Nastasia Rugani: Je serai vivante

Nuorten aikuisten kirjoissa seksuaalinen ahdistelu tai jopa raiskaukset ovat usein ainakin sivuosassa, mikä kertoo ilmiön yleisyydestä nuorten maailmassa. Kirjat voivat olla vertaistukena nuorille, jotka tuntevat häpeää tai syyttävät itseään omista kokemuksistaan.

Nastasia Ruganin Je serai vivante kertoo raiskatuksi tulleen 17-vuotiaan tytön tuntemuksista. Aiheeseen mahdollisesti liittyvän skandaalinkäryn romaani välttää kahdella keinolla: ensiksikään se ei mässäile teon yksityiskohdilla vaan keskittyy nimettömäksi jäävän tytön sisäiseen kokemukseen; ja toiseksi tytön minäkertojana käyttämä kieli on runollista – täynnä vertauksia ja metaforia. 

Runollinen proosa ei yleensä ole minulle mieleen, mutta tähän teokseen se istui täydellisesti. Runon kieli on selviytymiskeino. 

Ymmärtämisen vaikeudella on romaanissa keskeinen osa. Tyttö on heinäkuussa poliisilaitoksella tekemässä ilmoitusta itseensä kohdistuneesta väkivallasta – kolme kuukautta tapahtuman jälkeen. Koko romaani muodostuu tytön selonteosta kuulustelevalle poliisimiehelle ja hänen mielessään kuulustelun aikana liikkuvista ajatuksista. Poliisi vaatii selkeitä yksiselitteisiä vastauksia ja tarkkoja kuvauksia ja tuskastuu, kun tyttö kuiskaten yrittää puhua siitä, miltä hänestä tuntuu. Häpeästään ja peloistaan. Siitä, että hän kuoli huhtikuun sunnuntaina puistossa kukkivan kirsikkapuun alla. 

Votre voix s'élève contre mes hésitations, mon aigreur, mes sourcils stupéfaits. Mon alphabet s'effrite et ma parole tombe à côté de ce que je veux vraiment raconter.

Äänenne kohoaa vasten epäröintejäni, katkeruuttani ja hämmästyneitä kulmakarvojani. Aakkoseni murenevat ja sanani harhautuvat sivuun siitä mitä todella haluan kertoa.

Kertoessaan tutustumisestaan poikaan ja heidän varovasti alkaneesta seurustelustaan tyttö muuttaa kerronnan tapaa. Hän kertoo itsestään kolmannessa persoonassa, "kuin romaanissa", koska se tyttö jolle suudelmat olisivat vielä riittäneet, on kuollut.

Poliisin kysymykset paljastavat asenteellisuuden. Onko tyttö jotenkin itse aiheuttanut sen, mitä tapahtui? Oliko kyseessä vain kömpelö ekakerta tai yhteinen leikki, joka meni liian pitkälle. Miksi tyttö ei heti ilmoittanut tapahtuneesta?

Toutes vos paroles me salissent. Vous montrez du doigt mes erreurs. [--] En attendant ma prière exaucée, je garde ce silence à l'intérieur duquel je vous parle. Je n'ai rien à répondre à tu aurais dû.

Tu aurais dû crier

Tu aurais dû aller à l'hôpital

Tu aurais dû garder tes sous-vêtements

Tu aurais dû porter plainte

Tu aurais dû venir au commissariat plus tôt, juste après

Tu aurais dû !

Kaikki sananne likaavat minut. Osoitatte sormella virheeni. [--] Odottaessani vastausta rukoukseeni pidän kiinni tästä hiljaisuudesta, jonka sisäpuolelta puhun teille. Minulla ei ole vastausta tuohon sinun olisi pitänyt.

Sinun olisi pitänyt huutaa

Sinun olisi pitänyt mennä sairaalaan

Sinun olisi pitänyt säilyttää alusvaatteesi

Sinun olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus

Sinun olisi pitänyt tulla poliisiasemalle aiemmin, heti jälkeenpäin

Sinun olisi pitänyt!

Olisiko poliisi puhunut eri tavalla, jos kyseessä olisi hänen oma tyttärensä, jonka kuvan kertoja näkee pöydällä olevan puhelimen näytöllä? 

Alors non, Monsieur l'officier, je n'aurais rien dû. Rien du tout. Mon seul devoir, après, n'était pas de penser à ma plainte mais de me lever. Ne pas creuser la terre sous mon corps afin de m'y enterrer. Me lever. Cette lucidité, je l'ai eu. Au cœur de la mort, je me suis mise debout.

     Pour le reste, je ne dois rien à personne.

Joten ei, herra konstaapeli, minun ei olisi pitänyt mitään. Ei yhtään mitään. Ainoa velvollisuuteni, jälkeenpäin, ei ollut ajatella rikosilmoitustani vaan nousta ylös. Ei kaivaa maata ruumiini alla haudatakseni itseni. Nousta ylös. Tämä selkeys minulla oli. Kuoleman keskellä nousin seisomaan.

     Mitä muuhun tulee, en ole kenellekään mitään velkaa.

Miten tyttö olisi voinut puhua, kun häneltä oli viety sanat? Viiden päivän lähes täydellinen sanattomuus tapahtuman jälkeen purkautui runoksi paperille. Vasta kahdeksantoista päivän jälkeen hän pystyi kertomaan perheelleen kirjoittamalla lapulle "minut on raiskattu".

Rakastava perhekin ajautuu sanattomuuteen. Isä, joka ei ole itkenyt edes rakkaan veljensä hautajaisissa, itkee nyt. Päivälliset muuttuvat hiljaisiksi. 

Sanoja alkaa löytyä, kun tyttö törmää runoon, jonka on kirjoittanut keskitysleiriltä selviytynyt nainen. Se runo kertoo hänen kokemuksestaan. Myös Emily Dickinsonin runoista hän löytää itsensä.

Romaanissa mainitaan nimeltä vain kaksi siinä esiintyvää henkilöä. He auttoivat kumpikin tyttöä omilla tavoillaan. Paras ystävä Andrea, jonka kiukku antoi luvan tuntea vihaa. Ensi töikseen Andrea uhkasi "leikata munat" raiskaajalta. Isoveli Pablo, jonka leipurinura oli katkennut liikenneonnettomuuteen, tiesi miltä tuntuu, kun menettää jotain tärkeää.

Lopulta tuskallinen kuulustelu poliisilaitoksella on ohi. Tyttö saa pöytäkirjan hyväksyttäväkseen. Poliisimies poistuu huoneesta. On selvää, ettei rikosilmoitus tule johtamaan mihinkään. Tyttö ei vielä ole kuitenkaan sanonut kaikkea. Hän ottaa pöydältä kynän ja paperia ja kirjoittaa hurjan yhteenvedon. Puhtaaksi runoksi muuttuvissa loppusanoissa uhma muuttuu toivoksi. Eräänä päivänä hän kirjoittaa totuuden raiskauksesta, eräänä päivänä hän on oleva elossa.

Je serai vivante.

Nastasia Rugani (s. 1987) on voittanut romaaneillaan useita lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoja. Kaksi hänen romaaneistaan on ollut ehdolla Vendredi-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Je serai vivante -romaanille Vendredi-raati myönsi erityismaininnan vuonna 2021.

Nastasia Rugani, Je serai vivante. Gallimard Jeunesse 2021. 118 s.