Amélie Nothomb: Le Crime du comte Neville

Olen lukenut blogeista useita juttuja Amélie Nothombin syvälle sieluun pureutuvista vakavista romaaneista. Jostain syystä minun käsiini kuitenkin sattuu koko ajan tällaisia kevyemmän puoleisia, hieman kieli poskessa kirjoitettuja tarinoita. No, kirjailijallahan on laaja tuotanto, romaanejakin tähän mennessä yli kolmekymmentä. Eihän sitä aina jaksa olla vakavissaan. Enkä missään tapauksessa ole kepeyttä vastaan. Tämäkin Kreivi Nevillen rikos on mainio makaaberi farssi, josta jäi lukijalle hyvä mieli.

Romaani alkaa mukaansatempaavasti. Kreivi Henri Neville on tullut noutamaan 17-vuotiasta tytärtään Sérieusea kotiin. Tytär on löytynyt yöllä metsästä harhailemasta sekavahkossa mielentilassa. Hänet on löytänyt ja vienyt kotiinsa Rosalba Portenduère, meedio. Ennen kuin kreivi Neville poistuu meedion luota tyttärensä kanssa, Rosalba ennustaa, että seuraavissa suurissa puutarhajuhlissa kreivi Neville tulee tappamaan yhden vieraansa.

Kertomus etenee nopeasti henkilöiden vuorosanoina. Myös kreivin yksityiset pohdinnat on välillä esitetty suorina lainauksina, välillä taas hän-muodossa siten, että pitäydytään kreivin näkökulmassa. 

Saamme tietää lisää kreivin perheestä: 68-vuotiaalla kreivillä on kaksikymmentä vuotta nuorempi puoliso, Alexandra, ja kolme lasta – Oreste (22 v.), Électre (20 v.) ja Sérieuse (17 v.). Nimillä leikittely kuuluu Nothombin vakiopiirteisiin. Kreikkalaisen taruston nimiä seurattaessa kolmas Agamenonin lapsi olisi ollut Ifigeneia, mutta Neville on perustellut Sérieusen nimivalintaa sillä, että hän sietää paremmin isän ja äidin murhaa kuin lapsen murhaa. (Agamemnonhan uhrasi Ifigeneian hengen saadakseen suotuisan purjehdustuulen matkallaan Troijan sotaan.) Lapset ovat kauniita ja lahjakkaita, varsinkin kaksi vanhinta. Koska maailmasta ei heille tunnu löytyvän heidän tasoisiaan puolisoita, lapset laskevat keskenään leikkiä, että jos laki sallisi, he naisivat toisensa kaikki kolme. 

Perhe on rahahuolten takia menettämässä Pluvier-nimisen kotilinnansa Belgian Ardenneilla. Jo kreivin lapsuus on ollut kituuttamista linnaan uppoavan rahamäärän takia. Luultavasti romaanin näytelmällinen rakenne toi mieleeni Marcel Aymén Clérambard-näytelmän, jossa on samanlainen tilanne. Siinä köyhä aatelisperhe yrittää säilyttää linnansa neulomalla villapaitoja myyntiin ja syömällä kreivi-isän ampumia kissoja. Ihan näin fantasian puolelle ei tässä Nothombin romaanissa mennä. Aika lähelle kuitenkin. Yksinpuheluissaan kreivi Neville paljastaa, että hän lapsena eli enimmäkseen vedellä ja leivällä. Punaista lihaa hän maistoi ensimmäisen kerran vasta aikuisena. Hänen kaksi vuotta vanhempi sisarensa menehtyi tautiin, jota jatkuva nälkä ja kylmyys pahensivat.

Useimmat Belgian aatelissuvut – muiden muassa Nothombit – ovat romaanin mukaan joutuneet luopumaan linnoistaan jo paljon aiemmin.

Syksyn viimeinen puutarhajuhla marraskuun 2. päivänä vuonna 2014 on oleva Nevillen perheen viimeinen Pluvierissa. Ajoittaisista rahavaikeuksista huolimatta kreivi on kuitenkin ollut erinomainen isäntä, ja linnan puutarhajuhla on aina seudun suuri seurapiiritapaus. Elämäntyönsä kreivi on tehnyt arvostetun Ravenstein-golfklubin johtajana. Siinäkin juhlien järjestäminen on ollut pääosassa.

Erinomaisen isännän ominaisuuksiin ei kuulu vieraiden murhaaminen. Siksi meedion ennustus kalvaa kreiviä. Hän ei pysty sivuuttamaan sitä taikauskona ja hölynpölynä. Unettomina öinään hän miettii ratkaisua. Lopulta se hänelle valkenee: sen sijaan, että alistuisi sattumaan, hänen on itse otettava kohtalo omiin käsiinsä ja tehtävä murhasuunnitelma.

Sopivan kohteen löytäminen osoittautuu vaikeaksi. Onhan vieraissa tietysti joitakuita epämiellyttäviä tapauksia, mutta... 

Ratkaisun tarjoaa lopulta Sérieuse-tytär, joka on kuullut meedion ennustuksen. Isän on murhattava Sérieuse. Sérieuse haluaa siis ottaa Ifigeneian roolin, vaikkei tämän nimeä saanutkaan. Sérieuse kertoo jo kauan kärsineensä tunteiden puutteesta. "Toujours ce rempart de glace entre moi et moi." Aina tämä lasimuuri minun ja minun välillä. Pitkässä keskustelussa Sérieuse onnistuu vakuuttamaan isänsä siitä, että elämä on menettänyt arvonsa hänen silmissään. 

– Je te considère comme le meilleur père de l'univers parce que tu acceptes de me délivrer de cette gangue de néant dans laquelle j'étouffe. N'oublie pas : ce que tu vas commettre ce cera un acte d'amour envers moi !

– Tais-toi. Si tu continues de parler, je vais te haïr. Et si je te hais, je n'aurai pas le courage de te tuer.

     Le jeune fille sourit. Cette ultime phrase la rassura : son père irait jusqu'au bout.

(– Pidän sinua maailmankaikkeuden parhaana isänä, koska suostut vapauttamaan minut tästä tyhjyyden jäteaineesta, johon tukehdun. Älä unohda: se mitä teet on rakkauden teko minua kohtaan!

– Ole vaiti. Jos jatkat puhumista, vihaan sinua. Ja jos vihaan sinua, minulla ei ole rohkeutta tappaa sinua.

     Nuori tyttö hymyilee. Tämä viimeinen lause vakuuttaa hänet: hänen isänsä menee loppuun asti.)

Vaikeaan sopimukseen liittyy ehto: vaikka tyttö alkaisi pelätä ja tulisi viime hetkellä katumapäälle, isän on vietävä yhdessä laadittu suunnitelma päätökseen.

Puutarhajuhla. Ohjelmassa Schubertin musiikkia. Yhtäkkiä Sérieuse liikuttuu musiikista ja alkaa itkeä. Hänen tunteensa ovat palanneet. Hän haluaa perua avustetun itsemurhansa.

Tässä on paras kohta katkaista juoniselostus. 

Olen jo aiemmin lukemistani romaaneista huomannut, että Amélie Nothomb leikkii mielellään tekstin intertekstuaalisilla vihjeillä. Hän on sillä tapaa reilu, että hän nimeää teokset, joista on lainannut. Tässä romaanissa kreivi Henri Neville huomaa, että hänen tilanteessaan on paljon yhteistä Oscar Wilden Lord Arthur Savile's Crime -novellin päähenkilön pulman kanssa. Nothomb ei avaa Wilden kertomuksen juonta, vaan toivoo kirjailijan äänellä lausutussa välihuomautuksessa mahdollisimman monen lukevan sen itse. Sekä Wilde että Nothomb onnistuvat yllättämään lukijan kertomuksen lopussa. 

Amélie Nothomb on onnistuneesti hallinnut sen julkisuuspelin, jota menestys ainakin jossain määrin edellyttää. Hänen oma persoonansa on ollut samanlaisen hämmästelyn kohteena kuin hänen romaaninsakin. Monet hänen romaaneistaan – ne arvostetuimmat – ovat omaelämäkerrallisia. Myös näihin muihin romaaneihinsa Nothomb on liittänyt itsensä esimerkiksi siten, että hän itse esiintyy roolivaatteissa niiden dramaattisissa kansikuvissa. Hän aiheuttaa tahallaan ja luultavasti puolileikillään myös tulkintaongelmia. Wikipedia toteaa hänen syntyneen Etterbeekissä Belgiassa 9. heinäkuuta vuonna 1966. Kotisivuillaan ja johdonmukaisesti julkisuudessa Nothomb on kuitenkin kertonut elämänsä alkaneen Kobessa Japanissa 13. elokuuta vuonna 1967. 

Mahtava homma! Saa synttärilahjat kahteen kertaan.

Amélie Nothomb, Le Crime du comte Neville. Albin Michel 2017. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 2015. Kannen valokuva: Stéphane Haskell. 149 s.