tiistai 19. joulukuuta 2023

Bernard Clavel: Histoires de Noël

Muistin Bernard Clavelin (1923–2010) nimen Goncourt-voittajien listalta, joten tulin uteliaisuuttani lukeneeksi tämän sattumalta löytämäni kymmenen joulutarinan kokoelman. Se on suunnattu ennen kaikkea nuorille lukijoille, mutta varsinkin näin joulun lähellä tarinoiden sadunomaisuus ja ajoittainen sentimentaalisuus miellyttää kyllä tällaista vanhempaakin lukijaa. Tarinat avautuvat helposti vähemmälläkin ranskan taidolla. Tyyliltään ne muistuttavat kansansatuja tai kansanperinteen kertomuksia. 

Kaikki tarinat sijoittuvat joulun aikaan: aattoiltaan, jouluyöhön tai joulupäivään. Monessa joulua vietetään lumimyräkässä. Yleensä pääosassa ovat köyhät ihmiset, joiden puolelle kaikkitietävä kertoja poikkeuksetta asettuu. Yksi tarina, L'apprenti pâtissier (Leipurin oppipoika), on kerrottu minämuodossa ja se eroaa myös sävyltään muista tarinoista. Siinä 14-vuotias leipurin oppipoika joutuu jouluaattona ylitöihin kuljettamaan jouluhalkoja varakkaille asiakkaille. Pojan yksinäisyys, katkeruus ja koti-ikävä vaikuttavat omakohtaisesti koetuilta. 

Etsiessäni tietoja kirjailijasta luin Wikipédiasta, että kirjailijana Bernard Clavel oli itseoppinut. Hän todellakin aloitti työuransa leipurin oppipoikana 14-vuotiaana. Näistä kokemuksistaan hän on kirjoittanut myös neliosaisen Le Grande Patience -romaanisarjansa ensimmäisessä osassa. Sarjan neljännestä osasta Les Fruits de l'hiver hän sai Goncourt-kirjallisuuspalkinnon. Clavelin kirjallinen tuotanto on laaja ja monipuolinen. Siihen kuuluu yli sata teosta. Aikuisille suunnattujen romaanien ja kertomusten lisäksi Clavel kirjoitti paljon myös nuorille ja lapsille. Minua alkoi kiinnostaa erityisesti 1600-luvulle sijoittuva viisiosainen romaanisarja Les Colonnes du ciel (Taivaan pylväät). Saapa nähdä, ehtiikö ranskalaisesta nettiantikvariaatista itselleni hankkimani joululahja perille ennen joulua.

Monet Histoires de Noël -kokoelman kertomuksista sijoittuvat johonkin tarkemmin määrittelemättömään menneisyyden feodaaliaikaan, tai ehkä juuri 1600-luvulle, jossa ylhäiset linnanherrat määräävät asemiehensä ruoskimaan – tai hirttämään –  köyhiä ja onnettomia maatyöläisiä, jotka taitavuutensa takia ja joulun ihmeen kosketuksesta ovat joutuneet epäillyiksi noituudesta. Kahdessa tarinassa pääosassa on puunhakkaaja. Marionnette-tarinassa puunhakkaaja Joanès Buchard veistää haloista ilmeikkäitä – suorastaan eläviä ja puhuvia – puunukkeja ensin tyttärelleen Marionille ja sittemmin itse Joulupukille, Père Noëlille. Kertomuksessa Les soldats de plomb (Tinasotilaat) puunhakkaaja Lormeausta itsestään tulee Père Noël. Siinä on siis Bernard Clavelin versio Joulupukin syntytarinasta.

Puunuket ovat tärkeässä osassa myös vanhan marionettitaiteilijan viimeisestä jouluaatosta kertovassa Hiéronimus-tarinassa. Myös siinä nuket heräävät henkiin.

Yhdessä tarinassa ollaan selvästi nykyajassa. Tarinassa Fait divers (Pikku-uutinen) isänsä mersulla kolarin ajava rikas nuorukainen herkistyy lahjoittamaan takakontissa olevat lahjat köyhän perheen lapsille.

Miljöissä on myös uutta ja yllättävää. Eipä ole ennen tullut vastaan kuvausta jouluyöstä orjalaivalla. Noël sur l'océan (Joulu valtamerellä) toistaa Betlehemin tapahtumat orjalaivan ruumassa. Vastasyntynyt musta lapsi hohtaa valoa, joka saa aikaan radikaalin mielenmuutoksen orjalaivan kapteenissa.

Bernard Clavel asui kymmenisen vuotta Kanadassa ja sijoitti niihin maisemiin myös kuusiosaisen romaanisarjan Le Royaume du Nord (Pohjoinen valtakunta). Tässä joulutarinakokoelmassa on niin ikään yksi Kanadan ranskalaisalueelle sijoittuva tarina, Le quêteux du Québec (Québecin kulkuri). Siihen aikaan kun posti ei vielä kulkenut säännöllisesti Kanadan maaseudun pikkukyliin, kirjeitä kuljettivat kulkurit. Jules-kulkuri kulkee vuosittain vakioreittiään ja tuo joka jouluksi Tremblayn perheeseen tervehdyksen isännän sisarelta. Joulun Jules sitten aina viettää Tremblayn perheen vieraana Tim-koiransa kanssa. Tänä vuonna kulkuria ei kuitenkaan kuulu eikä näy. Huolestuneet kyläläiset löytävät hänet murhattuna. Tässä rikostarinassa Tim-koira paljastaa lopulta murhaajan. Tim jää asumaan Tremblayn perheeseen, mutta aina välillä se unohtuu katselemaan tielle ikään kuin haluaisi sanoa uusille isännilleen: "Kävelemällä opit tuntemaan todellisen elämän ja löydät tien paratiisiin."

Kokoelmassa on mukana myös kaksi fantasiapitoista satua, joissa kohdistetaan satiiria ennen kaikkea ihmisen sotaisuutta ja asevarustelua kohtaan. Le grand vieillard tout blanc (Suuri valkoinen vanhus) tapahtuu "planeetalla, joka ei lainkaan muistuta Maatamme". Siinä sotainen kuningas saa vieraakseen valkopartaisen vanhuksen, jonka vierailu muuttaa kuningasta niin, että hän haluaa heti lopettaa sodat. Tästä seuraa vallankaappaus ja kuninkaan vangitseminen. Sodan voimia ei voi pysäyttää, kun ne on kerran päästetty valtaan. Tämän pessimistisen sadun mukaan näin käy, kun "ei enää haluta uskoa hyvään". Varsinkin se, miten tarinassa kuvaillaan kuningasta ennen hänen mielenmuutostaan, toi mieleen oman aikamme itsevaltiaat. 

Toisessa pasifistisessa fantasiasadussa, Le Père Noël du nouveau millénaire (Uuden milleniumin Joulupukki), Joulupukin tuhatvuotinen valtakausi on tulossa päätökseen, ja uusi joulupukki on saapunut opettelemaan työtään. Uusi pukki järkyttää vanhaa poistamalla kaikki sotalelut lahjavalikoimasta.

Julien et Marinette on lähes täydellinen pieni joulukertomus. Siinä Julien on toivonut sähköjunarataa joululahjaksi. Sen hän saakin, mutta paljon vaatimattomamman kuin se, jota hän oli toivonut. Koko joulu tuntuu menneen pilalle. Joulupäivänä hän tapaa köyhän ystävänsä Marinetten, joka on niin iloinen joululahjaksi saamistaan kahdesta appelsiinista, että haluaa antaa toisen niistä Julienille. Julien juoksee kotiin kyyneleet silmissä ja palaa hetken kuluttua äitinsä kanssa. He tuovat Marinettelle herkkukorin, jonka Joulupukki oli "vahingossa" tuonut väärään taloon.

Julien kasvoi. Hänestä tuli mies. Siitä joulupäivästä lähtien joka kerta kun hän sattui haluamaan jotain saavuttamatonta, hän kertoi itselleen, että jossain on aina pieni Marinette, jota elämä ei ole pilannut yhtä paljon kuin häntä.

 

Bernard Clavel, Histoires de Noël. Albin Michel 2001. Kansikuva: François Roca. 183 s.

2 kommenttia:

  1. Ei ole Clavel tuttu (no, tuotantoa on sen verran että varmaan joskus olen jonkun kirjansa nähnyt muiden joukossa) mutta kyllähän nämä kiinnostavilta kuulostavat.

    Minulla on ollut mielessä että pitäisi enemmänkin varmaan tutustua nimenomaan nuorille lukijoille kirjoitettuun ranskalaiseen kirjallisuuteen, sellaista ovat kuitenkin kirjoittaneet myös mm. Tournier ja Le Clézio, ja La grammaire est une chanson douce ja Pikku Prinssi (vaikken jälkimmäisestä niin pidäkään) ovat myös arvostettuja esimerkkejä, eli siellä tuntuu olevan ihan määrä aika filosofishenkisiä teoksia, mutta aika montaa ei varmaan tule käännetyksi eikä useimmiten edes esille kirjakeskusteluissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskan kulttuuri vaikuttaa joskus hieman lapsikielteiseltä: lapsuus on kuin tauti, josta pitäisi parantua mahdollisimman varhain. Siitä huolimatta – tai ehkä tätä asiantilaa muuttaakseen – monet nimekkäät ranskalaiset kirjailijat ovat tosiaan kirjoittaneet lapsille. Estotonta hupsuttelua, jota brittien lastenkirjallisuudessa on runsaasti, on Ranskassa mielestäni kuitenkin vähemmän.

      Käännöksiä suomeksi on todellakin niukasti. Arvostettu Hans Christian Andersen -palkinto lastenkirjailijoille on mennyt kahdesti Ranskaan. Sen voittajista René Guillot'ta on suomeksi kahden romaanin verran; Marie-Aude Murail on yhden käännöksen varassa.

      Lastenkirjallisuudesta (ihan kaikenlaisesta ilman maa- tai kielirajoitusta) voisin minäkin kirjoittaa enemmän. Jälkipolven taholta on tämäntyyppisiä juttuja vähän toivottukin. Erik Orsennan "kielioppiromaanin" jatko-osat odottavat jo hyllyssä lukemista, ja vanhan suosikkini Marcel Aymén "Les Contes du chat perché" olisi kirja, josta haluaisin kirjoittaa heti kun ehtisin lukea sen uudelleen muistin virkistykseksi.

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita!