perjantai 3. marraskuuta 2017

Noitajuttu

Terry Pratchett, Wyrd Sisters. Corgi Books 1989. (Alkuperäinen julkaisuvuosi 1988. Julkaistu suomeksi nimellä Noitasiskokset vuonna 1993.)

Komiikka on rohkeiden kirjoittajien laji: jos teksti ei naurata tai edes hymyilytä, on turha  yrittää vedota tuotoksensa muihin ansioihin. Lisäksi tuntuu siltä, että komiikka ei kestä aikaa erityisen hyvin. Antiikin tragediat koskettavat yhä, mutta antiikin komedioissa on enää lähinnä bibliofiilistä mielenkiintoa. Vielä renessanssiajankin komiikassa hauskuuden huipentumana on liian usein palvelijan tai luontokappaleen piekseminen. Poikkeuksena tietysti Shakespeare parhaimmillaan.

Terry Pratchettille Shakespeare oli selvästi läheinen. Wyrd Sisters parodioi lempeästi tämän henkilöitä ja juonikuvioita. Romaanin päähenkilöt - kolme noitaa - on lainattu suoraan Macbethista, samoin juonikuvio kuninkaan murhineen. Pratchettin versiossa tosin vallananastajan vaimo ei tunne minkäänlaisia tunnontuskia, mutta uusi kuningas sen sijaan puhdistaa käsiään sitäkin ahkerammin - lopulta raastinraudalla. Tarinan juoni on kyllä hauska ja loppuratkaisuun sisältyy yllätys, mutta pohjimmiltaan juoni taitaa olla vain kehikko, johon vitsit on ripustettu.

Pratchett käyttää koeteltuja komiikan keinoja: parodiaa historian ja kirjallisuuden hahmoista ja tapahtumista, sanaleikkejä ja kaksoismerkityksiä, väärinkäsityksiä ja odotusten kääntämistä ylösalaisin. Ja kaikkea tätä ilotulituksen tapaan tiuhaan rytmitettynä. Lukijan täytyy olla pinttynyt tosikko tai kielteisesti asennoitunut, jos yksikään kompa ei uppoa.

Satiiriakin on mukana, mutta ikään kuin tarjolla sivupöydässä kaiken muun ohella. Terry Pratchett ei ole asialla korjatakseen suuria vääryyksiä; hänen satiirinsa pohjautuu lämpimään yleishumanismiin ja suvaitsevaisuuteen.

Kirjan ytimessä on näytelmän kirjoittaminen ja sen esittäminen. Pratchett kumartaa tässä jälleen Shakespearelle. Kirjoitettavan näytelmän hylätyissä alkuversioissa on tosin mukana ilmiselvää Beckettiäkin. Näytelmä on vallananastajakuninkaan tilaama ja sen tarkoituksena on muuttaa ihmisten käsitys tapahtuneesta murhasta. Mikään ei tietenkään suju lainkaan niin kuin on tarkoitettu.

Pratchettin kirja on ennen kaikkea ylistys sanojen mahdille, sille miten sanat muuttavat todellisuutta. Se joka hallitsee sanoja, hallitsee myös ihmisten mieliä.

Wyrd Sisters on osa Terry Pratchettin Discworld-teossarjaa. Meillä on kotona ollut Terry Pratchettin tuotantoa melko runsaasti siitä lähtien, kun poikani toistakymmentä vuotta sitten alkoi sitä lukea. Pratchettin sairastumista Alzheimerin tautiin ja sittemmin ilmeisesti itse valittua lähtöä tästä elämästä seurattiin meillä surulla. Minulle tämä romaani oli kuitenkin vasta ensimmäinen lukemani hänen tuotannostaan. Luultavasti ei kuitenkaan viimeinen.

On vaikea sanoa, kuinka hyvin Terry Pratchettin komiikka kestää aikaa. Luulisin kuitenkin, että Pratchettia ja hänen hengenheimolaistaan Douglas Adamsia luetaan ainakin yhtä kauan kuin on luettu P.G. Wodehousen Jeevesin ja Bertie Woosterin toilailuja - ja se on jo poikkeuksellinen saavutus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!