torstai 7. kesäkuuta 2018

Kouluiloa kohti

Eliisa Leskisenoja, Positiivisen pedagogiikan työkalupakki. PS-kustannus 2017.

Psykologitytär kävi koulutuksessa ja toi tuliaisiksi tämän kirjan. Sanoi vielä kauniisti saatesanoiksi: "Teidän koulullahan tätä positiivista pedagogiikkaa jo toteutetaankin."

Olenkohan antanut liian ruusuisen kuvan työstäni lapsilleni? Vai onko niin, että en ole osannut kätkeä onneani, joka melko sattumanvaraisen ammatinvalinnan kautta johti minut luokanopettajaksi pienelle kyläkoululle?

Jos nykyisin yhdyssana alkaa sanalla koulu-, siinä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä on jatkona kiusaaminen. Joskus tuntuu, että kaikki kiusaaminen nimetään koulukiusaamiseksi, tapahtui se missä hyvänsä, ikään kuin koulukiusaaminen olisi kaiken kiusaamisen yläkäsite. Ihmiselle, jonka työpaikasta tällöin puhutaan ja joka päivittäin kokee tekevänsä työtä vähentääkseen kiusaamista, tulee joskus epätoivoinen olo. Tämä kirja sai minut heti puolelleen, kun huomasin, että siinä puhutaan kouluilosta. Ilo on yksi elämäni avainsanoista. Se on jotain paljon enemmän ja syvempää kuin hauskanpito tai mielihyvä. Olen myös jokaiseen koulumme opetussuunnitelman koulukohtaiseen osioon onnistunut salakuljettamaan tämän avainsanan.

Yksi tämän kirjan lähtökohdista on se havainto, että peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa mainitaan hyvinvointi noin 150 kertaa, mutta käytännön vinkit siitä, miten sitä edistetään koulun arjessa, puuttuvat. Tähän positiivinen pedagogiikka "antaa selkeän, opettajan aikaa ja vaivaa säästävän toimintakehikon." Tässä lyhyessä lainauksessa oli ainakin kolme jokaista väsynyttä opettajaa ilahduttavaa taikasanaa. (Toimintakehikko ei ole yksi niistä.)

Leskisenojan kirja pohjautuu Martin Seligmanin hyvinvointiteoriaan, niin sanottuun PERMA-teoriaan, jonka mukaan hyvinvointi koostuu seuraavista elementeistä:
P  myönteiset tunteet (Positive emotions)
E  sitoutuminen (Engagement)
R ihmissuhteet (Relationships)
M merkityksellisyys (Meaning)
A saavuttaminen (Accomplishment)

Tältä pohjalta Eliisa Leskisenoja varustaa lukijalle konkreettisen työkalupakin, jossa eritellään jokaiseen PERMA-teorian osa-alueeseen liittyvät pedagogiset käytänteet ja toimintatavat. Teos on tältä osin hyvin käytännönläheinen. Käytänteet on helppo ottaa osaksi koulun arkea ihan sellaisenaan tai omaan toimintatyyliin mukautettuina. Monet toimintatavat sopivat useampaakin teorian lokeroon: hyvinvointi on kokonaisvaltainen olotila.

Oli hauska huomata, että moniin positiivisen pedagogiikan toimintatapoihin olin jo tullut tarttuneeksi omaa kokeilevan hapuilun pedagogiikkaa noudattaessani. Salainen ystävä -projekti on meillä ollut käytössä usein ystävänpäiväviikolla; aamupiiri kuului luokkani rutiineihin silloin, kun olin alkuopettajana; puhuvat pelimerkit on harjoite, jonka luulin keksineeni ihan itse, kun laadimme luokan yhteistä satua ja halusin varmistaa, että kaikki pääsevät lisäämään satuun oman osansa ja että innokkaimpien sadunkeksijöiden osuus ei muodostu liian suureksi. (Harjoitteesta oli tosin vähällä tulla yrittäjäkasvatusta, kun innokkaimmat ideanikkarit yrittivät ostaa itselleen lisää pelimerkkejä.) Kummitoimintaakin harrastimme koulullamme jonkin aikaa, kunnes huomasimme, että pikkuoppilaiden luontevasta auttamisesta oli jo tullut osa koulumme toimintakulttuuria. On ollut sydäntälämmittävää katsella välituntitoimintaa, jossa eskarit ja kuutosluokkalaiset mahtuvat samaan jalkapallopeliin ja jossa kaikki ilman ikärajaa leikkivät konkkaa tai kymmentä tikkua laudalla. Talvella isommat auttavat pienemmille luistimet jalkaan ilman aikuisten kehotuksia.

Leskisenoja ei puutu teoksessaan koulun kokoon ja korostaa, että opettaja voi hyvin ottaa positiiviset toimintatavat käyttöön vaikka vain omassa luokassaan. Haluan tässä kuitenkin käyttää puheenvuoron pienten koulujen puolesta. Monet hyvinvoinnin osatekijät on helppo toteuttaa pienessä yhteisössä, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jossa erilaisuuden hyväksyminen on luontevaa. Jos alat pienessä koulussa rajata ihmisiä ulkopuolelle, huomaat pian, ettei sisälle jää ketään. Olen ylpeä työnantajastani Pudasjärven kaupungista, joka on päättänyt rakentaa pieneen, reilusti alle sadan oppilaan kyläkouluumme modernin laajennusosan kaikilla nykyaikaisen oppimisen herkuilla varustettuna.

Leskisenoja painottaa useaan otteeseen, että se, mihin kiinnitämme huomiota, kasvaa. Tästä syystä onnistumisiin kannattaa kiinnittää paljon huomiota. Tunsin piston sydämessäni: oma tapani on liian usein ollut osoittaa ne kohdat, jotka eivät suju ja jotka vaativat lisäharjoittelua. Onneksi olen aina ymmärtänyt sanoa: "Tätä sinä et vielä osaa." Fokusointi myönteiseen on seuraavan lukuvuoden päätavoitteeni.

Leskisenojan lähestymistapa on opettajalle armollinen: kaikkea ei ole pakko ottaa käyttöön kerralla, voi edetä myös pienin askelin. Opettaja tekee työtään persoonallaan, joten kannattaa ottaa käyttöön se, mikä istuu omaan opettajuuteen. Oppilaat vaistoavat, jos et ole täysin mukana siinä, mitä heille tarjoat, ja toiminnasta tulee väkinäistä. Omat yritykseni mindful-harjoituksiksi ovat yleensä menneet oppilailla hassutteluksi ja vika on yksinomaan minussa: syynä on ollut oma vakavuuden puutteeni.

Leskisenoja myös muistuttaa, että positiivinen pedagogiikka ei ole höttöistä vaahtokarkkipedagogiikkaa tai "hyvien fiilisten" tavoittelua.. Kielteisilläkin tunteilla on oma arvonsa: "emme ehkä halua esimerkiksi lentäjän tai lennonjohtajan olevan kovin optimistinen tehdessään arviota siitä, voiko lentokone nousta ilmaan kovassa myrskyssä."

Hyvä käytännön opas opettajan lähes mahdottomaan mutta antoisaan työhön.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!