Elsa Triolet: Luna-Park

Elsa Triolet'n L'âge de nylon -trilogian ensimmäinen osa Ruusuja velaksi käsitteli ylikulutusta ja tavaroiden valtaa ihmiseen. Paluu yksinkertaisempaan elämäntapaan ei romaanissa enää onnistunut sen päähenkilölle Martinelle; ihmiset on lähtemättömästi vangittu menneisyyden ja tulevaisuuden – "kiven ja nailonin" – välille. Toinen tämän surullisen rakkausromaanin päähenkilöistä, Daniel, pääsi jonkinlaiseen ratkaisuun: hän viljelee tieteellisin menetelmin ruusuja, joissa on vanhan ruusun tuoksu mutta uusien hybridien väri ja muoto. Ruusujen viljely ei tarjoa realistista uravaihtoehtoa kovin monelle, mutta periaate tuli kyllä selväksi: ottakaamme menneestä mukaan se hyvä mitä sillä on tarjottavana ja kulkekaamme eteenpäin tutkitun tiedon varassa.

Myös romaanisarjan toinen osa Luna-Park on rakkauskertomus, aika erikoinen tosin, sillä sen päähenkilön, elokuvaohjaaja Justin Merlinin, rakkauden kohde Blanche Hauteville ei varsinaisesti esiinny romaanissa ollenkaan. Tässä toisessa osassa on pari pientä viitettä Ruusuja velaksi -romaaniin, mutta romaanit ovat täysin itsenäisiä. 

Teos alkaa siitä, että Justin Merlin lopetettuaan jälleen yhden merkityksettömäksi kokemansa elokuvan kuvaukset ostaa talon maaseudulta ja asettuu sinne yksin lepäämään. Hän ei paljasta uutta osoitettaan edes ystävilleen. Justin on perheetön. Paikkakunnalla asuva rouva Vavin käy siivoamassa, ostoksilla ja laittamassa ruokaa valmiiksi jääkaappiin. 

Edellinen asukas on jättänyt taloon huonekalunsa, koriste-esineensä ja paljon muuta tavaraa. Kiinnostuneena Justin käy läpi taloon jätettyjä kirjoja, joita näyttää yhdistävän romanttinen fantasiaelementti. Sama sadunomainen tunnelma, enteet ja toisen todellisuuden läsnäolo hallitsevat myös Luna-Park-romaania.

Erityisesti George du Maurierin romaani Trilby on Justinille tärkeä löytö. Trilby on nuori nainen, johon useat nuoret miehet ovat rakastuneet. Hänestä on kiinnostunut myös taikuri, muusikko ja hypnotisoija Svengali, jota Trilby pitää vastenmielisenä ja pelottavana mutta jonka pauloihin hän kuitenkin lankeaa. Hypnoosin avulla Svengali luo Trilbystä suuren diivan ja laulajan. Svengalin kuollessa Trilby menettää laulutaitonsa ja joutuu naurunalaiseksi.

Justin Merlinille Trilbyn tarinalla on henkilökohtaista merkitystä. Käy ilmi, että hänen isänsä on ollut kapellimestari. Justinin äiti on usein ollut kiertueella yhdessä isän kanssa, mahdollisesti laulajana. Äiti on kuollut, kun Justin oli kahdentoista ikäinen. Palvelijat ovat kasvattaneet Justinin. Käy myös ilmi, että Justin Merlin on itse keksinyt nykyisin käyttämänsä nimen. Jonkinlaiseksi taikuriksi (Merlin) hän siis kokee itsensäkin. Svengalin hahmossa hän ilmeisesti näkee jonkin osan itsestään.

Trilbystä tulee Justinille pakkomielle ja hän alkaa suunnitella elokuvaa romaanin pohjalta. Justin analysoi romaania, ja mukana on myös otteita hänen laatimistaan käsikirjoitusversioista.

Edellinen asukas on edelleen vahvasti läsnä talossa, "liuenneena kuin sokeri nesteeseen". Lukitusta kirjoituslipastosta Justin löytää ison joukon edelliselle asukkaalle, Blanche Hautevillelle, kirjoitettuja rakkauskirjeitä. Justin lukee kirjeitä öisin, ja niiden pohjalta hänelle alkaa syntyä kuva tästä salaperäisestä naisesta. Justinin ajatuksissa Trilbyn ja Blanchen kuvat sekoittuvat. Mukana kuvitelmassa on myös kolmas nainen, Justinin nuoruudenrakkaus, joka on ollut naimisissa toisen kanssa. Justin rakastuu pakkomielteisesti naiseen, jota ei ole koskaan tavannut ja jonka unikuvissakin näkee aina vain osittain.

Kirjeistä käy ilmi, että Blanche on ollut lentäjä mutta joutunut terveyteen liittyvästä syystä lopettamaan lentämisen. Blanche on mahdollisesti loukkaantunut mielenosoituksessa. Hän on kuitenkin edelleen haaveillut astronautin urasta, unelmoinut kuulennosta ja osallistunut avaruustutkimuksen kongresseihin. Lääkärirakastajansa suosituksesta Blanche on hyväksytty neuvostoliittolaisen interplanetaarisen retkikunnan miehistöön. 

Tämän kaiken saamme tietää hänen rakastajiensa kirjeistä. Ainakin seitsemän miestä on kirjoittanut Blanchelle rakkauskirjeitä. Joukossa on kuuluisan lääkärin ohella myös suuri valtiomies, kaunis astrofyysikko, toimittaja-runoilija, "tieteen työläinen"... Näistä kirjeistä on romaanissa mukana pitkiä sitaatteja.

Justin lukee kirjeitä, vaikka toteaakin, että ne “kiinnostavat vain asianosaisia”. Olen samaa mieltä. Lyhyemmilläkin sitaateilla olisi Blanchen hurmaavuus tullut selväksi. Onneksi sentään kaikkia Blanchen rakastajia yhdistää sujuva kirjoitustaito. Selailemastani Elsa Triolet'n elämäkerrasta kävi ilmi, että romaaniin sisältyy eräänlainen kirjallinen leikki: neljän kirjoittajan kirjeet on alun perin kirjoitettu Elsa Triolet'lle itselleen. Elsa jakoi Blanchen kanssa sen kohtalon, että monet miehet hullaantuivat häneen. Suurta onnea tästä ei koitunut kummallekaan.

Avaruuslennot ovat romaanin kirjoitusvaiheessa olleet kovasti esillä. Syksyllä 1957 Neuvostoliitto lähetti avaruuteen Sputnik-tekokuun. Suurin osa romaani tapahtumista ajoittuu kevääseen ja kesään vuonna 1958. Ensimmäinen miehitetty avaruuslento oli suunnitteilla Luna-Park-romaanin ilmestyessä vuonna 1959, vaikka se sitten toteutuikin vasta pari vuotta myöhemmin.

L'âge de nylon -sarjassa Elsa Triolet halusi havainnollistaa sitä, että teknologinen edistys ei muuta ihmisen tapaa tuntea. Kuuluisa lääkäri kirjoittaa romaanissa Blanchelle: 

"Je pense que nous irons dans la lune avec nos vieux sentiments humains, que nous ne pourrons pas les laisser au vestiaire lunaire. Ils font partie de nous-mêmes comme notre tête, nos membres, et nous allons infecter la lune de nos joies et de nos pleurs terrestres."

"Arvelen, että menemme kuuhun vanhojen inhimillisten tunteidemme kanssa, ettemme voi jättää niitä kuun pukuhuoneeseen. Ne ovat osa meitä samoin kuin päämme, raajamme, ja tartutamme kuun maallisilla iloillamme ja kyynelillämme."

Justin tustustuu autoillen ja kävelyretkillään uuden kotinsa ympäristöön. Hän löytää hylätyn leirintäalueen ja huvipuiston, jonka laitteet ja rakennukset on enimmäkseen rakennettu muovista. Läheisessä majatalossa hän saa kuulla alueen historian ja tutustuu paroniin, joka on tuhlannut omaisuutensa hankkeeseen ja joutuu lopulta luopumaan linnastaan ja muuttamaan asumaan huvipuiston kengän näköiseksi muotoiltuun muovitaloon. Myös paroni on luonnollisesti ollut rakastunut Blanche Hautevilleen. Justinin mielessä autio huvipuisto ja Blanchen haaveissa esiintynyt kuun Luna-Park yhdistyvät.

Justinin pakkomielteiden kuvauksella tavoitellaan kauhuefektejä: puutarhasakset katoavat ja ilmestyvät jälleen. Justin tekee öisiä retkiä. Ilmassa on aavistuksia ja enteitä. Kauhu ei kuitenkaan oikein realisoidu. Elsa Triolet'n kertojanääni on niin kliinisen asiallinen, että Justinin hulluus ja aistiharhat eivät tartu lukijaan. Romaani säilytti kuitenkin mielenkiintonsa loppuun asti.

Öljy-yhtiön työntekijät käyvät "kansallisen edun" nimissä turmelemassa Justinin talon viehättävän puutarhan. Paikalliset maanviljelijät ajavat öljynetsijät tiehensä. Justinin ailahtelevuutta kuvaa, että hän alkaa välittömästi suunnitella elokuvaa talonpoikaiskapinasta. Se perustuisi Eugène Le Royn romaaniin Jacquou-le-Croquant, joka luonnollisesti löytyy Blanchen kirjahyllystä. 

Vihdoin Justin saa käsiinsä myös Blanchen itsensä kirjoittaman kirjeen. Blanche on kirjoittanut sen aviomiehelleen, mutta koska tätä ei ole tavoitettu, posti on tuonut sen takaisin lähtöpaikkaansa, Justinin taloon. Justinista tuntuu kuin kirje olisi kirjoitettu juuri hänelle ja kuin siinäkin viitattaisiin Trilby-romaaniin. Roolit ovat siinä kuitenkin kääntyneet: nainen kehottaa miestään jatkamaan laulamista.  

Justinin taloudenhoitaja, rouva Vavin, polttaa rakkauskirjeet, koska Justin on harkitsemattomasti säilyttänyt niitä paperikorissa. Tämän yksityisen katastrofin heijastumana myös paikkakunnan suurin työnantaja, muoviesineitä valmistava tehdas, palaa poroksi. Justin vaeltaa sekavana paikasta toiseen ja päätyy lopulta pitkän ajomatkan jälkeen Pariisiin. Kahvilassa hän lukee sanomalehden uutisen, joka kertoo, että Blanche Hauteville on kadonnut kymmenen päivää aiemmin lennollaan Saharan yläpuolella.

Romaanin loppuluvussa Justinin taloudenhoitaja katselee uutta televisiotaan. Haastatteluohjelmassa esiintyy Justin Merlin, joka oli kadonnut asunnostaan tehtaan tulipalon yönä ja jättänyt ovet auki ja valot palamaan. Justin puhuu tulevasta elokuvastaan, joka kertoo Saharaan pakkolaskun tehneestä lentäjästä ja hänen kamppailustaan erämaassa. Haastattelijan on vaikea erottaa, puhuuko Justin elokuvan roolista vai todellisesta, kadonneesta Blanche Hautevillesta. Ero ei tunnu olevan selkeä Justinillekaan. Hän ilmoittaa, että pääosaa hänen elokuvassaan näyttelee Blanche Hauteville. Elokuvan nimeksi tulee Luna-Park.

   – J'en ai décidé ainsi. Il ne faut pas que mes personnages, que mes héros... et mes héroïnes... et Blanche Hauteville est une héroïne... continuent à périr à la fin de mes histoires, et que je chagrine toujours mes spectateurs qui sont mes amis. Blanche Hauteville vit et vivra. Et elle ira encore dans la lune...

     – Olen päättänyt niin. Henkilöni, sankarini... ja sankarittareni... ja Blanche Hauteville on sankaritar... eivät saa jatkaa tuhoutumistaan tarinoideni lopussa, enkä saa aina tehdä murheellisiksi katsojiani, jotka ovat ystäviäni. Blanche Hauteville elää ja tulee elämään. Ja hän menee vielä kuuhun...

Elsa Triolet, Luna-Park. L'âge de nylon II. Gallimard 1973. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1959. Kansikuva: Yksityiskohta Hieronymus Boschin maalauksesta Maallisten ilojen puutarha. 180 s.