Vähän yli kuukausi sitten kirjoitin blogiin Erik Orsennan nuorille lukijoille suunnatusta kielioppisadusta La grammaire est une chanson douce. Tämä Subjunktiivin ritarit jatkaa kertomusta Jeannen ja hänen Thomas-veljensä seikkailuista Sanojen saaristossa. Jeanne toimii romaanin kertojana kuten ensimmäisessäkin romaanissa.
Edellisen romaanin lopussa Jeanne toivoi, että hänen isänsä ja äitinsä palaisivat yhteen. Tämä toive ei ole toteutunut, vaan he asuvat edelleen eri mantereilla: isä Amerikassa, äiti Euroopassa. Jeanne ja Thomas puolestaan ovat jääneet asumaan kahdestaan Sanojen saarelle. He ovat nyt kaksi vuotta vanhempia kuin sarjan ensimmäisessä kirjassa: Jeanne 12-vuotias ja Thomas 16.
Rakkauden olemus on alkanut kiehtoa Jeannea. Hän on jo käynyt yökerhoissa sekä elokuvateattereissa katsomassa "kuumia" elokuvia. (Niihin pääsee helposti 12-vuotiaskin: sen kun pistää hiukset nutturalle.) Hämmästyksekseen hän on huomannut, ettei edes edellisen romaanin pahis, kuiva byrokraatti Madame Jargonos, ole immuuni rakkaudelle. Jeanne vakoilee uteliaana Jargonosin tapaamisia rantabaarin muusikon, Darion, kanssa.
Jeannen tutkimukset rakkauden olemuksesta jäävät taka-alalle, kun hän tutustuu saariston kartanpiirtäjään sekä purjelentäjään, joka kuljettaa kartografia luonnostelumatkoilla. Tarkkojen silmiensä ansiosta Jeanne pääsee kartanpiirtäjän apulaiseksi lentomatkoille kartoittamaan saariston viittä verbitaivutuksen saarta, joista tässä romaanissa perehdytään tarkemmin neljään.
Jeannen ja Thomasin kotisaari osoittautuu Indikatiivin saareksi, jossa Jeanne asuu luonnollisesti Preesensin alueella. Ensimmäinen uusi tuttavuus on Infinitiivin saari. Siellä eri tavoin päättyvät verbit asustavat kukin omilla alueillaan.
Toisen uuden saaren, Imperatiivin, asukkaat ovat enimmäkseen äänekästä ja riitaista porukkaa, josta Jeanne ei erityisemmin pidä. Kun eivät muuten saa huomiota, imperatiivit viestittelevät Jeannelle lampuilla morseaakkosin ("Näytä, tyttö, tissit!"). Morseaakkoset Jeanne on opetellut Thomasin kanssa kotipäivällisiä varten, koska ranskalaiseen tapaan "pöydässä lapset puhuvat vain, kun on heidän vuoronsa, eikä heidän vuoronsa tule koskaan".
Imperatiivien saarella on myös rauhallinen kylä, jonka asukkaat eivät komentele vaan pikemminkin anelevat. Osa rukoilee. Kylän keskusaukion keskellä pieni mustiin pukeutunut nainen laulaa laulua, jossa pyytää "Milordia" istumaan pöytäänsä.
Ottakaa rennosti, Milord,ja laskekaa surunne sydämellenija jalkanne tuolille.
Ensimmäiseltä kartoituslennolta palattuaan Jeanne löytää kotitalonsa perin pohjin pengottuna. Saaren diktaattorin sotilaat ovat olleet asialla. Thomas on kadonnut. Vanha tietäjänainen, La Nommeuse, jonka tehtävänä on pitää harvinaisia sanoja hengissä, kertoo, että Thomas on mennyt Subjunktiivien saarelle. Samalle saarelle on kauan sitten paennut myös Jorge Luis, La Nommeusen veli.
Näin pääsemme sitten subjunktiiviin, ranskan kielen verbimuotoon, jota käytetään enimmäkseen sivulauseissa, kun päälause ilmaisee tahtomista, pakkoa, epävarmuutta tai tunnetta. Esimerkiksi "Je veux que mon ami vienne". Suomen kielessä käytetään tällöin yleensä joko indikatiivia tai konditionaalia: "Haluan, että ystäväni tulee" tai "tulisi". Tämän romaanin tarkoituksena on epäilemättä olla kunnianosoitus tälle verbimuodolle, joka on ranskan puhekielessä käynyt yhä harvinaisemmaksi.
La Nommeuse kertoo Jeannelle, että nimitys subjunktiivi tulee latinan sanasta subjungere, joka tarkoittaa valjastamista: "Je veux" on hevonen, vetävä voima ja tahto. Se vetää vaunuja: unelmaansa, toivetta siitä, että hänen ystävänsä tulee. Jos haluaa, että unelma kestää, tarvitaan paljon voimaa.
Saarten diktaattori – "herra elinikäinen ja vielä sen jälkeenkin presidentti" – Necrolé suhtautuu luonnollisesti subjunktiiviin vihamielisesti:
"Subjunktiivit ovat järjestyksen vihollisia, pahimman luokan yksilöitä. Ikuisia tyytymättömiä. Unelmoijia, toisin sanoen mielenosoittajia. 'Haluan, että kaikki ovat vapaita.' Tervetuloa epäjärjestys! 'En usko, että presidenttimme onnistuu.' Kiitos tuesta! Aamusta iltaan he haluavat ja epäilevät. Olemmeko ikinä rakentaneet haluun ja epäilyyn perustuvaa sivilisaatiota?"
Jeannen seuraava kartoitusmatka suuntautuukin sitten Subjunktiivien saarelle. Tehtävä osoittautuu hankalaksi, sillä saari muuttaa koko ajan muotoaan. Subjunktiivia yläilmoissa pohtiessaan Jeanne myös oivaltaa jotain rakkauden olemuksesta. Rakkaus on subjunktiivin variaatio. Se on epäilyä, odotusta, halua ja toivoa.
Tarkemmin subjunktiivien saareen Jeanne pääsee tutustumaan, kun lentokone joutuu tekemään sinne pakkolaskun. Saarella Jeanne tapaa seuran, joka pohtii tieteellisesti subjunktiivin esiintymistä eri kielissä. Nousuveden aikaan saaren asukkaat kerääntyvät täyttyvän laguunin äärelle esittämään rukouksen kaltaisia toiveitaan.
Jeanne löytää myös veljensä Thomasin, josta on kehittynyt menestyvä nuori teollisuusmies. Thomasin tehdas yrittää kristallisoida merestä ainetta, joka toimisi porttina uniin ja kaikkiin mahdollisiin maailmoihin. Merestä siksi, että meri on Suuri Subjunktiivi, unelmiemme peili. Näiden uusien maailmoiden kartoittamisessa auttaa sokea tietäjävanhus, Jorge Luis, La Nommeusen veli. Jorge Luis kertoo tehtaan työntekijöille Baabelin kirjastosta suoraan Borgesilta lainatuin sanoin.
Saarella tavataan myös kolme muuta kirjailijaa, joista kullekin meri on ollut läheinen. Tässä heidän kuvansa kirjan kuvittajan, nimimerkki Bigre!:n tulkitsemina:
Subjunktiivien saarelle saapuu myös Mme Jargonos, jonka Dario on hylännyt. Kun Jeanne kysyy, miksi Jargonos on saapunut tälle saarelle, madame vastaa tietenkin subjunktiivilla: "Je veux qu'il revienne – haluan, että hän palaa." Aikaisemmin niin vaativaan ääneen on ilmaantunut tuskaa ja anelua.
Lopulta Jeanne pääsee palaamaan kotisaarelleen lentokoneella. Jotain on kuitenkin meneillään: diktataattori Necrolén kieltämät veneet ovat palanneet rannoille. Saarella on käynnissä niin innostunut pöhinä, että sen aiheuttama lämpöaalto estää purjekonetta laskeutumasta.
Ehkäpä kirjasarjan seuraava osa kertoo, mitä Jeannen kotisaarella on tapahtunut.
Erik Orsennan tapa ripotella viittauksia kirjallisuuteen ja populaarikulttuuriin viihdyttää ja pitää lukijan tarkkaavaisena. Juoni ei ole erityisen jännittävä ja välillä se tuntuu unohtuvan kokonaan. Se on lähinnä tekosyy "kielioppisaariin" tutustumiselle. Jeanne ja Thomas kasvavat näköjään kirjasarjan myötä ja myös heidän kiinnostuksensa kohteet vaihtuvat. Myös sisarusten keskinäinen suhde muuttaa muotoaan. Tässä osassa Jeanne jo myöntää ärsyttävälle veljelleen, että rakastaa tätä.
Tämä kirja voisi olla sopivaa luettavaa vaikkapa abiturientille, joka valmistautuu ranskan kirjoituksiin. Merkillinen subjunktiivi tulee ainakin hieman tutummaksi.
Erik Orsenna, Les Chevaliers du Subjonctif. Éditions Stock 2006. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2004. Kuvitus: Bigre! 182 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!