistä on se, että bolsevikkivallankumouksen jälkeen syntyneessä sisällissodassa oli mukana kymmeniä tuhansia tšekkejä ja slovakkeja. Osa taisteli punaisten puolella (esimerkiksi Kunnon sotamies Švejkin kirjoittaja Jaroslav Hašek), mutta erittäin suuri joukko-osasto myös bolsevikkeja vastaan. Kun kävi ilmeiseksi, että punaiset tulevat voittamaan sodan, tämä  tšekkilegioona yritti päästä pois Venäjältä. Sen komppaniat harhailivat hajaantuneina pitkin Siperiaa. Turhautuneet sotilaat ilmeisesti myös syyllistyivät raakuuksiin siviiliväestöä kohtaan. Viimeiset tšekkien ja slovakkien joukot poistuivat japanilaisilla laivoilla Vladivostokin kautta syyskuussa vuonna 1920.

Toinen merkittävä tausta romaanille on venäläinen skoptsien uskonlahko, joka syntyi 1700-luvun lopulla ja vaikutti ainakin 1970-luvulle asti. Skoptsit tulkitsivat syntiinlankeemuksen seksuaaliseksi tottelemattomuudeksi. Syntiinlankeemuksen jälkeen mies ja nainen saivat kielletyn hedelmän osaksi ruumistaan kiveksinä ja rintoina. Skoptsit uskoivat saavuttavansa paratiisillisen tilan ja muuttuvansa enkeleiksi kastraation avulla. Miehet leikkasivat tai leikkauttivat irti kiveksensä ja toisinaan myös peniksensä. Sen jälkeen he heittivät nämä "helvetin avaimet" tuleen. Skoptsinaiset leikkauttivat pois rintansa. Skoptsit elivät yleensä omissa eristäytyneissä yhteisöissään yksinkertaista, rauhanomaista ja yksilön täydellistymiseen tähtäävää elämää. Heidän uskonnollisissa seremonioissaan laulettiin hymnejä ja niihin kuului myös hurmoksellista tanssia. Lahkossa arvellaan enimmillään olleen noin 100 000 jäsentä.

The People's Act of Love sijoittuu suurimmaksi osaksi siperialaiseen Yazykin kylään. Sen asukkaat ovat enimmäkseen skoptseja. Heidän lisäkseen sinne on asettunut tšekkikomppania, joka alun perin on ollut noin 170 sotilaan vahvuinen mutta vuosien sotatoimet, karkuruus, tapaturmat ja sairaudet ovat supistaneet sen noin sataan mieheen. Komppaniaa johtaa tunteeton kapteeni Matula, joka salaa joukoiltaan sen tiedon, että heidät on sähkeitse kutsuttu takaisin kotiin, uuteen kotimaahansa Tšekkoslovakiaan. Kokaiinipäissään rehvasteleva Matula haluaa mieluummin jatkaa siperialaisen kylän ehdottomana itsevaltiaana kuin palata myyntimieheksi Böömiin.

Romaanin juonen ja ihmiskuvauksen ytimessä on yhden naisen ja kolmen miehen outo rakkaustarina. Juoneen sisältyy niin paljon yllättäviä käänteitä, että joudun nyt kirjoittamaan kieli keskellä suuta, jotta en pilaisi lukijan nautintoa liiallisilla paljastuksilla.

Nainen on Anna Petrovna Lutova, noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen leski. Yksinäinen nainen on kyläläisten ja sotilaiden eroottisten juorujen vakiokohde, osaksi aiheesta. Hän on niitä harvoja kyläläisiä, joka ei kuulu skoptseihin. Kylässä tiedetään, että Annan husaarimies on kuollut sodassa. Annalla on pieni poika, Alyosha, joka haaveilee seuraavansa sankari-isän jäljissä sotilasuralle. 

Takaumana saamme lukea Annan lapsuudesta ja nuoruudesta Voronežissa, lähellä Ukrainan rajaa. Taidemaalari-isä on erikoistunut mairitteleviin kuviin vallanpitäjistä. Kun sosialistisista aatteista ja romanttisista vallankumouksellisista kiinnostunut nuori Anna haastaa isänsä tämän kuvien realismin puutteesta ja vallanpitäjien mielistelystä, isä ostaa Annalle lahjaksi kameran. Annasta kehkeytyy taitava valokuvaaja. Kaikki valokuvat miehestään hän on kuitenkin tuhonnut. Jäljellä on vain isän sulhasmiehestä maalaama taulu, josta Anna toteaa, ettei se ole kovin näköinen.

Tšekkiluutnantti Josef Mutzilla on ollut suhde Anna Petrovnan kanssa. Mutz haluaisi jatkaa suhdetta ja viedä Annan mukanaan Tšekkoslovakiaan, mutta Anna empii. Järkevä ja luonteeltaan tasainen Mutz ei oikein vastaa Annan miesmakua. 

Mutz on juutalainen, mikä tekee hänestä ulkopuolisen sekä kyläläisten että sotilaiden joukossa. Hänen ulkopuolisuutensa ja puolueettomuutensa tekee hänestä myös erinomaisen näkökulmahenkilön romaanin tarpeisiin. 

Mutz on niitä harvoja, jotka uskaltavat kyseenalaistaa kapteeni Matulan väkivaltaista toimintaa. Matula on kiitollisuudenvelassa Mutzille, koska tämä on erään aiemman taistelun yhteydessä pelastanut haavoittuneen Matulan hengen. Lännenelokuvien tapaan Matula toteaa, että kaupunki ei ole kyllin iso heille kahdelle; hän kuitenkin yrittää saada jonkun toisen hoitamaan likaisen työn ja Mutzin eliminoimisen syöttämällä sotilaille valheita, joiden mukaan Mutz on vakooja, joka kerää todisteita tšekkien sotarikoksista.

Enemmän Annan makuun on Kyrill Ivanovich Samarin, joka ilmaantuu yksin kylään taivallettuaan halki Siperian pakomatkallaan vankileiriltä. Oman kertomuksensa mukaan Samarin on paennut vankileiriltä yhdessä Mohikaaniksi kutsutun äärimmäisen vaarallisen vangin kanssa. Mohikaani on ottanut Samarinin, vaarattoman poliittisen vangin, mukaansa evääksi: hän on siis aikonut syödä Samarinin siinä vaiheessa, kun ruoka loppuu. Samarin on onnistunut pakenemaan Mohikaanilta, mutta tämä on seurannut perässä ja on nyt jo saapunut kylään. Ensi töikseen Mohikaani on jostain syystä surmannut Matulan vangitseman siperialaisšamaanin. Muitakin salamurhia tulee esiin. Romaanissa on siis myös murhamysteerin aineksia.

Anna lupaa huolehtia vangitusta Samarinista kodissaan ja aloittaa sitten viipymättä eroottisen suhteen tämän kanssa. Samarinin sielu on sairas vallankumouksellisen moraalia koskevista pohdinnoista, siitä että tulevan onnellisen maailman takia on syyllistyttävä hirmutekoihin. Samarin kertoo Annalle sekä Mohikaanista että itsestään tässä kohdassa, joka selittää romaanin nimen:

He's not a destroyer, he is destruction, leaving those good people who remain to build a better world on the ruins. To say he's the embodiment of the will of the people is feeble, a joke, as if they elected him. He is the will of the people. He's the hundred thousand curses they utter every day against their enslavement. To hold such a man to the same standards as ordinary men would be strange, like putting wolves on trial for killing elk, or trying to shoot the wind. You can pity the innocent man he butchers, if he is innocent. But the fact the food comes in the form of a man is accidental damage. It's without malice. What looks like an act of evil to a single person is the people's act of love to its future self. Even to call him a cannibal is mistaken. He's the storm the people summoned, against which not all good people find shelter in time.

Kylää piirittävien punaisten vangiksi jääneelle Mutzille paljastuu huolestuttavia asioita Samarinin taustasta. Päästäkseen suojelemaan Annaa ja pelastaakseen oman ja sotilaidensa hengen Mutz tekee punaisten kanssa sopimuksen kapteeni Matulan toimittamisesta punaisille elävänä tai kuolleena. Mutz on myös valmis vastaamaan sotarikoksista oikeuden edessä, vaikka ei niihin henkilökohtaisesti ole syyllistynytkään. Kuten hän itse toteaa, hän ei myöskään tehnyt mitään niiden estämiseksi.

Kolmas mies Anna Petrovnan lähellä on skoptsien hengellinen johtaja Gleb Alexeyevich Balashov. Hänen platoninen rakkautensa kauniiseen leskeen saa kirjassa selityksen ja traagisen päätöksen. Rakkautensa takia Balashov tekee teon, joka on vastoin hänen uskontoaan ja jonka uskoo varmasti johtavan hänet helvettiin.

Jännittävän seikkailun ohessa romaani luo koko joukon hauskoja, surullisia ja karmeita henkilökuvia. Myös romaanin sivuhenkilöissä on mainioita tyyppejä. Sen kylmä siperialainen miljöö luo jylhän taustan tapahtumille.

Romaanin keskeinen sanoma minulle, kun nyt sellaisen haluan tästä mainiosta tarinoiden runsaudensarvesta irrottaa, on se, että rakkaus loppujen lopuksi on ideologioita ja uskontoa väkevämpi. Sen huomaavat tässä romaanissa niin uskonnollinen fanaatikko Balashov kuin terroristi Samarinkin. 

Romaanin kirjoittaja James Meek on asunut useita vuosia Venäjällä 1990-luvulla. Hän toimi siellä Guardian-lehden Moskovan toimituksen päällikkönä. Hän on raportoinut toimittajana myös Irakista ja Afganistanista sekä Ukrainan sodasta. 

Tsekkisotilaiden syrjäyttämän venäläisen aatelisen maakuntapäällikön suuhun on romaanissa laitettu sanat, jotka viime aikojen tapahtumien valossa saavat aivan uuden sävyn. Ehkä tässä ei puhutakaan sadan vuoden takaisesta Venäjästä vaan paljon uudemmasta. Pelosta, joka suojelee vallanpitäjiä omalta kansaltaan.

When this chaos is finished and we drive out the foreigners we'll know what to do. It doesn't matter who rules, whether it's a prince of the blood or a Marxist, as long as they're Russian, and as long as the peasants fear them as they should have feared us. Fear should shine on them like light, a sun of fear rising in the morning and fear warming their backs in the afternoon and an electric fear shining on them at night, a clear bright fear, so that even if the new ruler dies and is replaced by another weakling, the terror will stay with them and their children for generations, and even when the source of the fear is gone, they'll still be looking for it, like people who cannot live without it.


James Meek, The People's Act of Love. Canongate 2005. 391 s,

---------------------

Helmet 2022 -lukuhaasteen kohta 18: Kirjan on kirjoittanut toimittaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!