torstai 27. helmikuuta 2020

Joy Williams: 99 Stories of God


Joy Williams, 99 Stories of God. Tuskar Rock Press 2017. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2016.

Tässä mukavasti käteen sopivassa kirjassa on nimensä mukaisesti 99 kertomusta. Kertomukset ovat melko lyhyitä, pisimmilläänkin vain muutaman sivun mittaisia. Jonkinlaisen käsityksen niiden pituudesta saisit, jos ilmoittaisin kirjan sivumäärän, mutta en voi tehdä sitä: tämä on ainoa tuntemani kirja, jossa ei ole lainkaan sivunumeroita. Tämä on jo vihje siitä, että emme nyt ole ihan kaikkein tavanomaisimman sanataiteen parissa. Pyhä teksti ei alistu sivunumeroiden kahleisiin – ja tämän sanon vain lievän ironisesti.


Ensivaikutelma on, että kokoelman tarinat kertovat melko sattumanvaraisista tapahtumista; osa niistä vaikuttaa saaneen alkunsa sanomalehtien pikku-uutisista, osa muistuttaa kaskuja, osa on hieman vinksahtaneita anekdootteja kulttuurihenkilöistä tai muista kuuluisuuksista. Kafka, Tolstoi, Thomas Bernhard, Houdini, James Agee, O.J. Simpson, Ted Kaczynski – siinä poimintoja mittavasta henkilögalleriasta.

Kertomuksille on yhteistä se, että niissä maailma vaikuttaa toimivan odotusten vastaisesti tai epäloogisesti. Näissä tilanteissa, joissa järki ja luonnonlait eivät tunnu riittävän selitykseksi, paljastuu elämän syvyysulottuvuus – voimmehan me kutsua sitä vaikkapa Jumalaksi. Tätä tulkintaa vahvistavat ne muutamat kertomukset, joissa Herra (Lord) hämmentyneenä tarkastelee jotakin luomakuntansa ilmiötä tai ylpeänä esittelee saavutuksiaan. Usein Hänellä on myös vaikeuksia tulla ymmärretyksi.

Näin siis tulkitsen tämän kokoelman teologista sanomaa. Olen melko vakuuttunut, että vaikka tämä kirja on helppolukuinen ja viihdyttävä, kirjailija aidosti yrittää kertoa jotain tärkeää elämän ihmeellisyydestä. Kirjan voi kyllä mainiosti lukea myös kokoelmana hassuja ja joskus makaabereja tarinoita.

Kokoelman keskimmäisessä kertomuksessa Alaston mieli (Naked Mind) kirjailija ei enää malta antaa tarinan näyttää vaan puhuu aivan suoraan. Harvoin tapaa kertomuskokoelmassa näin yksiselitteistä teeman esittelyä. Tässä on luku kokonaisuudessaan:
One should not define God in human language nor anthropomorphize that which is ineffable and indescribable. 
We can only know what God is not, not what God is. 
We can never speak about God rationally as we speak about ordinary things, but that does not mean we should give up thinking about God. We must push our minds to the limits of what we could know, descending ever deeper into the darkness of unknowing.

Kun pohdimme Jumalaa, törmäämme väistämättä kysymykseen tuonpuoleisesta. Tämän kirjan painokkaat ensimmäinen ja viimeinen kertomus käsittelevät tätä aihetta. Ensimmäisessä kertomuksessa nainen, joka on kovasti surrut kuollutta äitiään, ostaa postikortteja ja hetken mielijohteesta kirjoittaa kortin äidilleen tämän viimeiseksi jääneeseen osoitteeseen. Viikon sisällä hän saa vastauskirjeen. Kuori on kirjoitettu edesmenneen äidin käsialalla ja tämän käyttämällä vihreällä musteella. Nainen ei koskaan avaa kirjettä eikä yritä kirjoittaa uudelleen. "Aikanaan tämä kirje, vaikka sen olemassaolosta oli vain huhuja, aiheutti paljon huolta naisen aikuisille lapsille."

Kokoelman viimeisessä tarinassa Herra vierailee mainelaisen meedion kotona. Meedio yrittää ”lukea” Herraa, mutta ei saa mitään selville. Meedio yrittää avata lukkiutunutta sessiota lauseella, joka usein tepsii vaiteliaisiin asiakkaisiin: ”Olet aina halunnut olla runoilija.” Ei vastakaikua. Meedio päättää mennä suoraan kysymykseen, johon melkein kaikki haluavat vastauksen ja visualisoida siitä eteenpäin.
”Mitä tapahtuu, kun olen kuollut?”

Näihin sanoihin kertomuskokoelma päättyy. Minunlaiselleni pohjimmiltaan uskonnolliselle ihmiselle, joka ei kuitenkaan pysty uskomaan jumalaan eikä haluakaan, Joy Williamsin fiktiivinen teologia osui ja upposi. Olisipa kiinnostavaa lukea jonkun oikean teologin mielipide tästä teoksesta!

Joy Williamsin arvostetuista novelleista olen kirjoittanut aiemminkin. Escapes on tähän kokoelmaan verrattuna selvästi perinteisempi. Tämän nyt käsillä olevan kokoelman novellit tuovat mieleen Lydia Davisin samalla tavalla oikukkaan hauskan lyhytproosan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita!