Cynthia Ozick: The Puttermesser Papers

Cynthia Ozick (s. 1928) on luonut Ruth Puttermesserissä mainion kirjallisen muotokuvan itsenäisestä, älykkäästä, sivistyneestä ja työssään pätevästä newyorkilaisesta juutalaisnaisesta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Olen aiemmin lukenut muutamia Ozickin esseekokoelmia sekä ainoan häneltä suomeksi julkaistun romaanin Kannibaaligalaksi (Kirjayhtymä 1985). Niistä syntyneen käsityksen perusteella uskallan väittää, että Ruth Puttermesserissä on ainakin ripaus Cynthia Ozickin omakuvaa. Ozick epäilemättä jakaa monet Ruthin yhteiskunnalliset näkemykset. Kirjailijan tavoin myös Ruth on venäläisten maahanmuuttajien tytär.

Ruth Puttermesserin elämänvaiheet käydään läpi viidessä luvussa. Ensimmäisessä Puttermesser on 34-vuotias, ja viimeisessä hän siirtyy ajasta ikuisuuteen melkein 70 vuoden iässä. Luvut ovat alun perin ilmestyneet itsenäisinä novelleina aikakauslehdissä ja yksi niistä on julkaistu myös novellikokoelmassa nimeltä Levitation (1982). Ruthin elämänvaiheiden mukaiseen aikajärjestykseen sijoitettuna novellit voi mainiosti lukea myös romaanina.

Romaanin – tai novellikokoelman – tyylilajia on hieman hankala määritellä. Tarinoissa on runsaasti fantasialla maustettua realistista yhteiskuntakuvausta. Mielikuvituksen vapaa lento tekee romaanista hyväntuulista ja paikoin erittäin hauskaa luettavaa. Myös sen psykologinen kuvaus yksinäisen uranaisen kaipuusta omaan lapseen ja rakkaussuhteeseen on kääritty mielikuvitukselliseen liioitteluun. Viimeistään loppuluvussa romaani muistuttaa filosofis-uskonnollista allegoriaa. Ehkä tämän teoksen voisi määritellä empaattiseksi, ilkeydestä riisutuksi satiiriksi. 

Puttermesser: Her Work History, Her Ancestry, Her Afterlife

Ensimmäisessä, esipuheen kaltaisessa luvussa vähän yli 30-vuotias Ruth työskentelee ison asianajotoimiston juristina ja harrastaa iltaisin heprean kielioppia. Hänen vanhempansa asuvat Floridassa ja yrittävät sieltä käsin etsiä Ruthille sopivaa juutalaista sulhasta. Vanhempien sulhasmaku ei kuitenkaan Ruthia miellytä.  

Työpaikallaan Ruth joutuu huomaamaan, että naissukupuoli ja juutalaisuus on cocktail, jota New Yorkin juristipiireissä ei erityisemmin arvosteta. Ruth on karsinut juutalaiset piirteet puheestaan, mutta työtoveriensa seurassa hän tuntee olevansa antropologisen huomion kohteena ja "heimonsa" erikoisten tapojen edustaja. Hän löytää tilanteelleen vertauskohdan 1900-luvun taitteen Ranskasta: "Then she remembered that Dreyfus spoke perfect French, and was the perfect frenchman."

Ymmärrettyään uransa umpikujan asianajotoimistossa Ruth siirtyy virkanaiseksi kaupungin maksuliikennettä hoitavaan virastoon. Siellä hän joutuu työskentelemään epäpätevien ja korruptoituneiden esimiesten ja huolimattomien kollegoiden parissa. Eipä ihme, että Ruthin ajatukset karkaavat kuvitelmiin paratiisista, jossa hän saisi vapaasti perehtyä kiintoisiin tieteenaloihin ja lukea kaikki ne klassikot, joiden lukemiseen hänellä ei ole ollut aikaa. Hän myös kuvittelee heprean oppitunteja kauan sitten kuolleen esi-isän, Zindel-sedän, ohjauksessa. Luku päättyy nimeämättömän kaikkitietävän kertojan nuhteluun "Puttermesserin elämäkerran kirjoittajalle": ihan mitä tahansa ei sovi keksiä. On syytä palata Ruthin elämän realiteetteihin. What will you  do with her now?

Puttermesser and Xanthippe

Toisessa luvussa Ruth on jo 46-vuotias ja edelleen työssä samassa virastossa. Hänellä on miesystävä, Morris Rappoport, jolla tosin on jo vaimo Torontossa. Novellin alkukohtauksessa Morris suuttuu ja kävelee ulos Ruthin asunnosta, koska Ruth on kiinnostuneempi Platonin Theaitetos-dialogista kuin lemmenhetkestä Morrisin kanssa. 

Huolimatta erinomaisesta pätevyydestään ja omistautumisesta työlleen Ruth alennetaan merkityksettömään tehtävään, kun Ruthin paikka tarvitaan viraston johtajan suosikille – epäpätevälle miehelle.

Sydänjuuriaan myöten loukkaantunut Ruth valmistaa eräänä yönä naispuolisen golemin. Hän käyttää tähän kukkapurkeista keräämäänsä multaa ja heprean aakkosia. Lopuksi hän puhaltaa hengen luomukseensa. Golem ei osaa puhua mutta se viestii kirjoittamalla. Puttermesser tosin toivoo, että se kehittäisi kirjallista ilmaisuaan, koska sen tyyli muistuttaa "käännöstä myöhäiskantasuomesta".

Puttermesser on aina halunnut tytärtä, ja jollain tavalla golem vastaa tähän tarpeeseen. Se kutsuu Puttermesseriä äidiksi, mutta ei hyväksy itselleen nimeä Leah, jonka Ruth olisi halunnut toivomalleen tyttärelle antaa. Golem toteaa, että hän tietää kaiken sen minkä Ruthkin. Niinpä Ruthin antiikin harrastuksen vuoksi ei ole yllättävää, että golem haluaa itseään kutsuttavan Ksantipaksi Sokrateen kipakan vaimon mukaan.

Äidin ja tyttären suhde on lievästi sanottuna jännitteinen. Ksantippa haluaa palvella Ruthia mutta ei ole tyytyväinen saamiinsa kodinhoito- ja ruoanlaittotehtäviin. Hän on omasta mielestään kodinhoidon yläpuolella. Ruth vastaa: "Kukaan ei ole likapyykin yläpuolella." 

Lopulta Ruth suostuu ottamaan golemin mukaan töihin. Virastossa Ksantippa on olevinaan jonkinlainen sihteeri mutta tosiasiassa kirjoittaa laajaa selvitystä siitä, miten kaupungin asioita olisi hoidettava. Hänhän tietää kaiken sen minkä Ruthkin.

Golemin rohkaisemana ja aktiivisella avustuksella Ruth asettuu pormestariehdokkaaksi. Golem kampanjapäällikkönään Ruth voittaa vaalit ja alkaa toteuttaa poliittista ohjelmaansa. Kaupungin johtotehtäviin hänellä on mielessään kirjalliset esikuvat – joista monista Cynthia Ozick on kirjoittanut arvostavasti esseissään:

How she would like to put Walt Whitman himself in charge of the Bureau of Summary Sessions, and have Shelley take over Water Resource Development – Shelley whose principle it is that poets are the legislators of mankind! William Blake in the Fire Department. George Eliot doing Social Services. Emily Brontë over at Police, Jane Austen in Bridges and Tunnels, Virginia Woolf and Edgar Allan Poe sharing Health. Herman Melville overseeing the Office of Single Room Occupancy Housing.

Ruthin valitsemat pätevät viranhaltijat ja hänen kehityssuunnitelmansa muuttavat New Yorkin maanpäälliseksi paratiisiksi. Huligaanit eivät enää tee ilkivaltaa vaan kokoontuvat puistoihin tanssimaan. Nuoret tunkeutuvat metrovarikoille ja pesevät vaunut puhtaaksi graffiteista. Kadonneet lompakot palautetaan omistajilleen. Kadut muuttuvat kukkatarhoiksi. Ambulansseja ja paloautoja lukuun ottamatta kadut vapautuvat moottoriajoneuvoista. Lapset hyppäävät narua keskellä katua. Koulun jälkeen lapset jäävät usein sisälle nikkaroimaan kirjahyllyjä. Kirjastoissa palaa valot yötä myöten. Älykkyyttä ja kohteliaisuutta arvostetaan. Köyhien hautausmaalle palkataan runoilija, joka laatii jokaiselle vähäosaiselle vainajalle oodin: "eivät edes nimettömät vainajat ole joutavia tai hylättyjä".

Tähänkin paratiisiin luikertelee kuitenkin käärme. Vieläpä varsin raamatullisella tavalla. Kyse on seksistä. Ksantippa viehättyy seksiin kaupungin päättäjien kanssa niin kovasti, että hänen kyltymättömyytensä ajaa viranhaltijat uuvuksiin. Päästäkseen eroon Ksantipasta Ruth Puttermesser sortuu itsekin korruptioon. Käyttäen houkutuslintuna entistä miesystäväänsä Morris Rappoportia – jolle on luvannut merkittävän viran – Ruth saa Ksantipan ansaan ja muutettua takaisin mullaksi. 

Kaupunki rappeutuu entiselleen, eikä seuraavissa vaaleissa Ruthia enää valita kaupungin johtoon.

Tarinan avainlauseet on lausuttu jo paljon aiemmin. Ksantipan toteamukseen: "Paratiisin politiikka ei enää ole politiikkaa", Ruth on kyynisesti vastannut: "Paratiisin politiikka ei enää ole paratiisi". Ihanteet ja käytäntö eivät näytä kykenevän yhteiseloon.

Puttermesser Paired

Ensin "lapsi", sitten aviomies. Tämä on järjestys Ruth Puttermesserillä. Yli viisikymmenvuotiaalla Ruthilla on nyt haku päällä. Hänen ihanteensa on George Eliotin ja George Lewesin liitto, johon hän on tutustunut lukemalla puolen tusinaa Eliot-elämäkertaa. 

Sattumalta Ruth tutustuu Rupert Rabeenoon, taidemaalariin joka kopioi vanhojen mestarien maalauksia ja myy maalauksistaan tehtyjä postikortteja. Rabeeno tosin ei myönnä kopioivansa: hän toteuttaa uudelleen. Novellissa kopioimisen teema on mukana jokaisella tasolla. Tarina on täynnä kopioita ja kopioiden kopioita.

Ruth ja Rupert alkavat seurustella, vaikka Rabeeno on huomattavasti Ruthia nuorempi. Heidän suhteensa alkaa yhä enemmän muistuttaa George Eliotin ja George Lewesin liittoa: he lukevat yhdessä iltaisin Eliotin ja Lewesin kirjallista tuotantoa samoin kuin Eliot ja Lewes lukivat yhdessä kirjallisuuden ja filosofian klassikkoja.

Pian George Lewesin kuoleman jälkeen George Eliot meni naimisiin kaksikymmentä vuotta itseään nuoremman Johnny Crossin kanssa. Rupert esittää teorian, että Johnny Cross oli itse asiassa rakastunut George Lewesiin ja yritti avioliitollaan kopioida tämän elämää.

Ikäväkseen ja kauhukseen Ruth joutuu häämatkallaan Venetsiassa Rupert Rabeenon kanssa toteamaan, että myös hän on kuin onkin sittenkin nainut jäljittelijän. 

Puttermesser and the Muscovite Cousin

Ruth Puttermesser on nyt kuusissakymmenissä ja jälleen yksin. Tässä hauskassa novellissa Ruth "pelastaa" luokseen asumaan moskovalaisen serkkunsa tyttären, Lidian. Lidia tosin osoittautuu erinomaiseksi selviytyjäksi ilman apuakin. Nuori nainen saapuu New Yorkiin matkalaukut täynnä halvalla ostamaansa neuvostoliittolaista kitchiä: maatuskanukkeja ja Lenin-rintamerkkejä. Niitä hän sitten markkinatalouden lait täysin sisäistäneenä kaupittelee menestyksekkäästi.

Lidia myös ajautuu kiistoihin New Yorkin vasemmistolaisten intellektuellien kanssa: "kanssakulkijoiden" neuvostoromantiikka herättää pelkästään halveksuntaa siinä, joka on elänyt järjestelmän puristuksessa. Samanlaisiin kotimaastaan lähteneisiin illuusiottomiin neuvostoihmisiin olen äskettäin törmännyt muun muassa Marina Lewyckan romaaneissa.

Loppujen lopuksi Lidia palaa Neuvostoliittoon aivan kuten Lewyckan Valentina Ukrainaan romaanissa Traktorien lyhyt historia Ukrainaksi.

Puttermesser in Paradise

Melkein seitsemänkymmentävuotiaan Ruth Puttermesserin maallinen elämä päättyy tässä novellissa. Hänen asuntoonsa tunkeutuu ryöstäjä, jonka veitsi on terävämpi kuin voiveitsi (jiddišin puttermesser). Asunnossa on hyvin vähän ryöstäjälle kelpaavaa. Käytettynä hankittu tietokonekaan ei häntä kiinnosta. Meille lukijoille paljastetaan, millaisia tekstinpätkiä koneessa on. Ne ovat tuttuja, koska olemme ne aiemmin tästä Ozickin kirjasta lukeneet. Niistä kuitenkin todetaan nyt, etteivät ne ole totta. Romaani purkaa rakentamansa todellisuuden teksteiksi tässä viimeisessä luvussa.

Lopussa novelli pohtii vaihtoehtoisia elämänkulkuja, paratiisin olemusta sekä taiteen ja uskonnon suhdetta. Kaunis loppu hauskalle ja syvälliselle kirjalle. Jäin kaihoisasti miettimään, miksi ihmiskunta ei pysty rakentamaan paratiisia maan päälle – emmehän me älyn jättiläiset pääse edes yksimielisyyteen siitä, mikä on meille hyväksi. 

Cynthia Ozick, The Puttermesser Papers. Jonathan Cape 1999. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1997. Kannen valokuva: Carol Sharp. 236 s.