William Morris: Huomispäivän uutisia

Englantilainen William Morris (1834–1896) oli todellinen monilahjakkuus: kuvataiteilija, käsityöläinen, arkkitehti, kirjailija, sosialistiluennoitsija. Hän kuului keskiajasta innoituksensa hakevan prerafaeliittien taidesuuntauksen kantaviin voimiin ja arts and crafts -liikkeen perustajiin. Arts and crafts -liikkeellä oli suuri vaikutus eurooppalaiseen Art Nouveau -tyylisuuntaan. Suomessa liike vaikutti kansallisromanttiseen taiteeseen ja käsityöhön sekä arkkitehtuurin ja muotoilun jugendtyyliin. Nykyisin Morris tunnettaneen parhaiten kukka- ja lintuaiheisista tapeteistaan. 

Lontoossa sijaitsevan William Morris Galleryn tälle kesälle sattuneet korjaustyöt olivat onnenpotku suomalaisille Morrisin ja hänen lähipiiriinsä kuuluneiden taiteilijoiden ja käsityöläisten ihailijoille. Koko joukko alkuperäisiä kuvakudoksia, lasimaalauksia ja muita taideteoksia saatiin näytteille Helsinkiin Didrichsenin taidemuseoon. Tämän blogitekstin kuvat ovat peräisin kyseisestä näyttelystä. Näyttely päättyy 30.8.

Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä on esillä myös William Morrisin kirjoittama ja itse kuvittama romaani News from Nowhere. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1890. Vuonna 2008 se ilmestyi Ville-Juhani Sutisen suomentamana nimellä Huomispäivän uutisia.

Kyseessä on utopiaromaani, aikamatka, jonka tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen 2000-luvun alkuun, siis reilut sata vuotta romaanin kirjoitusajasta tulevaisuuteen. Romaanin kertojaratkaisussa on hieman kirjoitusajalle tyypillistä kikkailua (vertauskohtana vaikkapa Robert Louis Stevensonin kertojat): kirjan päähenkilö on kertonut tarinan ystävälleen, joka nyt kertoo sen eteenpäin alkuluvun minäkertojalle. Sekä tämä ystävä että alkuluvun minäkertoja häviävät saman tien näkyvistä, ja suurimman osan kirjasta kertoo sen päähenkilö, William Guest, minämuodossa.

Esipuheessaan Ville-Juhani Sutinen kiinnittää huomionsa siihen, että William Guest on juuri samanikäinen – 56-vuotias – kuin William Morris oli romaanin julkaistessaan. Kun Guestin ajatukset myötäilevät tarkasti sitä, mitä tiedämme William Morrisin aatteista, ja kun romaanin mittaan vieraillaan Morrisille hyvin tutuilla seuduilla, William Guest on helppo nähdä Morrisin tulevaisuuteen projisioimaksi alter egoksi.

Eräänä aamuna pian herättyään William Guest huomaa siirtyneensä selittämättömällä tavalla tulevaisuuteen, 2000-luvun Lontooseen. Varovaisesti hän alkaa tutustua ympäristöönsä ja ihmisiin. Vanhanaikaisen asunsa ja kummalliset kysymyksensä hän selittää sillä, että on muka juuri saapunut Englantiin vietettyään pitkän aikaa ulkomailla. Utopiaromaanille tyypilliseen tapaan teoksessa ei ole sanottavaa juonta. Se perustuu havaintoihin muuttuneesta maailmasta.

Aivan ensimmäiseksi Guest tutustuu Dickiin, joka toimii soutajana Thames-joella. Dick – kuten lähes kaikki tulevaisuuden ihmiset – on omaksunut myös vaativan käsityötaidon. Dickin kohdalla kyse on pientaesepän taidoista. Fyysisen kunnon ylläpitämiseksi Dick osallistuu silloin tällöin myös raskaisiin tienrakennustöihin. Tulevaisuuden utopiassa raskaimmat välttämättömät työt pyritään jakamaan. Kenenkään ei odoteta raatavan jatkuvasti ilman iloa ja tyydytystä.

Lontoo on muuttunut pientalojen täyttämäksi puutarhakaupungiksi. Ihmiset ovat kauniita, onnellisia ja nuorekkaita, koska saavat toteuttaa itseään tyydytystä tuovassa työssä. William Guest arvioidaan jatkuvasti ikäistään vanhemmaksi. Guest pohtii, onko ihmisten viehättävyys jonkinlaisen luonnollisen rodunjalostuksen tulosta vai onko kyse yksinkertaisesti siitä, että onnellinen ja hymyilevä ihminen näyttää kauniilta.

Tulevaisuuden vaatetuksessa kauneus yhdistyy käytännöllisyyteen. Vaatteiden mallit ja värit tuovat mieleen keskiajan. Ne olivat "sekä kauniita että järkeviä ja verhosivat vartalon muodon ilman sen kätkemistä tai korostamista".

William Morris: Minstrel with cymbals, lasimaalaus

Rakennuksissa kauneus näyttäisi joskus ohittavan käytännöllisyyden. Siitä lienee kyse esimerkiksi silloin kun muuan silta – "kammottava teräksinen epäsikiö" – oli korvattu tammipuisella. Punatiili on suosituin rakennusmateriaali. 

William Morris oli mieltynyt punatiileen arkkitehdin työssään. Esimerkiksi hänen yhdessä arkkitehti William Webbin kanssa suunnittelemansa koti Bexleyheathissa sai rakennusmateriaalinsa mukaan nimen Red House.

Red House. Mustavalkoinen piirros punatiilisestä rakennuksesta tuo hyvin esiin yhteyden esimerkiksi Gallén-Kallelan Tarvaspäähän.

Romaanin aikana vieraillaan selvästi myös Red Housessa, vaikka sitä ei suoraan nimeltä mainitakaan. Didrichsenin taidemuseossa on nähtävissä taloa esittelevä elokuva. Silmiinpistävää on symmetriasta luopuminen. Lähes kaikki talon ikkunat ovat erikokoisia ja -muotoisia; huonetilojen käyttötarkoitus määräsi ikkunoiden ulkoasun. Tämän talon nähtyään alkaa kiinnittää huomiota siihen, miten jokseenkin tylsä ja kaavamainen symmetria hallitsee suurinta osaa arkkitehtuurista. On sykäyttävä herätys huomata, että harmonia ei edellytä symmetriaa. 

Suurimpia yllätyksiä ja vaikeimmin sulatettavissa William Guestille on se, että raha on poistunut käytöstä yksityisomistuksen myötä. Tulevaisuuden utopiassa aate "jokaiselle tapeensa mukaan ja jokaiselta kykynsä mukaan" on toteutunut lähes täydellisesti. Yksityisomistuksen poistumisen todetaan parantaneen myös naisten asemaa, kun he eivät enää ole aviomiestensä, isiensä tai veljiensä omaisuutta. Tehtävien jakautuminen tulevaisuuden yhteiskunnassa on melko perinteinen, mutta sen todetaan johtuvan taipumuksista ja mieltymyksistä, ei pakosta. 

Koulut ovat kadonneet. Lukemaan opitaan vanhempien mallin mukaan. Oma kiinnostus ohjaa sen jälkeen lukuharrastusta. Kaikille ei yritetä opettaa kaikkea. Mahdollisimman monipuolinen ihminen on kuitenkin kasvatuksen ihanteena. Lapset ja nuoret viettävät paljon aikaa luonnossa. Kesät he käytännöllisesti katsoen asuvat metsissä. Leirielämä opettaa heille monia käytännöllisiä taitoja.

Dick kuljettaa Guestin halki Lontoon hevosvaunuilla. Liikenteen hevosvetoisuus tuntuu hieman huvittavalta, mutta myöhemmin käy ilmi, että kyseessä on valinta. Muitakin voimanlähteitä olisi tarjolla. Kun teoksessa myöhemmin kuvaillaan Thames-joen proomuliikennettä, todetaan, että proomut liikkuvat konevoimalla, joka ei perustu höyryyn. Guest ei ryhdy selvittämään toimintaperiaatetta enempää, koska arvelee, ettei kuitenkaan ymmärtäisi sitä. Näin fiksulla väistöliikkeellä kirjailija selviää itse rakentamastaan teknologisesta ansasta.

Hevosajelun aikana nähdään monien Lontoon tuttujen maamerkkien muutos. Kaikille Lontoon-kävijöille tämä osuus on varmasti hauskaa luettavaa. Parlamenttitalo esimerkiksi toimii lantavarastona – ei kovinkaan hienovarainen viite siihen, että rakennuksessa nyt säilytetään konkreettisesti sitä, mitä siellä ennen vain puhuttiin.

Dick tutustuttaa Guestin isoisoisäänsä Hammondiin, joka asuu British Museumissa, jossa on myös toiminut kirjastonhoitajana. Yli satavuotias Hammond on edelleen täysissä ruumiin ja hengen voimissa. Myöhemmin käy ilmi, että Guest (tai William Morris) on todennäköisesti vanhan Hammondin isoisä. British Museumissa Dick tapaa myös entisen vaimonsa Claran. Heillä on kaksi yhteistä lasta. Ero on tullut toisen miehen tähden. Nyt Clara ja Dick olisivat valmiit palaamaan jälleen yhteen. 

Sillä aikaa kun Clara ja Dick selvittelevät asioitaan, Hammond kertoo Guestille yhteiskunnan rakenteista tai oikeastaan niiden puuttumisesta. On tapahtunut jokseenkin veretön vallankumous, vaikka kaikista väkivaltaisuuksista ei olekaan vältytty. Yhteiskunta rakentuu nyt anarkismin periaatteille: ei hallintoa, ei poliisia, ei rangaistusjärjestelmää. Useimmat rikokset ovat kadonneet yksityisomistuksen myötä. Jonkin verran väkivaltarikoksia tehdään pikaistuksissa, mutta rangaistusten sijaan tähdätään katumukseen ja anteeksiantoon.

Myös kolonialismista ja toisten kansojen riistämisestä on päästy eroon. Ilmeisesti on tapahtunut jonkinlainen maailmanvallankumous.

Hammond palaa vielä myös työntekoon. Työ on iloa, jokainen saa tehdä sitä, mihin hänellä on parhaat taipumukset. Hammond tuntee historian: hän päivittelee halpatuotantoa, menneisyyden “karmeaa välttämättömyyttä”, sitä että valmistettiin tuotteita, joita kukaan ei oikeastaan tarvinnut tai edes halunnut. 

"Laatu!" huudahti vanhus kärttyisästi, sillä hän oli tulistunut jouduttuaan keskeytetyksi tarinansa kertomisessa, "kuinka ihmeessä he olisivat kiinnittäneet huomionsa sellaisiin sivuseikkoihin kuin myymiensä tuotteiden laatuun? Parhaat niistä olivat alhaista keskitasoa, huonoimmat selvästikin toivotun lopputuloksen keinotekoisia korvikkeita. Kukaan ei olisi sietänyt niitä, jos olisivat vain voineet saada muuta. Oli tuon ajan tyypillinen kieroutuma, että tuotteet tehtiin myytäväksi, ei käytettäväksi.

Guest lyöttäytyy myös mukaan Dickin ja Claran retkelle Thamesin yläjuoksulle. Dick ja Clara ovat menossa avuksi heinänkorjuuseen. Matkalla tutustutaan uusiin ihmisiin, muun muassa kärttyisään vanhukseen, jonka mielestä yhteiskunta ei ole muuttunut parempaan suuntaan. Tällaisia ihmisiä nimitetään "nurisijoiksi". Dick toteaa, että joskus muinoin heitä oli vaivaksi asti. Kuvaavaa on, että "nurisija" aivan aluksi moittii säätilan. Kaikkia ei voi aina miellyttää, joitakuita ei koskaan. 

Nurisijan lapsenlapsi, viehättävä Ellen, johon Guest taitaa vähän ihastua, vaikuttaa aavistavan, että Guest on tullut menneisyydestä.

Kesken kirkossa järjestettävän heinänkorjuujoukon juhla-aterian Guest katoaa näkyvistä. Pian hän herää kotonaan Hammersmithissa. Oliko hänen matkansa tulevaisuuteen vain uni tai ennenäky?

Tällaisen utopian anti ei ole siinä, että se esittelisi toteuttamiskelpoisen mallin. Se kuitenkin rohkaisee kyseenalaistamaan totuuksia, joita pidämme lähes luonnonlakeina. Maailma voisi toimia myös toisin ja sen täytyykin, jos ihminen haluaa säilyttää paikkansa universumissa. 

Minua viehätti esimerkiksi Morrisin ajatus siitä, että ihmiskunta voi olla käyttämättä sen ulottuvilla olevaa teknologiaa ja tietoisesti luopua jo käytössä olevasta. Väistämättä mieleen tuli tekoäly. Onko todella niin, että koska se on kehitetty, sitä on käytettävä ihan kaikkeen? Voiko päätöksiä tehdä myös muun kuin taloudellisen hyödyn vuoksi?

Romaanin liitteenä on William Morrisin napakka esittely sosialismista, essee nimeltä Mitä sosialistit haluavat?

Ville-Juhani Sutisen suomennos ei kiinnittänyt huomiota itseensä, mikä on aina kelpo suomennoksen merkki. Sutinen on myös varustanut romaanin valaisevilla taustaviitteillä. Esipuhe ei sen sijaan varmaankaan herätä Sutisessa ylpeyttä. Siinä oli kyllä paljon hyödyllistä tietoa, mutta kieliasun lopputarkistus oli jäänyt tekemättä: osa lauseista vaikutti sanatarkalta käännökseltä jostain englanninkielisestä alkutekstistä.

William Morris, Huomispäivän uutisia. Savukeidas 2008. Englanninkielisestä alkuteoksesta News from Nowhere (1890) suomentanut Ville-Juhani Sutinen. Kansi: Pekka Saari. 356 s.