tiistai 10. syyskuuta 2019

V. Soldan-Brofeldt: Merimajamme ja me

V. Soldan-Brofeldt, Merimajamme ja me. WSOY 1930.

Yksi menneen kesän viehättävimmistä lukukokemuksista oli tämä Venny Soldan-Brofeldtin muisteluteos. Sen arvoa minulle lisää se, että se on yksi kirjoista, joka jäi minulle vanhempieni kirjastosta, joka tänä kesänä tyhjennettiin ja päästettiin hajoamaan maailmalle antikvariaatin, kierrätyksen ja ikävä kyllä kaatopaikankin kautta.

Päästetäänpä heti kirjailija itse kertomaan, mistä kirjassa on kysymys:
Perhekuntaan, joka esiintyy tässä kertomuksessa, kuuluivat Juhani Aho - kirjailija, minä - maalari, meidän kaksi poikaamme ja yksi apulainen. Meitä kohtasi pari vuosikymmentä sitten suuri onni: saimme asettua asumattomalle ja koskemattomalle saarelle ja valloittaa sen kodiksemme.
Vuonna 1908 taidemaalari ja kirjailija vuokrasivat Suomenlahteen Tvärminnessä työntyvän Väli-Toskan niemen viideksikymmeneksi vuodeksi 40 markan vuosimaksusta. (Nykyrahassa summa vastaa noin 160 euroa.) Tuusulan Ahola oli Vennyn mielestä kesäisin liian levoton paikka: kuvataiteilijan paras työskentelyaika kului "kaikenlaiseen muuhun hommaan"; Juhani, intohimoinen kalamies, oli puolestaan saanut tarpeekseen Tuusulanjärven liejulta maistuvista kesäkaloista.

Heti ensimmäisenä kesänä Toskaan piti saada asumus: Venny suunnitteli rakennuksen, teknisissä yksityiskohdissa auttoi naapurin mestari Wennerqvist, joka "osasi, kuten kaikki miehet täällä saaristossa, jonkin verran joka ammattia." Itse rakennustyön hoiti suurimmaksi osaksi Venny poikineen. Mukana oli myös Vennyn sisaren pikkuinen Nisse-poika sekä kuusitoistavuotias ruotsalainen Alfred, jonka varsinainen tehtävä oli opettaa pojille ruotsia mutta jonka voimista oli suuri apu nostamisessa ja kantamisessa. Rakennustöiden alkaessa kirjailija Aho pakkasi kalavehkeensä ja katosi Viitasaarelle Huopanankosken taimenia narraamaan.

Kirjan kuvaus tämän taiteellisen hippi-perhekunnan puuhista on herkullinen. Venny innostuu helposti ja saa muutkin mukaansa projekteihinsa, oltiinpa sitten rakennuspuuhissa, kalastamassa tai saariretkillä. Hän on aina valmis opettelemaan uusia kädentaitoja; kirjan mittaan hänestä tulee muun muassa kelpo kaivontekijä ja verkonpaikkaaja. Savolaisen kotiapulaisen Hilman kanssa hän myös kantaa vastuun perheen ruoka- ja vaatehuollosta. Vaatehuoltoa tosin on vain nimeksi: perhe antaa auringon paistaa paljaaseen nahkaan. Naturismista ei tehdä suurta numeroa; se nyt vain on kätevää ja huoletonta. Terveellisenäkin sitä vielä tuohon aikaan pidettiin, kun ihosyövän vaaroista ei vielä tiedetty.

Samalla luontevalla tavalla perhe harrastaa luonnonsuojelua: puita ei kaadeta rakennuksen tieltä ja lähellä olevat oksat ja pensaat sidotaan syrjään, jotteivät ne vioittuisi rakennustyön aikana. Aluksi edes kuivia oksia ei saanut katkoa polttopuiksi, vaan luotettiin siihen, että meri kyllä lahjoittaa tarvittavan. Niin kuin yleensä lahjoittikin.

Meren läheisyys ja asumuksen sijainti niemellä tekee säätilan tarkkailusta tärkeän harrastuksen. Se ei ole vain joutilaiden puheenaihe. Tuulen suunnalla on suuri vaikutus lämpötilaan ja meren antimiin, siihen mitä voi ja kannattaa kulloinkin tehdä.

Huonekalut rakennettiin itse "Toskan tyyliin". Hiomatonta raakapuuta, liitokset ilman loveamisia tai tappeja, nauloilla vain kasaan. Vankka ja yksinkertainen oli ihanteena. Kaikesta selvitään, kun yhdessä tehdään, ja kaikkeen itse tehtyyn ollaan tyytyväisiä. Venny ei koskaan valita mistään.

Silloin kun ei ole kalaretkillä tai näprää perhojensa kanssa, Juhani Aho myhäilee taustalla, kirjoittaa keinutuolissa - lempipaikassaan -  ja lueskelee ranskalaisia romaaneja. Alati ympärillä puuhasteleva perhe saa Ahon kaipaamaan nuoruuden haavettaan, "erakkomajaa", jossa hän voisi yksin ja rauhassa työskennellä.

Täyttäessään 50 vuotta vuonna 1911 Juhani Aho sai rahalahjoituksen, jolla "erakkomaja" voitiin Toskaan rakentaa. Siitä tuli loppujen lopuksi oikea kivitalo, paljon isompi kuin raakalautahökkeli, jossa muu perhe asusti.

Myöhemmin myös Venny sai Toskaan oman pienen ateljeerakennuksen. Voi  onnea! Oma huone, josta Virginia Woolfkin kirjoitti. Vennyn onnentäyteisessä kuvauksessa on pohjalla naistaiteilijan riipaiseva osa: oman työn ohella on ainakin hieman seurattava, pärjääkö perhe varmasti. Kaiken onnen keskellä on epäilys oman työn arvosta. Nuo surulliset lainausmerkit!
Rauhoitettu kammio, jossa voi asua ja jossa työ ja siihen kuuluvat välineet on keskitetty yhteen pieneen alaan, ja ulkomaailma kaukana ajatuspiiristä. Ei sentään liian kaukana - oven kynnykseltä näkee kyllä muut majat puiden takaa ja kuulee, jos tahtoo kuulla, astioiden kilisevän, kun Himmu kattaa pöydän pikku majan edustalla - tahi kun siellä vesi alkaa kiehua hellalla, ja pannun kansi helistä. Voi levätä, jos haluaa, tehdä työtä samaten, lukea tai kirjoittaa - päivä on pitkä - ja siellä ollessa on varma, että "maalaus" ei ole kenenkään tiellä.
Sisällissodan jälkeen vuonna 1918 ruoka oli vähissä koko maassa. Leipä oli kortilla, jauhoista pulaa. Lantuista keiteltiin soppaa. Yllättävää kyllä puutteen kuvaus nostaa vastustamattomasti hymyn huulille, sillä niin mainion kuvan kirja antaa melko tarkasti sadan vuoden takaisesta Helsingistä:
Meillä Toskassa elettiin verrattain hyvin, koska meidän oli onnistunut saada säkillinen perunoita ystävien avulla Hämeestä asti. Sitäpaitsi, koska "hätä keinon keksii", olimme Helsingissä hankkineet lehmän, pitäneet sen talven yli Kaivopuistossa, vaihtaneet tauluja heiniin, ruokkineet sitä keväällä Esplanaadilta leikatulla ruoholla, ja kun kesä tuli lähdimme lehminemme laivalla Toskaan. 
Kirjassa on kaunis, hieman surumielinen sävy: ikääntynyt Venny siinä muistelee voimien ajan kadotettua paratiisia. Kirja on kuvitettu Vennyn piirroksin ja valokuvin. Ihana kesäkirja!

----------------------------------------------------------------------------------------------------
Blogini on kituutellut viime kuukaudet säästöliekillä. Prosperon saari - tämä rivitaloasuntomme - on täyttynyt laminaatti- ja vinyylipinoilla, tapettirullilla, liisteri- ja maalipurkeilla, työkaluilla. Keittiön kaapit on yhtä lukuun ottamatta purettu. Uutta keittiötä ryhdytään asentamaan ensi viikolla. Sitten ovat saneerausvuorossa sauna ja kylpyhuoneet. Lopuksi uusitaan portaikko. Ammattilaisten tehdessä vaativat työt yritän puolisoni kanssa purkaa ja rakentaa helpompia kohteita. Muun muassa joka ikinen kirja on siirrettävä remontin kuluessa toiseen paikkaan. Hyvä tilaisuus inventaarioon ja kaksoiskappaleiden poistoon. Kunhan tästä selvitään - ehkä joulun tietämillä - kirjajuttuja tulee toivottavasti tiuhempaan. Lukeminen jatkuu!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!