Briteillä on ehtymätön varasto laadukkaita naiskirjailijoita, joiden ura ajoittui pääosin 1900-luvun jälkipuoliskolle. Ikävä kyllä monet heistä eivät koskaan saaneet ansaitsemaansa huomiota ja ovat nyt jo kokonaan unohtumassa. Aivan sattumalta löysin tämän Isabel Colegaten (1931–2023) romaanin, ja nyt olen myyty. Ensimmäisiltä riveiltä lähtien minulla oli luottavainen tunne: tämä kirjailija osaa asiansa. En joutunut pettymään.
Pääosin romaanin tapahtumat ajoittuvat 1800-luvun lopulle ja sijoittuvat kuumista lähteistään, kylpylöistään ja Yrjöjen ajan arkkitehtuuristaan tunnettuun kaupunkiin, jota ei suoraan nimetä mutta joka on helppo tunnistaa Bathiksi, Jane Austenin ja monien 1700-luvun naiskirjailijoiden kuvaamaksi kaupungiksi. 1700-luvulla maineensa huipulla ollut seurapiirikeskus havittelee tässä romaanissa uutta nousua luksushotellin myötä. Hotellin suunnitelmista on järjestetty arkkitehtuurikilpailu, ja itse kuningatar Viktoria on tulossa tutustumaan suunnitelmien mukaan rakennettuihin pienoismalleihin.
Kertomus alkaa petollisen rauhallisesti. Vaikuttaa siltä, että kovin suurta dramatiikkaa ei ole odotettavissa. Henkilökuvaus on etualalla; se on tarkkaa ja oivaltavaa. Henkilöt ovat kaukana kaavamaisista.
Arkkitehdit urkkivat tietoja kilpailijoidensa suunnitelmista. Ulkomailta saapunut Madame Sofia pitää spiritistisen istunnon. Kaupungin työläistaustainen runoilija sairastuu keuhkotautiin. Yhden hotellisuunnittelijan vaimo ajautuu harkitsemattomaan suhteeseen miehen kanssa, joka voi auttaa naisen aviomiestä voittamaan kilpailun. Tämä luvattoman rakkauden kohde nimittää itseään "mahdollistajaksi", yksi romaanin hyvistä ihmisistä kuvailee häntä "liskomaiseksi". Kypsään ikään ehtinyt pappismies rakastuu naimisissa olevaan naiseen, saa vastakaikua, mutta molemmat päätyvät lopulta asettamaan velvollisuutensa etusijalle. Kuningatar Viktoria vierailee kaupungissa. Muutaman päivän kansanjuhlien jälkeen palataan taas arkeen, mutta moni asia on ratkaisevasti muuttunut.
Mainitsin tuossa äsken "hyvän" ihmisen. Se ei ollut ironiaa. Hyvyyteen kuuluu jonkinlainen läpinäkyvyys. Tämän takia hyvistä ihmisistä tulee helposti romaaneissa mielenkiinnottomia, huomaamattomia, pliisuja. Tässä romaanissa on kuitenkin ainakin kolme tai neljä henkilöä, joita haluaisin nimittää hyviksi ja joiden sisäinen elämä herättää ja säilyttää lukijan uteliaisuuden. Yksistään näiden harvinaislaatuisten henkilöhahmojen takia romaani kannattaa lukea. Tämä kirja on ravintoa sielulle.
Kun ihastun kirjaan, unohdan tehdä muistiinpanoja lukemastani. Tämän repliikin kirjasin kuitenkin muistiin. Sen lausuu yksi romaanin hyvistä ihmisistä: ‘If I want to make someone happy why do I have to lie to them? What is wrong with the world that that should be so?’
En käy kuvaamaan juonta yksityiskohtaisesti. Dramatiikkaa on tarjolla yllin kyllin. Rauhallisen alun jälkeen romaanin intensiteetti alkaa kasvaa vaivihkaa. Päädytään kauas Jane Austenin maailmasta. Romaanin loppupuolella ollaankin jo ihan toisissa tunnelmissa: köyhien ihmisten seksuaalisen hyväksikäytön ja kylmän vallanhimon maailmassa. Yksi henkilöistä kutsuu vallitsevaa ilmapiiriä pahuudeksi, muuan toinen helvetiksi. Köyhien kaupunginosassa työskentelevä pappismies, jonka arviointikykyyn olemme oppineet luottamaan, kirjoittaa päiväkirjaansa, että kaupungista on tullut Pandæmonium, paholaisten tyyssija.
Romaanissa on poikkeuksellinen kertojan näkökulma. Siinä käytetään kaikkitietävää kertojaa. Poikkeuksellisen ratkaisusta tekee se, että tiedämme, kuka tämä kaikkitietävä kertoja on. Hän on eläkkeelle jäänyt historianopettaja, leskimies, joka selvittää kotikaupunkinsa historiaa arkistolähteiden ja kävelyretkien avulla. Hän elää 1900-luvun lopulla, ilmeisesti lähellä Colegaten romaanin kirjoitusajankohtaa. Hänen tapansa kirjoittaa löydöistään on poikkeuksellinen: hän eläytyy täysin kuvaamiensa ihmisten elämään ja kertoo paljon sellaista, mitä ei ole voinut löytää lähteistään. Hän käyttää mielikuvitustaan kuten on käyttänyt sitä kertoessaan historiallisista tapahtumista alakouluikäisille oppilailleen.
Lopussa paljastuu myös kertojan sukulaissuhde muutamaan hänen kertomuksessaan esiintyneeseen henkilöön.
Isabel Colegate, The Summer of the Royal Visit. Hamish Hamilton 1991. Kansikuva: yksityiskohta Joseph Michael Gandyn arkkitehtonisesta fantasiasta. 219 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!