Vähemmän tunnettua on, että Iliaassa sama motiivi – monta kuolemaa aiheuttava kiista naisesta – esiintyy toisenkin kerran. Englantilainen kirjailija Pat Barker (s. 1943) on myyttis-historiallisessa romaanissaan The Silence of the Girls nostanut keskiöön tämän vähemmän tunnetun tarinan.
Romaani vie meidät siis Troijan sodan tapahtumiin. Troija on pitänyt puolensa jo kahdeksan vuoden piirityksen ajan. Kreikkalaiset piirittäjät hyökkäilevät lähikaupunkeihin ruoan, juoman ja sotasaaliin toivossa. Kirja alkaa dramaattisesti kreikkalaisten hyökkäyksestä Lyrnessoksen kaupunkiin. Naiset ovat paenneet linnoituksen torniin, kaupungin muureilla käydään taistelua. Kreikkalaisten parhaan soturin, Akhilleuksen, sotahuuto leikkaa ilmaa. Hänen sotilaidensa, myrmidonien, läpimurto on vain ajan kysymys.
Tarinaa kertoo minämuodossa Lyrnessoksen kuninkaan 19-vuotias puoliso Briseis. Kertomuksella on myös tekstiin sijoitettu nimetön kuulija. Välillä Briseisin kertomuksen katkaisee kursiivilla painettu kuulijan kysymys. Ehkä kyse on Briseisin pään sisällä kuuluvista äänistä, joiden kanssa hän paljastaa keskustelevansa unettomina öinään.
Tornin huipulta Briseis näkee, miten Akhilleus kylmästi teurastaa hänen isänsä, veljensä ja aviomiehensä. Kaikki muutkin kaupungin miehet surmataan. Naiset otetaan vangeiksi ja jaetaan kreikkalaisten taistelijoiden sotasaaliiksi. Kauneimmaksi arvioimansa, Briseisin, myrmidonit luovuttavat "palkinnoksi" päällikölleen.
Voiko nainen oppia rakastamaan tai edes sietämään miehensä ja veljiensä surmaajaa? Briseis ei anna suoraa vastausta. Kirjan mittaan Briseis ja lukija hänen mukanaan oppii kuitenkin näkemään Akhilleuksessa muutakin kuin tappokoneen. Romaani antaa myyttisille henkilöilleen uskottavan persoonallisuuden. Heidän ajatusmaailmansa ja tekonsa muuttuvat psykologisesti ymmärrettäviksi.
Akhilleus ei kohtele Briseisiä erityisen huonosti. Muut orjat hoitavat taloudenpidon. Briseisin odotetaan ainoastaan tarjoilevan illallisella ja olevan käytettävissä vuoteessa. Vuoteessa Akhilleus suoriutuu joka ilta nopeasti ja jättää sen jälkeen Briseisin rauhaan. Keskusteluseuraa Akhilleus ei Briseisistä kaipaa.
Tilanne muuttuu, kun Briseis sattuu kerran tulemaan vuoteeseen suoraan merestä. Akhilleus nuolee suolaa Briseisin vartalolta ja hiuksista. Vähitellen ymmärrämme, että Akhilleus hakee Briseisistä äidin lämpöä. Akhilleuksen äiti oli merenneito, joka palasi mereen pojan ollessa vasta 7-vuotias.
Briseis näkee luonnollisesti sen epäoikeudenmukaisuuden, joka on naisten osana miesten hallitsemassa yhteisössä. Barker ei kuitenkaan ole halunnut antaa hänelle nykyisen länsimaalaisen naisen käsityksiä ihmisten itsemääräämisoikeudesta. Briseis ei täysin jaa nykylukijan feminististä närkästystä. Briseis toteaa, että valloittajat eivät tee mitään, mihin heillä ei ole täyttä oikeutta.
Ylhäinen nainen on ennenkin elänyt rajoittunutta elämää palatsiin suljettuna. Viiden avioliittovuoden jälkeen Briseis on edelleen lapseton ja joutunut ristiriitaisin tuntein seuraamaan sivusta aviomiehensä orjattaren mahan pyöristymistä. Nyt kohtalo on tehnyt hänestä itsestään orjattaren. "Yksikään tuntemani jumala ei kuuntele orjien rukouksia", hän toteaa. Siitä huolimatta hän rukoilee Apollo-jumalalta ruttoa, joka tappaisi kreikkalaiset.
Ulkonäkö ja hedelmällisyys ovat orjiksi joutuneiden naisten ainoaa valuuttaa. Äveriään miehen puolisosta on tullut palvelusorja, ja entinen orja on kohonnut arvostetun soturin hemmotelluksi puolisoksi. Sodan pitkän keston takia monilla naisilla on jo lapsia valloittajien kanssa.
Orjattariksi joutuneilla naisilla on myötätuntoa toisiaan kohtaan. He pystyvät välillä jopa nauramaan kohtalolleen. He laskevat leikkiä uusien miestensä sänkytavoista: Odysseus puhuu rakastelun jälkeen loputtomasti vaimostaan Penelopesta; kuningas Agamemnon suosii Khryseis-tytön “takaovea”. Muutenkin kirjan repliikit ovat nykyaikaisen suorapuheisia. Tosin kun tämän romaanin luettuani vilkaisin Otto Mannisen Ilias-käännöstä totesin, että soturien puhe on siinäkin räväkkää. Heksametri vain tekee siitä juhlallisen tuntuista.
Osa naisista on kiintynyt isäntiinsä. Ajaxin orja Tecmessa puolustelee miehensä väkivaltaisia kohtauksia ja itseensä kohdistuneita pahoinpitelyjä sodan aiheuttamalla stressillä. Naisilla oli tietenkin hyvä syy yrittää miellyttää miestään. Jos mies kyllästyi orjattareensa, hän saattoi lahjoittaa tämän miehistön yhteiseen käyttöön. Briseis toteaa, että orjat kyllä tietävät olevansa esineitä ja suhtautuvat itseensä sellaisina. Toisaalta orja on valmis mihin tahansa lakatakseen olemasta esine ja ollakseen taas henkilö – vaikka menemään naimisiin aviomiehensä murhaajan kanssa.
Apollo-jumala tuntuu vastaavan Briseisin rukouksiin. Joka päivä leiristä löytyy enemmän kuolleita rottia kuin edellisenä päivänä. Sitten alkavat kuolla soturit. Uskotaan, että syynä on se, ettei kuningas Agamemnon ole suostunut luovuttamaan Khryseis-orjatartaan tämän isälle, Apollon papille, vaan on nöyryyttänyt vanhaa miestä tämän käydessä pyytämässä tytärtään takaisin.
Akhilleus järjestää kokouksen, jossa ennustaja kertoo Agamemnonille, että Khryseis täytyy palauttaa isälleen, jotta sovinto Apollo-jumalan kanssa saadaan aikaan ja rutto häviää. Loukkaantunut Agamemnon suostuu mutta ilmoittaa ottavansa Khryseisin tilalle Akhilleuksen palkinnon, Briseisin. Akhilleus puolestaan ilmoittaa, ettei enää sen jälkeen suostu taistelemaan troijalaisia vastaan.
Olemme nyt siis tilanteessa, josta Homeroksen Ilias alkaa. Tähän kohtaan on romaanissa sijoitettu lyhyt luku, joka kertoo hän-muodossa Akhilleuksen ja hänen kumppaninsa Patrokleen yhteisestä lapsuudesta. Tästä eteenpäin romaanissa vuorottelevat luvut joissa Briseis jatkaa tarinaansa minämuodossa, ja luvut jotka on kerrottu hän-muodossa ja joissa näkökulmahenkilönä on joko Patrokles tai Akhilleus. Silloin kun kyseessä on Akhilleuksen näkökulma, kerronta etenee preesensissä. Se kuvastaa sitä, että Akhilleus elää ikuisessa nykyhetkessä. Hänen mielensä on taistelukenttä. Briseis toteaakin, että Akhilleuksen kaikki tunteet ovat jonkinlaisia vihan sävyjä. Kun hän kulkee kohti taistelua, katselijoista näyttää, että hänen päänsä on tulessa.
Troijan sodassa oli kyseessä kiista Helenasta; Agamenonin ja Akhilleuksen kiista Briseisistä johtaa samanlaiseen tuhoon. Ilman Akhilleusta ja hänen myrmidonejaan kreikkalaiset kuolevat joukoittain taisteluissa. Pat Barkerin romaanissa osoitetaan selvästi, että kummassakaan tarinassa ei ole kyse naisen kunnian palauttamisesta. Miehen kunniaahan niissä on loukattu: mieheltä on viety hänen omaisuuttaan. Briseis toteaakin, että hän on yhtä syyllinen kiistaan kuin luu on koirien tappeluun.
Romaanin jännittävistä tapahtumista en paljasta tämän enempää. Iliaksen lukeneille tarinan pääpiirteet ovat tutut. Mainittakoon kuitenkin, että ennen romaanin loppua Akhilleuksen elämään tulee uusi aikamuoto, futuuri. Hänen on otettava huomioon myös muut kuin itsensä ja tehtävä valmisteluja tulevaisuuden varalle.
Kirjan nimi – tyttöjen hiljaisuus – kertoo sen, että naisilla ei kreikkalaisessa ja troijalaisessa kulttuurissa ollut ääntä, koska heitä ei haluttu kuulla. Suun avaaminen olisi tietänyt vaikeuksia tai pahoinpitelyä. Miehet puhuvat naisista kuin esineistä, joilla ei ole omaa tahtoa. Tämä kirja antaa muutamille heistä äänen ja puheenvuoron. Vielä kirjan lopulla Briseis kuitenkin pohtii, onko hänellä omaa tarinaa vai onko hänen osansa olla ikuisesti pieni osa Akhilleuksen tarinaa.
Tämän kirjan jälkeen Iliasta ei voi lukea kuulematta sen sivuilta naisten tukahdutettuja ääniä.
Pat Barker on julkaissut tähän romaaniin jo kaksi jatko-osaa. Valitettavasti tätä sarjaa ei ole suomennettu – eikä mitään muutakaan tämän Booker-voittajan laajasta tuotannosta.
Pat Barker, The Silence of the Girls. Penguin Books 2019. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 2018. Kansitaide: Sarah Young. 325 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!