Aiemmista William Trevorin kirjojen esittelyistä blogissani on varmaan käynyt ilmi, että yksinäisyys on hänen henkilöidensä hallitseva piirre. Vaikka hän usein kuvaa erilaisia yhteisöjä – täysihoitoloita, hotelleja, uskonnollisia lahkoja – niissä mukana olevat ihmiset eivät pysty tai halua aitoon yhteyteen lähimmäistensä kanssa. Tässä vuonna 1973 ilmestyneessä romaanissaan Trevor on nostanut yksinäisyyden näkyviin myös romaanin nimeen.
Suurin osa romaanin tapahtumista sijoittuu Lontooseen ja erityisesti Cheltenham Streetin naistensairaalaan, sen potilaiden, hoitajien, lääkäreiden ja vierailijoiden keskuuteen. Sattuma on tuonut nämä ihmiset yhteen. Valittu miljöö kertoo, että kirjailija on halunnut keskittyä juuri naisten kokemuksiin ja ajatuksiin heidän elämänsä murrosvaiheessa. Varsinaista juonta siinä ei ole, eikä sitä tule kaivanneeksikaan. Trevor luo jännitteitä paljastamalla tavallisten ihmisten sisäisen elämän ja sen omituisuudet.
Kirjan tapahtumat on ajoitettu harvinaisen tarkasti romaanin ilmestymisvuoden kevääseen. Täsmällisten päivämäärien lisäksi romaanissa mainitaan ajankohtaan sijoittuvia tapahtumia, esimerkiksi Muhammed Alin ja Joe Bugnerin nyrkkeilyottelu Las Vegasissa. Myös romaanissa mainitut kulttuurituotteet sitovat sen tarkkaan ajankohtaan: The Sweet -yhtyeen kappale Blockbuster on listaykkösenä ja Kellopeli Appelsiini pyörii elokuvateattereissa.
Romaani alkaa helmikuun 11:nnestä vuonna 1973. Silloin Elizabeth Aidallbery, 41, kirjautuu naistensairaalaan kohdunpoistoa varten. Elizabeth on hiljattain eronnut kolmen tyttären äiti. Vanhin tyttäristä on 17-vuotias ja nuorin kahdeksan vanha.
Elizabeth on ollut naimisissa itseään kolmetoista vuotta vanhemman miehen kanssa. Mies oli ollut sivistynyt ja komea. Hän oli puhunut asiantuntevasti muinaisista kulttuureista, vienyt Elizabethin – 19-vuotiaan taidekoululaisen – oopperaan ja aterialle Ritziin. Kun mies kosi, Elizabeth ei ollut epäröinyt hetkeäkään. Avioliiton aikana mies oli muuttunut. Hänestä oli tullut kylmä ja kriittinen. Lasten huono käytös oli aina Elizabethin syytä. Elizabethille oli käynyt vähitellen selväksi, että hän oli nainut oman isänsä kaltaisen miehen, etäisen ja tyytymättömän.
Yhdeksääntoista vuoteen hän ei ollut ilmaissut miehelleen, että "rakkauden fyysinen puoli" aviomiehen kanssa oli hänelle vastenmielistä. Hän arveli olevansa niitä naisia, jotka eivät voineet nauttia siitä. Sitten hän oli itselleenkin yllätykseksi heittäytynyt avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, joka osoitti, että hän oli väärässä. Suhde tosin kariutui mutta sen aikana Elizabeth oli ymmärtänyt, että hänen avioliittonsa oli lopussa. Elizabethin aviomies muutti Aberdeeniin, missä hän on aloittamassa uuden suhteen amerikkalaisen naisen kanssa.
Elizabethin vanhin tytär, 17-vuotias Joanna, on juuri liittymässä jonkinlaiseen hippi- tai new age -yhteisöön, joka pyrkii omavaraistalouteen ja irti kulutusyhteiskunnasta. Nuoremmat tytöt ovat kotona taloudenhoitajan, rouva Orvitskin, hoidossa.
Elizabethin lapsuudenystävä Henry haluaisi suhteeseen Elizabethin kanssa. Hän kosii Elizabethia mutta tämä kieltäytyy. Henry on rämpinyt erilaisissa epätyydyttävissä ammateissa. Hän on eronnut, alkoholisoitunut – William Trevorille tyypillinen hahmo, joka ei kykene aitoon kommunikaatioon vaan toimii omien idiosynkraattisten kaavojensa mukaan. Ulkonaisesti koomisen, itsekeskeisen hahmon herääminen itseymmärrykseen ja sen myötä syntynyt kyky nähdä itsensä toisten silmin johtaa tragediaan.
Myöhemmin Elizabeth ajattelee, että olisi varmaan joskus myöhemmin suostunut Henryn kosintaan, jottei hänen olisi tarvinnut olla yksin. Tämä valmius epätyydyttäviin ihmissuhteisiin yksinäisyyden lievittämiseksi toistuu useissa Trevorin teoksissa.
Elizabethin kanssa samalla naistensairaalan osastolla on kolme muuta naista, joiden elämään pääsemme tutustumaan perusteellisesti. Lily Druckerilla on takanaan useita keskenmenoja, joten häntä pidetään osastolla tarkkailussa varmuuden vuoksi, jotta nykyinen raskaus johtaisi synnytykseen asti. Lilyn aviomies Kenneth on kirjastovirkailija, jonka tahto tähän asti on ollut vahvasti hänen äitinsä taskussa. Äiti on pitänyt aviottoman äidin synnyttämää Lilyä huonona vaihtoehtona pojalleen. Äidin hallitseva persoona vie hapen ympäriltään. Kennethin isä vaikenee television äärellä. Lilyn sairaalassaolon aikana Kenneth on vihdoin valmis taistoon rakkautensa puolesta.
Kaikki muut osaston naiset ovat saapuneet kohdun poistoon. Sylvie Clapper on lähtöisin pikkurikollisuutta harjoittaneesta perheestä. Hän on katkaissut yhteyden perheeseensä mutta ryhtynyt suhteeseen – ehkä jonkinlaisen tuttuuden takia – irlantilaisen Declanin kanssa, joka niin ikään tekee pieniä rötöksiä. Sylvien vuoksi Declan kyllä pyrkii kuiville, mutta hänen "ystävänsä" Maloney, rahanlainaaja, pitää huolen, että saa omansa takaisin korkoineen tavalla tai toisella.
Neiti Samson on noin 60-vuotias täysihoitolan johtajatar. Hänen kasvoissaan on rumentava syntymämerkki, joka on haitannut hänen sosiaalista elämäänsä. Hän on löytänyt lohdun uskonnosta. Täysihoitolan asukkaatkin ovat kaikki "kirkon väkeä". Täysihoitolan edellinen johtaja, herra Ibbs, on testamentannut täysihoitolan neiti Samsonille. Neiti Samson on sairaalassa ankaran hengellisen ahdistuksen vallassa, sillä hän on löytänyt herra Ibbsin päiväkirjat ja lukenut ne. Kolme päivää ennen kuolemaansa herra Ibbs oli kirjoittanut päiväkirjaansa, ettei enää epäillyt: hän oli varma, että "Jumala ja kaikki muu" olivat myytti, jonka tarkoitus oli pitää ihmiset onnellisina.
Romaanin kerrontaan, joka keskittyy vuorollaan eri henkilöiden ajatuksiin ja muistoihin, tuovat vaihtelua naisten narkoosiunet, joiden surrealistiset tapahtumat paljastavat potilaiden salaiset toiveet ja pelot ja ilmaisevat näin totuuksia, jotka eivät vielä ole tulleet tietoisiksi tai joita potilaat eivät ole uskaltaneet itselleen myöntää.
Romaanin lopussa Elizabeth ja neiti Samson käyvät keskustelun, jossa neiti Samsonin uskonnollisuus tuntuu Elizabethista ahdistavalta eivätkä he täysin ymmärrä toisiaan. Loppujen lopuksi keskustelu kuitenkin auttaa Elizabethia kohtaamaan omat velvollisuutensa suhteessa lapsiinsa ja hyväksymään oman yksinäisyytensä.
Voiko mieskirjailija kirjoittaa uskottavasti naisista? Onko kyse kulttuurisesta – tai biologisesta, tai sosiaalisesta – omimisesta? Miehenä olen ehkä jäävi vastaamaan, mutta jos minulle olisi kerrottu, että tämän romaanin on kirjoittanut nainen, olisin uskonut ilman epäilyksen häivää. Ylipäätäänkin yritykset rajoittaa sitä, kuka saa kirjoittaa kenenkin näkökulmasta, ovat naurettavia. Fiktio on kuvittelun ja eläytymisen taidetta: halutessaan kirjailija voi mielikuvituksessaan pukeutua vaikka tontun nuttuun tai käärmeen nahkaan.
William Trevor, Elizabeth Alone. Penguin Books 1988. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1973. Kansikuva: Guy Passey. 271 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!