Tietoja blogista ja sen kirjoittajasta

Ja kuitenkin, kuinka ihana on ollut kirjapaheelle omistettu elämä. Moni arka ja kuuliainen unelmoi synnistä koko elämänsä siihen ikinä uskaltautumatta.                    
 -Maija-Riitta Ollila- 
Jokainen toteuttaa parhaiten syvintä ihmisyyttään innostumalla jostakin täysin hyödyttömästä!

Aloitin lukemisen viisivuotiaana ja kirjojen keräilyn noin kymmenen vuotta sen jälkeen. Joka vuosi hankittujen kirjojen määrä ylitti luettujen kirjojen määrän, ja kirjahyllyt kiipesivät peittämään kotini seinät. Luen sitten eläkkeellä, ajattelin. 

Nyt eläkkeelle jäätyäni saan sitten antautua paheelleni päätoimisesti. Luen joka päivä hitaalla, maistelevalla ja palailevalla tyylilläni. Kaikkiin kirjoihini en valitettavasti pysty perehtymään selailua pitemmälle, yksi elämä ei siihen riitä. Joka tapauksessa jo kirjojen keräily, tietojen etsiminen, hankintojen suunnitteleminen ja kirjakauppojen koluaminen on tuottanut iloa.

Tähän blogiin kirjoitan ainoastaan kirjoista – kaunokirjallisista enimmäkseen – jotka olen lukenut kokonaan, joskus useampaankin kertaan, ja joista pidän tai jotka koen muuten arvokkaiksi. En ymmärrä, miksi käyttäisin aikaani jonkin mielestäni arvottoman ruotimiseen. Joutavat unohduksiin minun puolestani.

Ikävä kyllä myös kirjat, joista olen pitänyt, katoavat nopeasti muististani. Niistä kirjoittaminen on hyvä apu muistamisessa.

Blogiteksti ei ole lehtikritiikkiä, eikä se ole kirjallisuudentutkimusta. Se on kuvaus tekstin ja yhden lukijan kohtaamisesta. Toivottavasti joku toinenkin voi blogini avulla päätellä, olisiko esittelemässäni kirjassa jotain juuri hänelle.

Olen sitä mieltä, että saamme kirjoista sen, mitä itse niihin viemme. Jos kirja vaikuttaa tylsältä, katson ensimmäiseksi peiliin. Jokainen aloittamani kirja ansaitsee ainakin mahdollisuuden. Jos sadanviidenkymmenen sivun jälkeen kirja ei houkuttele jatkamaan, suljen sen, taputan sitä selkään ja palautan hyllyyn sanoen: "Ehkä joskus toiste." Kirjat ovat kärsivällisiä. Oblomov odotti hyllyssäni oikeaa hetkeä kolmekymmentä vuotta.

Lukeminen on luovaa toimintaa; siinä heräävät henkiin omat kokemukseni ja aiemmin lukemani tekstit. Jokainen lukee kirjan omalla tavallaan. Jotta voisin todella hurmioitua kirjasta, sen täytyy koskettaa minua hyvin henkilökohtaisella tasolla. Jos osaisin, kertoisin, mikä tuo taso on, mutta se tuntuu vaihtelevan. Joskus tunnen yhteenkuuluvuutta kirjan henkilöihin, toisinaan nautin juonen kiemuroista, välillä teoksen kieli ilahduttaa. Myös teoksen ajatusmaailma voi avata uusia polkuja.

Minulle on vieras se ajatus, että oma makuni olisi jonkinlainen kirjallisen tason mittari. Siksi en anna lukemilleni kirjoille tähtiä enkä pisteitä. Yritän myös välttää kirjojen luokittelemista hyviin tai huonoihin – aina en tässä onnistu, mutta kannattaa muistaa, että silloin puhun enemmän itsestäni kuin lukemastani kirjasta.

Kun aikoinani kompuroin akateemisen loppututkintoni valmiiksi tiedekunnan ja parin yliopiston vaihdoksen jälkeen, lupasin itselleni, että luen vastedes vain minua itseäni aidosti kiinnostavia kirjoja. Ihan täysin en lupaustani virkaurallani pystynyt noudattamaan, mutta nyt pystyn. 

Nautin suunnattomasti siitä, että voin täysin vapaasti valita luettavani.  Minusta on jännittävää seurata, miten äsken lukemani kirja houkuttelee jonkin assosiaation takia lukemaan jonkin toisen kirjan. Kirjat muodostavat näin ketjuja, joita vain omat mieltymykseni ja uteliaisuuteni pitävät koossa. Muuta logiikkaa kirjavalinnoistani ei kannata etsiä.

Parina vuotena Helmet-lukuhaastetta kokeiltuani totesin, että haasteet eivät ole tällaista tunnollista suorittajaa varten. Luen kyllä mielelläni haasteisiin liittyviä postauksia toisten blogeista. Yleensäkin kaikenlaiset kirjalistat ovat mielestäni hauskoja.

Luen kirjallisuutta genrerajoista ja ikäsuosituksista piittaamatta, enimmäkseen kuitenkin proosaa. Runojakin luen kyllä silloin tällöin, mutta harvoin runoteosta kannesta kanteen. Luen enimmäkseen suomeksi, englanniksi tai ranskaksi mutta joskus saatan verrytellä myös ruotsin ja saksan kielikuntoani. Kirjoitan niistäkin toki rakkaalla suomen kielellä. Kieleni on kotimaani.

Äänikirjoja – juonivetoisia dekkareita tai aiemmin painettuina lukemiani kirjoja – kuuntelen satunnaisesti pitkien automatkojen ratoksi, mutta muuten kuulun siihen ihmisryhmään, joka kaipaa käteensä paperilehdistä koostuvan kirjan, jota voi selata eteen- ja taaksepäin. E-kirjoja olen lukenut, jos paperiversiota ei ole helposti saatavilla. Eiväthän ne tietysti ihan oikeilta tunnu eivätkä tuoksu.

Kirjat, joista kirjoitan, olen pääsääntöisesti ostanut itse kirjakaupoista, antikvariaateista tai kirpputoreilta. Osan olen saanut lahjoina perheenjäseniltä. En ota vastaan arvostelukappaleita – helppo sanoa, kun niitä ei kovin usein ole tarjottukaan. Ennen käytin kirjastoa ahkerasti, mutta nykyisin yleensä ostan itselleni haluamani kirjat. Ostan myös uusinta kirjallisuutta, enimmäkseen lahjaksi, sillä tuskinpa kukaan jaksaa kovin kauan kirjoja kirjoittaa, jos ei niitä kukaan osta.

Koska kirjat on hankittu pitkän ajan kuluessa, kirjoitan vain harvoin aivan äsken ilmestyneistä. Surkuttelen sitä asiantilaa, että kirjat elävät Aleksis Kiven tavoin vain "syksystä jouluun". Jos tämä blogi pystyy lisäämään yhdenkään kirjan elinikää, se on täyttänyt tehtävänsä.

Kirjankeräily- ja lukemispaheeni on luonnollisesti vaatinut pitkämielisyyttä puolisoltani, eikä se olisi onnistunutkaan, ellei hänkin olisi hurahtanut kirjoihin. Taisipa rakastua ensin kirjahyllyyni ja vasta sitten minuun. 

Kolme lastani kasvoivat kirjojen täyttämässä kodissa, jossa kirjojen maailma oli jollain tavalla puheena päivittäin. Kirjojen henkilöistä juteltiin ruokapöydässä kuin hyvistä tutuista. Kavereidensa kanssa lapset leikkivät meillä muun muassa yökyläilyleikkiä, jossa yksi sanoi kirjan nimen ja toiset yrittivät löytää sen hyllyistä mahdollisimman nopeasti. On ollut ilo huomata, että kirjojen lumous ulottuu nyt myös lasteni lapsiin.

Blogin nimi viittaa Shakespearen Myrsky-näytelmän päähenkilöön, jolle kirjat ja tieto ovat kaikki kaikessa ja kaupunkivaltion hallitseminen Milanon herttuana toissijaista. Prospero syrjäytetään ja ajetaan maanpakoon. Onneksi Gonzalo-ylimys tekee hänelle viime hetkellä ystävällisen teon:
"Jalomielisyydessään, ja ymmärtäen, mitä kirjat merkitsivät minulle, hän valitsi ja pani mukaani kirjoistani ne, jotka ovat arvokkaammat minulle kuin koko Milano." (Suomennos Matti Rossi)
En tietenkään kuvittele olevani Milanon herttua. Olen vaatimattomalta virkauralta eläköitynyt mies, joka tietää oikeasti olevansa Carabasin markiisi! Onnellinen ja onnekas hölmö.