Tässä vuonna 2020 ilmestyneessä romaanissa oli paljon yhteistä aiemmin lukemieni Amélie Nothombin romaanien kanssa. Sujuvaa dialogia, poikkeusyksilöitä, merkityksellisiä erisnimiä, perheen dynamiikkaa ja väkivaltainen käänne lopussa. Tuttua oli myös se, että vaikka romaani puhuu vakavista asioista, sen henkilökuvat ovat karikatyyreja ja kerronnan yleissävy on ilkikurinen.
Jostain syystä näytän aina valitsevan luettavakseni Nothombin kevyehköt välityöt. En nimittäin usko, että tämä Les aérostats ('Ilmalaivat') nousee kovin korkealle kirjailijan merkittävimpien töiden listalla. Minä kuitenkin pidin tästä kovasti. Minusta tuntuu, että Nothomb on kirjoittanut kirjan päästäkseen kertomaan mielikirjoistaan. Kirjabloggarina minun on helppo ymmärtää tätä tavoitetta.
Romaanin minäkertoja, 19-vuotias kielitieteen opiskelija Ange Daulnoy, asuu Brysselissä tiukkapipoisen kämppiksensä Donaten kanssa. Donate kohtelee Angea kuin tämä olisi vastuuttoman nuorison edustaja ja siksi sääntöjen ja jatkuvan ohjauksen tarpeessa. Donate itse on 22-vuotias. Myöhemmin romaanissa Donate osoittautuu hieman yllättäen myös hyväksi ratkaisukeskeiseksi kuuntelijaksi.
Rahaa ansaitakseen Ange laittaa lehteen ilmoituksen, jossa tarjoaa tukiopetusta. Tarjoukseen tarttuu rahoitusalalla toimiva upporikas liikemies Grégoire Roussaire. Hänen 16-vuotias lukiolaispoikansa Pie kärsii dysleksiasta eikä ole koskaan lukenut ainuttakaan kirjaa. Angen tehtävänä on harjoittaa poika sellaiseen kuntoon, että hän selviää ylioppilaskirjoituksista.
Alusta asti on selvää, että Roussairen perheessä on jotain pahasti pielessä. Ange saa pian tietää, että Pien isä seuraa jokaista oppituntia peilin läpi. Isä sanoo tekevänsä näin Angen turvallisuuden tähden. Käy ilmi, että isä rajoittaa ja kontrolloi perhettään sairaalloisesti. Hänellä on selvästi tapana saada ihmiset käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Ange ei kuitenkaan tunne olevansa vaarassa Pien seurassa ja alkaa pian uhmata kontrolloivaa isää. Hän vie Pien retkille museoon ja puistoon. Isä on tästä raivoissaan, mutta ei anna Angelle potkuja, koska Pien koulumenestys paranee koko ajan huomattavasti.
Pien äiti ilmoittaa keräävänsä kuuluisille henkilöille kuuluneita keramiikka-astioita, joita etsii internetistä. Kun Ange kyselee tarkemmin, ilmenee, että äidin "kokoelma" koostuu tietokoneelle tallennetuista kuvista. Pie vihaa isäänsä, joka on roisto, ja säälii äitiään, jota pitää idioottina.
Perheen koti muistuttaa moitteetonta lavastetta. Siellä on muun muassa erinomaisesti varustettu kirjasto. Sen ovat koonneet asiantuntijat, mutta yhtään kirjaa ei ole luettu ennen kuin Ange etsii sieltä luettavaa Pielle.
Suurin osa romaanista kuvaa Angen ja Pien keskusteluja. Pien perhe on muuttanut usein, eikä pojalla ole juuria eikä ystäviä. Häntä kiinnostavat aseet ja ilma-alukset. Pie on kuitenkin selvästi älykäs. Pie ihastuu heti opettajaansa ja on valmis yrittämään kirjan lukemista. Ensimmäiseksi lukutehtäväksi Ange antaa Stendhalin Punaisen ja mustan.
Pie lukee kirjan kahdessa päivässä. Hänen tulkintansa romaanista on yllättävä ja osoittaa, että hän pystyy itsenäiseen ajatteluun. Hän ei ole kuitenkaan pitänyt kirjasta, jonka katsoo sopivan parhaiten tytöille, jotka ihastuvat sen päähenkilöön – tai ehkä homoseksuaaleille. Seuraavaksi lukutehtäväksi sovitaan Homeroksen Ilias, joka saattaisi paremmin sopia aseista kiinnostuneelle pojalle. Kirjat ja antoisat keskustelut seuraavat toisiaan: Odysseia, Kafkan Muodonmuutos, Dostojevskin Idiootti, Raymond Radiguet'n Paholainen ruumiissa ja Le Bal du comte d'Orgel ja Madame de la Fayetten Clèvesin ruhtinatar.
Kirjojen avulla Pie – samoin kuin Ange – käy läpi omia tunteitaan. Pie ei pidä huijari Odysseuksesta, joka epäilemättä tuo hänen mieleensä hänen oman isänsä. Rakkaudesta kertoviin romaaneihin Pie näyttää sijoittavan henkilöiden paikalle itsensä ja Angen.
Ange pitää pojasta mutta ei romanttisessa mielessä. Hän kannustaa Pieta etsimään seurustelukumppania koulutovereidensa joukosta. Ange itse aloittaa nimittäin samaan aikaan suhteen 50-vuotiaan yliopistonopettajansa kanssa. Suuresta ikäerosta huolimatta suhteessa ei näytä olevan kyse hyväksikäytöstä. Opettaja Dominique, ujo mies joka on avioeronsa jälkeen elänyt kaksikymmentä vuotta selibaatissa, on aidosti rakastunut Angeen. Ange pitää miehestä, mutta suuresta intohimosta ei ole kyse. Angea huvittaa hieman, että hänellä on kaksi hyvin eri-ikäistä ihailijaa.
Käy ilmi, että myös Angen nuoruuteen liittyy jotain vaikeaa, joka on tehnyt hänestä yksinäisen. Kafkan Muodonmuutoksen lukeminen nostaa esiin piilotetut traumat. Ange toteaa, että murrosikä on samanlainen evoluution virhe kuin umpilisäkkeen tulehdusherkkyys. Osa selviää siitä, kuten jotkut selvisivät Sommen taisteluistakin. Hän itse selvisi vähällä, mutta jotain tapahtui kuitenkin kolmentoista vuoden iässä: ihmeellisestä lapsesta tuli synkkä tyttö. “Ennen Kafkaa kukaan ei ollut uskaltanut kertoa, että puberteetti on verilöyly.”
Pien sielulliset ongelmat ovat kuitenkin niin suuret, että Ange ei usko pystyvänsä auttamaan tätä. Kirjatkaan eivät pysty ihan mihin tahansa. Pie kärsii vakavasta ahdistuksesta. Ange ehdottaa Pien isälle, että tämä järjestäisi Pielle psykologista apua, mutta isä tyrmää ajatuksen jyrkästi.
Kuten alussa mainitsin, romaanin lopussa on väkivaltainen käänne, jota en tässä nyt paljasta. Romaanin nimi on lopun valossa ymmärrettävä. Pie haluaisi aikuisena perustaa yrityksen, joka lennättää ihmisiä ilmalaivoilla. Hänen isänsä on tyrmännyt ajatuksen, koska kukaan ei haluaisi matkustaa siten, että hänellä olisi vetypommi päänsä päällä. Juuri tällaisen Zeppeliinin Grégoire Roussaire kuitenkin on rakentanut omasta perheestään.
Amélie Nothomb, Les aérostats. Albin Michel 2020. Kannen valokuva: Jean-Baptiste Mondino. 175 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!