Isabel Colegate: The Shooting Party

Downton Abbey -televisiosarjalla on Suomessakin paljon ystäviä. Kun uutta tuotantokautta tai elokuvaa ei ole näköpiirissä, sarjan ystävät voisivat löytää lohtua tästä englantilaiseen kartanoon sijoittuvasta Isabel Colegaten (1931–2023) romaanista, joka julkaistiin alun perin vuonna 1980. Elokuvaversio sai ensi-iltansa vuonna 1985. Brittinäyttelijä James Mason teki siinä viimeisen elokuvaroolinsa.

Romaanin tapahtumat keskittyvät yhteen viikonloppuun lokakuun lopulla vuonna 1913. Siinä on tavalla tai toisella mukana suurin piirtein kaikki, mitä sisältyisi sosiologiseen raporttiin brittiläisestä yhteiskunnasta ja ennen kaikkea englantilaisesta maaseudusta juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa: maaseudun perinteisen elämäntavan murros, suhtautuminen tilattoman väestön äänioikeuteen, naisten roolin vapautuminen, Irlannin itsenäisyyskamppailu, buurisodan aiheuttama trauma, sosialismin eteneminen intellektuellien ja teollisuusväestön parissa, eläinten oikeuksien esiin tuominen.

Romaanin henkilöt vaikuttavat aluksi samasta sosiologisesta raportista napatuilta ihmistyypeiltä. Muutamat olivat lähes karikatyyreja. Romaanin viimeisen luvun jälkeen minulla oli kuitenkin vettä silmissä. Jotain oli tapahtunut. Ihmistyypeistä oli tullut yksilöitä, joiden kohtaloon lukija oli sitoutunut omilla tunteillaan.

Syksyn suureen metsästykseen, jossa ammuttiin pääasiassa kesän aikana kasvatettuja fasaaneja, osallistui kaikkiaan noin sata henkeä, kun mukaan laskettiin vieraiden ja oman väen lisäksi kartanon palvelijat ja ajomiehiksi värvätyt kylän asukkaat. Ennen tärkeimmän metsästyspäivän viimeistä ajoa saaliiksi oli saatu viisisataaneljä fasaania, muutamia jäniksiä, kaniineja ja lehtokurppia sekä yksi närhi. 

Romaanin lukuisiin juoniin näyttää aluksi sisältyvän vain kevyttä dramatiikkaa. Muutaman ihmisen rahahuolet, yhden pelivelat; ampujien keskinäinen kilpailu joka toistuu myös heidän lataajiensa välillä; rakkauskirje joka päätyy väärälle ihmiselle; lemmikkisorsa joka on kateissa ja uhkaa tulla ammutuksi. Jo romaanin alussa viitataan kuitenkin myös vakavaan metsästysonnettomuuteen, joka olisi voinut aiheuttaa enemmän kohua, ellei alkava sota olisi painanut tapahtumaa taka-alalle.

Romaanissa on kaikkitietävä kertoja, joka luontevasti liikkuu useiden henkilöiden ajatuksiin. Yhteiskunnan eri kerrokset tulevat valaistuksi sisältäpäin. Kartanon yläluokan lisäksi kuvataan salametsästäjää, riistanvartijaa ja hänen poikaansa sekä kartanon ja vieraiden palvelusväkeä. Mukana on myös kartanon omistajien lastenlapsia sekä muutamia kylän asukkaiden lapsia. 

Melko paljon huomiota saa entinen opettaja, joka on omaksunut vaikutteita tolstoilaisuudesta ja sosialismista. Hän epäonnistuu yrityksissään käännyttää salametsästäjän kasvissyöjäksi ja palkolliset pubissa tilattoman väestön äänioikeuden taakse. Palkolliset ovat sitä mieltä, että jos he saavat äänioikeuden, sen saavat siinä sivussa myös vahingolliset tahot: kaiken maailman kaupunkilaiset, slummien asukkaat ja mustalaiset.

Tämä karikatyyriopettaja kokee suuren muodonmuutoksen, kun hän heti metsästysonnettomuuden jälkeen näkee oman aktivisminsa voimattomuuden ja merkityksettömyyden. Romaanin viimeisessä luvussa, jossa kerrotaan päähenkilöiden vaiheet maailmansodan aikana ja heti sen jälkeen, opettaja on päätynyt munkiksi.  

Pienenä väriläiskänä mukana on unkarilainen Tibor Rakassyi, joka haaveilee puolisokseen kartanonomistajan pojantytärtä Cicelyä. Mannereurooppalaisen aatelismiehen arvomaailma osoittautuu kuitenkin liian vanhoilliseksi Cicelylle, joka edustaa uudenlaista suhtautumista esimerkiksi palveluskuntaan. 

Huvittavalla tavalla tuodaan esiin ihmisten erilaista arkea. Esimerkiksi koiransa kanssa kahdestaan elelevä salametsästäjä Tom Harker selviytyy hyvin niin ruoan hankkimisesta kuin sen valmistamisestakin. Hän myös pyykkää itse vaatteensa. Kartanossa aikuiset ihmiset tarvitsevat apua niin peseytymisessä kuin pukeutumisessakin. 

Sir Randolph Nettlebyn jokavuotinen metsästysviikonloppu kartanossaan Oxfordshiressa kerää paikalle maan parhaat ampujat ja koko joukon muuta yläluokkaa. Edesmennyt kuningas Edward VII oli aiemmin vakiovieras. Sir Randolphin puoliso Minnie viihtyi erityisen hyvin kuninkaan kanssa. Kuinka hyvin, sitä sir Randolph ei ole koskaan selvittänyt. Hän on ollut "mukautuva" aviomies. Hän uskoo, että Minnie on ollut uskollinen, vaikka myöntääkin itselleen, että joskus “kuninkaallinen toive oli saatettu tulkita kuninkaalliseksi käskyksi”.

Sir Randolph kokee raskaasti maaseudun muutoksen ja kartanoiden omistajanvaihdokset. Perinteinen maanviljelys ei enää tuota riittäviä tuloja kartanoiden ylläpitoon. Monet kartanot ovat siirtyneet uusrikkaiden liikemiesten omistukseen. Metsästys on osa perinnettä, jota sir Randolph haluaa pitää yllä. Metsästys on hänelle urheilua mutta ei kilpailua. Kilpailu saaliin määrässä ei ole "herrasmiesmäistä". Tapahtuman ystävällinen luonne ja kaikkien viihtyminen on hänelle tärkeintä.

Sir Randolphin puoliso Minnie kokee maaseutuelämän pitkästyttäväksi. Hän matkustelisi mielellään enemmän. Metsästyksen seuraaminen ei ole hänelle hupia vaan velvollisuus. Kuten niin monet asiat elämässä, hän miettii itsekseen.

Aiemmin lukemassani Isabel Colegaten romaanissa The Summer of the Royal Visit minua viehätti rakkaustarina, jossa voimakas tunteiden palo ei sumentanut asianosaisten järkeä. (Yleensähän kunnon rakkaudeksi ei lasketa suhteita, jotka eivät ole muista piittaamattomia ja itsetuhoisia.) Tässä romaanissa samankaltaisen rakkauden kokevat Olivia Lilburn ja Lionel Stephens.

Olivia on naimisissa liikemies Bob Lilburnin kanssa. Heillä on yksi lapsi. Bobin kiinnostus kohdistuu liiketoimiin ja metsästykseen. Romaanissa hän ei esitä ainoatakaan omaperäistä ajatusta. Olivia on toista maata. Hän sivistää itseään määrätietoisesti. Hänellä on aina kesken ainakin kaksi kirjaa, joista toinen on tietoteos ja toinen kaunokirjallisuutta. Hänen makunsa kirjallisuuden suhteen suuntautuu esimerkiksi Turgeneviin mieluummin kuin ajan suosikkikirjailijaan E. F. Bensoniin.

Olivia saa vastakaikua ajatuksilleen Lionel Stephensiltä. Romaanin alkupuolella he keskustelevat esimerkiksi siitä, kuka määrää miehisyyden säännöt ja kuuluuko niihin tappaminen. Lionel on tavoiteltu poikamies, lincolnshirelaisen kartanonomistajan ainoa poika, jolla on ura pankissa ja lupaava alku politiikassa. Oliviassa hän pian tunnistaa ihannenaisensa. Hänen romanttiseen rakkauskäsitykseensä kuuluu nainen, jota hän voisi palvoa ja jonka puolesta voisi uhrautua. Siihen voi yhdistyä myös fyysinen puoli, josta Lionel ajatuksissaan käyttää ilmausta beastliness ('eläimellisyys') ja johon hän on tutustunut suhteissaan näyttelijättäriin. Olivia ja Lionel tunnustavat melko pian rakkautensa toisilleen.

Lionel on myös loistava ampuja. Hänen taitonsa saa lisäpotkua Olivian rakkaudesta. Kuin huomaamattaan hän ajautuu kilpailuun toisen huippuampujan, Gilbert Hartlipin, kanssa. Kilpailusta seuraa lopulta huolimattomuus ja vakava onnettomuus. 

Parissa seuraavassa kappaleessa on merkittävä juonipaljastus. 

Lionel syyttää itseään harkintakyvyn puutteestaan. Olivia puolestaan katsoo, että he olivat ylittäneet rajan tunnustaessaan toisilleen rakkautensa. Yksi rajan ylitys johti toiseen. Olivia tekee selväksi, että heidän suhteensa ei etene fyysiseksi. 

     'We were allowing ourselves to think extravagances. We were not testing them against reality.'

     'It was not an extravagance. It was true.'

     'It was a dream.'

     'I will always dream it.'

     'But we have to live in the real world, a world with other people in it, not a dream world, with only us.'

Romaanin loppuluku paljastaa, että heidän kirjeenvaihtonsa jatkui ja Olivia kasvatti omat lapsensa Lionelin antaman esimerkin mukaisiksi. Lionel puolestaan pääsi sodassa uhrautumaan rakastettunsa ja isänmaansa puolesta. 

Gilbert Hartlip, Lionelin kilpailija fasaaninmetsästyksessä, kärsii paitsi lähes sairaalloisesta kilpailunhalusta, myös pahasta päänsärystä, jota juuri ammunta hänelle aiheuttaa. Gilbertin puolisolla Alinella on ollut useita sivusuhteita. Tällä hetkellä hänellä on suhde häntä kylmästi kohtelevaan Charlie Farquhariin. Suhde on myös Gilbertin tiedossa. Kun Gilbert hakeutuu illalla puolisonsa seuraan, tämä toteaa kuin sovitun asian: “My dear, it’s not one of our weeks."

Vastaavia sopimuksia näyttää olevan muillakin pareilla, mikä on hieman yllättävää, kun kyseessä on nimenomaan englantilainen yläluokka. Romaani vihjaa, että sopivaisuuden rajoja pidettiin yllä vain julkisuudessa.

Romaani pohtii ansiokkaasti myyttiä, johon englantilaisten käsitys itsestään pohjautuu. Siinä on kyse nostalgiasta ja kaipuusta yksinkertaiseen elämäntapaan ja maaseutuidylliin, jota kosmopolitismi uhkaa. Se, että myytti elää edelleen, kävi selväksi brexitistä käydyssä julkisessa keskustelussa.

Isabel Colegate,  The Shooting Party. Penguin Books 1984. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1980. Kansikuva: otos Alan Bridgesin romaanin pohjalta ohjaamasta elokuvasta. 181 s.