Oravanmarjan valtakunta

Eeva Kilpi, Kuolema ja nuori rakastaja: Kolme kertomusta. WSOY 1986.

Eeva Kilven kolmen kertomuksen triptyykki on rohkeasti kantaa ottava ja välillä vimmainen luonnon ja elämän ylistys - ei välttämättä ihmisen elämän; tässä suhteessa Kilpi - tai ainakin hänen novellihenkilönsä - ovat Pentti Linkolan linjoilla: elonkirjolle olisi parasta, jos ihminen tältä pallolta katoaisi.

Kaikissa tämän kokoelman kertomuksissa päähenkilönä on keski-ikäinen tai juuri keski-iän ylittänyt yksin elävä itsenäinen nainen, joka viettää paljon aikaa luonnossa ja jolle luontosuhde on jopa ihmissuhteita tärkeämpi. Kaikilla on kuitenkin myös tärkeitä mutta jossain määrin ongelmallisia ihmissuhteita: perheenjäseniä ja menneitä tai nykyisiä rakastettuja.

Kertomus nimeltä Muuttuminen aloittaa kokoelman. Siinä filosofian maisteri Anna Huovilainen päättää luopua pitkään valmisteilla olleesta tutkimuksestaan. Kesä on loppumassa. Kauniiden luonnonhavaintojen kautta Anna hyvästelee mennyttä kasvukautta ja yhtä vaihetta omassa elämässään. Novellin loppu on jännittävällä tavalla monimerkityksinen: onko Annan elämä päättymässä vai onko sittenkin jotain uutta alkamassa? Onko akateemisesta tutkijasta kuoriutumassa runoilija?

Toinen kertomus Erakko toistaa monessa suhteessa ensimmäisen asetelmaa. Saara asustaa yksin perintömökissään ja tekee tarkkoja havaintoja ympäröivästä luonnosta: kasveista, hyönteisistä, linnuista. Jälleen on kesä loppumassa, takana on myös Saaran elämän hedelmällinen kausi.

Jostain syystä häneen tänä vuonna vetosi erityisesti tämä aika kesästä, vaihe jolloin luonnossa saattoi yhtä aikaa havaita kesän viipyilyn ja syksyn lähestymisen. Oli kuin jokin kesässä olisi ollut nyt juuri tasan hänen olemuksensa kanssa. Tämä on minun aikani, hän ajatteli, minun ja ohdakkeiden, minä olen nyt tullut tähän ikään.

Muistoja nousee mielen pinnalle. Tärkeäksi on osoittautunut matka Australiaan. Siellä Saaralle on paljastunut se, kuinka ihminen kylmästi käyttää eläimiä ja luontoa hyväkseen taloudellista hyötyä tavoitellakseen. Myös alkuperäisväestön kohtelu aiheuttaa hänelle surua.

Ei tällaisesta tulekaan selvitä, hän ajatteli. Tämä yhteentörmäys muuttaa minut. Minä olen törmännyt toiseen maailmaan, todellisuuteen, ja näen nyt kaiken uusin silmin. Minulle ei kelpaa mikään entinen.

Tämä uskoon tuloa muistuttava kokemus saa myös käytännöllisiä seurauksia: matkaseurueesta jättäytymisen uhallakin Saara pelastaa eksyneen koiran omistajalleen. Eläinpuiston surkeiden olojen näkeminen saa hänet kirjoittamaan kirjeen Australian viranomaisille. Kohteliaassa vastauksessa annetaan ymmärtää, että eläinpuiston olot ovat täysin määräysten mukaiset. Saara on kuitenkin hyvillään, että edes yritti vaikuttaa asioihin.

Saaran elämän kipupiste on se, että hänen ainoa lapsensa, Reino, on muuttanut perheineen Yhdysvaltoihin ja Saara vain lomilla saa tavata lapsenlastaan Paulaa. Pienen tytön ja mummon luonteva yhteiselo on novellin kauneinta antia. Tämä erityinen ihmissuhde kiinnittää Saaran, ja varmaan monen muunkin mummon, elämän kasvuvoimiin.

- Mummon kulta, mummon typykkä, tunsi Saara tarvetta sanoa tuon tuostakin, ja hän ravasi tyttö selässään pitkin puron vartta ainakin kymmenen vuotta nuorentuneena, enemmänkin, iättömänä, tykkänään uudessa ajanlaskussa, lasten ja mummojen valtakunnassa, jonne mikään aikuinen ja keski-ikäinen sovinnaisuus ei ulottunut.

Novellin lopussa Saara miettii testamenttaavansa kotitalonsa Paulalle, jotta tämän yhteys Suomeen säilyisi. Novelli päättyy levollisiin tunnelmiin, joissa Saara ikään kuin sulautuu osaksi rakastamaansa luontoa.

Kokoelman niminovelli Kuolema ja nuori rakastaja muodostaa tämän triptyykin ehdottoman keskuksen ja huomion vangitsijan. Vuodenaika on nyt kevät, rakkauden vuodenaika, ja päähenkilöllä, Elinalla, onkin 16 vuotta itseään nuorempi rakastaja. Elinan keho kuitenkin elää syksyä: hänellä on todettu kasvain kohdun oikealla puolella. Elina on kieltäytynyt hoidoista, koska kuolema kuuluu hänen mielestään luonnollisena osana elämään. Elina myös jatkaa työssään lukion opettajana.

Viimeisenä tekonaan Elina haluaa käydä taisteluun kaikkea sitä vastaan, mikä vieraannuttaa ihmisen luonnosta. Erityisesti hän haluaa puolustaa koe-eläinten oikeuksia. Hän alkaa puhua ajatuksistaan myös oppilailleen, ja vähitellen hänen ympärilleen muodostuu maailmaa omien valintojensa kautta muuttavien intohimoisten nuorten ryhmä.

- Me potkaisemme maailman nurin, hän sanoi. - Me teemme sen. Kun muutos lähtee liikkeelle sitä ei voi pysäyttää mikään. Ihmiset alkavat ajatella. Tarvitaan vain tiedon levittämistä. Siitä vallankumoukset ovat ennenkin alkaneet. Siitä se lähtee nytkin. Alas lyödään koko vanha maailma... Tämä on suurin vallankumous mitä koskaan on tapahtunut. Ja oleellisin. Lajisorto on yhtä alhaista, väärää ja epäoikeudenmukaista kuin rotusorto, vain vielä laajempaa. Sen on loputtava.

Elina joutuu vaikeuksiin vanhempien ja koulun johdon kanssa, mutta hänellä on puolellaan kuolema, joka tekee hänestä pelottoman sen suhteen, mitä hänelle itselleen tapahtuu, sekä nuori rakastaja, joka sitoo ja houkuttelee Elinaa elämään. Nämä kaksi tekevät hänestä voittamattoman.

Novelli päättyy toiveikkaisiin tunnelmiin. Edes syöpäkasvain ei näytä pärjäävän Elinalle ja hänen apureilleen.

Teoksen keskeinen teema, ihmisen ja luonnon suhde, on tänään vähintään yhtä ajankohtainen kuin novellien ilmestyessä 80-luvun puolivälissä. Silloin koe-eläinten kohtelu oli näkyvästi esillä, ja sitä käsitellään väkevästi tässä teoksessa, mutta Kilpi nostaa esille myös aivan viime aikoinakin puhuttaneet ilmiöt: tuotantoeläinten oikeudet, vegaanisen elämäntavan ja alkuperäiskansojen oikeudet. Tässä olisi oivaa kaunokirjallisuutta kaikille näistä aiheista kiinnostuneille. Aioin kirjoittaa vaihtoehtoiseen elämäntapaan viehättyneille ihmisille, mutta tulin sitten ajatelleeksi, että nykyään elämäntavan perustelemisen velvoite alkaa siirtyä meille autoileville lihansyöjille. Minulla ei kyllä olisi mitään sitä vastaan, että luontoa säästävästä elämäntavasta tulisi "uusi normaali", vaikka itse etenenkin siihen suuntaan varovaisin ja hapuilevin askelin.