Tämä Vendredi-kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2023 palkittu nuortenkirja kertoo vajaan vuoden mittaisen ajanjakson 14-vuotiaan Adrienin elämästä. Kirjan alkuasetelma on kliseemäisen tuttu useista viime vuosina lukemistani nuortenkirjoista. Adrien asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Isästä Adrienilla on vain valokuva, äidillä myös muistoja mutta ei kovin mukavia. Äiti hössöttää, hellii ruoalla ja pyrkii suojelemaan poikaansa elämän kolhuilta – varhaisteinin mielestä liikaakin.
Tässä tapauksessa äidin huolestuneisuuteen on syytäkin. Adrien kärsii vakavasta unettomuudesta. Hän ei kuitenkaan halua käyttää hänelle määrättyjä unilääkkeitä, koska ne vaikuttavat muistiin. Adrien on ollut ylpeä siitä, että hänen on tarvinnut lukea ainoastaan kahteen kokeeseen. Hän on aina selvinnyt koulusta hyvin arvosanoin pelkästään muistamalla tarkasti opettajien tunneilla antaman opetuksen.
Univaikeuksien takia Adrien käy myös psykologin vastaanotolla. Psykologille Adrien paljastaa sen, mistä ei ole äidille voinut puhua. Adrienia kiusataan koulussa raa'alla tavalla: häntä haukutaan "paskasäkiksi" ja "kullinimijäksi" ja hänen päälleen syljetään. Kiusaaminen jatkuu myös somessa. Siellä hänestä leviää käsiteltyjä kuvia, joissa hän näyttää harjoittavan suuseksiä miesten kanssa. Pahimpia kiusaajista ovat fyysisesti vahva Geoffroy sekä hänen mielistelijäjoukkonsa. Opettajille Adrien ei voi puhua, koska puhuminen kostettaisiin. Sitä paitsi Adrien uskoo, että opettajat kyllä tietävät kiusaamisesta mutta eivät halua estää sitä.
Adrienilla on ollut hyvä ystävä, Judith, joka on uskaltanut puolustaa Adrienia koulussa, mutta Judith on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja heidän yhteydenpitonsa on katkennut. Adrien saa yhä lohtua käymällä silloin tällöin majassa, jonka hän ja Judith rakensivat lähimetsään suuren tammen oksistoon.
Eräällä metsäretkellä Adrien tutustuu Chrisiin. Chris on aikuinen mies, joka vaikuttaa asuvan metsässä. Hän osaa nimetä puut ja tuntee kasvit ja eläimet. Hän hallitsee tulenteon ja rakentaa kätevästi laavun nukkumispaikakseen. Chris pitää Adrienia heti kaltaisenaan poikkeusyksilönä. Hänen seuransa vahvistaa Adrienin itseluottamusta. Adrienin vierailut metsässä Chrisin luona muuttuvat säännöllisiksi.
Chris kertoo valinneensa itse nimensä. Hänen mielestään Adrieninkin tulisi ottaa uusi nimi, mieluiten jokin viikinkihenkinen. Adrienin lievästä vastustelusta huolimatta Chris alkaa käyttää Adrienista nimeä Sven.
Juonipaljastuksia on taas luvassa. Tässä on hyvä lopettaa lukeminen, mikäli aiot itse tutustua romaaniin.
Chris opettaa Adrienin pyytämään pikkuriistaa ansalangoilla. Ensimmäisen lankasilmukkaan tarttuneen oravan hengiltä ottaminen on Adrienille ylivoimainen tehtävä, mutta Chris hoitaa asian hänen puolestaan. Chris opettaa Adrienille myös itsepuolustuksen alkeita. Parantuneen itseluottamuksensa ansiosta Adrien uskaltaa koulussa vastata sanalliseen kiusaamiseen. Hänen kielenkäyttönsä muuttuu karkeammaksi, minkä myös äiti kotona pistää huolestuneena merkille.
Talven tullen Chris katoaa yhtä äkillisesti kuin hän oli ilmaantunutkin. Minkäänlaista viestiä Adrienille hän ei ole jättänyt.
Talven aikana Adrien kasvattaa lihasvoimiaan ja käy harrastamassa hapkidoa, korealaista itsepuolustustaitoa. Äiti antaa luvan harrastukseen sillä ehdolla, että Adrien jatkaa psykologin luona käymistä. Psykologi varoittaa Chrisistä: – Ihmiset eivät ole täysin valkeita tai täysin mustia, Adrien. Chris auttoi sinua, mutta hänessä on ehkä synkkä puoli - jota sinä et tunne. Adrien vastaa, että myös hänessä itsessään on synkkä puoli, jota hän ei tunne.
Keväällä Chris palaa ilman selityksiä. Hän vaikuttaa muuttuneen jyrkempään suuntaan. Hänen yhteiskunnanvastaisuutensa on voimistunut. Hän on kärsimätön ja painostava. Hän haluaa olla ainoa, jolta Adrien ottaa vastaan elämänohjeita. Chris vaikuttaa myös vanhentuneen ja pienentyneen. Missä hän on ollut? Ehkä vankilassa, käy Adrienin mielessä. Tai mielisairaalassa?
Geoffroy jatkaa Adrienin kiusaamista koulussa, mutta nyt Adrien vastaa uusilla itsepuolustustaidoillaan ja kasvaneilla voimillaan. Hän lyö kiusaajansa tajuttomaksi. Adrien erotetaan koulusta kymmeneksi päiväksi.
Romaanin aikuiset Chrisiä lukuun ottamatta kipuilevat väkivallan hyväksyttävyyden parissa – kuten luultavasti monet lukijatkin. Romaanin kunniaksi on sanottava, että epämiellyttävää tunnetilaa ei lohdutella pois. Mitään epäuskottavaa ratkaisua, jossa Adrien ja Geoffroy löytäisivät toisensa tai ystävystyisivät, ei onneksi edes yritetä.
Kiusaajan tainnuttaminen on draaman lakien mukaan hyväksyttävissä. Paha saa palkkansa. Myös Adrienin äiti hyväksyy loppujen lopuksi teon, kun saa kuulla millaista kiusaamista Adrien on joutunut kokemaan. Psykologi latelee tutut fraasit siitä, että väkivalta ei koskaan ole ratkaisu ongelmiin, mutta vaikenee korostetusti keskustelussa, jossa Adrien kertaa kaiken häneen kohdistetun kiusaamisen. Psykologi kuitenkin toivoo, että Adrien jatkaisi hänen luonaan käymistä, koska Adrienissa ilmennyt hallitsematon viha voi kohdistua muihinkin tai Adrieniin itseensä.
Chris päättää viedä Adrienin "koulutuksen" loppuun ja järjestää eloonjäämiskurssin. Hän vakuuttaa, että se kestää vain pari päivää. Äidille ei tarvitse etukäteen ilmoittaa. Trillerimäisessä jaksossa Chris kuljettaa Adrienin syrjäiselle seudulle autolla – luultavasti varastetulla. Adrienin puhelimen hän heittää ulos auton ikkunasta. Metsässä osoittautuu, että Chrisin suunnistus- ja luontotaidot eivät olekaan aivan niin hyvät kuin hän on uskotellut. Adrien huomaa olevansa tiettömässä erämaassa aggressiivisen ja mahdollisesti psykoottisen ihmisen armoilla.
Nuortenkirjan on hyvä päättyä toiveikkaasti. Niin käy tässäkin tapauksessa. Romaani päättyy taitekohtaan. Palatessaan kotiin vuoden lyhyimpänä yönä Adrien tietää selvemmin, mitä haluaa. Chris on ollut se opettaja, jonka hän on tarvinnut mutta joka hänen on nyt hylättävä tullakseen omaksi itsekseen.
Claudine Desmarteau, Au nom de Chris. Gallimard Jeunesse 2023. Kansi: Aline Bureau. 335 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!