Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hälli Matti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hälli Matti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. marraskuuta 2026

Matti Hälli: Valkea kaupunki

Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtumat asuinkaupungissani Oulussa ovat jääneet minulta vähälle huomiolle. Täältä Maikkulan perukoilta tulee vain harvoin lähdetyksi keskikaupungin "urbaanin metropolin juveniiliin atmosfääriin". Sen verran päätin kuitenkin hankkeeseen osallistua, että luin 1950-luvun Ouluun sijoittuvan romaanin. Valkea kaupunki aloitti kirjailija Matti Hällin (1913–1988) Oulu-trilogian.

Kirjassa on vanhahtava sävy, joka tulee esiin varsinkin kohdissa, joissa nostalgia voittaa realismin ja kirjan päähenkilön lapsuudessaan todistama kurjuuskin muuttuu yleväksi. Vaivaannuttavat kohdat oli kuitenkin helppo jättää omaan arvoonsa, sillä romaanin kerronta etenee sujuvasti, kuvauksen yksityiskohdat synnyttävät aitouden vaikutelman ja ihmiskuvaus on psykologisesti uskottavaa. Luonnon ja sään kuvaus on niin täsmällistä ja herkkää, että jo pelkästään pohjoisen kevään ja kesän kuvauksena romaani kannattaa lukea.

Romaanin alussa sen päähenkilö, maisteri Eliel Sahra, saapuu huhtikuussa junalla Helsingistä Ouluun, syntymäkaupunkiinsa, lähes kolmenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Sahra on 47-vuotias suuryrityksen virkailija, joka on lähtenyt Oulusta Helsinkiin opiskelemaan ja työhön heti ylioppilaaksi tulonsa jälkeen. Sahran äiti Matilda on kuollut, kun Eliel on ollut vasta kahden vuoden ikäinen. Isä – niin ikään Eliel – ja poika ovat asuneet yhteistaloudessa isän sisaren kanssa. Isäkin on kuollut jo ennen kuin poika lähti Oulusta.

Koko romaani on kerrottu hän-muodossa Eliel Sahran näkökulmasta. Muiden ajatuksiin pääsemme ainoastaan Sahran tulkintojen kautta. Eliel Sahra on säntillinen "tilastomies" mutta jollain tavoin tahdoton ihminen – “vanheneva, päämääristä ja pyrkimyksistä luopunut mies, joka olkapäitään kohauttaen otti vastaan sen mitä hänelle annettiin”. Hänellä on takanaan sota-aikana solmittu lapseton avioliitto, joka on päättynyt eroon, kun Sahra on huomannut, miten paljon onnellisempi hänen vaimonsa on ilman häntä. He ovat kuitenkin säilyneet ystävinä.

Syitä Ouluun paluuseen on useita. Päällimmäisenä se, että työnantaja on lähettänyt tilastomiehen tekemään arviota yhtiön laajenemisedellytyksistä Oulussa. Pesti kestää kolme kuukautta ja sen jälkeen on puolentoista kuukauden kesäloma, jonka Sahra voisi halutessaan viettää Oulussa. Romaanin kuluessa vihjataan, että Sahra voisi jäädä yhtiön Oulun toimintojen johtoon pysyvästikin siitä huolimatta, että "hän vieroksui määrääjiä ja oli aina kavahtanut toimeenpanijoita”. Hänellä on kuitenkin asunto-osake myös Helsingissä.

Toinen syy paluuseen on se, että seurakunta on ilmoittanut ottavansa haltuunsa Sahran vanhempien hautapaikan vuokrasopimuksen päätyttyä. Sahra on tullut lunastamaan hautapaikan pysyvästi. Vähäisempi syy on se, että Sahran entinen vaimo on kehottanut miestä tutustumaan lapsuutensa maisemiin. Sahra haluaisi myös selvittää vieläkö potnapekat ilmaantuvat Merikosken siltojen kaiteille huhtikuussa. (Potnapekat ovat koskikorentojen lahkoon kuuluvia hyönteisiä. Hankikorri on lajin virallinen nimi.)

Potnapekat ovat tutulla paikallaan, ja oululaiset vaikuttavat tutulla tavalla töykeiltä ja sisäänlämpiäviltä; kirkon, kirkkopuiston, ja lyseon seutu sekä Merikosken sillat herättävät Sahrassa muistoja kouluajoilta, mutta muuten kaupunki on lähes kolmenkymmenen vuoden aikana muuttunut merkittävästi. Suurin muutos on tapahtunut Oulujoen voimalapatojen myötä. Lapsuuskodin paikka Lassinkalliolla on kadonnut kokonaan. Kosken kohina on kadonnut äänimaisemasta, niin että vanhat oululaiset eivät tahdo saada unta öisin. Enää ei nouse lohi Oulujokeen kuten ennen vanhaan; silloin rengit vaativat työsopimukseensa pykälän, joka takasi, ettei heille syötetä ruoaksi lohta.

Tutut paikat herättävät Sahran muistot köyhästä lapsuudesta ja nuoruudesta, vaikeuksista opiskelussa, myös seksuaalisuuden heräämisestä. Lapsuudenkodin lähellä on ollut vammaisten koulu, ja Sahra ymmärtää luontevan suhtautumisensa ihmisten ruumiillisiin vajavaisuuksiin olevan peräisin lapsuuden leikkitovereilta. Romaanin yleishumanismi asettuu köyhien ja vähäosaisten puolelle. Luokkataistelua ei kuitenkaan korosteta; Sahran nuoruuden paras ystävä on tullut porvariskodista. Tämän nykyisin lääkärinä toimivan ystävänsä kanssa Sahra ystävystyy uudelleen – tosin vasta kun on pienessä maistissa muutaman väärinkäsityksen takia pikkuisen tapeltu.

Romaanissa on useita tuokiokuvia kohtaamisista ihmisten kanssa. Jokaisesta Sahra oppii jotain itsestään. Mukana on myös anekdootteja entisen Oulun ihmisistä, jopa tällaiselle "tullista tulleelle" tutuista oululaisnimistä, esimerkiksi Samuli Paulaharjusta ja Hanna Åströmistä. Pientalon Katrista, nuoresta naisesta joka oli nähnyt Kristuksen, tulee Sahralle esikuva hyvyydessä. Katrissa on hyvän ihmisen läpinäkyvyyttä ja "minättömyyttä"; Sahran on helppo uskoa hänelle kaikki omat tarkoituksettomuuden tuntonsa. Sahra ymmärtää hyvin, miksei kukaan sano, että Katri on sanonut nähneensä Kristuksen.

Saatuaan satavuotiaalta Korhoskalta kuulla äitinsä kuuluneen hailuotolaiseen sukuun Sahra tekee laivamatkan Hailuotoon, tutustuu sukutilalla elävään serkkuunsa ja saa eräänlaisen haudantakaisen viestin tuntemattomaksi jääneeltä äidiltään. Lauttayhteyttä eksoottiseen Hailuotoon ei vielä 1950-luvulla ollut, saati siltaa, joka avattiin liikenteelle vasta viime kesänä.

Sahra asettuu alivuokralaiseksi Oulujoen pohjoisrannalla asuvaan Hakolan perheeseen. Tämä perhe on romaanin keskiössä, sen avulla Sahra löytää yhteyden lapsuuteensa ja voittaa vähitellen eristyneisyytensä. Romaanin teema avataan selväsanaisesti:

Ja siinä samassa, juuri ennen uneen vaipumistaan, Sahra oli käsittävinään, miten ihminen saattoi murtaa pistemäisen yksinäisyytensä; avartua käsittämään toisen ihmisen, kokonaisen perheen, talon, ympäristön ja sen ihmiset, sitten koko kaupungin, sen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Sahralla oli aina ollut herkkä kosketus luontoon; parhaina hetkinään hän koki sulautuvansa siihen, muuttuvansa sen osaksi. Nyt hänen mielessään väikkyi ajatus, että tämä oli mahdollista myöskin ihmisten ja asioiden, elämän ja kuoleman kohdalla; niinkuin ihminen saattoi muuttua luonnon osaksi, niin hän saattoi ehkä muuttua osaksi toisesta ihmisestä, talosta, kaupungista, elämästä ja kuolemasta.

Hakolan isäntä on ollut Sahran isän ystäviä. Vanhan kansan jämpti mies, jonka jäyhässä olemuksessa on silloin tällöin leikkisyyden pilkahduksia. Vanhan Hakolan terveyden heikkeneminen on yksi romaanin juonen jännitteistä. Perheen äidistä Sahra alkaa mielessään käyttää nimitystä "äititäti", jota myös naapurin pikkupoika rouvasta käyttää. Kun Sahra myöhemmin vahingossa tulee käyttäneeksi nimitystä ääneen, talon emäntä on siitä mielissään.

Perheen neljä lasta asuvat vielä kotona. Vanhin, Arvi, tosin jo haluaisi muuttaa omilleen, mutta perhe tarvitsee myös hänen tienestinsä elämiseen. Arvi suhtautuu Sahraan epäillen ja töykeästi, mutta Arvin herraviha lientyy hieman, kun Sahra kertoo omasta köyhästä lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Sahralta Arvi myös juovuspäissään hakee vanhemman miehen neuvoa, kun seurustelu tyttöystävän kanssa on lipsahtanut lihalliseksi. "Eihän se nyt kerrasta aina lähde", lapseton Sahra lohduttaa.

Hannu on saanut juuri loppuun ensimmäisen vuotensa lukiossa. Heiveröisestä pojasta ei ole oikein ruumiillisiin töihin, ja koska pojalla on lukuhaluja ja lahjakkuutta varsinkin vieraisiin kieliin, perhe on suurin taloudellisin uhrauksin päättänyt kouluttaa pojan ylioppilaaksi. Matematiikasta on kuitenkin tullut ehdot. Sahra lupautuu auttamaan. Pojan ujouden voittamiseksi Sahra kesän aluksi vie Hannun lyhyelle matkalle Helsinkiin – peräti lentokoneella ja ilmeisesti Sahran työnantajan laskuun.

Valtteri on pian siirtymässä ammatillisiin opintoihin. Hän haaveilee omasta suutarinverstaasta. Valtteri on lapsuuden tapaturmassa saanut vamman selkärankaansa: hänellä on kyttyräselkä eikä hän pysty kävelemään. Vammastaan huolimatta Valtteri on valloittavan toimelias, iloinen ja avoin.

Anna-Liisa on noin kaksikymmenvuotias. Hän on sairastellut aiemmin paljon ja jäänyt kotiin auttamaan äitiään. Hänellä olisi kuitenkin jo kova halu itsenäiseen elämään. Romaanissa lähes viisikymmenvuotiaan Sahran ja Anna-Liisan välit lämpenevät yllättäväksi rakkaustarinaksi, jossa aloitteet ovat vahvasti Anna-Liisan käsissä. En paljasta, miten heidän suhteensa etenee, jotta jotain jäisi vielä mahdollisen lukijan itsensäkin löydettäväksi.

Romaanin Eliel Sahralla ja kirjailija Matti Hällillä on paljon yhteistä. Molempien vanhemmat ovat olleet töissä Åströmin nahkatehtaalla. Molempien äidin nimi on Matilda. Molemmat ovat jääneet varhain puoliorvoiksi ja asuneet samassa taloudessa isän sisaren kanssa. Lapsuudenkoti on sijainnut Lassinkalliolla. Eliel Sahran isäkin oli Eliel; Matti Hällin isä oli Matti Häll. Niin Sahran kuin Hällinkin opinnot viivästyivät ansiotöiden takia. Molemmat menivät sota-aikana naimisiin.


Matti Hälli ei kuitenkaan eronnut vaimostaan kuten Eliel Sahra. Ei ehkä pitäisi ajatella tämmöisiä, romaani on romaani (mutta minkäs ihminen itselleen mahtaa): joka tapauksessa mietin, miltä Matti Hällin puolisosta on tuntunut, kun kirjailija-aviomies näin vahvasti omaelämäkerrallisessa romaanissa on pistänyt päähenkilönsä eroamaan vaimostaan ja aloittamaan suhteen kolmekymmentä vuotta nuoremman naisen kanssa. Luultavasti ei kovin kivalta. Näiden ulkokirjallisten pohdintojen takia siihen kiltin miehen kuvaan, joka minulle oli Matti Hällistä syntynyt, tuli hieman tahraa.


Matti Hälli, Valkea kaupunki. 3. painos. Otava 1958. Romaanin ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1957. Päällys: Erkki Tanttu. 326 s.