Olen päässyt Erik Orsennan kielioppisatujen neljänteen osaan, jonka alaotsikko – Välimerkkien ylistys – kertoo, mihin kielen osa-alueeseen tällä kertaa tutustutaan. Minäkertojana toimii edelleen Jeanne, joka nyt on ehtinyt 17 vuoden ikään. Jeanne asuu Sanojen saarella yhdessä 20-vuotiaan veljensä Tomin kanssa.
Tom on palannut vanhan rakkautensa, musiikin, pariin. Ennen kuin muusikko löytää yleisönsä, hän ei valitettavasti ansaitse lainkaan rahaa. Kuka siis rahoittaa muusikkoa, kun hän odottaa suosionsa alkamista? Hänen sisarensa! Jeanne huokaa. Hänen idiootti sisarensa.
Jeannella on pieni yritys. Hän diilaa, ei huumeita vaan lauseita. Hän toteaa itsekin olevansa sanariippuvainen. Jeanne kirjoittaa tekstejä maksusta niiden puolesta, jotka eivät itse hallitse kieltä. Kirjoitelmia koululaisille, rakkauskirjeitä rakastuneille, puheita poliitikoille. Jeanne uskoo, että aavekirjoittajana toimiminen on hyvää harjoitusta tulevalle kirjailijalle.
Lukijan ei kannata moralisoida: kaikilla ei ole vanhempia apunaan. Tällä Jeanne tarkoittaa sekä koululaisia, jotka käyttävät hänen palveluksiaan, että itseään. Hänen omat vanhempansa lähettävät lapsilleen vain satasen kuussa. Se ei riitä mihinkään. Jeannen ja Tomin vanhemmat ovat eron jälkeen palanneet taas yhteen jonnekin toiselle mantereelle, eikä heillä riitä kiinnostusta muuhun kuin uudelleen syttyneeseen rakkauteensa.
Kirjoittamisessa Jeanne on huomannut itsellään yhden puutteen. Hän on liian mieltynyt sulkumerkkeihin. Koska jaan osittain tämän puutteen (enkä tätäkään tekstiä pystynyt kirjoittamaan ilman sulkeita), siteeraan tähän ne kolme pätevää syytä, jotka Jeanne mainitsee sulkumerkkien käytölle:
1. Tarvitsen saaria. Ilman saaria meri kyllästyy. Sulkeet ovat saaria virkkeessä ja tekstissä.2. Olen opettaja. Minulla on opettaminen verissä. Sulkeet antavat mahdollisuuden selittää.3. Minun on todella vaikea kertoa vain yhtä tarinaa kerrallaan. Sulkeiden suojaamana toinen pikku kertomus voi elää päätarinan sisällä.
Jeannen Tom-veljen kiinalaisesta morsiamesta, joka esiintyi romaanisarjan edellisessä osassa, ei puhuta enää mitään. Tom on niin sanotusti palannut vapaille markkinoille. Jeannen epäkiitollinen tehtävä on selittää Tomiin ihastuneille ja hänen kanssaan kuuman yön viettäneille tytöille, että heidän suhteellaan ei ole tulevaisuutta. Tom ei kaipaa sitoutumista.
Tytöt eivät ole jääneet Jeannen mieleen. Hän muistaa kuitenkin heidän nimiensä ketjun ja nimiä erottavat pilkut. Ranskassa pilkku on "välimerkki, joka ilmaisee lyhytkestoisen tauon". Siis esimerkiksi sen hyvin lyhyen tauon, joka erotti Gwenaëllen Rachidasta tai Vanessan Lorasta.
Nuo pilkut edustivat myös siskon ja veljen yhteistä laatuaikaa, kun Tomilla oli aikaa jutella ja veneillä siskonsa kanssa. Jeanne toivoi joskus, että pilkkujen osoittama tauko olisi ollut pitempi.
Loppupiste tuo Jeannen mieleen eron intialaisesta rakastetusta Amitavista Mumbain lentokentällä. Ehkä kolme pistettä antaisi toivoa suhteen jatkumisesta...
Jeanne on auttanut Sanojen saaren uutta presidenttiä Bonaventurea tämän vaalikampanjan aikana. Jeanne sirotteli tämän puheisiin lainauksia kuuluisilta kirjailijoilta. Minua miellytti Beaumarchais'n toteamus: "Ilman kritisoinnin vapautta ei ole todellista kiitosta." Tämä tuppaa diktaattoreilta unohtumaan.
Vaalivoiton jälkeen lainausmerkeille ei enää ollut tarvetta. Presidentti luotti vain itseensä eikä enää muistanut puheet kirjoittanutta apuriaan. Siksi onkin yllättävää, että Bonaventure lähettää helikopterinsa noutamaan Jeannen palatsiin. Siellä on vieras, joka haluaa tavata Jeannen ja joka tervehtii Jeannea lämpimästi "grammaatikkokollegana". Kyseessä on Senegalin runoilija-presidentti Léopold Sédar Senghor. Senghor lupaa lähettää Jeannelle myöhemmin jotain kiinnostavaa.
Tämä lahja osoittautuu hallinnolliseksi ohjeeksi ison alkukirjaimen ja pilkun käytöstä. Mukana on presidentin kirje siitä, miksi kielen sääntelyä tarvitaan. Jeanne lukee viestit innostuneena. Tom-veli puolestaan on huvittunut tästä “rakkauskirjeestä”. Presidentti Senghor myös kutsuu Jeannen jäseneksi puolipistettä suojelevaan järjestöön. Tähän kutsuun Jeanne suostuu heti.
Helikopterimatkan aikana Jeanne on huomannut oudon saastevanan saaren rannikolla. Hän lähtee yöllä tutkimaan asiaa. Outo aine koostuu miljoonista sanoista, jotka ovat valuneet ulos haaksirikkoutuneesta laivasta. Myöhemmin selviää, että saaren entinen diktaattori Nécrole oli määrännyt ison määrän kirjoja poltettaviksi. Joku oli kuitenkin päättänyt myydä hävitettäviksi määrätyt kirjat ulkomailla. Niitä kuljettanut alus oli haaksirikkoutunut ja sanat olivat liuenneet irti sivuistaan.
Presidentti Bonaventure, jolle Jeanne on kertonut sanojen kohtalosta, pyytää anteeksi kaltoin kohdelluilta sanoilta. Voisiko Jeanne palauttaa sanat omiin kirjoihinsa? Sanasoppa on turismille yhtä huono juttu kuin öljysaaste.
Unettoman yön jälkeen Jeanne tietää, miten toimia. Hän kokoaa muusikot rannalle soittamaan. Musiikin rytmi auttaa klimppiintyneet sanat irtautumaan toisistaan ja löytämään oman tekstinsä rytmin. Pitkän kokeilun jälkeen oikeat rytmit alkavat löytyä. Ensimmäinen kirja, joka alkaa näyttää itseltään on Harry Potter ja viisasten kivi. Sanavälit ovat jo paikallaan, mutta kalat ovat syöneet välimerkit. Niitä saadaan lisää kirjanpainajalta, joka on säilyttänyt vanhat lyijyiset painokirjasimet.
Tässä yhteydessä käydään läpi sanavälien historiaa. Sanat kirjoitettiin kiinni toisiinsa Euroopassa aina 800-luvulle asti. Silloin otettiin käyttöön blanca, sanaväli. Se oli ensimmäinen välimerkki.
Kaikki sanat löytävät lopulta omat kirjansa. Sanoihin on kuitenkin jäänyt vapauden kaipuu. Ennen kuin ne lopullisesti palaavat kirjojensa lehdille, ne ehdottavat, että saisivat vielä hetken tanssia vapaina. Tästä selittyy romaanin nimi Et si on dansait? – Entä jos tanssittaisiin?
Lopussa Jeannen onni on ylimmillään. Intialainen Amitav saapuu saarelle.
Mukava välipala oli tämäkin nuorille lukijoille suunnattu romaani. Jeannen diilerinhommasta olisi saanut irti jännitystä ja moraalisia pohdintoja enemmänkin, mutta kirjailijan tie johti toisaanne. Harmittelen menetettyjä mahdollisuuksia.
Romaanissa on Montse Bernalin kaunis kollaasikuvitus.
Sarjan aiemmat osat:
1. La grammaire est une chanson douce
2. Les chevaliers du Subjonctif
Erik Orsenna, Et si on dansait? Éloge de la ponctuation. Stock 2009. Kuvitus: Montse Bernal. 129 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!