Bernard Shaw: The Black Girl in Search of God and some lesser tales

Tunnettu näytelmäkirjailija ja vuoden 1925 kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaja George Bernard Shaw (1856–1950) joutui vuonna 1932 auto-onnettomuuteen Etelä-Afrikkaan suuntautuneella matkallaan. Shaw selvisi rysäyksestä vammoitta, mutta hänen Charlotte-puolisonsa joutui sairaalaan useiksi viikoiksi. Pakollisen odotteluajan Shaw käytti kirjoittamalla pienoisromaanin The Black Girl in Search of God, johon virikkeen antoi Voltairen filosofinen satu Candide.

Shaw'n pienoisromaani tarkastelee humoristisella tavalla erilaisia käsityksiä jumalan olemuksesta. Jumalaa kertomuksessa etsii järkevä ja tiedonhaluinen nuori afrikkalaisnainen, jota "on opetettu olemaan pelkäämättä mitään" ja jolle lähetyssaarnaajan ympäripyöreät selitykset eivät riitä. Matkallaan tyttö kohtaa monenlaisia jumalia ja profeettoja.

Ensimmäiseksi hän kohtaa vanhasta testamentista tutun uhoavan ja veriuhria vaativan jumalan, jolla on luonnollisesti vaikuttava valkoinen parta ja ankara ilme. Tyttö kuitenkin toteaa, ettei hän ole enää pikkulapsi, johon tuollainen uhkailu tehoaa. Kun tyttö aikoo kopauttaa partaukkoa kepillä, tämä katoaa ilmaan kuten tytön Raamatun ensimmäiset sivutkin.

Seuraavaksi tyttö kohtaa toisen vanhan testamentin jumalan, hyvin väittelynhaluisen, jolta hän heti kysyy, miksi jumala teki maailman huonosti ja jätti siihen niin paljon pahuutta. Jumala ilmoittaa olevansa iloinen kysymyksestä, koska hän on jo aiemmin selvittänyt sitä palvelijalleen Jobille. Jumala toteaa tehneensä muun muassa valaan ja valtameren. Kuinka tyttö, joka ei pystyisi tekemään edes hiirtä tai vesilätäkköä, rohkenee arvostella häntä.

'You will be ugly and old and dead in fifty years, whilst my majesty will endure for ever; and here you are taking me to task as if you were my aunt. You think, dont you, that you are better than God? What have you say to that argument?'

     'It isnt an argument: it's a sneer' said the black girl. 'You dont seem to know what an argument is.'

Pienen väittelyn jälkeen tytön Raamatusta katoaa taas parikymmentä sivua. (Sivumennen sanoen myös psykoanalyytikko C. G. Jung piti teoksessaan Job saa vastauksen Jumalan vastausta Jobille epätyydyttävänä. Jungin mukaan Jumala oli myös tietoinen, että moraalisesti hän jäi jälkeen Jobista, mikä puolestaan synnytti Jumalassa halun syntyä ihmiseksi. Ja niin päästään tästä vanhan testamentin loppupuolen kertomuksesta sujuvasti uuteen testamenttiin.)

Tuossa edellisessä sitaatissa tulee muuten näkyviin Bernard Shaw'n halu uudistaa englannin kielen oikeinkirjoitusta. Repliikeistä hän poisti ymmärtämisen kannalta tarpeettomat heittomerkit (dont, isnt).

En aio tässä käydä läpi yksityiskohtaisesti kaikkia mustan tytön kohtaamia jumalia tai heidän sanansaattajiaan. Suosittelen tutustumaan itse kohtaamisiin Kristuksen, Muhammedin ja monien muiden kanssa. Täysin tyydyttäviä vastauksia tyttö ei saa keneltäkään. Lopulta hän saapuu puutarhaan, jota hoitaa kovasti Voltairen oloinen vanha herrasmies. Herrasmies lohduttaa etsinnässä pettynyttä tyttöä:

'God is at your elbow, and He has been there all the time; but in His divine mercy He has not revealed Himself to you lest too full a knowledge of Him should drive you mad. Make a little garden for yourself: dig and plant and weed and prune; and be content if He jogs your elbow when you are gardening unskilfully, and blesses you when you are gardening well.'

Tyttö tyytyy siihen, että lopullista vastausta hän ei saa etsintäänsä mutta tärkeää on silti kysyä ja etsiä. Ja tietenkin hoitaa puutarhaansa.

Etsiminen unohtuu pitkäksi aikaa, kun puutarhaan saapuu punatukkainen irlantilainen sosialisti, jonka kanssa tyttö menee naimisiin ja hankkii lapsia. Elämä kuluu lapsia hoitaessa ja miehen vaatteita paikatessa (koska tyttö ei saa miestä kokonaan luopumaan niistä). Lopuksi todetaan, että vasta lasten lähdettyä kotoa ja kun miehestä oli tullut jo tuttu osa häntä itseään tytöllä taas oli vapaa-aikaa ja yksityisyyttä palata suuriin kysymyksiinsä. Tässä vaiheessa hän oli mieleltään jo niin vahvistunut, ettei kuvien särkeminen kepillä enää tuntunut hauskalta.

Bernard Shaw oli tätä romaania kirjoittaessaan jo 75-vuotias. Vanha kuvainsärkijä ja punatukkainen irlantilainen sosialisti kirjoitti itsensä tämän pienoisromaanin henkilöihin ja samalla kertoi, millaisille teille uskonnon pohtiminen vanhemmalla iällä oli hänet johtanut. Tapansa mukaan Shaw kirjoitti tähänkin teokseen perusteellisen ja hauskan esipuheen, joka valaisee teoksen aatesisältöä ja on viihdyttävää lukemista ihan yksinäänkin.

Lukemani kokoomateoksen loppuosa muodostuu kolmestatoista sekalaisesta kertomuksesta, jotka kaikki olivat ilkikurisella tavalla hauskoja. Käyn ne tässä mahdollisimman lyhyesti läpi. 

Aerial football

Fantasiapitoinen tarina, jossa auto-onnettomuudessa kuollut piispa ja vanha juoppo kolkuttelevat taivaan portille. Juoppo tosin toivoo, että "meille tavallisille" olisi olemassa jokin taivaan ja helvetin välimuoto. Ja jos tarkkoja ollaan, taivaan portille ei tarvitse kolkutella, sillä portti on pönkätty pysyvästi auki ja pönkkäkivikin on jo sammaloitunut.

The emperor and the little girl

Sodan aikana kirjoitettu ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoihin sijoittuva fantasia keisari Wilhelmin ja pikkutytön kohtaamisesta taistelukentällä. Hiukan karmivan tarinan johtopäätöksiä ovat, että kuolleille keisarilla ja hänen tavoitteillaan ei ole mitään väliä ja kuolemanpelosta pääsee vain kuolemalla.

Miraculous revenge

Vauhdikkaan tarinan päähenkilö ja minäkertoja, Zeno Legge, on maanisen energinen eikä aivan tasapainoinen musiikkikriitikko, jonka hänen enonsa, dublinilainen piispa, lähettää tutkimaan Wicklow'n kreivikunnassa tapahtunutta ihmettä. Perillä Zeno rakastuu kauniiseen Kateen, mutta häviää kosintakilvan paikalliselle miehelle ja joutuu vielä kaiken lisäksi häväistyksi. Zeno Leggen kosto kohdistuu koko paikkakuntaan, kun hän onnistuu perumaan ihmeen, joka olisi tuonut seudulle mainetta.

The theatre of the future

Ahkerana näytelmäkirjailijana Shaw mielellään pöllytti käsityksiä teatteritaiteesta. Tämä kertomus on varoittava satiiri tulevaisuudesta, jossa teatteri on muuttunut julkisuus-, majoitus- ja ravintolabisneksen sivutuotteeksi. Nimekkäille katsojille maksetaan esityksiin saapumisesta. Muutos tapahtuu, kun Etelä-Amerikassa miljonääriksi keinotellut teatterin rakastaja perustaa teatterin, jossa esitetään Shakespearen näytelmiä muuntelemattomina ja jossa jokainen katsoja maksaa oman pääsylippunsa. Mesenaatti yrittää myös saada näytelmäkirjailijat kirjoittamaan näytelmän, jossa nainen, jolla ei ole arveluttavaa menneisyyttä, rakastaa omaa aviomiestään. Tätä ehdotusta näytelmäkirjailijat kuitenkin pitävät pöyristyttävänä ja perverssinä.

A dressing room secret 

Alun perin näytelmän käsiohjelmaan kirjoitettu tarina, jossa Shakespearen rintakuva intoutuu kertomaan, mikä meni pieleen hänen – siis Shakespearen – konnahahmoissa: Jagossa, Lady Macbethissa ja Falstaffissa. Othellosta tuli farssi, koska jokin nenäliina ainoana todisteena ei ikinä olisi mennyt läpi Othellolle, joka oli siihen liian jalo ja Desdemona liian puhtoinen. Ensimmäisessä näytöksessä Shakespeare vielä ajatteli tehdä Desdemonasta tarinan pahiksen, mutta sääli esti tämän. Rouva Macbeth oli itse asiassa Ann Hathaway, Shakespearen vaimo, jonka mielestä kaikki mitä mies teki, meni pieleen ja hän olisi itse tehnyt sen paremmin. Entä Falstaff? Jossain vaiheessa Shakespeare tajusi, ettei lihavassa juopossa ole mitään hauskaa, ja niinpä hän kirjoitti tälle ja tämän ystäville karmean lopun – ja pilasi näin näytelmän.

Don Giovanni explains

Novelli alkoi lupaavasti. Sen kertojana on 24-vuotias poikkeuksellisen kaunis nainen, joka on saanut tarpeekseen flirtistä ja siitä, että hänen ulkonäkönsä on ainoa asia, joka hänessä kiinnostaa miehiä. Kotimatkalla junassa Mozartin Don Giovannin kehnonpuoleisesta esityksestä hän saa matkakumppanikseen oikean Don Juanin haamun. Haamu kertoo seikkaperäisesti, miten häntä on kautta aikojen ymmärretty väärin. Kun kävi selväksi, että uteliaisuutta herättävä nainen tarvittiin vain miehen kertomuksen kuuntelijaksi ja tietenkin ihastumaan tähän, tarina kävi hieman tylsäksi, mutta väänsi kyllä rautalangasta sen ajatuksen, että Don Juan oli itse syytön naisten ihastumisiin.

Beauty's duty

Tässä novellissa oli Shaw'n näytelmistä tuttua sukupuoliroolien tutkistelua ja vakiintuneiden käsitysten kyseenalaistamista. Novelli on kirjoitettu vuoropuheluksi asianajajan ja vaimostaan eroa hakevan miehen välillä. Miehen vaimo on löytänyt itsestään kyvyn kehittää miestä rakkautensa voimalla eikä ymmärrä, miksi hänen pitäisi tyytyä käyttämään taitoaan vain yhteen mieheen.

Still after The Doll's House

Walter Besant -niminen näytelmäkirjailija kirjoitti jatko-osan Ibsenin Nukkekotiin. Tämä Shaw'n novelli on puolestaan tuon jatko-osan jatko-osa. Kaksikymmentä vuotta Nukkekodin tapahtumien jälkeen Nora on ymmärtänyt, että kaikki nuket eivät ole naispuolisia ja että isännyys voi olla pahinta orjuutta.

Tämä novelli toi mieleeni Kom-teatterin tuoreen tulkinnan Nukkekodista, jossa pääosassa on miespari. Aluksi ajattelin ilkeämielisesti, että kyseessä on taas tämä muoti-ilmiö, jossa sukupuoliroolit halutaan kääntää ylösalaisin. Näytelmän nähtyäni totesin, että ratkaisu itse asiassa toi hyvin ilmi sen, ettei näytelmässä ole kyse sukupuolesta vaan parisuhteen valtarakenteista. Siitä, kuka saa elää omien arvojensa ja halujensa mukaan ja kuka taas joutuu joustamaan. Shaw olisi varmaan pitänyt Kom-teatterin versiosta.

A glimpse of the domesticity of Franklyn Barnabas

Tämä draamanpätkä oli alun perin osa Shaw'n näytelmää Back to Metuselah. Näytelmä kuitenkin muodostui niin pitkäksi, että Shaw päätyi jättämään pois tämän päähenkilön kotiasioita käsittelevän osuuden. Back to Metuselah on aatenäytelmä, jonka keskeisenä ideana on, että ihmisen toimia eivät ohjaa hänen kokemuksensa vaan hänen odotuksensa. Tämän takia ihmiskunta ei ala todella parantaa elinolojaan ennen kuin elinikä saadaan pidennetyksi 300 vuoteen.

Tässä draamakatkelmassa on kepeää sanailua avioliittoinstituutiosta. Hauskat paradoksit sinkoilevat viihdyttävästi. Immenso Champernoonin hahmossa Shaw kirjoitti mehevän parodian kirjailija  G. K. Chestertonista, joka nykyisin kai tunnetaan parhaiten Isä Brownin dekkarihahmon luojana.

Death of an old revolutionary hero

Veteraanisosialisti Joe Budgettin leski kielsi Shaw'ta pitämästä puhetta miehensä hautajaisissa. Syynä oli se, että Shaw oli yrittänyt tappaa Joe Budgettin. Tässä muistokirjoituksessa Shaw kertoo tapahtumasta, jonka Joe Budgett sitten kyllä myöhemmin antoi Shaw'lle anteeksi. Arkunkantajaksikin Shaw kelpasi.

The serenade

Koomisen tarinan kertojana on eversti, jonka on onnistunut saada vaimokseen haluamansa nainen hieman pieleen menneen serenadin avulla – tai siitä huolimatta.

A Sunday on the Surray hills

Tuokiokuva huonon sään pilaamasta maaseutuvierailusta.

Cannonfodder

Pasifistisella vireellä kerrottu vertailu eri maiden sotilaista. Loppujen lopuksi erot ovat hyvin pieniä: tykinruoka on tykinruokaa.

Bernard Shaw'n näytelmiä ei nykyään näe juurikaan esitettävän Pygmalionia (ja siitä mukailtua My Fair Lady -musikaalia lukuun ottamatta). My Fair Ladyn olen nähnyt teatterissa kolmesti: Lontoossa, Tallinnassa (Minu veetlev leedi) ja Oulussa, sekä elokuvaversiona muutaman kerran. Pygmalionin näin puhenäytelmänä kerran Lontoossa. Tämän piristävän tarinakokoelman perusteella Bernard Shaw'n näytelmiä näkisi mielellään enemmänkin. Onneksi ne ovat kuitenkin kirjoina saatavilla milloin tahansa.

Kirjassa on John Farleighin puupiirroskuvitus, joka oli kovasti mieleeni. Mustavalkoisissa kuvissa oli dramatiikkaa ja herkkyyttä. Laitan tähän loppuun kuvan nimikertomuksen ensimmäisen painoksen nimiösivusta.

Bernard Shaw, The Black Girl in Search of God and some lesser tales. Penguin Books 1986. Kokoelman nimikertomus ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1932. Muut kertomukset ovat peräisin vuosilta 1885–1932. Kuvitus: John Farleigh. 342 s.