Mooses Mentulan (s. 1976) esikoisteos Musta timantti vuodelta 2011 on kuudentoista novellin kokoelma. Vaikka näkökulmahenkilö vaihtuukin kaikissa novelleissa, niiden kerrontatekniikka on sama: ne on kerrottu kolmannessa persoonassa yhden tai korkeintaan kahden näkökulmahenkilön havaintojen ja ajatusten kautta. Vapaa epäsuora puhe taitaa olla tämän tekniikan nimitys. Novelleiden henkilöt ovat elämän pieniin ja joskus vähän isompiinkin vaikeuksiin reagoivia tavallisen tuntuisia ihmisiä. Monissa tapahtumapaikat sijoittuvat Pohjois-Suomeen.
Novellien päähenkilöiden ikähaitari on laaja. Se yltää lapsista vanhuksiin. Muutamat kertomuksista (Musta timantti, Leiri, Huoltaja) käsittelevät lasta perhedraaman keskellä. Lapsi on joutunut tilanteeseen, jossa hänen täytyy selvitä yksin, vaikkei vielä ole siihen valmis. Lapsen ajatusmaailma oli niissä mielestäni osuvasti tavoitettu. Huoltaja-novellissa ongelma syntyy siitä, että uraäidillä ei ole aikaa murrosikäiselle. Mentula venyttää tässä novellissa tavanomaista rekisteriään: tarinan loppu on absurdisti liioiteltu.
Lapsuusteema on esillä myös novellissa Iso mies – tällä kertaa tuoreesta näkökulmasta. Siinä on kyse nimenomaan halusta selviytyä yksin ja olla omavarainen. Novelli kuvaa sitä nöyryytystä, jonka kehitysvammainen aikuinen kokee huomatessaan tulleensa nähdyksi lapsena.
Monessa novellissa on kyse nuoren seurustelevan parin tai melko tuoreen avioparin parisuhdekuvioista. Pidin kokoelman aloittavasta Muutto-novellista, jossa Antin näkökulmasta tarkastellaan suhdetta Janitaan. Antti tuntee ajautuneensa tilanteeseen, jossa valinnat on tehty hänen puolestaan. Kokoelman viimeisessä novellissa (Bodishow) palataan vielä samoihin henkilöihin. Antille ja Janitalle on tullut ero, mikä ei sanottavasti yllätä, ja Janita on lähtenyt laastaroimaan itsetuntoaan laivaristeilylle. Siellä hän kohtaa nivalalaisen voimanostaja Jarpin. Mentulan tapa käyttää kliseitä lähestyy toisinaan pelottavasti sitä, että kliseet käyttävätkin kirjailijaa. Tämä levottoman tuhkimon ja voimamiehen yhteisen yön kuvaus on kuitenkin mukavalla tavalla yllättävä, jopa voimamiehen tapa yrittää osoittaa parasta, mihin pystyy, oli yksinomaan hellyttävä.
Myös Koiran elämää vetosi minuun. Novelli käsittelee kahden pariskunnan kautta tilanteita, joissa haluttua vauvaa ei saada aikaan – tai aikaan saatua ei haluta. Novellissa koira esiintyy korvikkeena ja koston välikappaleena. Tarinassa on mukana lause, joka voisi toimia mottona melkein koko novellikokoelmalle: "Tähänkö epätoivo ihmisen ajaa – jonkun toisen elämään."
Mänty-novellin alku sai minut huokaisemaan. Ei kai taas novelli siitä, mihin miehet ovat valmiita haurasta – seksuaalista – itsetuntoaan paikatakseen. No, oli tässä vähän sitäkin, mutta loppujen lopuksi pidin tästä humoristisesta novellista kovasti. Paulin ja Ullan avioliitto on hieman väljähtynyt kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Paulilla on epäilyksiä omasta miehuudestaan. Pihalla törröttävä mänty loukkaa häntä viriiliydellään. Pauli ottaa tehtäväkseen männyn tuhoamisen. Novellin mittaan Paulin suhtautuminen muuttuu: hän näkee männyssä eräänlaisen sukupuun, jonka erkanevat rungotkaan eivät pääse kovin kauas toisistaan. Hauskasti novellissa ilmaistaan, että vaimoakin pitää kastella, jotta tämä kukoistaa. Pauli tekee sovinnon myös männyn kanssa.
Mooses Mentulalla on vetoa yhteiskunnallisiin aiheisiin. Muutama novelli käsitteli uutisotsikoista tuttuja aiheita yksittäisten henkilöiden kautta. Tämä on yksi kirjallisuuden perustehtävistä ja vahvuuksista. Punainen tupa kertoo hometalon hankkimisesta, Eksoottinen kosketus thaimaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäytöstä, Pätkätyö kairassa tuotannollisista irtisanomisista ja työttömille asetetuista yrittäjyysvaateista.
Musta timantti on lupaava esikoinen, kuten on ollut tapana sanoa. Olen kolmesta lukemastani Mooses Mentulan teoksesta pitänyt kuitenkin eniten romaanista Toiset meistä, jossa yhteiskunnallinen ote yhdistyi leikkisiin muotokokeiluihin.
Mooses Mentula, Musta timantti. WSOY 2012. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2011. Kansi: Mika Tuominen. 163 s.
Lukemani kirja on BON-sarjan kääntökirja, jonka toisella puolella on Miina Supisen Apatosauruksen maa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!