Arthur Symons: The Symbolist Movement in Literature

Arthur Symonsin ranskalaisia 1800-luvun kirjailijoita käsittelevä esseekokoelma toi englanninkielisen lukijakunnan tietoisuuteen useita merkittäviä kirjailijoita ja auttoi jo tunnettujen kirjailijoiden maineen vakiinnuttamisessa. Lehdissä ilmestyneistä artikkeleista koottu ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1899, kun monet esitellyistä kirjailijoista vielä olivat elossa. Merkittävästi laajennettu uusi painos ilmestyi vuonna 1919. Ainakin William Butler Yeats, T. S. Eliot ja James Joyce ovat kertoneet hyötyneensä Symonsin esittelyistä. On jopa arveltu, että Symonsin kirja sai Joycen muuttamaan Irlannista Ranskaan ja aloittamaan koko elämänajan kestäneen vapaaehtoisen maanpakonsa.

Arthur Symonsin teksti on täynnä huomioita, jotka tuntuvat kertovan jotain olennaista kulloinkin kohteena olevan kirjailijan tyylistä tai ajattelutavasta. Symons viljelee oivaltavia paradokseja. Tekisi mieli lainata tähän hänen havaintojaan jokaisesta esitellystä kirjailijasta, mutta jätänpä ne kuitenkin aiheesta kiinnostuneen lukijan itse löydettäviksi. Voin suositella tätä kirjaa sydämellisesti, jos 1800-luvun ranskalainen kirjallisuus yhtään houkuttelee.

Toisinaan Symonsin analyysien osuvuus jäi kyllä mietityttämään. Vaikutti siltä, että pyrkimys nokkelaan lauseeseen tai tyylikkääseen ilmaisuun oli ohjannut kirjoittajaa. Ehkä en vain ymmärtänyt. Varsinkin runoanalyysit tuottavat usein vaikeuksia minun putkiaivoilleni. Ymmärrän, että runot suosivat metaforia, mutta jos niiden analyysikin perustuu metaforiin, tuntuu kuin yrittäisin täyttää seulaa sihdillä. Ehkä se on mielekkäin tapa puhua runoudesta, mistäpä minä tietäisin – jos kerran ymmärrettävästi ei pysty puhumaan.

Joskus paras tapa puhua runosta onkin lukea se ääneen sellaisenaan. Arthur Symons on antanut tähän mahdollisuuden englantia taitavalle lukijalle: kirjan lopussa on viidentoista sivun verran Symonsin käännöksiä Stéphane Mallarmén ja Paul Verlainen runoista. Itkettävän ihania.

Arthur Symonsilla on myöhempiin kirjoittajiin nähden se etu, että hän oli tavannut henkilökohtaisesti monet Ranskan 1800-luvun kuuluisat kirjailijat. Hän ei siis kerro Parnasson kuvapatsaista vaan elävistä ihmisistä heille luonteenomaisine tapoineen. 

Mallarmén kodin tiistai-iltaisiin kirjailijatapaamisiin nuori englantilainen toivotettiin aina sydämellisesti tervetulleeksi. Siellä ei koskaan puhuttu kirjojen hinnoista tai siitä, paljonko jollekulle suositulle kirjailijalle oli teoksestaan maksettu. Siellä kirjallisuus ei ollut kauppaa. Taiteen vaatimukset olivat aina etusijalla. Jos keskustelu uhkasi kääntyä liian käytännöllisiin asioihin, Mallarmélla oli tapana vaieta ja pyöritellä savukettaan kärsivän näköisenä "kunnes häiritsevä hetki oli ohi".

Symons kertoo myös vierailustaan Edmond de Goncourtin luona, ja Paul Verlainen hän luki ystäviinsä. Heidän kirjeenvaihtonsa jatkui Verlainen kuolemaan asti. Hän tarkkaili läheltä myös J. K. Huysmansin käytöstä. Huysmansilla oli tapana tarttua aina ilmiöiden epämiellyttäviin puoliin, jotka hän sitten tyrmäsi intensiivisesti. "Hän puhuu kuin tuskaisesti yllättyneenä, kasvoillaan huvittunut halveksunnan ilme, joka tunkeutuu niin syvälle, että se muuttuu lähes sääliksi inhimillistä typeryyttä kohtaan."  

Yleensä Arthur Symons suhtautuu erittäin myönteisesti esittelemiinsä kirjailijoihin. Ehkä ankarimman kritiikin saa osakseen Émile Zola, jonka valtavaa työteliäisyyttä Symons kyllä arvostaa. Häntä kuitenkin tuskastuttaa se, ettei Zola osaa jättää mitään kertomatta. Symons liioittelee vain hiukan, kun hän sanoo, että jos Zola kuvaa yksityiskohtaisesti, kuinka ihminen nousee yläkerrokseen porraskäytävässä, voimme olla varmoja, että hänen on kuvattava sama porraskäytävä myös alas tultaessa. Jokaisen huoneen kaikki neljä seinää on niin ikään kuvailtava. Symons kiehuu ärsyyntymisestä, kun Zola kirjoittaa: "Mies meni edeltä, nainen tuli perässä." Jos he ovat yhdessä liikkeellä ja mies menee edeltä, missä muualla nainen voi tulla kuin perässä! Symons antaa vertailun vuoksi esimerkin Flaubertin miljöökuvauksesta Madame Bovaryssa. Jokainen sana tuo jotain uutta tietoa, jokainen lause syventää merkitystä.

Teos kertoo "symbolistisesta liikkeestä", jonka Symons määrittelee hyvin väljästi. Hän toteaa, että symbolismia esiintyy jokaisen mielikuvituksella varustetun kirjailijan teoksissa. 1800-luvun lopulla siitä kuitenkin tultiin tietoisiksi uudella tavalla: "sen jälkeen kun maailma on kyllin kauan näännyttänyt itseään aineellisten asioiden tarkastelulla ja järjestelyllä, tulee sielun vuoro; ja sen mukana tulee kirjallisuus, josta kirjoitan tässä teoksessa, kirjallisuus jossa näkyvä maailma ei enää ole todellisuus eikä näkymätön maailma enää ole uni."

Arthur Symons myös vihjaa juhlallisesti, että tämä uusi kirjallisuus voisi ottaa hoitaakseen ainakin osan uskonnon tehtävistä:

Here, then, in this revolt against exteriority, against rhetoric, against materialistic tradition; in this endeavour to disengage the ultimate essence, the soul, of whatever exists and can be realized by the consciousness; in this dutiful waiting upon every symbol by which the soul of things can be made visible, literature, bowed down by so many burdens, may at last attain liberty, and its authentic speech. In attaining this liberty, it accepts a heavier burden; for in speaking to us so intimately, so solemnly, as only religion had hitherto spoken to us, it becomes itself a kind of religion, with all the duties and responsibilities of the sacred ritual.

On helppo uskoa, että nuori James Joyce näiden sanojen kannustamana kirjoitti: "Lähden kohtaamaan miljoonatta kertaa kokemuksen todellisuutta ja takomaan sieluni pajassa kansani vielä luomattoman omantunnon."  Samassa hengessä T. S. Eliot puolestaan antoi oman runoutta käsittelevän esseekokoelmansa nimeksi The Sacred Wood.

Teoksen loppusanoissa Arthur Symons siirtyy pohtimaan elämän mielekkyyden kokemusta ja vihjaa vastausten löytyvän mystiikasta. En voi sanoa, että pysyin täysin kärryillä. Millaiset asiat antavat varmuuden siitä, että elämän jatkaminen on mielekästä? Vain hyvin nuoret ihmiset haluavat Symonsin mielestä onnellisuutta. Symons näkee kolme suuntautumisvaihtoehtoa: pyhimyksen, rakastajan ja taiteilijan. Mystikkojen ajattelutavassa, johon symbolistisella kirjallisuudella on yhteys, uskonto, intohimo ja taide voivat löytää keskinäisen harmonian. 

The Symbolist Movement in Literature sisältää esseitä seuraavien kirjailijoiden tuotannosta:

• Honoré de Balzac
• Prosper Mérimée
• Gérard de Nerval
• Théophile Gautier
• Gustave Flaubert
• Charles Baudelaire
• Edmond ja Jules de Goncourt
• Villiers de l'Isle-Adam
• Léon Cladel
• Émile Zola
• Stéphane Mallarmé
• Paul Verlaine
• Joris-Karl Huysmans
• Arthur Rimbaud
• Jules Laforgue
• Maurice Maeterlinck

Arthur Symons, The Symbolist Movement in Literature. Revised and enlarged edition. E-kirja. Laconia Publishers 2017. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1899 ja merkittävästi laajennettu painos vuonna 1919. 214 s.