Orjana ja orpona

Paula Fox, The Slave Dancer. M Books 1984. (Ensimmäinen painos v. 1973. Suomeksi v. 1980 Kersti Juvan suomentamana nimellä Orjalaivan vankina. WSOY.)

Laiva – varsinkin purjelaiva - on otollinen ympäristö jännittävälle kertomukselle. Henkilöitä on tilanpuutteen takia rajallinen määrä ja he joutuvat elämään tiiviisti yhdessä päivin ja öin. Ruoasta ja vedestä on yleensä pula. Merirosvot ja kaapparit tai muut vihollisalukset ovat aina uhkana. Luonnon ja sään ääri-ilmiöt koetaan ilman kunnollista suojaa, ja tappio luonnonvoimia vastaan voi johtaa kuolemaan. Ihmisten fyysiset ja henkiset ominaisuudet koetellaan, ja aina joku särkyy ja joku toinen käyttää muita hyväkseen.

Monet suosikkikirjailijani ovat kirjoittaneet purjelaivan maailmasta: Melville, Stevenson, Conrad, Golding – Melvillen Moby Dick merikirjoista minulle tärkeimpänä. Oma purjehdushistoriani tosin rajoittuu pariin kullanhohteiseen kesään 1980-luvulla, kun tyttöystäväni – nykyisen vaimoni – kanssa uhmasin Joensuun Pyhäselän maininkeja Windmill-luokan Iines-veneelläni.

Paula Foxin historiallinen nuortenromaani edustaa tyylikkäästi parasta purjelaivakirjallisuutta. Mietinkin lukiessa - enkä oikeastaan keksinyt vastausta - onko muuta syytä rajata tätä teosta nuorille lukijoille kuin päähenkilön, teoksen minäkertojan, ikä. Ja se taas ei ole syy ollenkaan.

Jessie Bolleen on 13-vuotias neworleansilainen puoliorpo, joka shanghaijataan laivapojaksi Moonlight-alukselle, joka on juuri lähdössä hakemaan orjalastia Benininlahdelta Afrikasta. Moonlight on nimensä mukaisesti kuutamokeikalla, sillä Yhdysvaltoihin ei enää 1840-luvulla saanut tuoda uusia orjia, vaikka orjuus sinänsä ei vielä ollut kiellettyä.

Orjuuden kuvaukset ovat olleet kirjallisuudessa yleisiä jo Setä Tuomon tuvasta lähtien, mutta minulla on sellainen käsitys, että nimenomaan orjalaivojen karmeita oloja ei sanottavasti ollut kuvattu ennen kuin Alex Haleyn Juuret-kirja ja ennen kaikkea sen pohjalta tehty tv-sarja 1970-luvun puolivälissä toi tämän aiheen yleiseen tietoisuuteen. Tässä mielessä Foxin romaani (1973) on edelläkävijä, ja osoitus siitä, että nuortenkirjallisuus voi tuoda esiin teemoja, jotka vasta myöhemmin päätyvät aikuisten kirjallisuuteen. Tätä ajatusta muuten toi voimakkaasti esille Oulun yliopiston kirjallisuuden professori Liisi Huhtala jollakin yleisöluennolla vuosia sitten.

Olosuhteiden pakosta Jessie joutuu tekemään tuttavuutta laivan koko miehistön kanssa. Nuoresta iästään huolimatta hän on tarkkanäköinen ja hyvävaistoinen ihmistuntija: hän ymmärtää, että kapteeni on ahneuden sokaisema tyranni ja perämies ”aivoton ja paha kuten jotkut kasvit ovat myrkyllisiä”. Jessie huomaa pian pitävänsä eniten kidnappaajastaan, karkeasuisesta irlantilaisesta Purvisista. Omaksikin ihmetyksekseen hän inhoaa Benjamin Stoutia, joka aluksi on ainoa hänelle ystävällinen miehistön jäsen. Stout paljastuukin myöhemmin pahimmanlaatuiseksi opportunistiksi, toisten hyväksikäyttäjäksi, joka saa nautintoa heikompiensa piinaamisesta.

Kun orjalasti on viimein saatu laivaan, Jessien tehtävänä on ulosteämpärien tyhjentämisen lisäksi orjien ”tanssittaminen”. Hänen huilunsoittonsa tahtiin orjien on joka toinen päivä liikuttava kannella, jotta heidän toimintakuntonsa ei täysin romahda ruuman lamauttavassa ahtaudessa. Jessie inhoaa tehtäväänsä. Hän ei tahdo, että kukaan joutuu kirjaimellisesti tanssimaan hänen pillinsä mukaan. Omien kokemustensa takia Jesse näkee vallankäytön aina hyväksikäyttönä. Kun muu miehistö pitää afrikkalaisia eläiminä, Jessie näkee heidät ihmisinä. Heidät, kuten hänet itsensäkin, on vastoin heidän tahtoaan riistetty kodeistaan ja omiensa parista. Epäoikeudenmukaisuuden havaitsee se, joka siitä kärsii, ei se, joka siitä hyötyy.

Jessie solmii myös eräänlaisen ystävyyssuhteen nuoren orjapojan kanssa. Teoksen loppupuolella tämä ystävyys nousee erityisen tärkeäksi.

Elämä orjalaivalla on ankaraa kaikille. Väkivaltaa esiintyy tuon tuostakin, ihmisiä surmataan ja heitä kuolee tauteihin. Tässä nuortenkirjassa raakuutta ei siloitella. Uskon kuitenkin, että nuori lukija kestää kauheitakin tapahtumia - sietoraja voi jopa olla alempana vanhemmalla lukijalla, jonka empatiakykyä elämä on jo kehittänyt.

En paljasta juonesta liikaa, jos kerron, että laivamatka päättyy katastrofiin. Kirjan ensimmäisessä luvussa nimittäin paljastetaan teoksen historiallinen tausta: Moonlight-aluksen haaksirikko Meksikonlahdella 3. kesäkuuta 1840.

Paula Foxin tuotantoon kuuluu sekä lapsille että aikuisille suunnattuja kirjoja. Hänen aikuisille tarkoitetut kirjansa olivat jo lähes unohtumassa, kun kirjailija Jonathan Franzenin ylistävät lausunnot nostivat ne taas esille ja niistä otettiin uusia painoksia. Paula Fox kuoli tämän vuoden maaliskuussa.