Emma Donoghuen romaanissa yksi mellakoissa vangituista on suutari Cob Saunders. Saunders kuoli vankilassa kuumeeseen. Häneltä jäi leski ja viisivuotias tytär Mary. Yksitoista vuotta myöhemmin 16-vuotias Mary Saunders on Walesin ja Englannin rajamailla Monmouthin vankilassa ja odottaa omaa oikeudenkäyntiään.
Tästä tämä hurja romaani alkaa. Jos tästä kirjasta tehtäisiin romaanille uskollinen elokuva, sitä ei voisi esittää juuri missään – ainakaan muille kuin täysi-ikäisille. Alkutilanteen jälkeen palataan ajassa muutama vuosi taaksepäin ja kerrotaan Maryn lyhyen elämän vaiheet isän kuoleman jälkeen. Romaanin lopussa palataan taas takaisin Monmouthin vankilaan, Maryn oikeudenkäyntiin ja hänen tuomioonsa. Tämän verran juonipaljastuksia on siis jo kirjan prologissa. Jos haluat tietää enemmän, jatka lukemista. Lisää juonipaljastuksia on tulossa. Rehevä ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia sisältävä romaani ei lukukokemuksena varmaankaan huonone, vaikka juonen päälinjat tuntisikin.
Maryn äiti meni pian uusiin naimisiin; isäpuoli oli kaivostyöläinen, äiti ansaitsi perheelle lisätienestejä ompelutöillä. Toisin kuin useimmat kaupungin köyhät tytöt Mary sai käydä koulua: hän oli terävä-älyinen ja oppi helposti kirjoittamaan, lukemaan ja laskemaan. Hän oli eloisa, energinen ja sanavalmis.
14-vuotiaana Mary vaihtoi koskemattomuutensa punaiseen koristenauhaan. Kaupanpäällisiksi hän sai kupan ja tuli raskaaksi. Paremmassa valossa katsoen nauhakin osoittautui arkisen ruskeaksi. Kun raskaus paljastui, Mary joutui lähtemään kotoaan.
Kirjaimellisesti katuojasta hänet poimii kokenut prostituoitu Doll Hopkins. Doll, joka on päässyt myös vuosittain julkaistuun Harrisin arvioivaan luetteloon Covent Gardenin prostituoiduista, antaa Marylle majapaikan vuokrahuoneessaan Rottalinnaksi (Rat's Castle) kutsutussa talossa, opettaa hänelle ammatin salat ja järjestää Maryn raskauden keskeytyksen. Sikiönlähdettäjän pöydältä noustuaan Mary ei enää koskaan saa kuukautisia. Hänen uuden ammattinsa kannalta hedelmättömyys on suuri etu.
Romaanin kuvaus Lontoon prostituoitujen elämästä on karua luettavaa. Alkoholia kului runsaasti fyysisen ja henkisen kylmyyden lievittämiseen. Oikeastaan kertaakaan koko kirjan aikana Mary ei koe seksuaalista nautintoa. Jonkinlaista tyydytystä tuo se vallantunne, jota hän saa huomatessaan, miten hänen viehätysvoimansa vaikutti miehiin. Harva mies pystyi vastustamaan hyvin nuoren ja sievän tytön kutsua.
Täysin ilotonta Maryn elämä ei kuitenkaan ole. Rahaa kertyy hyvinä aikoina runsaasti, ja Mary voi tyydyttää viehtymystään kauniisiin vaatteisiin. Prostituoitujen yhteisössä elää myös omanlaisensa huumori asiakkaiden kustannuksella. Mary kuvataan romaanissa myös aloitekykyisenä ja vahvana ihmisenä. Hän ei ole pelkästään uhri, vaikka hänen valinnanmahdollisuutensa ovatkin kapeat.
Kuvaukset Lontoon kaupunkiköyhälistön sosiaalisesta tilanteesta 1700-luvun jälkipuoliskolla ovat aidon tuntuisia. Kaupungin väkiluku oli kolminkertaistunut sadassa vuodessa. Maaseudulta kaupunkiin virtasi ammattitaidotonta väestöä, josta osalle ainoa tarjolla oleva ammatti oli rikollisuus. Taskuvarkaus kukoisti, vaikka laki kohteli varkaita armottomasti: nenäliinan varastamisesta saattoi saada hirttotuomion. Kouluttamattomille naisille prostituutio oli usein käytännössä ainoa mahdollisuus säilyä hengissä. On arvioitu, että tuohon aikaan joka viides lontoolainen nainen sai ainakin osan tuloistaan prostituutiosta.
Vaikka kristinuskolla oli 1700-luvulla suuri vaikutus ihmisten elämään, prostituutio oli näkyvää ja avointa. Harras kristitty saattoi ilman suuria omantunnon tuskia nauttia huorien palveluista. Kaksinaismoraali rehotti. Sen tämä kirja kuvaa kirkkaasti ja raadollisesti. Romaanin tekee lohduttomaksi se kohtalonomainen vääjäämättömyys, joka Maryn elämässä tulee esille. Hänen yrityksensä parantaa elämäänsä kariutuvat aina siihen, mitä hän on ennen ollut: neljätoistavuotiaan ajattelemattomuus kostautuu julmalla tavalla. Kaksinaismoralistinen yhteisö ei koskaan voinut antaa anteeksi: se olisi edellyttänyt syyn näkemistä paitsi uhrissa myös tämän hyväksikäyttäjissä. Vääjäämättömyydestään huolimatta juoni on vetävä ja yllätyksellinen. Tosin yllätysten tullessa lukijan mielessä käy usein: "Voi ei, niinpä tietysti, olisihan tämä pitänyt arvata."
Romaani antaa myös erinomaisen kuvauksen siitä, kuinka kristinuskon rinnalla elivät vahvasti monenlaiset taikauskoiset käsitykset. Marykin käy katsomassa julkisia hirttäjäisiä ja ostaa onnenkalukseen pätkän hirttoköyttä. Varsinkin romaanin myöhemmässä vaiheessa Monmouthin maaseutukaupungissa taikausko on näkyvästi esillä. En ollut aiemmin törmännyt esimerkiksi synninsyöjään. Hautajaisten osallistujista arvottiin yksi synninsyöjä, jonka tehtävänä oli syödä leipää ja juoda olutta, jotka oli asetettu arkun päälle. Kun hän näin oli "syönyt vainajan synnit", hänen päälleen syljettiin ja hänet ajettiin pois paikalta. Uskottiin, että paholainen näin harhautettuna seuraisi synninsyöjää ja vainaja pääsisi huomaamatta ja ilman syntejä livahtamaan taivaan iloon.
Maryn elämä saa uuden suunnan, kun hän saa keuhkotaudin oireita. Dollin vaatimuksesta Mary keskeyttää prostituution ja menee Magdalen-hospitaaliin, joka nimestään huolimatta ei ollut sairaala vaan "katuville prostituoiduille" tarkoitettu koulutus- ja työlaitos. Siellä Mary saa säännöllisesti kunnollista ruokaa ja riittävästi lepoa. Hänen taudin oireensa katoavat. Mary oppii myös ammatin: hänellä on selvää lahjakkuutta ompelemiseen. Se oli taito, jolla ennen valmisvaatteiden aikaa hyvin monet pystyivät elättämään itsensä.
Maryn levottomuus saa hänet lähtemään pois hospitaalista. Tällä välin hänen ystävälleen Dollille on koettanut kovat ajat: vähän yli kaksikymppinen tyttö oli jo loppuun käytetty. Mary löytää ystävänsä syrjäkujalta kuoliaaksi paleltuneena. Romaanin jälkisanoissa todetaan, että vuosien 1762–63 poikkeuksellisen ankara talvi tappoi Lontoon kaduille useita naisia. Myös Mary joutuu vaikeuksiin: vuokravelkojen takia hänen täytyy paeta Lontoosta.
Mary lähtee vanhempiensa entiseen kotikaupunkiin. Monmouthin pieni maaseutukaupunki sijaitsee Englannin ja Walesin rajalla, eivätkä sen asukkaat itsekään tiedä, kumpaan valtioon oikeastaan kuuluvat. Siellä Mary pestautuu äitinsä nuoruudenystävien herra ja rouva Jonesin talouteen palvelustytöksi. Herra Jones valmistaa korsetteja ja rouva Jones on taitava ompelijatar. Ompelutaitojensa takia Marysta tulee pian korvaamaton apu ja ystävä rouva Jane Jonesille.
Tähän asti romaanissa on ollut esillä vain Maryn näkökulma. Monmouthin taloudessa pääsemme sisälle myös muiden henkilöiden ajatusmaailmaan. Jonesin pariskunnan ja Maryn lisäksi taloudessa asuu edustava läpileikkaus 1700-luvun palvelusväestä.
Daffy Cadwaladyr on miespalvelija, joka tekee talon raskaampia töitä sekä auttaa isäntäänsä korsettien tekemisessä. Hän on innokas lukija ja tieteen puolestapuhuja, mutta noudattaa kyllä salaa seudun vanhoja taikauskoisia tapoja. Daffy ihastuu lähes vastoin tahtoaan räväkkään "lontoolaistyttöön" ja lopulta kosii tätä. Marylle tilanne on täysin uusi: hän suostuu kosintaan ja elämänsä ensimmäistä kertaa myös sukupuoliyhteyteen ilman palkkiota. Kun Daffy alkaa puhua lasten hankkimisesta ja tulevan perheen asettumisesta pysyvästi Monmouthiin, Mary ymmärtää, että unelma ei voi hänen hedelmättömyytensä ja pienen paikkakunnan juorujen takia toteutua, ja purkaa kihlauksen.
Jonesin pariskunnan pienen Hetty-tyttären hoitaja ja perheen vanhempien lasten – ennen aikojaan kuolleiden – imettäjänä toiminut rouva Ash on esimerkki kylmästä kristillisyydestä. Hän urkkii Maryn salaisuudet tietoonsa ja uhkailee tyttöä niiden paljastamisella. Hän siteeraa mielellään Raamattua, jonka lauseista hän on onnistunut löytämään vain ne, joissa luvataan tuomioita ja rangaistuksia.
Abi on Jonesien palvelijatar. Hänet on lapsena myyty Afrikasta orjaksi Barbadokselle, mistä hänet on sitten tuotu Englantiin. Koskaan hän ei ole saanut palkkaa työstään. Mary antaa Abille toivoa vapaudesta Lontoossa, jossa tummaihoinen ei herätä suurta huomiota. Romaani seuraa myös Abin vapautumisyritystä, jossa häntä avustavat paikkakunnan kveekarit. Suhtautuminen orjuuteen oli Englannissa vielä 1700-luvun lopulla epäselvä. Orjien myymisen laki kyllä jo kielsi Englannissa, mutta isäntien omistusoikeutta orjiin ei vielä yleisesti kyseenalaistettu.
Pahimman esimerkin aikakauden kaksinaismoralismista tarjoaa kylän pastori, Daffyn isä. Pastori Cadwaladyr pitää arkisin majataloa ja krouvia. Kun hänelle selviää Maryn menneisyys, hän painostaa Maryn ottamaan vastaan asiakkaita huoneessa krouvin takana. Tulot pistetään puoliksi.
Maryn tienaamat rahat johtavat romaanin loppukliimaksiin. Rouva Jones löytää rahat ja koska kuvittelee Maryn varastaneen ne ompeluliikkeen asiakkailta, rouva Jones vie rahat kirkon köyhäinkeräyslaatikkoon. Tämä petos saa Maryn pois tolaltaan. Hän syyllistyy useisiin vakaviin rikoksiin. Hän varastaa vaatteita, joiden ompelemiseen on osallistunut. Niistä näyttävin on väljä mekko, englanninkieliseltä nimeltään slammerkin, jonka helmaan Mary on lähes koko Monmouthissa viettämänsä ajan kirjaillut paratiisiaiheisia kuvia: käärmeitä ja omenia. Rikoksistaan Mary tuomitaan seuraavan kevään käräjillä.
Mekko on romaanissa voimakas vertauskuva: se edustaa Marylle toivoa paremmasta, mutta samaan aikaan se kuvioinneissaan muistuttaa synneistä, joita ei voi pestä pois. Slammerkin tarkoittaa paitsi löyhää mekkoa myös löyhää naista Lontoon katukielessä, siis prostituoitua.
Romaanin Mary Saundersilla oli oikea todella elänyt esikuva. Hänen rikoksensa olivat samat kuin romaanin Marylla. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen lisäksi todellisen Mary Saundersin elämästä on kuitenkin vain hyvin vähän tietoa. Romaanissaan Emma Donoghue antaa yhdelle historian vähäosaiselle oman vahvan äänen.
Romaanissa esiintyy myös muutamia muita historiallisia henkilöitä. Kirjailija Samuel Johnson on yksi niistä harvoista, jotka kirjassa kieltäytyvät Maryn houkutteluista. Hänen ystävänsä ja elämäkertansa kirjoittaja James Boswell sen sijaan tunnetaan Lontoon katutyttöjen parissa hyvin, koska hän oli siitä harvinainen asiakas, että käytti jo tuohon aikaan alkeellista kondomia.
**** **** ****
Aivan tämän romaanin ulkopuolelta ja vähän toiveikkaampana loppuna mainittakoon, että Samuel Johnsonilla oli musta miespalvelija, Francis Barber, joka oli tuotu orjana Englantiin. Kiivas orjuuden vastustaja Johnson otti hänet palkatuksi palvelijakseen ja koulutti hänet kirjalliseksi apulaisekseen. Francis Barber palveli Johnsonia tämän kuolemaan saakka. Testamentissaan Johnson jätti Barberille vuotuisen elinkoron, joka selvästi ylitti sen, mikä ajan tapana oli.
Jos Lontoossa haluaa nykyisin tutustua aitoon 1700-luvun taloon, tohtori Johnsonin kotimuseo on hyvä vaihtoehto. Se sijaitsee Lontoon Cityn upouusien lasi- ja teräskolossien keskellä ja on alueen ainoa talo, joka säästyi toisen maailmansodan pommituksissa. Talon edessä, pienen aukion keskellä, on patsas, joka esittää Johnsonin Hodge-kissaa.
Kävin museossa kymmenisen vuotta sitten puolisoni kanssa. Lipunmyyjä tiedusteli, oliko Samuel Johnson minulle aiemmin tuttu. Kun kerroin lukeneeni hänen Rasselas-romaaninsa ja kun vielä mainitsin, että seuraan kotimuseon sivuja Twitterissä, meille kiikutettiin välittömästi lasilliset kuohuviiniä. Saimme myös henkilökohtaisen opastuksen museon näyttelyihin.
Emma Donoghue, Slammerkin. Virago Press 2000. Kansikuva Jeff Cottenden. 422 s.
---------------------------------
Romaanissa Mary Saunders opetetaan ompelemaan ja kirjomaan, joten tämä sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33: Kirjassa opetetaan jokin taito.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!