ilmaston lämpenemistä vastustavat mielenosoittajat ottavat yhteen poliisin kanssa. Mielenosoittajat heittelevät kiviä. Poliisit vastaavat kyynelkaasulla.
Aseman Burger Kingin ikkunoista kolme seitsemäntoistavuotiasta lukiolaista katselee tapahtumia. Yksi heistä sekoittelee lääke-Sprite-cocktailia. Toinen kuvaa mielenosoitusta kännykällään ja julkaisee videon saman tien Instassa. Pian he menettävät mielenkiintonsa mielenosoitukseen ja alkavat pohtia, millaisesta hinnasta he suostuisivat elämään vuoden asunnottomina.
Romaanin sivujen marginaaleissa on kommentteja, jotka antavat tietoa sivulla mainituista ilmiöistä ja kulttuurituotteista, lisätietoja sivuhenkilöistä ja siitä, mitä heille myöhemmin tapahtuu. Kommenttien sävy on usein sarkastinen. Ensimmäisen sivun marginaalissa on selitys käsitteelle ilmaston lämpeneminen. Se päättyy näin: "Vuonna 2020 merkittävä osa väestöstä alkaa tiedostaa sen, mutta vielä merkittävämpi osa jatkaa sen pilkkaamista. Minh Tuan, Chloé ja Gaspard kuuluvat molempiin ryhmiin samanaikaisesti."
Minh Tuan Deloix, Chloé Vaguaire ja Gaspard Lang ovat lukion viimeisen luokan oppilaita Pariisin lounaisesta esikaupungista. Ylioppilaskirjoitukset – bac – ovat edessä kesällä puolen vuoden päässä. Koulun tarjoama opetus ei ole nuoria pahemmin kiinnostanut. Maailmahan on joka tapauksessa tuhoutumassa. He ovat lintsanneet niin paljon kuin ovat pystyneet. Manga-sarjakuvista, elokuvista, räp-musiikista ja rockista heillä kyllä on laajat tiedot.
He kuluttavat aikaa tupakoimalla paljon, polttamalla pilveä ja nauttimalla lääkecocktaileja. Puhumalla paljon – enimmäkseen paskaa. Viikonloppuisin he ryyppäävät. Heitä ei enää kutsuta koulutoverien järjestämiin kotibileisiin, koska he aiheuttavat aina vahinkoa ja häiriöitä. He kiroilevat paljon. Se on myös tapa, jolla he osoittavat yhteenkuuluvuutta ja kiintymystä toisiinsa. He uskovat, että muut oppilaat vihaavat heitä.
Kovin usein ei tätä tapahdu, mutta minä rakastuin näihin kullanmuruihin, tämän "yli 15-vuotiaille" suunnatun romaanin päähenkilöihin. Enkä sano tätä sarkastisesti. Romaani todellakin onnistuu luomaan henkilöistään niin läheisiä ja todellisia, että lukija on valmis olemaan heidän puolellaan silloinkin, kun he tekevät jotain täysin pöljää. Myötätunto syntyy siitä, että romaani paljastaa myös henkilöiden sisäisen herkkyyden räyhäkkään ulkokuoren alta. He tuntevat epävarmuutta tulevaisuudestaan, omista kyvyistään ja seksuaalisuudestaan.
Vertasin tuon tuosta tätä 2020-luvun Pariisin esikaupunkinuorten elämää ja ystävyyttä siihen, jonka koin 1970-luvulla Joensuussa. Enemmän niissä oli yhteistä kuin erilaista. Romaanissa on lisäksi nuortenkirjassa harvinainen sävy, sanotaan sitä vaikkapa projisoiduksi nostalgiaksi, joka vetosi tällaiseen vanhempaan, reilusti "yli 15-vuotiaaseen" lukijaan. Romaanin henkilöt katsovat usein nykyhetkeä ikään kuin tulevaisuudesta käsin. He ounastelevat, että sitten kun he ovat vakiintuneet, he tulevat muistelemaan tätä aikaa lämmöllä, kaipaamaan tätä hetkeä ja näitä lähellään olevia ihmisiä.
Minh Tuanin isä on diplomaatti, äiti vietnamilaissyntyinen. Minh Tuan on tovereitaan varakkaammasta kodista, ja siksi hänen osansa on pitää kaveriporukka savukkeissa. Hänellä myös ainoana kaveriporukasta on ollut tyttöystävä ja oikea seksisuhde. Minh Tuanin suhde vanhempiinsa on jännitteinen mutta ei täysin rakkaudeton. Isän mielestä Minh Tuan voisi kehnon koulumenestyksen takia jättää yliopistohaaveet ja tulla töihin lähetystöön, aluksi hanttitöihin. Isän kanssa Minh Tuan harrastaa väkeviä chilejä, joita he tilaavat internetistä ja joiden maistelussa he kilpailevat keskenään. Äiti vaikuttaa etäiseltä, mutta yhden yhteisen koulumatkan kuvaus paljastaa, että äiti toivoo lapselleen parasta. Hän on onnellinen siitä, että pojalla on ystäviä, vaikka nämä hänen mielestään ovatkin aivan kauheita.
Chloén vanhemmat ovat eronneet. Joka toisen viikonlopun hän viettää isänsä ja tämän tiuhaan vaihtuvien naisystävien luona. Äiti on omistautunut työlle ja lapsilleen. Chloélla on pikkuveli Lucas, johon hän suhtautuu suojelevasti. Ystävilleen Chloé kertoo satunnaisista seksisuhteistaan useiden miesten kanssa. Todellisuudessa hänellä ei ole ollut yhtään suhdetta, minkä hänen ystävänsä arvaavatkin. Hän epäilee olevansa pohjimmiltaan aseksuaalinen.
Gaspardin isosisko on kuollut auto-onnettomuudessa. Siskon kuoleman jälkeen Gaspard on saanut terapiaa ja mielialalääkkeitä, joiden reseptit hän säännöllisesti uusii ja jotka toimivat kaveripiirin lääkecocktailien pohjana. Gaspard myös ostaa vakiodiileriltään porukan miedot huumeet. Gaspardilla on pikkuveli Melchior ja koira Balthazar. Kuten lasten ja koiran nimet osoittavat perheen vanhemmilla on hieman vino huumorintaju. Perheen yhteisen aterian kuvauksessa tulee esiin perheen huumori ja keskinäinen lämpö.
Kolmen nuoren ydinjoukkoon liittyy myöhemmin neljäs. Tina Akono on vuotta aiemmin saapunut pakolaisena Ranskaan Kongon demokraattisesta tasavallasta. Hänet on aluksi otettu lukiossa vastaan innostuneesti. Onhan se nyt hienoa, kun meillä on täällä ihan oikea kongolainen! Pian Tina on kuitenkin huomannut jäävänsä yksin. Kukaan ei ole oikeasti kiinnostunut hänestä.
Tina käyttää aikansa opiskeluun ja hänestä tulee yksi koulun menestyksekkäimmistä oppilaista. Hän kuitenkin tietää, että menestys ylioppilaskirjoituksissa on hänelle merkityksetöntä. Hän ei voi haaveilla yliopisto-opinnoista, sillä opiskeluviisumi merkitsisi sitä, että hänen mahdollisuutensa pysyvään oleskelulupaan huononisivat. Hänen unelmansa on saada suorittavan työn pysyvä työpaikka, esimerkiksi keittäjänä tai siistijänä, ja palkka, joka riittäisi perustoimeentuloon.
Tina ei tiedä, mitä hänen vanhemmilleen on tapahtunut. Hän ei uskalla tehdä heidän tilanteestaan selvityspyyntöä pakolaisia auttavalle järjestölle. Hän on lukenut Schrödingerin kissasta: niin kauan kuin hänellä ei ole varmuutta asiasta, hänen vanhempansa ovat yhtä aikaa elossa ja kuolleet. Epävarmuus tuntuu toistaiseksi paremmalta kuin varma tieto.
Koulun kolme kauhuoppilasta vetävät Tinan omaan piiriinsä. Ystävyys alkaa siitä, että koulu määrää Tinan antamaan tukiopetusta Gaspardille, jonka koulumenestys on ystäväporukan kehnoin. Tina aistii kaveriporukan aidon kiinnostuksen ja lämmön karkeiden puheiden alta. Häneltä itseltään menee kuitenkin kauan, ennen kuin hän rohkenee käyttää edes lieviä kirosanoja. Tupakka ja huumeet eivät myöskään houkuttele häntä. Yhteenkuuluvuuden vuoksi hän suostuu toisinaan vetämään poskisavuja. Ystävien antama turva saa Tinan lopulta rohkaistumaan ja ottamaan selvää vanhemmistaan.
Romaanissa ihmiskuvaus on keskiössä, mutta kyllä siinä on myös juoni – loppujen lopuksi aika jännittäväkin. Mukava opettaja Élise Danverre kutsuu Chloén, Gaspardin ja Minh Tuanin puhutteluun. Aikaa ylioppilaskirjoituksiin on enää vähän. Nyt pitäisi ruveta töihin, jos nuoret haluavat selvitä kirjoituksista kunnialla. Opettaja sanoo, että nuorten onneksi vuosi 2020 on viimeinen vanhamuotoisten ylioppilaskirjoitusten vuosi. Hankaluuksien välttämiseksi lähes kaikki tulevat pääsemään läpi. Jopa heidänlaisillaan laiskureilla on nyt mahdollisuus.
Todellisuudessa opettaja käyttää sanaa branleurs. Sitä on hieman vaikea kääntää: laiskurit on liian mieto, runkkarit liian voimakas. Sanalla on samanlaiset konnotaatiot kuin englannin sanalla wankers. Tästä siis tulee kirjan nimi: Viimeiset runkkarit / laiskurit.
Nuoret sisuuntuvat puhuttelusta ja päättävät näyttää. Minh Tuan lupaa maksaa Tinalle kolmetuhatta euroa, jos tämä auttaa heitä lunttaamaan itsensä ylioppilaiksi. Epäröinnin jälkeen Tina suostuu, kuitenkin sillä ehdolla, että nuoret ensin yrittävät opiskella tosissaan.
Romaanin lopun kuuman kevään ja alkukesän kuvaus – taas kerran rikotaan lämpöennätys – on toteutettu jännittävästi. Lyhyehköissä luvuissa kuvataan vuoroin nuorten opiskelua yhdessä ja heidän lunttaussuunnitelmiaan, vuoroin todellisia koepäiviä ja sitä, miten koetilanne todellisuudessa sujuu.
Kuinka siinä sitten käy? Onnistuuko lunttaus? Ehkä kaikkien ei edes tarvitse luntata. Mutta eihän se tietenkään voi onnistua, kyllähän siitä jää kiinni. Mutta vain yksi. Eikä hän paljasta tovereitaan.
Romaanin loppuluku tapahtuu seuraavan vuoden tammikuussa. Elämä jatkuu. Vastoinkäymiset unohtuvat. Netissä on elokuvia ja mangaa käsittelevä podcast, jonka tekijät kutsuvat itseään nimellä Viimeiset runkkarit.
Romaanin näkökulma pysyy tiukasti nuorissa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Kahdessa luvussa näkökulmahenkilönä on opettaja Élise Danverre. Hän on 27-vuotias, siis vain kymmenen vuotta opetettaviaan vanhempi. Hän on lähtenyt alalle idealistisena tavoitteenaan auttaa nuoria, joille koulu tuottaa vaikeuksia. Neljän vuoden työrupeaman jälkeen hän tuntee pettymystä ja voimattomuutta. Élise arvaa, ketkä ovat lunttaukseen osallistuneet, mutta ei paljasta arvaustaan muille opettajille. Hän pohtii, onko se osoitus puutteellisesta ammattietiikasta vai myötätunnosta oppilaita kohtaan. Ehkä molemmista. Hän jää kesälomalle "uupuneempana kuin koskaan".
Romaani on erinomainen ystävyyden ylistys. Se kertoo siitä, että muutama tai vain yksi hyvä ystävä voi riittää antamaan nuorelle sen tuen, jota jokainen tarvitsee. Kirjassa on kauniisti kuvattu, kuinka koko ison 700 oppilaan lukion viimeisen luokan oppilaiden keskinäinen yhteys syvenee lukuvuoden lähestyessä loppuaan.
Romaanin alkusanoissa kerrotaan, että romaani on kirjoitettu ennen koronaa. Sen takia vuodesta 2020 ei tullutkaan sellainen, kuin romaanissa kerrotaan. Kirjailija ja kustantaja eivät kuitenkaan halunneet muuttaa romaania. Se kertoo siitä, millainen vuosi 2020 olisi voinut olla tai millainen sen olisi pitänyt olla.
Jälkisanoissaan kirjailija Vincent Mondiot (s. 1984) kiittää kustantajaa siitä, että se otti riskin julkaisemalla tämän romaanin. Ranskan lainsäädäntö nimittäin määrää, että lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ei saa olla sisältöä, joka vaarantaa nuoren kehityksen. Tässä kirjassa ei paheksuta alkoholin ja huumeiden viihdekäyttöä. Siinä puhutaan peittelemättä itsetyydytyksestä ja seksistä muutenkin. Nuorten repliikit ovat todella roiseja.
Riski kannatti. Ranskan viranomaiset osoittivat hyvää arvostelukykyä olemalla puuttumatta romaanin pintatasoon. He ovat osanneet lukea sen syvemmän viestin.
Les derniers des branleurs voitti arvostetun Prix Vendredi -kirjallisuuspalkinnon vuonna 2020 – aivan ansiosta. Minulle tämän kirjan lukeminen oli yksi mieluisimmista tämän vuoden lukukokemuksista.
Vincent Mondiot, Les derniers des branleurs. Actes Sud junior 2020. Kansi: Charles Berberian. 454 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!