Mamie Dickens: My Father As I Recall Him

Olin kuulemma luvannut viedä Harry Potter -kirjoihin hurahtaneen tyttärentyttäreni Tylypahkaan (lue: Warner Bros. Studiolle), kun hän täyttää yksitoista vuotta. Niinpä vietimme maaliskuun ensimmäisen viikon Lontoossa seitsemän hengen sukulaisporukalla. 

"Potterilassa" oli oikein mukavaa. Olen käynyt siellä aiemminkin kymmenisen vuotta sitten. Näyttelyä oli kovasti laajennettu ja kehitetty. Suurin osa vierailijoista ei ollut lapsia, kuten voisi olettaa, vaan kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä olevia aikuisia. Heillehän Harry Potterit kuuluvat todelliseen sukupolvikokemukseen.

Kirjallisuuteen liittyvillä näyttelyillä jatkoin muutenkin. Tutustuin kerrankin kunnolla prerafaeliittien teoksiin Tate Britain -museossa. Monet kyseisen tyylisuunnan taiteilijoista olivat myös kirjailijoita. Olin myös jo ennen matkaa huomannut, että Charles Dickens Museumissa oli helmikuussa avautunut uusi Dickensin lähipiiriin kuuluneita naisia esittelevä näyttely Extra/Ordinary Women. Sehän piti ilman muuta nähdä.

Junamatkalla Oulusta Helsingin lentoasemalle lukaisin alustukseksi Dickensin vanhimman tyttären, Mary "Mamie" Dickensin, kirjoittaman pienen muisteluteoksen isästään. Olen lukenut useita Dickens-elämäkertoja, mutta tämä oli ensimmäinen lukemani ensikäden lähdeteos.

Mamie ja Katey. Yksityiskohta muotokuvasta Charles Dickens -museossa Lontoossa.

Mamie Dickens (1838–1896) oli kirjailija Charles Dickensin ja hänen vaimonsa Catherinen toinen lapsi ja vanhin tytär. Perheeseen syntyi kaikkiaan kymmenen lasta, mutta muistelmateoksessaan Mamie kertoo enimmäkseen hänelle itselleen läheisimmistä perheen vanhimmista lapsista. Kaikkein läheisin hänelle oli vuotta nuorempi sisko Katey. Mamie ja Katey olivat perheen lapsista ainoat, jotka syntyivät osoitteessa 48 Doughty Street, jossa nykyään toimii Charles Dickens Museum. Perhe asui tässä Bloomsburyn kaupunginosaan sijoittuvassa talossa noin kaksi ja puoli vuotta. Dickens kirjoitti siellä romaanit Oliver Twist ja Nicholas Nickleby.

Doughty Streetin taloon liittyy koko perhettä järkyttänyt tapahtuma, joka heijastui myös Charles Dickensin romaaneihin. Dickensin Catherine-vaimon 17-vuotias nuorempi sisar Mary Hogarth asui samassa talossa Dickensin perheen kanssa. Hänen pieni makuuhuoneensa oli Charlesin ja Catherinen makuuhuoneen vieressä. Erään teatteri-illan jälkeen Mary Hogarth äkillisesti sairastui ja kuoli seuraavana päivänä. Mamie Dickens kertoo tarkasti ahdistavasta tapahtumasta ja sen vaikutuksesta isäänsä. Tämän tapahtuman jälkeen Dickensin useisiin teoksiin ilmaantui enkelimäinen kuoleman merkitsemä nuori tyttö. Mamie ei mainitse – luultavasti koska ei ole tiennyt – että Catherine Dickens sai järkytyksen takia keskenmenon. 

Mamie Dickens ei koskaan mennyt naimisiin. Hän asui isänsä kanssa ja huolehti tämän taloudesta Charles Dickensin kuolemaan asti vuonna 1870. Hän myös oli yksi isänsä testamentin toimeenpanijoista ja osallistui muun muassa ensimmäisten isänsä kirjekokoelmien toimittamiseen ja julkaisuun. Pienen muistelmateoksensa My Father As I Recall Him Mamie Dickens oli saanut valmiiksi juuri ennen kuolemaansa vuonna 1896. Hänen sisarensa Katey toimitti sen julkaistavaksi samana vuonna. Isänsä kirjeenvaihtoa julkaistessaan Mamie – ehkä ensimmäisen kerran – asettui selvästi vastustamaan isänsä tahtoa. Charles Dickens ei halunnut kirjeenvaihtoaan julkisuuteen. Suuren osan siitä hän oli polttanut.

Mamien kirjasta huokuu lähes kiusallisen kritiikitön isän ihailu. Hän sanoo suoraan, ettei miesten joukossa ole toista isän veroista. Dickens-museon näyttely toi esiin myös suhteen kipukohdat, joista Mamie ei muistelmassaan hiisku sanaakaan. Hän ei mainitse vanhempiensa avioeroa eikä sitä, että isä kielsi häntä pitämästä yhteyttä äitiin eron jälkeen. Suhde äitiin normalisoitui vasta isän kuoleman jälkeen.

Mamie ei kerro myöskään mitään jännitteistä, jotka aiheutuivat siitä, että isällä oli rakastajatar – näyttelijätär Ellen Ternan – joka oli vuoden Mamieta nuorempi. Eikä Mamie kerro siitäkään, että isä esti häntä itseään tavoittelemasta teatteriuraa, johon hänellä oli halua ja ilmeisesti lahjojakin. Extra/Ordinary Women -näyttelyn perusteella Charles Dickensin naiskäsitys oli konservatiivinen: naisen tehtävänä oli kodista huolehtiminen ja miehen uran mahdollistaminen. Luovista ammateista kirjailija hyväksyi naiselle vain kuvataiteen ja kirjallisuuden. Teatteri pilasi naisen maineen. Kotipiirissä järjestetyissä näytelmäilloissa Mamie sai kyllä luvan esiintyä.

Charles Dickens ja Mamie Dickens esiintyvät näytelmässä The Frozen Deep. Luonnos Charles Dickens -museossa.

Dickensin suhtautumistapa selittää myös sen, miksi hän piti kahdentoista vuoden suhteensa Ellen Ternaniin salaisuutena muilta kuin lähimmältä perhe- ja ystäväpiiriltä. Salailun hän tartutti myös Elleniin. Dickensin kuoltua Ellen Ternan meni naimisiin ja sai lapsia. Miehelleen ja lapsilleen hän ei koskaan paljastanut läheisyyttään kuuluisaan kirjailijaan. He saivat tietää asiasta vasta Ellenin kuoleman jälkeen.

Vaikka Mamie Dickensin muistelmat jättävät paljon kertomatta, niissä on runsaasti hauskoja yksityiskohtia perhe-elämästä. Mamie muistaa asiat lapsen näkökulmasta. Siltä kannalta ei ole ihmeteltävää, että valtavan energinen ja aina uusia pelejä ja leikkejä keksivä ja tarinoita pursuava isä herätti lapsissa ihailua. Mamien mielestä hänen isänsä erosi muista miehistä myös siinä, että hän oli kiinnostunut kodinhoidosta ja lapsista. Hän oli "home man". Mamie toteaa, että tämä näkyi myös hänen romaaneissaan: hän käsitteli lapsihenkilöitään "naisellisella myötätunnolla".

Mikään kotiin liittyvä ei Mamien mukaan ollut Charles Dickensille liian vähäpätöistä. Hän kannusti lapsiaan koristamaan omia huoneitaan ja ihaili vuolaasti näiden saavutuksia. Isän työpöydällä oli lahjaesineitä ja aina tuoreita kukkia. Isä myös kiersi kodin jokaisen huoneen ennen aamiaista, oikoi tuolit ja keräsi murut. Isälle oli ominaista poikkeuksellinen siisteys ja järjestelmällisyys, joka koski niin ulkoasua, henkilökohtaisia tavaroita kuin kirjeenvaihtoakin. Mary ei arvostele isäänsä, mutta joissain sivulauseissa käy ilmi, että tässä oli myös äkkipikaista kireyttä, joka tuli esiin kun asiat eivät sujuneet hänen mielensä mukaan tai jos lapset jäivät jälkeen hänen asettamastaan tavoitteesta. 

Toisaalta Mary muistaa, miten erinomainen lohduttaja isä oli sairaalle lapselle. Sairas sai aina isältä erityistä huomiota. Maryn lapsuuden kohokohtia oli se, että hän pitkähkön sairastamisen ajan sai viettää isänsä työhuoneessa ja seurata tämän työskentelyä. Isä ilmeisesti unohti välillä pienen potilaan kokonaan. Kesken nopean kirjoittamisen hän hyppäsi pystyyn, meni peilin eteen ja ilmeili kauhistuttavasti. Sitten hän palasi kirjoittamaan raivoisasti. Tämä toistui useita kertoja. Välillä kirjailija puhui ääneen itsekseen ja vaikeni sitten taas kirjoittamaan.

Yleensä Dickens kirjoitti käsin. Vain yhden kirjansa – The child’s history of England – hän saneli. Syynä oli yksinkertaisesti kiire: hän kirjoitti samaan aikaan myös romaania Kolea talo. 

Yleensä Dickens oli kirjoittaessaan yksin ja vaati perheeltään täydellistä hiljaisuutta. Töiden jälkeen hän kaipasi kaupungin ääniä ja vilskettä. Aina viikon tai kahden työjakson päästä hän tarvitsi päivän Lontoossa “käynnistyäkseen uudelleen”.

Psykologiset ilmiöt – jopa mielenhäiriöt – vetivät kirjailijaa puoleensa, mikä käy hyvin ilmi hänen romaaneistaan. Hän uskoi etiäisiin, siihen että ihminen voi aavistaa tulevia asioita. Mamie mainitsee hänen olleen myös taitava amatöörimesmeristi, siis hypnotisoija. Ihmisten vaikutus toisiinsa kiehtoi häntä. Häntä pohditutti, miksi sanat joskus unohtuivat ja sitten taas palasivat. Nykylukija näkee helposti Dickensissä varhaisen psykoanalyytikon.

Perheen lukuisista kodeista isälle rakkain oli Gad's Hill Place Kentissä. Hänen lapsuuden perheensä oli jonkin aikaa asunut samalla seudulla. Dickens muisteli lapsilleen, miten oli oman isänsä kanssa kulkenut komean kartanon ohi. Isä oli sanonut, että jos Charles hoitaa asiansa hyvin, hän voi joskus asua tuollaisessa talossa. Kyseessä oli juuri Gad's Hill Place, jonka Dickens sitten osti itselleen 44-vuotiaana maailmankuuluna kirjailijana.

Dickensin kirjoissa nautitaan usein ylenpalttisia aterioita. Niitä harrastettiin myös perheen kodissa. Mamie kuitenkin toteaa, että hänen isänsä oli kyllä kutsujen keskipiste, mutta ruokapöydässä hän oli pidättyväinen. Dickens-museon näyttelyssä sain tietää, että Catherine Dickens oli taitava kokki ja vastasi itse suuresta osasta ruoanvalmistusta. Hän jopa julkaisi vuonna 1851 salanimellä Lady Maria Clutterbuck kirjan What Shall We Have For Dinner. 

Mamie omistaa kokonaisen luvun joulunajan huvituksille. Niihin kuului tansseja, leikkejä, pelejä ja näytelmäesityksiä, joiden käsikirjoituksen talon isäntä oli itse laatinut joko yksin tai jonkun ystävänsä kanssa. Loppiaisen seutuna kotiin kutsuttiin paljon vieraita. Joskus Kentissä oli vielä tuolloin niin paljon lunta, että ulkopuuhat täytyi hylätä.

Ainakin kerran Dickens järjesti isot urheilukilpailut, joiden rahapalkinnot tulivat isännän taskusta. Osallistujia ja katsojia oli 2000–3000 henkeä. Kisat sujuivat ilman järjestyshäiriöitä tai juopottelua, minkä Mamie katsoo aiheelliseksi mainita, sillä suuri osa osallistujista tuli läheisestä satamakaupungista.

Perhe matkusteli paljon. Mamien muistelmissa tulevat matkakohteista esiin Broadstairs, Lausanne ja Boulogne.

Myös perheen eläimet saavat osansa muisteluista: talouteen kuului eri aikoina koiria, kissoja, hevosia, häkkilintuja – erityisesti kanarialintu Dick – sekä puhuva korppi Grip, joka päätyi myös romaaniin Barnaby Rudge. Tästä romaanista mustan linnun kirjallinen matka jatkui Edgar Allan Poen runoon Korppi, johon Poe sai alkuidean Dickensin romaanista.

Mamie lainaa pitkiä otteita isänsä kirjeistä. Ne ovat aina liikuttavia tai humoristisia. Isän erityinen bravuuri oli kirjoittaa eläimistä ikään kuin ne olisivat olleet tietoisia olentoja joiden hassut tai usein vahingolliset puuhat olivat suunnitelmallisen harkinnan tulosta. 

Isänsä viimeiset vuodet ja terveyden heikentymisen Mamie kertoo tarkasti. Lukukiertueet rasittivat kirjailijaa kovasti ja aiheuttivat huolta lähipiirille. Viisi vuotta ennen kuolemaansa Dickens oli mukana vakavassa junaonnettomuudessa. Kirjailija oli itse sitä mieltä, ettei hänen sydämensä koskaan palautunut kuntoon tuosta järkytyksestä. Hän sai tämän jälkeen useita paniikkikohtauksia eri kulkuneuvoissa.

Mamie mainitsee, että häntä on pidetty isän suosikkilapsena, koska hän asui loppuun asti isänsä kanssa. Ilman näkyvää kateutta hän korjaa tämän käsityksen. Tytöistä Katey oli isän lempilapsi.

Dickens-museon näyttelystä kävi ilmi, että Katey – taidemaalari Kate Perugini – oli taitava muotokuvamaalari, jonka tuotanto on jäänyt vähälle huomiolle. Useat hänen teoksensa ovat jääneet omistajasuvuilleen, eivätkä ne ole päätyneet museoiden kokoelmiin. Katey ei halunnut menestyä isänsä maineella. Hän käytti johdonmukaisesti vain taiteilijanimeä Kate Perugini. 

Mamie Dickens, My Father As I Recall Him. Teos ilmestyi alun perin vuonna 1896. Teoksessa Delphi Complete Works of Charles Dickens, ss. 19202–19259. Delphi Classics 2012. e-kirja.