Jean Gionon (1895–1970) esikoisromaani Colline ('Kukkula') vuodelta 1929 kuvaa syrjäisen provencelaiskylän kamppailua luonnonvoimien kanssa. Romaanin pahaenteiset viitteet ja painostava tunnelma sekä sen päähenkilöiden taikauskoisuus tekevät siitä jännittävän, kauhuromaania muistuttavan lukuelämyksen. Jostain syystä – ehkä syrjäkylän kuvauksen, rajoja rikkovan seksuaalisuuden ja teoksen lyyrisen sävyn takia – mieleeni tuli suomalaisista kirjailijoista Timo K. Mukka.
Bastidesin kylä koostuu neljästä talosta ja niiden kahdestatoista asukkaasta. Lisäksi on vielä kylähullu, puhetaidoton Gagou, jota ei lasketa asukkaiden määrään, jotta ei päädyttäisi huonon onnen lukuun. Taikauskoinen kylä on pysähtynyt jonnekin ajan koskettamattomiin. Vuoden 1907 maanjäristys tosin mainitaan ohimennen. Autoja tai muitakaan moottorilla toimivia laitteita tai puhelimia ei tarinassa esiinny. Hevosrattailla matka lähimpään kaupunkiin kestää kolme tuntia.
Tuulen tuivertama karu seutu kukkuloiden välissä riittää niukkaan elantoon. On oliiveja ja hedelmäpuita, vuohia, vähän viljaa sekä pienriistaa. Viinistä ei ole pulaa. Kylän elämä vaikuttaa vakiintuneen vähintään tyydyttäväksi.
Kylän johtomies, Gondran, on vähitellen syrjäyttänyt edellisen johtajan, Janet'n, ja mennyt naimisiin tämän tyttären Margueriten kanssa. Janet on nyt iältään kahdeksissakymmenissä ja asuu vävynsä talossa.
Romaanin alussa Janet sairastuu. Janet'n houreissa ympäröivä luonto uhkaa ihmistä; eläimet, kasvit, jopa kivet ja kukkulat vaikuttavat tietoisilta ja pahansuovilta. Luonnon henki tekee mitä tahtoo: se on isäntä, ihmiset vain maatyöläisiä. Potilaan vuode siirretään keittiöön, jotta Marguerite voi huolehtia hänestä kotitöidensä ohessa. Lääkäri käy katsomassa Janet'ta ja toteaa, että kuolema on jo lähellä. Janet'n tapa nauttia kuusi litraa viiniä päivässä on romahduttanut terveyden.
Nykylukijalla käy mielessä, että monelta pahalta olisi vältytty, jos kyläläiset olisivat antaneet vähemmän painoarvoa vanhan juopon horinoille.
Poikkeuksellisen tuulisten päivien jälkeen Gondran lähtee raivaamaan kauimmaista oliivilehtoaan vain koira mukanaan. Tunnelma on epämääräisellä tavalla pahaenteinen. Hetken vallantunnossa Gondran tappaa keltaisen liskon. Tekoa seuraa häpeän tunne ja ilmestyksenomainen näky luonnon ja ihmisen yhteydestä. “Joten hänen ympärillään, tämän maan päällä, kaikki hänen tekonsa aiheuttavat kärsimystä? Hän on siis mukana kasvien ja eläinten kärsimyksissä? Eikö hän voi kaataa puutakaan tappamatta?” Janet'n houreet ovat selvästi vaikuttaneet Gondraniin.
Gondran pelästyy.“Eikö hän voi enää nostaa sormeaankaan saamatta kärsimyksen virtoja juoksemaan?” Haluaako jokin voima kostaa hänelle ja koko kylälle sen, miten he ovat luontoa kohdelleet?
Jean Giono nimesi Colline-romaanin ja kaksi sitä seurannutta itsenäistä romaania Pan-trilogiaksi. Colline-romaanissa personoitua luonnonvoimaa ei nimetä, mutta ilmiselvästi Gionolla on ollut mielessään kreikkalaisten Pan-jumala ja tämän aiheuttama paniikki. Hyvin on myös tiedossa Pan-jumalan vaikutus kristilliseen paholaiskuvaan.
Ajatus luonnonvoimasta, joka kostaa huonon kohtelun, on epäilemättä ollut mielessä myös niillä muutamilla kriitikoilla, jotka ovat tulkinneet tämän romaanin ekologiseksi varoitukseksi ilmastonmuutoksesta. Tähän tulkintaan romaani taipuu mielestäni huonosti. Bastidesin kylän asukkaat eivät ole riistäneet luontoa. Heidän lähes kivikautiset viljelysmetodinsa ja pienimuotoinen metsästyksensä eivät ole aiheuttaneet ainoankaan lajin katoa. Heidän elämäntapaansa voitaisiin pitää lähes kestävän elämäntavan malliesimerkkinä. Ongelma ei siis ole luonnon riistämisessä vaan kyläläisten vaikeuksissa sovittaa elämäänsä luonnon armoilla yhteen taikauskon leimaamien moraalikäsitystensä kanssa. Palaan tähän vielä tuonnempana.
Vettä säännöstellään. Gondran ajaa partansa viinillä. Aphrodis Artaud'n pikkuinen Marie-tytär sairastuu juotuaan eläinten kaukalosta.
Kun kyläläiset huomaavat, että vähämielinen Gagou palaa yöllisiltä retkiltään lahkeet mudassa ja hiukset kosteina, Jaume ja Maurros päättävät seurata tätä. Yöllä Gagou menee koleran kauan sitten autioittamaan naapurikylään. Sen kaivo toimii yhä. Vesiongelma on siis toistaiseksi ratkaistu. Jaume lähtee noutamaan vesiastioita. Sillä välin Maurras näkee, miten Jaumen aikuinen tytär Ulalie saapuu autiokylään. Gagou ja Ulalie parittelevat raunioissa.
Musta kissa ilmestyy uudelleen kylään ja asettuu Janet'n sängylle. Myös villisika tulee kylään uudelleen, tällä kertaa keskellä päivää. Ase on Jaumen käden ulottuvilla, mutta hän ei tartu siihen. Pelko luonnonvoimien suututtamisesta on ottanut vallan hänen mielessään. "Hän ei enää ajattele miehistä voimaansa, hän ajattelee olevansa peloissaan ja käpertyy pelkoonsa kuin pähkinä kuoreensa."
Uusi hengenvaarallinen vitsaus kohtaa pian kylää. Syttyy maastopalo, joka polttaa hedelmäpuut ja pellot ja uhkaa kylän rakennuksia. Miehet yrittävät ohjata liekkejä kylän ohi. Naiset ja lapset kerääntyvät Gondranin taloon. Gagou menehtyy liekkeihin.
Kun vaara on ohi, Jaume kokoaa kyläläiset yhteen ja vaatii, että Janet on surmattava. Hän on houreineen ollut syypää kaikkeen. Kyläläiset myöntyvät, jopa Janet'n tytär Margueritekin. Ennen kuin päätöstä ehditään panna toimeen, huomataan, että Janet on jo kuollut omia aikojaan.
Kylän yksimielinen päätös ei näytä aiheuttavan ongelmia, päinvastoin, seuraa sovintojen sarja: kylän kaivo alkaa taas pulputa vettä, mustalle kissalle löytyy isäntäperhe, Jaume päättää palkata kylän ulkopuolelta nuoren miehen itselleen avuksi mutta ennen kaikkea Ulalielle iloksi. Kaiken kukkuraksi Jaume vielä onnistuu lopultakin ampumaan villisian.
Kuten juoniselostuksesta on varmaan käynyt ilmi, Jean Gionon Colline on vain vähäisessä määrin ekologinen mutta mitä voimakkaimmin mytologinen. Mielestäni romaani kertoo uskomusten vaikutuksesta ihmisten elämään. Kuten hyvälle kirjalle kuuluu, se jättää kyllä tilaa muillekin tulkinnoille.
Tällaisen sanoman olin romaanista löytäväni: ihmisille on luonnollista tuntea myötätuntoa luontoa kohtaan, mutta sen ei pidä johtaa kohtuuttoman ankariin moraalivaateisiin. Romaanin Janet'n hulluus on ollut siinä, että hän on korottanut luonnon jumalaksi. Hän on tulkinnut tämän jumaluuden jakavan palkintoja ja rangaistuksia. Kyse on kuitenkin koko ajan ollut siitä, että luonnon toimintatapaan kuuluu yhtä aikaa tuhoutuminen ja alati jatkuva uuden luominen. Ihmisen tulee hyväksyä itsensä osaksi luontoa eikä asettautua sen yläpuolelle.
Ihminen osana tuhon ja luomisen kiertokulkua näkyy romaanissa esimerkiksi siinä, miten taudin autioittaman lähikylän kaivo pelastaa Bastidesin kylän. Autioituneen kylän raunioista ovat suojan luovalle viettielämälleen löytäneet myös Ulalie ja Gagou.
Myös Bastidesin kylä on rakentunut aiemman ihmisasutuksen paikalle. Kylän kaivon veistoksissa näkyvät vielä paikalla aiemmin asuneiden ihmisten tuntemattomien jumalhahmojen piirteet. Gondranin taloa kutsutaan nimellä Les Monges. Alueella vanhastaan puhutussa oksitaanin kielessä nimi tarkoitti 'munkkeja', mikä kertoo siitä, että paikalla on ehkä joskus ammoin toiminut luostari.
Jean Giono, Colline. Bernard Grasset 1995. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1929. Kansikuva: Jacques Thévenet. 190 s.