Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet

Tämä nuorille lukijoille suunnattu Terry Pratchettin romaani löytyi kesämökin lähikirjaston poistohyllystä. Harvinainen onnenpotku! Useimpien Pratchettin romaanien suomenkieliset painokset ovat kiven alla. Antikvariaateissa niiden hinta on ylittänyt muiden kuin intohimoisten Pratchett-harrastajien kipurajan. Olen ihmetellyt jo aiemmin täällä blogissa, miksei niistä oteta uusia painoksia. Kysyntää näyttäisi olevan.

Se, että Vapaat pikkumiehet on suunnattu nuorille, ei millään tavalla haitannut lukemista. Nuortenromaaniksi sen mieltääkin lähinnä sen päähenkilön, Tiffany Särkyisen, iän takia. Tiffany on tässä romaanissa 9-vuotias. Pratchett jatkoi Tiffanyn kasvutarinaa vielä neljässä myöhemmässä romaanissa. Poikani aloitti romaanisarjan muistaakseni juuri 9-vuotiaana. Hän on kertonut, että oli hauskaa kasvaa samaa tahtia päähenkilön kanssa. Tyttärilleni saman elämyksen tarjosivat Harry Potter -romaanit. 

Pratchettin romaanit sijoittuvat Kiekkomaailmaan, joka on sopivasti samanlainen kuin oma maailmamme ja kuitenkin jännittävällä tai hullunkurisella tavalla erilainen. Miljöö tekee kirjoista ajattomia. Voisin siis lämpimästi suositella romaanisarjaa Tiffany Särkyisestä myös nykylapsille. Ne olisivat myös hyviä lahjakirjoja. Jos siis niitä jostain voisi ostaa!

Jotkut lastenkirjailijat ja kirjastonhoitajat tuskastuvat kaltaisiini muumioihin, jotka suosittelevat vanhoja kirjoja, kun niin paljon hyviä uusiakin on tarjolla. Ymmärrän kritiikin. Tästä blogista on kuitenkin turha etsiä tukea käsitykselle, että kirjan ikä lasketaan kuukausissa ja että lapsetkin on kasvatettava heti pienestä markkinaehtoisiksi kirjan kuluttajiksi.

Vapaat pikkumiehet ei tyyliltään poikkea Pratchettin muusta tuotannosta. Siinä on vallalla sama lempeä huumori ja maailmaa syleilevä humanismi, jota kaikki Pratchettin kirjat pursuilevat. Pratchettin kirjat antavat uskoa siihen, että hyvyyttä on olemassa ja että tieto voittaa luulon. Elämä on kaikin puolin mukavampaa, jos ihmiset ovat kilttejä eivätkä ilkeitä. Kuten Pratchettin "aikuisten kirjoissakin" Vapaissa pikkumiehissä on mukana myös pikkutuhmaa huumoria. Tiffany on perhetaustansa takia perillä lampaiden lisääntymisestä, joten hän ymmärtää myös ihmisten ja "vapaiden pikkumiesten" parinmuodostusrituaaleja. 

Tiffanyn perhe elää maaseudulla lampaanhoidon ja juustonvalmistuksen antamilla tuloilla. Vanhempien ja Tiffanyn lisäksi perheeseen kuuluu pikkuveli Wentworth, josta Tiffany joutuu usein vastentahtoisesti huolehtimaan. Wentworth on karkeille perso narisija, joka alkaa itkeä, jos ei saa tahtoaan läpi. 

Tiffanylla on ollut myös isoäiti, piippua poltteleva vähäpuheinen muori. Romaani jättää lukijan tulkittavaksi, onko isoäiti ollut noita vai ainoastaan hyvät hoksottimet omaava luonnon ja ihmisten tarkkailija. Syystä tai toisesta ihmiset edelleen vievät piipputupakkaa isoäidin haudalle. Isoäidin paimenkoirat ovat olleet taidoiltaan normaalin koiran yläpuolella. Koirat ovat salaperäisesti kadonneet isoäidin kuoltua.

Tiffanyn melko tavanomaiseen elämään tulee muutos, kun olentoja toisesta todellisuudesta alkaa putkahdella hänen maailmaansa. Lähijoelle ilmaantuu näkki, jonka kynsistä Tiffany töin tuskin saa veljensä pelastetuksi. (No, oikeastaan hän kyllä käyttää veljeään näkin syöttinä.) Valurautainen paistinpannu osoittautuu hyväksi aseeksi keijumaailmasta tunkeutuneita otuksia vastaan. 

Keijujen kuningatar onnistuu kuitenkin karamelleillä houkuttelemaan Wenthworth-veljen omaan maailmaansa. Keijujen maailmassa vallitsee ikuinen talvi. Yhteydet Narniaan ovat ilmeiset. Pratchett harrastaa mielellään intertekstuaalisia lainauksia. Aikuisten kirjoissa lainoja on eniten Shakespearelta. On sopivaa, että nuortenkirjassa lainataan teoksista, jotka nuori lukija voi tuntea. Mukana on myös satiirisia viittauksia tuttuihin satuihin.

Ärsyttäväkin veli on joka tapauksessa veli, joten Tiffany yrittää tietenkin pelastaa Wentworthin. Avukseen hän saa ystävälliseltä noita Puutiaiselta rupikonnan. Rupikonnan alkuperäisestä ammatista – siis ajalta jolloin hän vielä oli ihminen – on yllättävää hyötyä lopullisessa taistossa keijumaailman hirviöitä vastaan. Keijumaailman tekee erityisen vaaralliseksi ja kiehtovaksi se, että siellä unet muuttuvat todeksi.

Tärkeimmät apulaiset Tiffanylle ovat kuitenkin kirjan nimessä mainitut vapaat pikkumiehet. Kyseessä on pikkuruisten sinisten miesten klaani – Nac Mac Feeglet, joitten elämän sisältönä on varastelu ja tappeleminen. Vastustajan puutteessa he tappelevat vaikka keskenään. He ovat olleet keijujen kuningattaren palveluksessa, mutta sanoutuneet irti vapauden kaipuunsa ja kuningattaren ilkeyden ja ahneuden tähden. Heistä ei ole ollut oikein varastaa jonkun mummelin viimeistä sikaa.

Seikkailun tiimellyksessä perehdytään tarkemmin myös Feeglen klaanin tapoihin. Vapaat pikkumiehet uskovat ensinnäkin olevansa kuolleita. Kun he sitten kuolevat tai oikeammin "saavat kutsun Viimeiseen maailmaan", he itse asiassa uskovat siirtyvänsä eläviksi. Mielenkiintoinen ja varmasti Feeglejen rohkeutta taisteluissa lisäävä ajatusmalli.

Klaania johtaa naispuolinen kelda. Lähes kaikki klaanin miehet ovat hänen poikiaan. Heidän lisäkseen klaaniin kuuluu myös yksi keldan veli, gonnagle William, hiiripillin soittaja. Tyttölapset, jotka ovat harvinaisia, lähtevät aikuisiksi vartuttuaan keldoiksi toisiin klaaneihin.

Feeglejen kelda kuolee romaanin aikana ja nimeää Tiffanyn seuraajakseen. Tiffany joutuu valitsemaan itselleen aviomiehen klaanin miesten joukosta, minkä hän epäröinnin jälkeen tekeekin, koska tarvitsee klaanin apua kipeästi. Valitulle, Rosmo Kukavaan Feeglelle, on helpotus, kun Tiffany ilmoittaa, että häillä ei sitten ole kiirettä. Ne voidaan pitää suunnilleen iäisyyden päästä. Jää aikaa lähetellä kutsuja ja niin edelleen.

Kääntäjälle on sattunut lapsus muutamaan kertaan, kun Rosmosta käytetään nimeä Rob. Englanninkielinen nimi Rob Anybody on siis vahingossa jäänyt kääntämättä. Muutenhan käännös on erinomainen, varsinkin kun ottaa huomioon, että Pratchettin huumori perustuu usein sanaleikkeihin.

Pratchettin tapa vääntää vitsi kuiviin – ja sen jälkeenkin vielä pari kierrosta – on mukana tässäkin romaanissa. Tässä esimerkki:

"Mikä sinun nimesi on, pikkumies?" Tiffany kysyi.

"Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jock, arvon neiti. Meillä Feegleillä ei ole kovinkaan monta eri nimeä, niin että meitin on pidettävä niitä yhteisinä."

"No niin, Ei-yhtä-iso-kuin-Pikku-Jock -" Tiffany aloitti

"Siinä pitäis olla Keskikoinen-Jock, arvon neiti", Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jock sanoi.

"No niin, Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock, minä voin -"

"Sen pitäis mennä Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jock, arvon neiti", Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jock huomautti. "Sulta jäi yksi Jock sanomatta", hän lisäsi avuliaasti.

"Etkö olisi onnellisempi, jos nimesi olisi vaikkapa Henry?" Tiffany kysyi uupuneesti.

"Hoo, ei ikinä, arvon neiti", Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jock sanoi ja kurtisti kasvojaan. "Kyllähän sä kennaat, ettei sillä nimellä oo minkäänlaista historiaa. Sen sijaan on ollut vaikka miten monta urhoollista soturia, joitten nimenä on ollut Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jock. Hoo, sehän on melkein yhtä kuulu nimi kuin itse Pikku-Jock! Tietty, jos Pikku-Jock itse saisi kutsun Viimeiseen maailmaan, niin silloin musta tulisi Pikku-Jock, vaikka en voi väittääkään etten pitäisi nimestä Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jock. Ei-yhtä-iso-kuin-Keskikokoinen-Jock-mutta-isompi-kuin-Pikku-Jock-Jockin seikkailuista kerrotaan monta uljasta tarinaa", pikkumies lisäsi ja näytti niin hartaalta, ettei Tiffanylla ollut sydäntä huomauttaa, että ne tarinat olivat varmaankin pitkänpuoleisia.

Tiffany oppii paljon matkallaan keijujen maassa. Hän oppii muun muassa, että itsekkyyskin voi olla hyväksi. Jos ottaa kaikkien hyvinvoinnin omaksi asiakseen, tämän asian itsekäs edistäminen saa aikaan hyvää.

Romaanin loppu on onnellinen, kuten nuorten romaaniin kuuluukin.

Jälkisanoissaan Terry Pratchett kertoo, että romaanissa ohimennen esiintyvä taulu on todella olemassa. Se on esillä Lontoon Tate-galleriassa. Kyseessä on  Richard Daddin maalaus The Fairy Fellers' Master-Stroke. Googlasin taulun – ja siellähän ovat lähes kaikki tämän romaanin henkilöt!

Vapaat pikkumiehet -romaania on luettu myös ainakin blogeissa Ankin kirjablogi, Kirjahilla ja Kirjojen rakastaja.

Terry Pratchett, Vapaat pikkumiehet. Karisto 2003. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Wee Free Men (2003) suomentanut Mika Kivimäki. Kansikuva: Paul Kidby. 363 s.