V. S. Pritchett (1900-1997) oli tunnetumpi novelleistaan ja esseistään kuin viidestä romaanistaan. Hänen kootuilla kirjallisuusesseillään oli kolmisenkymmentä vuotta sitten vakiopaikka yöpöydälläni. Tämä Dead Man Leading (1937) osoittaa, että hän pystyi romaanikirjailijana onnistuneesti yhdistämään psykologisen romaanin seikkailugenren konventioihin. Temppu jota moni on yrittänyt, mutta harva siinä onnistunut. Ehkä Graham Greene joskus ja Pritchettin romaaniin esipuheen kirjoittanut Paul Theroux parissa kirjassaan.
Romaani kertoo tutkimusmatkasta, joka suuntautuu Amazonin vielä kartoittamattomille alueille. Kaikki osallistujat ovat miehiä. Osan matkaa mukana on neljä melojaa ja kantajaa, joita ei kuitenkaan tarkemmin yksilöidä. Henkilöiden määrä vähenee, kunnes alkuperäisestä ryhmästä lopulta on jäljellä vain yksi. Osa kääntyy takaisin, joku kuolee, joku katoaa.
Vaikka romaani kertoo korostuneen miehisestä yrityksestä, siinä on tärkeä rooli naisella. Englantiin jäänyt Lucy Mommbrekke on nuori nainen, johon monilla retkikunnan miehistä on erityinen suhde. Heillä on Lucyyn liittyviä salaisuuksia ja syyllisyyden tunteita. Tutkimusmatkan äärimmäisessä henkisessä ja fyysisessä rasituksessa salaisuudet muuttuvat vaarallisiksi eivätkä ne enää pysy salaisuuksina.
Retkikuntaa johtaa Charles Wright, lähes viidenkymmenen ikäinen entinen armeijan lääkäri. Hän vaikuttaa ikäistään nuoremmalta, on luonteeltaan sovinnollinen ja sosiaalisesti taitava. Charles Wright on mennyt naimisiin Lucy Mommbrikken leskeksi jääneen äidin kanssa. Hänestä on siis tullut Lucyn isäpuoli. Yllättävää kyllä, hän on alun perin ollut kiinnostunut Lucysta, mutta päätynyt kuitenkin naimisiin tämän äidin kanssa. Yllättävää on sekin, että hänellä on mukanaan valokuva Lucysta mutta ilmeisesti ei vaimostaan. Charlesin suhtautumisessa naisiin on mukana ajalle tyypillistä asennetta, kun hän puolileikillään toteaa, että "nainen vie mieheltä rohkeuden".
Noin kolmenkymmenen ikäinen Harry Johnson on urheilullinen ja tyhmänrohkeuteen asti urhea. Hän on taitava sulkemaan pelon pois toiminnastaan. Hänen asenteensa on, että aina voi tehdä jotain. Hän ei lamaudu missään vaiheessa, vaan menee eteenpäin kuin ikiliikkuja.
Harry Johnsonin lähetyssaarnaajaisä on kadonnut Amazonilla seitsemäntoista vuotta aiemmin. Harryn todellinen tavoite on isänsä löytäminen. Hänen itsepäisyytensä pakottaa muun retkikunnan muuttamaan reittiä, millä on kohtalokkaat seuraukset.
Ulkoisten pelkojen hallinnassa Harry on taitava, mutta sisältä hän on rikkinäinen. Hänellä on Englannissa ollut lyhyehkö rakkaussuhde Lucy Mommbrikken kanssa. Suhde on alkanut Lucyn aloitteesta – Harry on ollut täysin kokematon – ja siihen vaikuttaa sisältyneen jonkinlainen tarkemmin määrittelemätön sadomasokistinen piirre. Harry on kertonut Lucylle, että hänen äitinsä on opettanut kaikki neljä poikaansa vihaamaan naisia. Hän ei voi kuvitella elämänsä jakamista naisen kanssa. Yhteisestä sopimuksesta Lucy ja Harry ovat päättäneet erota.
Harrylla on pakkomielle, että Lucy on raskaana. Hän pelkää, että asia tulee ilmi Charles Wrightin kotoaan saamista kirjeistä. Hän pelkää myös, että Charles kuvittelee Harryn menettäneen rohkeutensa naisen takia.
Gilbert Phillips on samanikäinen kuin Harry. Ammatiltaan hän on toimittaja. Romaanin kaikkitietävän kertojan mukaan Phillipsin päiväkirjat ovat olleet tärkeitä retkikunnan vaiheita myöhemmin selvitettäessä. Gilbert Phillips on luonteeltaan levoton. Hän tietää olevansa pohjimmiltaan pelkuri ja tuntee jonkinlaista kateutta Harry Johnsonin määrätietoisuutta kohtaan. Retken myöhemmässä vaiheessa Gilbert Phillips haluaisi jättää matkan kesken, mutta paluu yksin pelottaa häntä enemmän kuin eteenpäin jatkaminen. Phillipsin omanarvontuntoa lääkitsee tieto siitä, että hän oli Lucy Mommbrikken rakastaja ennen Harrya. Yhden yön suhde on sittemmin pidetty salassa kaikilta.
Osan matkasta retkikuntaan kuuluu portugalilainen Silva. Hän on viisissäkymmenissä ja työskentelee Amazonilla voimalaitosyhtiön palveluksessa. Silva uskoo, että retkikunta todellisuudessa on etsimässä kultaa, ja hankkiutuu mukaan päästäkseen osalliseksi saaliista. Silvalle on ominaista tarinoiden kehittely puutteellisesti ymmärretyistä ja ihan itse keksityistä tiedonmurusista. Kun Charles Wright ampuu vahingossa itseään kiväärillä, Silva kehittää tarinan, jonka mukaan Charles Wrightin vaimo odottaa lasta Harry Johnsonille ja Harrylla on tämän takia syy murhata Charles.
Retkikuntaan ei osallistu mutta tärkeässä roolissa romaanissa on voimalaitosyhtiön insinööri Calcott, jonka talossa retkikunta majoittuu, kun Harry retken alkuvaiheessa sairastuu – ilmeisesti malariaan. Calcott on alun perin Lontoon cockney ja asunut Brasiliassa jo kolmekymmentä vuotta. Hän on viimeinen, joka näki Harry Johnsonin isän elävänä. Calcottin opillinen sivistys on jäänyt vähiin. Aina englantilaisia tavatessaan hän etsii näiden käyttäytymisestä merkkejä itseensä kohdistuvasta halveksunnasta. Heikon itsetuntonsa hän maksattaa brasilialaisella vaimollaan, jota hän pahoinpitelee. Hänellä on iso joukko lapsia. Hän uskottelee itselleen vievänsä lapsensa vielä joskus Englantiin.
Calcott ja Silva ovat jo pitkän aikaa järjestäneet ajanvietteekseen spiritistisiä istuntoja, joiden pöytäkirjat he ovat huolellisesti tallettaneet. Istunnoissa Silva syöttää Calcottille "henkimaailman" kautta omia fantastisia tarinoitaan. Nämä istunnot ovat ratkiriemukkaita, mutta niillä on myös pimeä puoli, kun ne vahvistavat Harry Johnsonin pakkomiellettä siitä, että hänen isänsä on yhä hengissä.
En kerro tarkemmin retkikunnan vaiheista. Tarinan seikkailuosuus on parasta lukea itse. V. S. Pritchett oli ahkera matkailija ja kirjoitti myös useita matkakirjoja. Brasiliassa hän kuitenkaan ei ollut käynyt ennen tämän kirjan kirjoittamista. Siitä huolimatta romaanin luontokuvaus on vakuuttavaa.
Viime aikoina iltapäivälehdissä on keskusteltu kovasti sankaruudesta. Onko sankarillista yrittää soutamalla yli Atlantin, vai onko se vain uhkarohkeaa ja typerää? Pritchettin romaanin Harry Johnson olisi hyvinkin saattanut yrittää tällaista temppua.
Oma kantani on, että sankaruudesta voidaan puhua silloin, kun ihminen asettaa oman henkensä tai hyvinvointinsa vaaraan toisten hyväksi. Jos ihminen etsii vain omaa etuaan, pitää käyttää jotain toista termiä. Ihminen joka tunkeutuu palavaan taloon pelastaakseen elävän olennon hengen, saattaa hyvinkin olla sankari. Jos hän aikoo pelastaa vain oman Rolexinsa, hän tuskin on.
Asia mutkistuu hieman, jos toisen hyvässä ei ole kysymys elämästä, vaan jostain abstraktimmasta, esimerkiksi uskonnollisesta kilvoittelusta, poliittisesta tavoitteesta, ihmiskunnan edistyksestä tai planeetan eloyhteisön hyvinvoinnista. Näen sankaruutta näidenkin tavoitteiden edistämisessä. Täytyy kuitenkin muistaa, että yhden vapaustaistelija on toisen terroristi.
Joka tapauksessa sankaruus ei ole itse teoissa vaan niiden motiiveissa. Ne taas voivat olla piilossa sankarilta itseltäänkin. Sankaruus ei aina ole valinta, se voi olla myös sielullinen pakko.
Paul Theroux kertoo lukemani romaanin esipuheessa haastatelleensa V. S. Pritchettiä Dead Man Leading -romaanin synnystä. Pritchett kertoi lukeneensa ensin ison joukon tutkimusmatkailijoiden ja lähetyssaarnaajien teoksia. "Lähetyssaarnaajat kirjoittivat aina muistiin käytännölliset yksityiskohdat", hän totesi. Hyvää ainesta romaaniin siis.
Tutkimusmatkailijoille ja lähetyssaarnaajille oli yhteistä "lähes koominen masokismi". Tavoitteensa romaanissa hän kiteytti: "Yritin luoda tutkimusmatkailun psykologian."
V. S. Pritchett, Dead Man Leading. Oxford University Press 1984. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1937. Kansikuva: Mark Edwards. 225 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!