Noin vuosi sitten aloin lukea – verkkaiseen tahtiin – kirjahyllyyni päätyneitä William Trevorin teoksia niiden ilmestymisjärjestyksessä. Läheskään kaikkia niistä en ole lukenut aiemmin, esimerkiksi tätä hänen ensimmäistä novellikokoelmaansa vuodelta 1967.
Tuossa yläpuolella on kuva teoksen ensimmäisen painoksen kannesta. Se edustaa mielestäni osuvasti kirjan julkaisuaikaa ja lähes kaikkien sen novellien miljöötä – Lontoota. Kansi sopisi kuvitukseksi vaikkapa novelliin, joka on antanut nimensä tälle kokoelmalle. Kansikuvan on tehnyt Roy Spencer, jonka swingin 60's -aiheiset piirrokset ovat tietääkseni edelleen varsin haluttuja. En itse valitettavasti omista tuota ensipainosta. Sen hinnat nettiantikvariaateissa näyttävät alkavan noin 500 eurosta, siis aika paljon yli sen, mitä pystyisin maksamaan. Luin novellit William Trevorin novellien kokoomateoksesta.
Lähes kaikkia kokoelman novelleja siis yhdistää aika ja paikka: 1960-luvun puolivälin Lontoo. Myös niiden kuvaamissa ihmistyypeissä on paljon yhteisiä piirteitä. Monet novellit kuvaavat ihmisiä, jotka manipuloivat toisia henkilökohtaisen taloudellisen hyödyn toivossa tai joistain muista vaikeammin määriteltävistä motiiveista. Vaikuttaa siltä, että Trevor niissä pyrkii kuvaamaan pahuutta – parempaakaan termiä en henkilöiden käytökselle keksi. Monissa novelleissa kärsijäksi joutuu yksinäinen tai ainakin sosiaalisissa taidoissaan vajavainen henkilö. Ihminen, joka ei pääse irti totutuista käyttäytymismalleistaan.
Myötähäpeästä ja kiusaantumisesta voi näköjään tehdä lukijalle jonkinlaisen masokistisen nautinnon. Tässä Trevor on mestari.
Muuten novelleissa on kyllä paljon vaihtelua. Osa kertomuksista on realistisia, osassa on surrealistisia tai allegorisia sävyjä. Mukaan mahtuu myös yksi niskakarvat pystyyn nostava kauhutarina. Useissa novelleissa on koominen viritys, joka kuitenkin melkein aina jossain kohtaa rakoilee ja paljastaa henkilöiden yksinäisyyden, elämänpettymyksen tai itseinhon.
Käyn tässä läpi kokoelman novellit lähinnä siksi, että niistä jäisi minulle muistijälki. Voi olla, että jokin niissä houkuttelee sinutkin lukemaan nämä novellit tai jotain muuta William Trevorin laajasta tuotannosta.
The Table
William Trevorin tapaa rakentaa novellinsa verrataan usein Tšehoviin. Tämä novelli osoittaa, että hän hallitsi myös maupassantilaisen juoninovellin, jossa sinänsä harmiton esine saa aikaan dramaattisia tapahtumia. Tässä novellissa juoni liittyy antiikkipöytään, jonka novellin henkilöt haluavat saada omistukseensa Tarkoituksellisen stereotyyppisesti kuvattu juutalainen antiikkikauppias Jeffs, kylmä manipuloija, villiintyy kuvittelemaan ihmisten salattuja motiiveja ja sotkee näin yhden perheen elämän. Manipulointiin osallistuvat myös muut romaanin päähenkilöt.
Trevor sovitti tämän novellin myöhemmin myös tv-näytelmäksi nimeltä The Italian Table.
The General's Day
Kenraali Suffolk on nuorena ollut melkoinen veijari. Menestystä hän on saavuttanut niin kahdessa sodassa kuin lukuisten naisten parissa. 78-vuotiaan koiran on vaikea luopua tempuistaan, vaikka hän tunteekin epävarmuutta siitä, pystyykö yhä saattamaan viettely-yrityksensä päätökseen.
Novelli kuvaa yhtä tavallista päivää kenraalin elämässä. Hän kinastelee taloudenhoitajansa rouva Hinchin kanssa ja lähtee sitten kapakkakierrokselleen. Päivän aikana hän yrittää saada juttuseuraa useista ihmisistä. Kaikki novellin sivuhenkilötkin vaikuttavat eläviltä ihmisiltä. Käy ilmi, että kenraali yrittää saada ihmiset tuntemaan huonoa omaatuntoa, jotta nämä tuntisivat olevansa hänelle seuransa velkaa. Tänään kenraali avaa keskustelut puhumalla horoskoopeista.
Vähitellen kenraali juopuu talutettavaan kuntoon. Taloudenhoitaja rouva Hinch tulee avuksi viimeisessä vaiheessa. Hinch on tyytyväinen saadessaan näin lisää aseita kenraalin hyväksikäyttöön.
Novellin koominen sävy katoaa lopussa, kun kenraali joutuu yksin jäätyään toteamaan, ettei ole ollut oma itsensä vuosiin. "Saatan elää vielä kaksikymmentä vuotta!" Se ei ole asia, jota hän odottaa innolla.
Myös tästä novellista on tehty tv-näytelmä.
The Penthouse Apartment
Pariskunta Runcan aistikkaasti sisustetusta kattohuoneistosta aiotaan tehdä juttu sisustuslehteen. Valokuvaajat ovat tulossa iltapäivällä. Runcat itse tulevat töistä vähän myöhemmin.
Ennen kuvaussessiota asunnossa alkaa tapahtua: anteliaasti drinkkejä sekoitteleva italialainen palvelustyttö Bianca ja drinkkejä antaumuksella nauttiva talonmies herra Morgan saavat asunnossa aikaan kaaoksen. Siihen osallistuvat sivustakatsojina myös samassa talossa asuva 64-vuotias neiti Winston ja hänen koiransa. Neiti Winston, joka on kaaokseen syytön, kokee kuitenkin olevansa jollain tavalla vastuussa ja yrittää parhaansa asioiden korjaamiseksi.
Tässäkin tarinassa olisi näytelmän ainekset. Se on koko ajan kierroksiaan lisäävä farssi, joka kuitenkin lopussa kääntyy pieneksi tragediaksi. Neiti Winston, joka on koko ajan tahtonut toimia oikein ja kertoa totuuden tapahtumista, tulee nielaistuksi valheiden verkkoon ja joutuu asunnossa aiheutettujen vahinkojen maksajaksi. Hyvä ihminen joutuu nöyryytetyksi.
In at the Birth
Duttin pariskunta palkkaa vanhan neiti Efossin lapsenvahdiksi. Neiti Efossin ei edes tarvitse nähdä lasta, joka on jo aina nukkumassa, kun hän saapuu. Ohje on, että jos yläkerrasta kuuluu ääniä, neiti Efossin täytyy heti soittaa Duttit paikalle. Heidän lapsensa on kuulemma luonteeltaan hermostunut eikä kestäisi vieraan lohduttelua.
Neiti Efoss ihmettelee järjestelyä, mutta siitä saatu palkka on tervetullut. Työ on helppoa ja sujuu aina ongelmitta. Kerran eräillä kutsuilla neiti Efoss tulee maininneeksi tutulle miehelle, että käy lapsenvahtina Dutteilla. Mies hämmästyy, sillä hänen varma tietonsa on, että Dutteilla ei ole lasta.
Seuraavan kerran lastenvahtivuorollaan neiti Efoss kiipeää varovasti yläkertaan... Tämä mystisiä tai allegorisia sävyjä saava tarina irtoaa peusteellisesti realistisesta aloituksestaan. Vihje on annettu jo heti kertomuksen alussa. Se alkaa: Olipa kerran.
The Original Sins of Edward Tripp
Edward Tripp asuu yhdessä sisarensa Emilyn kanssa Dunfarnham Avenuen varrella. He ovat keski-ikäisiä, mutta kuten Edward toteaa, heidän elämänsä on pysähtynyt lapsuuteen. Edward on lapsena kiusannut sisartaan ja katsoo aiheuttaneensa sisarensa mielen järkkymisen. Edward on sittemmin kokenut jonkinlaisen uskonnollisen herätyksen, joka on vaatinut häntä sovittamaan syntinsä. Näin Edwardista on tullut sisarensa hoitaja.
Emilyllä on kotikadun talojen asukkaisiin liittyviä väkivaltaisia fantasioita. Edward on sisartaan tyynnytelläkseen joutunut kulkemaan ovelta ovelle varoittelemassa kadun asukkaita olemattomista vaaroista. Edward uskoo näin saaneensa huonon maineen muiden asukkaiden keskuudessa.
Nyt sisar väittää, että vastapäisen talon yksin asuva vanha rouva Mayben on murhattu. Emily vaatii, että Edwardin on mentävä taloon ja sitten kutsuttava poliisi.
Rouva Mayben on luonnollisesti hengissä ja pyytää Edwardilta apua sulakkeen korjaamisessa. Edward on nähnyt rouva Maybenin ruokkivan varpusia, mikä on saanut hänet ajattelemaan, että vanha rouva on kiltti ja ymmärtäväinen. Hän uskoutuu rouva Maybenille sisarensa harhoista. Vanha rouva ei ole mielissään joutuessaan uskotuksi. Hän pelästyy ja ilmoittaa olevansa liian vanha voidakseen kiinnostua toisten murheista.
Edward palaa kotiin, jossa Emily jo vaikuttaa unohtaneen koko murhakuvitelmansa. Tässä epämiellyttävän klaustrofobisessa tarinassa tulee esiin Trevorille tyypillinen kuvio, jossa jonkinlainen pakonomainen uskonnollisuus saa ihmiset käyttäytymään kiusallisilla tavoilla.
A Meeting in Middle Age
Tässä novellissa siirrytään hetkeksi pois Lontoosta. Rouva da Tanka haluaa eron järjestyksessä toisesta aviomiehestään. Ajan tavan mukaan eroon tarvitaan todisteet aviorikoksesta. Herra da Tanka, jolla tosin on rakastajatar, ei suostu niitä järjestämään – toisin kuin rouvan ensimmäinen aviomies aikanaan. Niinpä rouva da Tanka on tähän tarkoitukseen palkannut tuttavan avustuksella viisikymppisen vanhanpojan, herra Milesonin. Tarkoitus on viettää yhteinen yö rantahotellissa ja varmistaa, että hotellin henkilökunta heidät muistaa. Ennen kaikkea on tärkeää, että heidän nähdään jakavan aamiaisen vuoteessa. Sen intiimimpää ei sopimukseen kuulu.
Herra Mileson on joutunut vuokrasopimuksen umpeutumisen takia jättämään kotinsa, jossa on asunut koko elämänsä. Pieni rahallinen korvaus on hänelle tarpeen.
Jo junamatkalla hotelliin käy ilmi, että kumpikin on itsekeskeisesti omissa ajatuksissaan. Heillä ei ole mitään yhteistä, eivätkä he arvosta toistensa elämänvalintoja. Jostain syystä rouva da Tanka kokee herra Milesonin elämättömän elämän lähes henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Herra Mileson puolestaan pitää rouva da Tankan syytteitä kohtuuttomina ja moittii puolestaan rouvaa vastenmieliseksi ihmiseksi.
Yön aikana hotellissa “pariskunnan” näkemyserot kärjistyvät. Herra Mileson rikkoo sopimuksen ja lähtee hotellista ennen aamiaista.
Paluumatkalla samassa junassa kinastelu jatkuu, kunnes sattumalta esille putkahtanut yhteinen mieltymys koiranputkiin sen sammuttaa. Odottamatta avautunut yhteinen mieltymys ja aito näkymä toiseen ihmiseen mykistää heidät loppumatkan ajaksi.
William Trevor kirjoitti myöhemmin näytelmän A night with Mrs da Tanka. Siinä hän käytti novellin henkilöitä, mutta juoni on aivan toinen.
The Introspections of J. P. Powers
Autokoulun ajo-opettajan pohdintoja elämän tuottamista pettymyksistä. Sodassa hän oli lentänyt Spitfirea, nyt hän toistelee päivästä toiseen samoja ohjeita oppilaille työssä, johon kuka tahansa pystyisi. Hän on sen oivalluksen partaalla, että elämä ei ole pelkkää vastaanottamista. Täytyy myös itse antaa jotakin.
A School Story
Myös tässä novellissa ollaan Lontoon ulkopuolella, poikien sisäoppilaitoksessa. Tämä on kokoelman novelleista toinen, jossa on minäkertoja. Yleensä Trevor luottaa hän-muotoon ja eläytyvään esitykseen.
Tarinan minä on yksi viisitoistavuotiaista sisäoppilaitoksen oppilaista. Joka ilta pojilla on ennen nukahtamista tapana kertoa toisilleen lyhyitä tarinoita. Suosituin on Markhamin tarina äitinsä kuolemasta. Markhamin äiti on kuollut metsästysonnettomuudessa. Markham uskoo, että kyseessä oli murha. Isä on puolen vuoden päästä nainut äidin sisaren. Markham toteaa olevansa "varsinainen tasku-Hamlet": hän aikoo kostaa isälleen ja äitipuolelleen, jotka nyt asuvat Keniassa.
Novellin kertoja ystävystyy läheisesti Markhamin kanssa. Kolmanneksi pyöräksi mukaan tunkeutuu Williams, jota yleisesti pidetään epämiellyttävänä.
Uuden syyslukukauden alussa rehtori ilmoittaa, että Markhamia on kohdeltava hienotunteisesti, sillä hän on loman aikana menettänyt vanhempansa. Ilmeisesti Maumau-kapinalliset ovat tappaneet hänen isänsä ja äitipuolensa. Koulun pojista osa on sitä mieltä, että yhteensattuma on liian suuri. Mikä on ollut Markhamin osuus?
Markham palaa vaiteliaana kouluun eikä suostu enää puhumaan vanhemmistaan. Kertojan ja Markhamin ystävyys katkeaa, mutta Markhamista ja Williamsista tulee erottamattomat. Heidän suhteensa on jotenkin myrkyllinen: kertojasta näyttää siltä, että Williams vihaa Markhamia ja Markham puolestaan pelkää Williamsia.
Tässäkin tarinassa motivoimaton pahuus näyttää voimansa. Ehkä Markham ei olekaan Hamlet. Williams pikemminkin on kuin Jago, joka ajaa Markhamin mielipuolisuuteen.
The Day We Got Drunk on Cake
Tämä on heti perään kokoelman toinen tarina, jossa on minäkertoja. Minäkertojan, Miken, työpaikalle saapuu kesken työpäivän Swann, vanha tuttava, jolla on olemuksessaan jonkinlaiset "katastrofin ainekset"
Swann houkuttelee Miken mukaansa kapakkakierrokselle. Mukaan tulee kaksi nuorta naista, Jo ja Marge, joiden ihmissuhdeongelmien ratkomiseen Mikenkin odotetaan osallistuvan. Seuraa hauska järjettömien vuoropuhelujen varassa etenevä tarina. Drinkkejä kuluu reippaassa tahdissa ja välillä syödään rommilla kostutettua kakkua. Illan lopuksi päädytään kotibileisiin.
Vähän väliä Mike käy soittamassa Lucylle, josta ilmeisesti toivoo tyttöystävää. Aluksi Lucykin näyttää toivovan heidän suhteelleen menestystä, mutta illan ja Miken humalatilan edetessä käy selväksi, että jokainen puhelu vieraannuttaa heitä toisistaan.
Novelli päättyy synkkiin tunnelmiin. Suhde Lucyyn on pilalla. Mike toivoo, että joskus hän ehkä voisi katsoa tätä päivää ilman katkeruutta ja tunteita.
I would remember it only as a flash on the brittle surface of nothing, as a day that was rather funny, as the day we got drunk on cake.
Raymond Bamber and Mrs Fitch
Vanhapoika Raymond Bamber on ollut viisitoista vuotta Tamberleyn pariskunnan cocktailkutsujen vakiovieras. Raymondille, joka omasta mielestään elää "siivoa elämää", kutsut ovat jouluun verrattava juhla. Tällä kertaa Raymond joutuu rouva Fitchin epämiellyttävän huomion kohteeksi. Rouva Fitchin mies hakkailee kutsuilla nuorempaa naista, ja nopeasti ja määrätietoisesti juopuva rouva Fitch kostaa oman pahan olonsa puolustuskyvyttömälle Raymondille, joka joutuu kuuntelemaan itsestään ikäviä totuuksia. Lukija tuntee myötähäpeää molempien päähenkilöiden takia. Novelli kuvaa onnistuneesti sitä, kuinka ihminen siirtää pahan olonsa toisiin, ja sitä, miten loukattu ihminen yrittää suojata omanarvontuntoaan.
The Hotel of the Idle Moon
Tässä novellissa ollaan jälleen Lontoon ulkopuolella, 200 mailia Lontoosta pohjoiseen, sen tarkemmin tapahtumapaikkaa ei kerrota. Kyseessä on lähes surrealistinen kertomus, jossa häikäilemättömät hyväksikäyttäjät valtaavat vanhan pariskunnan herraskartanon. Lähes yhtä vanha hovimestari yrittää asettua vastarintaan, mutta joutuu lopulta alistumaan siihen, ettei hänestä ole vastustamaan maailmaa ja sen voittajia.
Miss Smith
Opettajatar Smith on ottanut silmätikukseen yhden oppilaansa, James Machenin. Hän nolaa pojan usein ja saa muut oppilaat karttamaan tätä.
Neiti Smith menee naimisiin ja saa oman lapsen. Hän lopettaa työnsä koulussa. Edelleen hän tavatessaan James Machenin kohtelee tätä loukkaavasti. James puolestaan yrittää kaikkensa saadakseen entisen opettajansa pitämään itsestään. Mikään ei auta.
James kysyy lopulta apua satunnaiselta tuttavalta. Seuraava yksinkertainen keskustelu kuvastaa useiden Trevorin novellien kylmää todellisuutta: on helppoa satuttaa heikompia.
'When somebody hurts you,' James said to the man who came to cut the grass, 'what do you do about it?''Well,' said the man, 'I suppose you hurt them back.''Supposing you can't,' James argued.'Oh, but you always can. It's easy to hurt people.''It's not, really,' James said.'Look,' said the man, 'all I've got to do is reach out and give you a clip on the ear. That'd hurt you.''But I couldn't do that to you because you're too big. How d'you hurt someone who's bigger than you?''It's easier to hurt people who are weaker. People who are weaker are always the ones who get hurt.''Can't you hurt someone who is stronger?'The grass-cutter thought for a time. 'You have to be cunning to do that. You've got to find the weak spot. Everyone has a weak spot.''Have you got a weak spot?''You don't want to hurt me, James.''No, but just could I?''Yes, I suppose you could.''Well then?''My little daughter's smaller than you. If you hurt her, you see, you'd be hurting me. It'd be the same, you see.''I see,' said James.
Tarina muuttuu loppua kohti kauhukertomukseksi. Osat vaihtuvat. Pienestä lapsesta tulee koston välikappale. Karmea tarina. Tarinan tekee erityisen kauheaksi se, ettei siinä ole mitään yliluonnollista.
William Trevor, The Day We Got Drunk on Cake and Other Stories. Teoksessa The Stories of William Trevor ss. 9–153. Penguin Books 1983. Novellikokoelma ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1967.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!