Donald Antrim: Elect Mr Robinson for a Better World

Donald Antrim (s. 1958) on jäänyt vähälle huomiolle yhdysvaltalaisten postmodernistien joukossa. Hän on julkaissut romaaneja verkkaiseen tahtiin ja omistautunut enimmäkseen kirjallisuudenopetukselle eri yliopistoissa. Uran aloitus oli kuitenkin lupaava, ja The New Yorker -lehti nimesi hänet vuonna 1999 kahdenkymmenen parhaan alle 40-vuotiaan yhdysvaltalaiskirjailijan joukkoon (vaikkei Antrim enää ikärajaukseen ihan mahtunutkaan). Samalla listalla olivat muiden muassa Jonathan Franzen, Jhumpa Lahiri, George Saunders ja David Foster Wallace.

Elect Mr Robinson For a Better World oli Antrimin esikoisteos. Se ilmestyi vuonna 1993. Romaanin miljöönä on päällisin puolin tavallinen amerikkalainen nykyajan pikkukaupunki meren rannalla. Kaupunki elää tekemällä muistoesineitä ja koruja meren antimista, esimerkiksi mustasta korallista. Romaanin minäkertoja Pete Robinson vaikuttaa tuntevan lähes kaikki asukkaat ainakin nimeltä. Pete on toiminut opettajana ja osallistunut aktiivisesti yhteisön elämään.

Jokin on kuitenkin vinossa, aivan kuin kuva olisi tärähtänyt. Yhteisö on hajoamistilassa. Amerikkalaisen yhteiskunnan piilevä väkivalta on tullut näkyväksi. Puhutaan jopa sotatilasta parin suvun välillä. Koulut on lakkautettu, puisto miinoitettu, ja ihmiset rakentavat pihoilleen vallihautoja ja ansoja tunkeilijoita vastaan. Viemärit ovat tukkeutuneet. Kuten yksi romaanin henkilöistä toteaa:  "It’s the old story. Someone does something and someone else does something back. After that things have a life of their own. Who can say what it’s about anymore?" 

Pete Robinsonin puoliso Meredith, joka niin ikään on aiemmin ollut opettaja, toteaa sen jälkeen, kun he ovat olleet rakentamassa pihalleen ansakuoppaa ja päätyneet rakastelemaan mutakasaan: "I thought I could make things less like, you know, a pit, because actually the thing that bothers me most isn't the pit, it's the way it seems natural, all of a sudden, to have it."

Pete ja Meredith suunnittelevat koulun perustamista omaan kotiinsa. Meredith on aluksi innokkaasti mukana suunnittelussa, mutta alkaa epäillä huomattuaan Peten pakkomielteisen suhtautumisen koulun perustamiseen. Peten tarkoituksena on hyväntekeväisyydellään saada ääniä tullakseen valituksi pormestariksi. Lopulta koulu aloittaa toimintansa karmein seurauksin. Varoituksia on nähty jo aiemmin romaanissa. Peten aiemmat oppilaat ovat suhtautuneet entiseen opettajaansa varauksellisesti. Ensimmäinen koulupäivä muuttuu antiteesiksi Peten koululaisille ilmaisemasta motosta: "Divercity! Tolerance!" 

Pete ei nimittäin ole se kiva tyyppi jollaiseksi hän tekeytyy. Vähän väliä hän sanoo jotain levottomuutta herättävää. Hän valmistaa kellarissa pienoismalleja inkvisition käyttämistä kidutusvälineistä. Kun aiempi pormestari on aiheuttanut useiden ihmisten kuoleman ampumalla ohjuksen kasvitieteelliseen puutarhaan, Pete asiantuntijana ehdottaa pormestarin repimistä kappaleiksi neljän auton voimin. Tämä myös toteutetaan. Myöhemmin käy ilmi, että Pete säilyttää entisen pormestarin ruumiinosia pakastimessaan voidakseen haudata ne antamansa lupauksen mukaisesti muinaisten egyptiläisten hautaseremonioiden kera. Tekopyhässä todellisuudessaan Pete uskoo tekevänsä sovitustyötä matkalla kohti parempaa, väkivallatonta maailmaa. Tärkein väline kohti parempaa maailmaa on tietenkin koulu.

“You’re one sick fuck, Pete”, toteaa Bill Nixon juovuksissa, kun Pete on rohmunnut itselleen kidutuksesta kertovan paksun kirjastokirjan (joka oli tarkoitus heittää miinakentälle miinojen laukaisemiseksi). Tässä tapauksessa viinissä on totuus. Pete vastaa hurskaasti: “True scholarship knows neither health nor infirmity, Bill, only esteem for the heritage of man, and fearlessness before the misery in all our hearts.”

Romaani koostuu pääosin Peten haahuilusta ympäri kaupunkia ja hänen kaupunkilaisten kanssa käymistään keskusteluista. Peten ajatukset harhailevat koulun perustamisessa, seksissä vaimon ja vähän muidenkin kanssa sekä pormestarihaaveissa. Hän käy muun muassa satutunnilla kirjastossa, josta poistuu hajamielisesti pehmobiisoni kainalossaan. Kotona Meredith harjoittaa antropologian professorin avulla transsia, jonka aikana Meredith muuttuu varsieväkalaksi. Pete liittyy mukaan harjoitukseen, muuttuu biisoniksi ja on vähällä hukkua Meredithin mielen aikaansaamaan mereen.

Tuntuuko tällainen kerronta jo liian paksulta? No, postmoderni kirjallisuus ei noudata rajoja. Sama vinous jatkuu läpi romaanin. Pikimustan huumorin ystävä löytää tästä viihdyttävää komiikkaa. Levottomuutta herättää se, että romaani tuntuu mielipuolisuudestaan huolimatta kertovan amerikkalaisesta todellisuudesta. Vallankäyttäjien brutaalisuus ei rajoitu inkvisition aikaan, on Pete itsekin todennut rotareille pitämässään esitelmässä.

Postmodernismissa on usein kyse vanhasta kirjallisuuden keinosta: oudontamisesta. Joskus outoutta ei erityisesti selitetä, toisinaan se taas voidaan tulkita uneksi tai hulluudeksi. Oma suhtautumiseni on se, että jos käy ilmi, että kyseessä on uni tai mielenhäiriö, tunnen itseni petetyksi. Niin myös tässä Donald Antrimin romaanissa.

No, se asia on lukijan ratkaistava. Selkäpiitä karmivasti mieleen jäivät kuitenkin kaikumaan Peten oppilaan Sarahin huuto: "Monster!" sekä Meredith-vaimon viimeinen repliikki: "Murderer. Murderer."

Donald Antrim, Elect Mr Robinson For a Better World. Minerva 1995. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1993. Kansikuva: Lawrence Zeegan ja William Webb. 185 s.