Elävästä ihmisestä on tunnetusti vaikea kirjoittaa puolueetonta elämäkertaa. Omaelämäkerta puolestaan on jo lähes määritelmänomaisesti subjektiivinen ja näin ollen jossain määrin epäluotettava.
Fiktiivisen omaelämäkertansa kolmannessa osassa J. M. Coetzee ratkaisee puolueettomuusongelman ironisen nokkelasti: Kesä on kirja, jossa elämäkerturi Vincent haastattelee Coetzeen tunteneita ihmisiä. Yllättävintä tässä on se, että John Coetzee on jo kuollut, ilmeisesti suunnilleen niihin aikoihin, jolloin hän todellisessa elämässä sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Kyllähän näin ison palkinnon saaminen voi tosiaan merkitä loppua kirjailijana - Sillanpäälle se ainakin sitä tiesi.Jo lukiessani Coetzeen elämäkerran aikaisempia osia pohdiskelin lahjakkaan ihmisen itsetunto-ongelmia. Tässä kolmannessa osassa Coetzee luopuu kaikista pidäkkeistä ja kaivaa esiin luonteensa ikävimmät piirteet. Lukijan alkaa jo käydä sääliksi tätä miesparkaa, josta kaikki hänet tunteneet löytävät jotain moitittavaa. Sitten muistaa, että Coetzee kertoo itse itsestään. Hämmentävä kokemus. Olemmeko kohdanneet kursailun kuninkaan?
Voisi olla myös hedelmällistä miettiä, mitä ajattelevan ihmisen itsetunnolle tekee se, että hän tietää kuuluvansa enemmistöä sortavaan vähemmistöön.
Julia on nainen, johon John Coetzee tutustui supermarketissa kesällä 1972. Heistä tuli pian rakastavaisia. Julialle suhteen aloittaminen oli ainakin jossain määrin kosto hänen pettämisestä kiinni jääneelle aviomiehelleen. Suhde oli hänelle merkittävä vapauttava kokemus, sen kohde sen sijaan oli hänelle jokseenkin yhdentekevä. Hän ei edes tuntenut erityistä vetoa tähän mieheen, jota hän kuvailee estyneeksi ja sosiaalisesti rajoittuneeksi. Johnissa oli jopa autistisia piirteitä. Mies haarniskan sisällä.
John oli palannut Kapkaupunkiin asuttuaan useita vuosia Englannissa ja Yhdysvalloissa. Hän asui tähän aikaan yhdessä isänsä kanssa. Johnin äiti oli kuollut muutamia vuosia aiemmin. John tienasi niukan elantonsa epämääräisillä opetustöillä. Siinä samalla hän korjasi isänsä taloa.
Outoa siinä oli se, että siihen aikaan valkoiset eivät yleensä tehneet ruumiillista työtä, hanttihommia. Puhuttin kafferien hommista, töistä joita tekemään palkattiin joku. Ei ehkä suorastaan häpeällistä tulla nähdyksi lapioimassa hiekkaa mutta olihan se melkoinen yllätys.Kesä-romaanin tärkeimpiä teemoja on Johnin suhde isäänsä. Tämä suhde myös heijastaa Johnin suhdetta isänmaahansa. Tämä rakkauden ja inhon täyttämä ristiriitainen suhde kiinnitti myös Julian huomion:
Pojat rakastavat äitiään, eivät isäänsä. Kai te olette Freudinne lukenut? Pojat vihaavat isäänsä ja haluavat syrjäyttää hänet äidin kiintymyksen kohteena. Ei, ei John isäänsä rakastanut, ei hän rakastanut ketään, ei häntä ollut luotu rakastamaan. Mutta hän tunsi isänsä takia syyllisyyttä. Syyllisyys painoi ja sen vuoksi hän käyttäytyi velvollisuudentuntoisesti. Paitsi että lipsui toisinaan.Vaikka John ei tehnyt Juliaan suurta vaikutusta, Julia kuitenkin nautti keskusteluista tämän kanssa.
Hän oli ainoa tuntemani mies, joka suostui jäämään toiseksi rehellisessä väittelyssä ja joka ei korottanut ääntään, ei alkanut venkoilla eikä mököttää jos tajusi jääneensä tappiolle.Suhde kariutuu Johnin välittömyyden puutteeseen, hänen emotionaaliseen varautuneisuuteensa.
Siksi Johnista ei ollut minulle prinssi rohkeaksi. Siksi en antanut hänen viedä minua mukanaan valkoisella ratsullaan. Koska hän ei ollut prinssi vaan sammakko. Koska hän ei ollut ihminen, ei täysipainoinen ihminen.Margot on Johnin serkku. Elämäkerran kirjoittaja Vincent on Margotin haastattelun pohjalta kirjoittanut tekstin, jossa Margot minämuodossa kertoo serkustaan. Nyt Vincent lukee laatimansa tekstin Margotille. Hauskuutta tähän jaksoon syntyy siitä, että Margot ei aina myönnä sanoneensa niitä asioita, jotka tekstissä tulevat esille ja siitä, että välillä Vincent on tosiaan innostunut kirjoittelemaan aivan omiaan.
Margotin tarinassa Johnin suhde isään nousee taas keskeiseksi. John suunnittelee hankkivansa isälleen halvan talon Merwevillestä, jossa asumiskustannukset ovat niin edulliset, että isällä on mahdollisuus tulla toimeen omalla eläkkeellään. John jäisi asumaan yksin Kapkaupunkiin. Ja jälleen kuin isäsuhteen kaikuna tulee esiin suhde Etelä-Afrikkaan.
Parasta repäistä itsensä kerralla irti kaikesta rakkaasta, John sanoi heidän kävelyretkellään - repäistä itsensä irti kaikesta rakkaasta ja toivoa, että haava paranee. Hän ymmärtää Johnia hyvin. Juuri se on heille yhteistä: ei ainoastaan rakkaus tähän maahan, tähän kontreihin, Karoohon, vaan myös tietoisuus siitä, että he saivat viettää lapsuuden kesät pyhässä paikassa. Sitä autuutta ei saa enää takaisin. Parasta antaa vanhojen paikkojen olla ja mennä muualle suremaan kaikkea, mikä on mennyttä iäksi.Adriana on portugalilaissyntyinen nainen, jonka tyttärelle John antoi englannintunteja. John ihastui oppilaansa äitiin ja suorastaan vainosi tätä jonkin aikaa. John jopa ilmoittautui Adrianan pitämille latinalaistanssien kurssille ollakseen lähellä ihastustaan.
En tervehtinyt häntä. Halusin tehdä hänelle selväksi heti, ettei hän ollut tervetullut. Mitä hän oikein kuvitteli - aikoiko hän saada sydämeni sulamaan tanssimalla minun nähteni? Hullu mies! Vielä hullumpaa oli, ettei hänellä ollut hajuakaan tanssimisesta, ei minkäänlaisia lahjoja. Sen näki jo siitä, miten hän käveli. Hän ei ollut kotonaan vartalossaan. Hän liikkui ikään kuin hänen vartalonsa olisi hevonen ja hän sen ratsastaja - hevonen joka ei pidä ratsastajastaan ja hangoittelee vastaan. Olen nähnyt sellaisia miehiä ainoastaan Etelä-Afrikassa, kankeita, uppiniskaisia, mahdottomia opettaa.Elämäkerran kirjoittaja Vincent vihjaa, että kipakka Adriana oli Coetzeen mielessä, kun hän kirjoitti romaaniansa Foe, jonka ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa sen sankaritar on brasileira.
Martin oli Johnin eteläafrikkalainen opettajakollega. Heitä yhdistivät samanlainen tausta ja kiinnostus runouteen.
Kaiken kaikkiaan meitä yhdisti samanlainen asenne Etelä-Afrikkaan ja se, että elimme siellä. Meidän asenteemme oli, että läsnäolomme siellä oli sanalla sanottuna laillista mutta epäoikeudenmukaista. Syntyperämme perusteella meillä oli abstrakti oikeus olla siellä, mutta oikeuden perusta oli pettävä. Läsnäolomme siellä perustui rikokseen, nimittäin siirtomaavalloitukseen, joka jatkui apartheidina.Sophie tuo taas esiin Johnin taipumuksen ihastua naimisissa oleviin naisiin. Sophien kanssa ihastus johtaa suhteeseen. Myös Sophie oli Johnin kollega yliopistossa. Sophien haastattelu tuo esiin kiinnostavia tietoja John Coetzeen suhteesta afrikkalaiseen kirjallisuuteen ja Etelä-Afrikan poliittiseen vapaustaisteluun.
Sophie kirjallisuudentutkijana antaa myös lopullisentuntuisen arvion Coetzeesta kirjailijana:
Milloinkaan ei tule sellaista vaikutelmaa, että kirjailija käyttää välinettään uudella tavalla sanoakseen jotain, mitä ei ole sanottu aikaisemmin, mikä on minun mielestäni suuren kirjailijan tunnusmerkki. Liian etäistä, liian siistiä, sanoisin. Liian helppoa. Liian intohimotonta. Siinä kaikki.Tässä kohtaa on pakko sanoa, että olen eri mieltä kuin Sophie (tai Coetzee). Minua jännittää aina tarttua uuteen Coetzeen kirjaan juuri siksi, että hän vie minut matkalle tunteisiin, joita en välttämättä haluaisi kokea mutta jotka on tärkeä käydä läpi. Nykykirjailijoista juuri Coetzee toteuttaa Kafkan määritelmän kirjasta kirveenä, joka särkee meissä olevan jäätyneen meren.
Kirja päättyy Coetzeen muistiinpanoihin muistelmiensa kolmatta osaa varten. Näissä prepostuumeissa muistiinpanoissa suhde äitiin ja ennen kaikkea isään on taas esillä. Kipeää luettavaa jokaiselle, jonka oma isäsuhde ei ole ollut pelkästään aurinkoinen. Miksi rakkauden osoittaminen on niin vaikeaa?
Tapasin oman isäni viimeisen kerran sairaalassa, jossa hän oli intervallihoidossa. Olin päättänyt kertoa hänelle, että kaikista erimielisyyksistämme huolimatta hän oli paras isä, jonka olisin voinut itselleni saada. Samassa huoneessa oli puhelias huonetoveri, joka puuttui koko ajan keskusteluumme ja niin jäivät valmistellut lauseeni sanomatta. Lähdin ajamaan kotiin neljänsadan kilometrin päähän. Viikon päästä tuli tieto, että isä oli kuollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!