Romaanin kertoja, jonka nimeä ei mainita, on opiskellut yliopistossa kirjallisuutta yhdessä Edwardin kanssa. Edwardin sukunimeä ei mainita, mutta se onkin turhaa, koska Edwardista on tullut kuuluisa kirjailija, yksi postmodernin kirjallisuuden kärkinimistä. Kertoja on päätynyt englannin kielen opettajaksi perusopetukseen.
Vaikka kertoja pitää Edwardia ystävänään, jopa aivan parhaana, hän huomaa myöhemmin, ettei tiedä tästä juuri mitään. Edwardin eloisa tapa keskustella hämärtää sen, ettei Edward paljasta mitään itsestään. Edwardia ympäröi salaperäisyyden aura. Hänessä on jotakin levottomuutta herättävää.
Edward on tullut kirjallisen maailman tietoisuuteen kirjoitettuaan laajan kriittisen artikkelin vanhemman polven kulttikirjailijan, O. M. Tyrrelin, uusimmasta romaanista. Eristäytynyttä elämää viettänyt 85-vuotias Tyrrel on tämän jälkeen kutsunut Edwardin kotiinsa Ranskan Villefrancheen. Kirjailijoiden keskustelu on tarkoitus myöhemmin julkaista artikkelina.
Jotain odottamatonta tapahtuu. Kirjailijoiden tapaamista seuraavana aamuna Tyrrel löytyy kotoaan kuolleena. Hän on saanut sydänkohtauksen. Kirjailijat ovat keskustelleet muun muassa kirjoitustottumuksistaan ja Tyrrel on paljastanut kirjoittavansa aina käsin vanhanaikaisella mustekynällä. Edward ja Tyrrel ovat illan lopuksi käyneet jonkinlaisen henkien taistelun runsaan viskin kera, mutta Edward väittää – valheellisesti kuten myöhemmin on käynyt ilmi – että Tyrrel on ollut kunnossa, kun Edward on poistunut puolen yön jälkeen. Juuri ennen kuolemaansa Tyrrel antoi – tai Edward riisti sen väkisin hänen käsistään – käsikirjoituksen, josta Tyrrel väitti saaneensa innoituksen kaikkiin kirjoihinsa. Poliisin mielestä vanhan ja hauraan Tyrrelin kuolemaan ei liity mitään epäilyttävää.
Mysteeri syvenee, kun kertoja vierailee Edwardin työhuoneella Lontoossa hakemassa omistuskirjoitusta Edwardin uuteen romaaniin. Kun Edward vielä miettii, mitä kirjoittaisi, kertoja kuulee mustekynän rahinan karkealla paperilla. Edward on yllättynyt, että kertojakin kuulee äänen. Hieman myöhemmin hän selittää että kyseessä on ehkä hänen mielikuvituksensa aikaansaama poltergeist-ilmiö.
Kertojan suureksi hämmästykseksi Tyrrelin entinen naisystävä, Eudoxie, on kuin kotonaan Edwardin asunnossa. Eudoxiella vaikuttaa olevan suuri määräysvalta siihen, mitä Edward kirjoittaa. Kertoja saa vaikutelman, että Edward on kuin vanki. Mutta kenen? Tai minkä? Joka tapauksessa Edward alkaa tuottaa menestysromaaneja kuin liukuhihnalta yhden toisensa jälkeen.
En paljasta juonesta enää kovin paljon enempää, koska trillerin teho perustuu aina jossain määrin yllätykseen. Romaanin kerrontaratkaisusta on kuitenkin turvallista kertoa. Se oli erityisesti mieleeni. Alan Judd on kirjoittanut myös elämäkerran kirjailija Ford Madox Fordista. Minusta tuntui, että hän oli tähän pienoisromaaniinsa ottanut oppia Fordin Kelpo sotilas -romaanista.
Kertojan tarina perustuu hänen omiin havaintoihinsa – hänkin on ollut Villefranchessa Tyrrelin kuoleman aikoihin – sekä hänen eri aikoina Edwardin kanssa käymiinsä keskusteluihin. Asioiden oikea laita on paljastunut kertojalle vähitellen. Esimerkiksi Tyrrelin kuolemasta Edward on antanut kolme erilaista versioita. Kerronnassa on näin ollen mukana useita aikatasoja. Kertoja myös pohtii koko ajan kirjallisen ilmaisun luonnetta ja sen suhdetta kirjailijan aitoon yksilölliseen sielunelämään. Hän on välillä kadottanut Edwardin näkyvistään pitkäksi aikaa, lopettanut jopa tämän kirjojen lukemisen, kun on huomannut että jatkuvalla syötöllä julkaistut ylistetyt teokset ovat sisäisesti tyhjiä.
Kertoja on muuttunut tapahtumien aikana. Hän katsoo entistä minäänsä kokemuksen tuomalla viisaudella. Hän on nuorena ollut innokas postmodernin kirjallisuuden puolestapuhuja, mutta toteaa nyt teeskennelleensä muiden mukana. Hänestä on tullut "vanhanaikainen". Kertojan pohdinnoista löytyy myös selitys pienoisromaanin nimelle:
It was the new truths that failed me, not the old ones, and I do now believe that anything that confuses reality and unreality, or that attempts to equate the two, is the devil's own work.
Kertoja ei pysy täysin sivustakatsojana. Koko hänen perheensä tulee vedetyksi mukaan tarinan juonen käänteisiin. Hän joutuu analysoimaan omaa tahdottomuuttaan ja kyvyttömyyttään suuriin tunteisiin, sitä mikä tekee hänestä oman elämänsä sivuhenkilön.
Romaani kuvaa myös kirjailija Edwardin tuskaista yritystä palata omaan kirjalliseen ilmaisuunsa, jonka hän on eräänlaisessa faustisessa vaihtokaupassa menettänyt. Hänestä on tullut kuuluisa ja upporikas, mutta kamppailu pakonomaista kirjoittamista vastaan on tehnyt hänestä alkoholisoituneen ja toisia ihmisiä kylmästi hyväksikäyttävän ihmisraunion.
Suuri osa romaanista sijoittuu Ranskan Rivieralle minulle tuttuihin maisemiin. Outoa oli vain se, että Ranskan viidenneksi suurinta kaupunkia, Nizzaa, ei mainita kirjassa kertaakaan. Kertoja perheineen muuttaa Antibesiin, jossa asuvat myös Chantalin, kertojan ranskalaisen puolison, vanhemmat. Edward puolestaan asettuu asumaan Villefrancheen kirjailija Tyrrelin entiseen kotitaloon. Oli mukavaa kuljeskella kertojan matkassa Antibesin tutulla vihannestorilla ja Villefranchen vanhan kaupungin kujilla ja linnoituksen seutuvilla. Sen muurin vieressä minulla ja puolisollani oli vakituinen lukupaikkamme yhdellä pitkällä kesälomamatkalla.
Alan Judd, The Devil's Own Work. HarperCollins 2001. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1991. 91 s.
