Barbara Comynsin (1909–1992) pienoisromaani ilmestyi alun perin vuonna 1959. Se kertoo suunnilleen yhdestä vuodesta 17-vuotiaan Alice Rowlandsin elämässä. Tapahtumapaikkoina ovat Etelä-Lontoon esikaupunki, jossa Alicen eläinlääkäri-isä pitää vastaanottoaan perheen kotitalossa, sekä saari jossain Wightsaaren lähellä. Tapahtumien tarkkaa ajankohtaa ei mainita, mutta siitä päätellen, että autot ovat vasta juuri ja juuri syrjäyttämässä hevosajopelit, eletään ehkä 1920-lukua.
Koko kirja lopun lyhyttä sanomalehtiuutista lukuun ottamatta on kerrottu minämuodossa. Alicen kertojanääni houkuttelee lukijan nopeasti mukaansa. Hän kertoo täsmällisesti ja kaunistelematta kaikesta kokemastaan. Tarkasti rajattua elämää elänyt tyttö ei tee eroa poikkeuksellisen ja tavallisen välille, siihen hänen elämänkokemuksensa ei riitä. Hän ei pohdi syitä. Maailma on se mikä se on.
Usein Alicen kuvauksissa on runollista kauneutta:
It was almost Christmas before the frost came. The water in the cart tracks turned to very white ice, which I enjoyed crunching with my feet, and the pond at the top of the lane was frozen with thin ice which the village children called 'cat ice', but which remained so thin I don't think it would even have borne the weight of a cat. In the early morning, when I looked out of my bedroom window, the trees and fields were white with hoar frost and the glass in the window was beautifully patterned with it. I'd never loved the frost before but now it enchanted me. Besides the beauty, there were the sounds: the snap of a stick, the hard rustle of a frozen leaf, the crack of breaking ice – even the birds' winter cries seemed to be sharp and intensified.
Alicen elämänpiiri on ollut niin kapea, että hänestä saa välillä ikäistään lapsellisemman vaikutuksen. Tälle eläinlääkärin tyttärelle on esimerkiksi yllätys, että ponit eivät kasva myöhemmin hevosiksi. Hänen paras ystävänsä Lucy on kuuromykkä. Lucyn kanssa Alice viestii viittomilla, mutta ei näe tässä mitään poikkeuksellista.
Lyhyttä preesensmuodossa kerrottua dramaattista hetkeä lukuun ottamatta Alicen kertomus etenee imperfektissä.
Alicen kotia hallitsee isän väkivaltainen käytös. Alice ei pohdi isänsä käytöksen syitä, mutta lukijalle käy pian selväksi, että kyse on sadismista. "Tutkimusmielessä" herra Rowlands on muun muassa leikannut pään irti elävältä kilpikonnalta. Lemmikkieläimiä, jotka on hänelle luovutettu lopetettaviksi, hän myy vivisektion harjoittajille. Kuitenkin häntä pidetään taitavana eläinlääkärinä. Koti on täynnä hoidettavia eläimiä, joista huolehtiminen on Alicen tehtävä.
Alicen äiti, jota isä on pahoinpidellyt niin henkisesti kuin fyysisestikin, on kuolemassa vakavaan sairauteen. Tytär joutuu seuraamaan läheltä äitinsä vähittäistä kitumista hengiltä.
Pian Alicen äidin kuoleman jälkeen isä tuo taloon "taloudenhoitajan", löyhämoraalisen Rosan, joka viettää yönsä isännän vuoteessa. Rosan suhtautuminen Aliceen on välillä alentuvaa, välillä hän taas tekemisen puutteessa yrittää ystävystyä tytön kanssa. Rosa yrittää myös houkutella Alicea suhteeseen satunnaisen kapakkatuttavansa kanssa. Alicella ei ole puolustuskeinoja manipuloivaa Rosaa vastaan, ja vain niukin naukin Alice pelastuu raiskaukselta.
Alice saa ystävän isän sijaisena toimineesta nuoresta eläinlääkäristä, Henry Peeblesistä. Henry, jolle Alice antaa lempinimen Blinkers, toivoo romanttista suhdetta, mutta Alice ei oikein syty arkisen näköisen miehen toiveille. Vaikeina hetkinä hän kuitenkin pohtii sitä mahdollisuutta, että pelastautuisi tasaiseen elämään Henryn puolisona.
Blinkers järjestää Alicen pois väkivallan ja pelon täyttämästä talosta pestaamalla Alicen leskiäitinsä seuralaiseksi maaseudulle. Alice päätyy yhdestä kauhujen talosta toiseen. Vanha rouva Peebles on kotitalonsa tulipalon jälkeen yrittänyt hirttäytyä. Nyt hän elää unenomaisessa tylsyydessä osittain palaneessa kotitalossaan. Talosta pitää huolta painajaismainen talonmiespariskunta, joka lopulta katoaa hopeat ja muut arvoesineet mukanaan.
Ahdistavaa ilmapiiriä Alice pakenee kävelyretkille. Niiden aikana hän tutustuu varakkaan perheen merimiespoikaan, Nicholasiin, johon Alice ihastuu, mutta joutuu pettymään romanttisissa toiveissaan.
Jo Lontoossa Alice on löytänyt itsestään yllättävän kyvyn. Hän pystyy levitoimaan, aluksi tahtomattaan, mutta maaseudun rauhassa harjoitellessaan hän oppii vähitellen hallitsemaan taitoaan. Häneltä vie aikaa, ennen kuin hän käsittää taitonsa poikkeuksellisuuden. Aluksi hän arvelee, että siihen pystyvät monet muutkin, että levitoiminen on suunnilleen yhtä tavallista kuin vasenkätisyys. Kun hän ymmärtää, että taito tekee hänestä jollain tapaa omituisen, hän yrittää pitää sen piilossa.
Kun Alice on palannut Lontooseen, hänen isänsä saa selville tyttärensä poikkeuksellisen lahjan, ja alkaa järjestää suurta näytöstä. Tarkoitus on hyödyntää Alicen kykyä taloudellisesti esimerkiksi sirkuksissa. Hanke johtaa katastrofiin.
Pidämme kaunokirjallisuus teosta hyvänä, kun se täyttää synnyttämänsä odotukset ja samalla kuitenkin yllättää meidät. Tämä kirja synnytti odotuksen käänteestä, yllättävästä paljastuksesta. Eihän levitoiminen mitenkään voi olla "totta"? Kun teos kuitenkin kulki kuin juna loppuun asti oman logiikkansa varassa eikä lopussa tullutkaan paljastusta, juuri se oli yllättävää.
Kirjan ei tarvitse täyttää lukijan toiveita voidakseen miellyttää. Valmistaudu siis nauttimaan pettymyksestä.
Romaanista on kirjoittanut myös Kirjaluotsi. Juuri tässä blogissa törmäsin ensimmäisen kerran Barbara Comynsin nimeen. Kiitos vihjeestä!
Barbara Comyns, The Vet's Daughter. Virago Press 2014. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1959. Tässä painoksessa on mukana kaksi lyhyttä esipuhetta: Jane Gardamilta ja Barbara Comynsilta. Kansikuva: Adam Hancher. 159 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!