Eric Neuhoff: Un bien fou

Olen lukenut aiemmin kaksi Eric Neuhoffin romaania. Pidin niiden nostalgisesta sävystä. Kirjailija (s. 1956) on lähes ikätoverini, joten hänen teostensa nostalgia kurkottaa niihin vuosikymmeniin, jotka minullekin ovat tuttuja. Romaanien päähenkilöiden ikä vastasi omaa ikääni tuohon aikaan. 

Tässä Un bien fou -romaanissa muistellaan niin ikään mennyttä, mutta kovin katkerassa sävyssä. Sen nimettömäksi jäävä päähenkilö ja minäkertoja kirjoittaa kirjettä miehelle, joka on "vienyt" kertojalta rakastetun. Romaani sisältää tämän pitkän kirjeen eikä mitään muuta. Kirjeen sävy vaihtelee törkeästi herjaavasta lähes itkuisen anelevaan. 

On helppo ymmärtää kimpsunsa pakanneen naisen ratkaisu, sillä kertojasta syntyvä kuva ei ole mairitteleva. Hänen kyynisyytensä ei ole seurausta rakastetun menettämisestä vaan pikemminkin syy siihen. Kertojan itsekkyys on saanut Maudin – entisen rakastetun – epäilemään, ettei mies useiden vuosien seurustelun jälkeen tiennyt edes hänen silmiensä väriä. Maudia painaneen surullisuudenkin kertoja ymmärtää vasta hänet menetettyään.

Kertoja on iältään nelissäkymmenissä ja ammatiltaan mainostoimittaja – molemmat seikkoja jotka tekevät nykyromaaneissa miehistä vähintään epäilyttäviä. Maud on kymmenisen vuotta nuorempi kiinteistönvälittäjä. Lomalla Ponzan saarella Rooman edustalla Maud ja kertoja ovat tutustuneet hienostuneeseen noin seitsemänkymmentävuotiaaseen amerikkalaiseen mieheen, joka on lomalla veljentyttärensä kanssa. Miehen kulturelli seura on ollut ranskalaispariskunnan mieleen ja tarjonnut molemmille mahdollisuuden kielitaitonsa kohentamiseen. 

Kun amerikkalainen on poistunut saarelta, Maud ja kertoja saavat häneltä kirjeen, jossa mies kertoo valehdelleensa heille. Hän on ilmoittanut heille väärän nimen. Hän haluaa nyt korjata asian ja toivoo tapaavansa pariskunnan myöhemminkin. Mies oli todellisuudessa kuuluisa kirjailija Sebastian Bruckinger, joka jo parin vuosikymmenen ajan oli vältellyt julkisuutta lähes pakkomielteisesti. Huhujen mukaan ja kertojan omien havaintojenkin perusteella Bruckinger kirjoitti edelleen joka päivä. Hän ei kuitenkaan ollut julkaissut mitään nuoruusvuosien menestysteosten jälkeen.

Romaanissa on mielestäni hieman tarpeeton biofiktiivinen viritelmä. Sebastian Bruckinger on nimittäin helppo tunnistaa vain vähän naamioiduksi J. D. Salingeriksi. Vihjeitä on runsaasti: Bruckingerin veljentytär on nimeltään Zoé (ei sentään Zooey), hänen koiransa nimi on Seymour – ja John Lennonin murhaajalla oli Bruckingerin esikoisromaani taskussaan. 

Salingerin on arveltu poistuneen julkisuudesta uskonnollisista syistä. Tässä romaanissa Bruckinger on harjoittavinaan mietiskelyä, mutta ainakin katkeran kertojan havaintojen mukaan hän meditaatiohetkien aikana todellisuudessa katselee baseballia televisiosta viskiä naukkaillen. Salingerin mainetta oli mielestäni turha pilata tällaisella vale-elämäkerralla. Pilatkoon jokainen vain oman maineensa!

Maud ja kertoja käyvät Bruckingerin vieraana hänen maatilallaan Vermontissa sekä myöhemmin merenrantatalossa Long Islandilla. Aluksi kertoja ihaili Bruckingeria varauksettomasti. Vanhasta kirjailijasta huokui “nostalgian ja yksinäisyyden aura”. Sitten myöhemmin Maudin menettäminen muuttaa asenteen. Jopa Vermontissa koettu rengasrikkokin muuttuu Bruckingerin syyksi.

Pitkässä kirjeessä kertoja muistelee myös hyviä aikoja Maudin kanssa, vaikka samalla ihmettelee, miksi hän kertoo niistä Bruckingerille. Välillä hän pyytää Bruckingeria antamaan kirjeen Maudille ja kirjoittaa sen jälkeen vähän aikaa suoraan menettämälleen rakastetulle. Edes katuessaan omaa huonoa käytöstään hän ei pääse ikävistä asenteistaan. Hän esimerkiksi letkauttelee homoista ja epäilee monia ikäviksi kokemiaan ihmisiä "pédéiksi". Myöhemmin käy ilmi, että kertoja on elänyt lapsuutensa aggressiivisen isän pelossa. Kertojan sanallinen hyökkäävyys siis on ehkä kodin perua.

Kertojalla on välillä selvänäköisyyden hetkiä. hän valittelee, että on kestänyt kauan ennen kuin hän ymmärsi, ettei ole ihmisenä kovin kiinnostava.

Normalement, raconter l'histoire de ma vie est une idée qui ne m'aurait pas effleuré. Les gens pensent souvent qu'ils portent en eux un sujet de roman. Ça n'est pas tout à fait exact : je crois plutôt qu'ils cachent un casier judiciaire, qu'ils ont tous commis un tas de petites saloperies dont ils ne voudraient surtout parler à personne. Avec la culpabilité, le malheur est la chose la plus démocratique du monde. On y a tous droit, à un moment ou à un autre. 

Normaalisti elämäntarinani kertominen on ajatus, joka ei olisi koskaan tullut mieleeni. Ihmiset luulevat usein, että heissä on romaanin ainekset. Se ei pidä täysin paikkaansa: uskon pikemminkin, että he piilottelevat rikosrekisteriä, että he kaikki ovat tehneet joukon pikkurötöksiä, joista he mieluummin eivät kertoisi kenellekään. Syyllisyyden ohella onnettomuus on maailman demokraattisin asia. Meillä kaikilla on siihen oikeus, ennemmin tai myöhemmin.

Romaanissa on viehättävää ristiriitaisuutta: katkeruudestaan huolimatta kertoja ei voi olla arvostamatta Bruckingeria. Bruckingerin vieraana Long Islandilla hän on ainoan kerran elämässään tuntenut, että hänelläkin on sielu. Sitä paitsi Bruckingerin kirjat ovat kertojan mielestä edelleen loistavia. "Ça me fait mal de dire ça, mais merde, le talent que vous aviez! Vous étiez le tenant du titre." (Tekee pahaa sanoa tätä, mutta voi helvetti, mikä lahjakkuus sinulla olikaan! Sinä olit hallitseva mestari.)

Romaanin lopussa kertoja kuitenkin valmistelee kostoaan Bruckingerille. Hän hylkää revolverin ja päättää käyttää kynää.

Aiemmin lukemieni Eric Neuhoffin romaanien tapaan tässä kirjassa oli paljon viitteitä kulttuurituotteisiin, ennen kaikkea elokuviin. Niitä oli mukava sieltä poimia. 

Tämä Un bien fou - 'hullun hyvä' - toi vuonna 2001 Eric Neuhoffille Ranskan akatemian suuren romaanipalkinnon.

Eric Neuhoff, Un bien fou. Albin Michel 2001. 208 s.

William Trevor: The Ballroom of Romance

Projektini William Trevorin teosten parissa etenee pikkuhiljaa. Tällä kertaa vuorossa on novellikokoelma vuodelta 1972. Näistä novelleista kirjoittaminen on minulle yksityistä huvia ja yritys  jättää itselleni jonkinlainen muistijälki jokaisesta kertomuksesta. En kuvittele käännyttäväni blogini lukijoita William Trevorin ihailijoiksi. 

Kirjojen saatavuudessakin voi olla haasteita. Suomennoksia Trevorilta ei nimittäin ole ainuttakaan, ja englanniksikin Trevorin teoksia on Suomen kirjastoissa tarjolla vain sattumanvaraisesti. Netin kirjakaupoista niitä kyllä saa. Tarjolla on myös muutamia tuoreita ruotsinnoksia.

The Ballroom of Romance -kokoelman myötä Trevorin psykologinen realismi on syventynyt. Kirjailija ravistautuu irti maneereistaan: henkilöiden puhetapa, jonka koomisuus perustui korostuneeseen korrektiuteen, on lähes täysin kadonnut. Vähemmälle jäävät myös eksentriset ihmistyypit. 

Aiemmissa teoksissaan William Trevor leimautui Lontoon ja lontoolaisten kuvaajaksi. Nyt mukaan tulevat myös irlantilaismiljööt. Kokoelman kahdestatoista novellista neljä sijoittuu Irlantiin. Irlanti-aiheet yleistyivät myös hänen myöhemmissä teoksissaan. Jopa siinä määrin, että hänet yleensä mainitaan irlantilaiskirjailijaksi, vaikka hän asuikin suurimman osan elämästään Englannissa. 

William Trevor syntyi Irlannissa Corkin piirikunnassa. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti eri puolilla Irlantia. Dublinin Trinity Collegessa hän suoritti tutkinnon historia pääaineenaan. Englantiin William Trevor muutti 24-vuotiaana vuonna 1952. 

Access to the Children

Novelli on kerrottu eronneen miehen näkökulmasta. Sunnuntaisin hänellä on tapaamisoikeus 5- ja 7-vuotiaisiin tyttäriinsä. Novellin alkupuoli kuvaa miehen päivää tyttäriensä seurassa. Mies katuu avioeroaan ja haluaisi palata liittoon, josta on lähtenyt toisen naisen takia. Uusi naisystävä on jättänyt hänet juuri kun miehen avioero tuli voimaan.

Palauttaessaan lapset ex-vaimolleen mies kertoo ymmärtäneensä, että heidän liittonsa oli täydellinen. Nainen on samaa mieltä. Se on kuitenkin nyt pilalla. Naisella on uusi miesystävä, jonka kanssa hän aikoo pian avioitua.

Osuva elämänpettymyksen kuvaus, johon pikkuvanhat lapset tuovat hieman huumoria.

Nice Day at School 

Novelli on kerrottu suurimmaksi osaksi 14-vuotiaan Eleanorin näkökulmasta. Luokkatovereilla tyttökoulussa on jo seksikokemuksia. Tytöt pilkkaavat selän takana opettajaansa neiti Whiteheadia, joka asuu yksin pienessä asunnossa ja jonka ylähuulessa kasvaa karvaa. Aikooko Eleanorkin samanlaiseksi vanhaksipiiaksi? Eleanoria seksi kiehtoo ja pelottaa yhtä aikaa. Hän pelkää, että se sattuu tai että ehkäisy pettää. Hän haaveilee hienostuneesta ja hellästä miehestä, joka vie hänet kuherruskuukaudelle Biarritziin.

Alemman keskiluokan asuntoalueen arki ei vastaa hänen unelmaansa. Eleanorin omien vanhempien nukkavieru elämä on kangistunut kaavoihinsa. Naapuruston ihmisten yleisessä tiedossa olevat aviorikokset nolostuttavat Eleanoria.

Tarjolla ei ole hienostunutta miestä. Koulupäivän jälkeen teurastamon apupoika yrittää karkeasti vietellä Eleanorin. Äidin kysymys – "Oliko koulussa kiva päivä?" – tuntuu erityisen väljähtäneeltä, kun Eleanor on yrittänyt koko päivän ratkoa elämänsä suuntaa koskevia kysymyksiä.

Nuhjuisten rutiinien rinnalla neiti Whiteheadin yksinäisyys ja itsenäisyys alkaa vaikuttaa houkuttelevalta valinnalta. Novelli pohtii sitä, millaisia esteitä yksilön vapaudelle ja onnelle aiheuttavat seksuaaliset tarpeet, yksinäisyyden pelko ja sovinnaisuudelle alistuminen. 

The Ballroom of Romance

Tämä maaseudun tanssisalille Irlantiin sijoittuva novelli jatkaa edellisen novellin teemoja. Yksin jäämisen pelko saa tässä perusteellisen analyysin.

Bridie asuu pientilalla yhdessä leski-isänsä kanssa. Isä on menettänyt toisen jalkansa. Ilman Bridien apua isä ei selviäisi. Lauantai-iltaisin 36-vuotiaalla Bridiella on hieman omaa aikaa. Jo kahdenkymmenen vuoden ajan hän on käynyt joka lauantai tansseissa. Lähikylien naimattomat naiset ja tytöt, kukkuloiden vanhatpojat ja bändin jäsenet ovat tulleet hänelle tutuiksi. 

Bridie on ymmärtänyt, että rakkaudesta ei enää kannata edes haaveilla. Kunnon mies riittäisi. Tanssiyhtyeen rumpali, muutaman vuoden Bridieta vanhempi Dano Ryan, olisi sopivan kiltti mies. Illan aikana Bridie kuitenkin ymmärtää, että Dano on menossa naimisiin vuokraemäntänsä kanssa.

Illan lopulla Bridie näkee itsensä muiden silmin. Hänestä on tulossa pilan kohde. Bridie päättää, ettei enää tule seuraavana lauantaina. Saattajaksi kotimatkalle tarjoutuu Bowser Egan. Kunnon miehen sijaan saatavana on viinaan menevä äidinpoika. 

No, parempi sekin kuin jäädä yksin.

The Forty-seventh Saturday

Herra McCarthy voi tuskin uskoa onneaan. Jo neljättäkymmenettäseitsemättä kertaa tämä pihi 52-vuotias mies viettää lauantai-iltapäivänsä 27-vuotiaan Mavien asunnossa ja vuoteessa. Se maksaa hänelle vain halvan roséviinipullon verran. Herra McCarthy on valehdellut, että hänellä on jo perhe toisaalla, jottei Mavie ryhtyisi haaveilemaan avioliitosta. Hän on myös valehdellut, että hänellä on aina tärkeä tapaaminen kello 16, jotta visiitit eivät veny kiusallisesti sen jälkeen, kun hän on saanut tarpeensa tyydytetyiksi. 

Mavie-parka on valmis luopumaan kaikista omista toiveistaan saadakseen edes vähän inhimillistä kosketusta. Hän ei edes rohkene kertoa, että tänään on hänen syntymäpäivänsä. 

A Happy Family

Tämän novellin minäkertoja on työssä käyvä perheenisä. Vaimo Elizabeth on kotirouva, hyvin kaunis, kuten mies usein toteaa. Lapsia on kolme, nuorin vasta vuoden ikäinen. Kotirouvan elämä on tapauksetonta. Huolet lasten tulevaisuudesta ovat usein hänen mielessään.

Eräänä päivänä Elizabeth kertoo saaneensa soiton Higgs-nimiseltä mieheltä. Soittoja alkaa tulla toistuvasti. Higgs tietää yksityiskohtaisia tietoja perheestä ja Elizabethin lapsuudesta. Tilanteessa on jotain epämääräisesti uhkaavaa.

Minäkertoja tekee omia tutkimuksiaan. Herra Higgsin arvoitus ratkeaa yllättävällä tavalla.

Going Home 

Yksityisen poikakoulun apuemäntä, 38-vuotias neiti Fanshaw, aloittaa kesälomansa kuten on tehnyt jo monena vuonna aiemmin matkustamalla junassa koulun oppilaan, Carruthersin, kanssa. He matkustavat samaan suuntaan, joten 13-vuotiaan pojan valvominen on tullut neiti Fanshaw'n osaksi, vaikkei hän pojasta pidäkään.

Nytkin poika sepittelee tarinoita omasta päästään, tekeytyy vanhemmaksi kuin on ja tilaa ravintolavaunussa viiniä. Poika nolaa neiti Fanshaw'n junan tarjoilijan edessä. Hän väittää neiti Fanshawn'n olleen romanttisesti kiinnostunut junan edellisestä tarjoilijasta.

Matkan aikana osat vaihtuvat. Neiti Fanshaw vastaa kiusaamiseen paljastamalla oman haavoittuvuutensa, yksinäisyytensä ja toivottomuutensa. Poika, joka on henkisesti vaurioitunut rakkaudettomassa kodissa, ehkä oppii jotain myötätunnosta.

An Evening with John Joe Dempsey

Tämä on yksi kokoelman iralantilaistarinoista. Leskiäiti lähettää poikansa John Joen ostamaan pekonia pubin yhteydessä toimivasta sekatavarakaupasta. Pubinomistaja, rouva Keogh, on mennyt ripittäytymään ja jättänyt pubin yhden kanta-asiakkaan, herra Lynchin, valvontaan. Lynch pyytää John Joen stoutille siksi aikaa, kun he odottelevat rouva Keoghia, joka osaa käyttää siivutuskonetta.

John Joe on tänään täyttänyt viisitoista vuotta. Hän on kuitenkin vielä alaikäinen. Stouteja menee useampikin. Vanhanpojan pätevyydellä herra Lynch ottaa asiakseen neuvoa isätöntä poikaa sukupuoliasioissa. Hän kertoo pari varoittavaa tarinaa sotilasajoiltaan ja "likaisten" naisten houkutuksista. 

John Joe on aihepiiristä melko hyvin perillä, koska on kuullut yhtä ja toista Quigleyltä, vähämieliseltä kääpiöltä, jolla on tapana vakoilla ihmisten ikkunoiden takana. John Joe on teinipojan mielikuvituksessaan luonut suhteita lähes kaikkiin pikkukaupungin naisiin.

John Joe pohtii tekopyhyyttä, jolla ihmiset suhtautuvat seksiin. Myös tässä novellissa, samoin kuin edellä novellissa Nice Day at School, yksinäisyys näyttäytyy houkutuksena ja mahdollisuutena sovinnaisuuden voittamiseen.

The Mark-2 Wife

Anna Mackintosh, 41, on yksin kutsuilla joilla hän ei tunne ketään. Hänen oli määrä tavata siellä miehensä Edward, joka tuntee isäntäväen työnsä kautta. Nyt Edward on jo paljon myöhässä.

Anna on käynyt terapiassa, koska tuntee riittämättömyyttä siitä, ettei ole pystynyt saamaan lapsia. Hänellä on pakkomielle, että Edward on vaihtamassa hänet nuorempaan naiseen. Hänelle alkaa syntyä varmuus siitä, että Edward saapuu näille kutsuille uuden naisensa kanssa ilmoittamaan erosta.

Kenraali Ritchie ja hänen vaimonsa huomaavat yksinäisen Annan. Kenraalin vastustelusta huolimatta hänen vaimonsa päättää auttaa levottomalta näyttävää naista. Useiden viskilasillisten rohkaisemana Anna kertoo huolensa vanhalle pariskunnalle.

Ilta saa yllättävän lopun. Lukija jää yhtä hämmentyneeksi kuin Ritchien pariskuntakin.

The Grass Widows 

William Trevor on taitava luomaan kiusallisia tilanteita. Noloudesta syntyy omalaatuista huumoria. Tämä novelli oli yksi suosikeistani tässä kokoelmassa. 

Englantilaisen yksityisen poikakoulun rehtori on neljänkymmenen vuoden ajan kesäisin palannut samaan irlantilaisen hotelliin. Hän on kehunut hotellia myös oppilailleen. Päivät rehtori on kalastanut lähijoilla. Hänen puolisonsa on viettänyt lomat yksin, yleensä lukien hotellihuoneessa. 

Tällä kertaa paljastuu, että hotellin entinen omistaja on kuollut. Hänen poikansa on ottanut hotellin haltuunsa. Uudessa komennossa hotellin taso on romahtanut. Ruoka on kamalaa. Huoneet on puolitettu hatarilla seinillä. Kuinka ollakaan, hataran seinän toiselle puolelle sattuu rehtorin entinen suosikkioppilas, joka on saapunut hotelliin häämatkallaan. 

Yöllä rehtori ja hänen vaimonsa joutuvat tahtomattaan kuuntelemaan tuoreen avioparin vaivalloisesti alkavaa sukupuolielämää ja hotelliin kohdistuvia moitteita. Tuore aviomies oli valinnut hotellin, koska oli muistanut, miten rehtori sitä oli kehunut. Se ei millään tasolla vastaa odotuksia.

Aamulla pariskunnat kohtaavat aamiaisella. Tuore aviomies lähtee kalaan entisen rehtorinsa kanssa. Rouvat jätetään yksin keksimään tekemistä. Rehtorin vaimo päättää yrittää pelastaa nuoren rouvan avioliitosta, jossa naisen toiveet ovat aina toisella sijalla.

A Choice of Butchers

Irlantilaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvassa kertomuksessa minäkertoja muistelee aikaa, jolloin oli seitsenvuotias vanhempiensa iltatähti. Vanhemmat sisarukset olivat jo muuttaneet pois kotoa. Kotona asuu vanhempien lisäksi alivuokralaisena isän lihakaupassa työskentelevä herra Dukelow.

Herra Dukelow on arvoituksellinen hahmo. Hän on vaatimaton siitä huolimatta, että on taitava kaikessa mihin ryhtyy. Lyhyen harjoittelun jälkeen hän on ohittanut isän taidot myös lihan käsittelijänä.

Kertoja näki eräänä päivänä isänsä suutelevan palvelustyttöä. Pojan ahdistus purkautui itkuna illalla vuoteessa. Lohduttajaksi saapui herra Dukelow. Häneltä poika tuntui saavan enemmän rakkautta kuin vanhemmiltaan.

Novelli jättää paljon kertomatta. Esimerkiksi herra Dukelow'n mahdollinen homoseksuaalisuus on vain pienien viitteiden varassa. Novelli keskittyy pikkupojan yrityksiin tulkita kodin jollain tavalla vinossa olevaa ilmapiiriä.

Kinkies

Tapaamme tässä novellissa uudelleen Eleanorin, joka oli pääosassa novellissa Nice day at School. Eleanor on nyt 27-vuotias. Hän on naimaton, asuu yksiössä ja työskentelee sihteerinä valmisvaatteita valmistavassa yrityksessä. Eleanorin haaveissa on edelleen hienostunut aviomies ja häämatka Biarritziin. Todelliset suhteet ovat nopeasti kariutuneet siihen, ettei Eleanor ole suostunut seksiin ennen avioliittoa.

Eräänä päivänä yrityksen nuorehko johtaja pyytää Eleanorin illalla kotiinsa valitsemaan vaatemalleja tulevaan tuotantoon. Ilta alkaa aterialla ja drinkeillä, myöhemmin johtaja terästää tarjoilua huumeilla.

Huumeiden vaikutuksesta molemmat eristäytyvät omiin mielikuvamaailmoihinsa. Eleanor miettii avioliittohaaveitaan ja olisi ehkä valmis tinkimään myös seksiä koskevista periaatteistaan. Johtaja puolestaan käy läpi vaikeaa äitisuhdettaan.

Aamulla Eleanor edelleen huumeista sekaisin päätyy kotimatkallaan poliisin huostaan. Poliisiasemalla tätä kilttiä tyttöä pidetään rappiolle joutuneena elostelijana.

O Fat White Woman

Rouva Digby-Hunter, 51, ei ole saanut lapsia siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen aviomiehensä hääyönä kokemansa vastenmielisyyden takia ei ole 29 aviovuoden aikana koskenut häneen. Pyöreästä tytöstä on tullut lihava nainen. Joskus hän miettii, millaista elämä olisi voinut olla. 

Aviomies on vaihtanut jo varhain sotilasuran työhön ensin metallitikkaita valmistavassa yrityksessä ja sitten välipala-automaattien parissa. Vaimonsa perinnön turvin hän on päätynyt pienen yksityisen poikakoulun johtajaksi. Ruumiillinen kuritus on osa koulun metodia. Herra Digby-Hunter ja koulun toinen opettaja, Kelly, näyttävät saavan siitä mielihyvää.

Oppilaan kuolema johtaa kriisiin. Rouva Digby-Hunter ymmärtää, kuinka vikaan hänen elämänsä lähti kulkemaan walesilaisessa hotellissa 29 vuotta aiemmin. Tässä, kuten usein Trevorin novelleissa, naisen elämänpettymys ja omista toiveista luopuminen tekevät kipeää.

William Trevor, The Ballroom of Romance and Other Stories. Teoksessa The stories of William Trevor s. 155-326. Penguin Books 1983. Novellikokoelma ilmestyi alun perin vuonna 1972. 171 s.