lauantai 23. kesäkuuta 2018

George Saunders: The Very Persistent Gappers Of Frip

George Saunders, The Very Persistent Gappers of Frip. Villard Books 2000.


Lastenkirjat ovat toisinaan jo kuvitukseltaan niin kauniita, että tällaisen esineen haluaa antaa lahjaksi tai hankkia omaan hyllyyn. George Saundersin Gappers on kaunis ja hullunhauska tarina muiden ihmisten auttamisesta sekä tekopyhyydestä, joka vaanii kaikkialla, missä ihmiset perustelevat itsekkyyttään. Muitakin teemoja pieneen teokseen mahtuu yllin kyllin: siinä käsitellään surutyötä, sukupuolirooleja ja talouden luhistumiseen johtavaa järjetöntä kilpailua.

Saundersin tarina kertoo pienen Fripin kylän kolmesta talosta ja niiden asukkaista:

Ensimmäisessä talossa kirjan päähenkilö Capable-tyttö asuu isänsä kanssa. Capablen äiti on kuollut aiemmin samana vuonna, ja isä on vielä täysin surun lamauttama. Hän ei halua minkään muuttuvan. Siten hän kai kuvittelee voivansa pitää vaimonsa jollain tavoin luonaan. Koska vaimo viimeisen kerran ruokaa valmistaessaan laittoi riisiä, isä syö vain valkoisia ruokia. Capable joutuu käyttämään kekseliäisyyttä värjätäkseen kaikki ruoat valkoisiksi isää varten.

Toisessa talossa asuu Bea Romo yksinkertaisten poikiensa Gilbertin ja Robertin kanssa. Heille kaikille laulaminen on elämän tärkein asia.

Kylän kolmannessa talossa asuvat Carol ja Sid Ronsen tyttäriensä Glorian ja Beverlyn kanssa. Carolin ja Sidin puheet ovat kovin jumalisia mutta teot eivät oikein vastaa puheita. Glorian ja Beverlyn elämän keskeisin asia on sen miettiminen, miten he voisivat parhaiten miellyttää poikia.

Kaikki kyläläiset elävät vuohenhoidolla. Jokaisessa talossa on kymmenen vuohta, joiden maito riittää turvaamaan kaikille niukan mutta riittävän elannon.

Meressä kylän lähellä asuu Gappers-olentoja, jotka ovat kuin pesäpallon kokoisia oransseja takiaisia. (Paremman käännöksen puutteessa nimitän niitä vastedes takiaisiksi.) Ne rakastavat vuohia. Siksi ne kipuavat ylös merestä ja kiinnittyvät vuohiin onnesta kirkuen. Kylän lasten tehtävänä on kerätä takiaiset säkkiin ja heittää ne takaisin mereen, aina uudestaan, monta kertaa päivässä. Ainoastaan Capable tuntee työn turhauttavaksi.
Se oli kovaa työtä, ja se väsytti häntä. 
"Isä", hän sanoi eräänä päivänä, "ehkä on tullut aika muuttaa. Pois meren rannalta. Pois takiaisten luota." 
"Kultaseni, sinä hämmästytät minua", isä sanoi. "Tämä on meidän kotimme. Se on aina ollut kotimme. Täällä on aina ollut takiaisia, ja lopen uupuneet lapset ovat harjanneet niitä pois. Minä itsekin olin kerran lopen uupunut lapsi, joka harjasi pois takiaisia. Se oli ihanaa! Elämäni parhaat vuodet. Se miten ne putosivat mereen säkeistämme! Ja mitä sinä sitä paitsi tekisit, jos takiaisia ei olisi?"
"Nukkuisin", sanoi Capable, jonka silmät olivat syvät tummat lammikot.
"Hah hah, nukkuisit, niin", sanoi hänen isänsä surullisena ja meni iltapäivänokosilleen. 

Kylän ongelmat kärjistyvät, kun Romot ja Ronsenit siirrättävät talonsa kauemmas merestä, jolloin koko takiaisongelma kaatuu Capablen harteille. Capable ei yksin pysty siirtämään takiaisia takaisin mereen, ja hänen vuohensa alkavat nääntyä kuormansa alle.

Capable pyytää apua naapureilta, mutta tekopyhästi nämä kieltäytyvät auttamasta. Heidän perustelunsa kuulostavat tutuilta: ne ovat niitä samoja, joilla hädänalaisilta on aina evätty apu, olivat he sitten lähellä tai kaukana.

Capablen kekseliäisyys ja rohkeus uudistua johtavat kuitenkin menestykseen ja takiaisten siirtymiseen Romojen ja Ronsenien kiusaksi. Kun nämä sitten pyytävät apua Capablelta, tämä kieltäytyy. Mutta kosto ei maistukaan hyvältä.
Ja hän huomasi pian, ettei ollut kovinkaan hauskaa olla sellainen ihminen, joka syö suuren aterian lämpimässä talossa, samalla kun toiset hytisevät katoillaan pimeässä.
Loppu on onnellinen - jopa takiaisillekin, jotka löytävät rakkaudelleen uuden ja harmittoman kohteen.

Olisipa mukavaa saada tämä kirja suomen kielelle. Tiedän monia, joihin sen absurdi mutta lämmin huumori purisi. Ehkä George Saundersin Lincoln Bardossa -kirjan menestys saa kustantajat tarttumaan myös hänen mainioon lastenkirjaansa.

Kirjan värikylläisestä ja runsastekstuurisesta kuvituksesta vastaa kuvittaja ja kirjailija Lane Smith, joka Wikipedian mukaan aloitti kuvittajanuransa vaihtoehtoisissa pienlehdissä. Epäilemättä hän on saanut vaikutteita ainakin gonzokirjailija Hunter S. Thompsonin kuvittajalta Ralph Steadmanilta. Aivan ensimmäiseksi mieleeni tuli kyllä Marc Chagall, mutta se saattoi johtua ihan pelkästään vuohista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!