D on fantasiaromaani, jonka kohderyhmäksi on joissain arvioinneissa merkitty nuoret aikuiset. Mielestäni romaani soveltuu hyvin myös selvästi nuoremmille lukijoille, viides- tai kuudesluokkalaisille, jopa sitäkin nuoremmille, jos vain lukutaito riittää tai joku lukee ääneen. Vaikka tarina on paikoin jännittävä ja sen päähenkilöt joutuvat usein hengenvaaraan, kerronnassa on humoristinen ja rauhoittava sävy, joka kertoo lukijalle, että loppujen lopuksi tässä käy hyvin. Niin, eikä tällainen harmaapartainen eläkeläinenkään tuntenut epämukavuutta tarinan parissa. Jokainen lukekoon mitä haluaa ikärajoista piittaamatta – tekstinymmärtämisen mekanismit kyllä suojaavat pientä lukijaa liialta jännitykseltä – elokuvissa ikärajat sen sijaan ovat paikallaan.
Kuten kirjailija Michel Faber jälkisanoissaan tunnustaa, kertomus ammentaa vaikutteita C. S. Lewisin Narnia-sarjasta, Lewis Carrollin Liisan seikkailuista ja James Thurberin kertomuksesta The Wonderful O. (Juuri tuo Thurberin kertomus ei valitettavasti sisälly melko laajaan Thurber-kokoelmaani, enkä siis ikävä kyllä tunne sitä.) Vaikkei kirjailija asiaa mainitsekaan, D-romaanin vaikutteet myös Ihmemaa Ozista ovat selvät. Velho ja leijona -romaanin tapaan D sijoittuu osittain realistiseen englantilaiskaupunkiin, josta sitten ullakolla olevan oven kautta päästään fantasiamaahan. Siellä on vallinnut talvi jo useita vuosia. Kertomuksen aikana ja sen päähenkilöiden avustuksella kevät alkaa vihdoin tehdä tuloaan. Kuten Ihmemaa Ozissa D:n fantasiamaa Liminuksen (liminus, latinan 'kynnys') pääkaupungissa on kullanväriset katukivet ja maan hallitsija Gamp on samanlainen huijari kuin Ozkin – tosin ei yhtä hyväntahtoinen.
Jälkisanoissa kirjailija myös mainitsee kohottavansa hattua Charles Dickensille, jonka kuoleman 150-vuotispäivää kirjan ilmestyminen juhlisti. Erityisempiä vaikutteita Dickensiltä en havainnut muuten kuin teoksen nimistössä: fantasiamaailman hallitsija on Gamp ja siellä asuu Quilpien ja Droodien heimot. Maan rajaa vartioi Pumblechook. Siellä on myös hotelli nimeltä Bleak House. Maan noidista käytetään nimitystä Magwitches. Myös romaanin Englannissa on Dickensistä muistuttavia nimiä: yksi sen päähenkilöistä asuu kadulla, jonka nimi on Gad's Hill Gardens ja ainakin minulle myös päähenkilöiden kotikaupunki Cawber-on-Sands tuo mieleen Dickensin herra Micawberin.
D-romaanin päähenkilö on kolmetoistavuotias Dhikilo. Hän on alun perin kotoisin Somalimaasta (ei siis Somaliasta, johon kaikki hänen synnyinmaansa ärsyttävästi sekoittavat). Hänet on vauvana adoptoitu Englantiin Ruth ja Malcolm Bentleyn tyttäreksi. Ruth ja Malcolm ovat sävyisiä kunnon ihmisiä, mutta heillä on vaikeuksia ilmaista tunteitaan ja osoittaa läheisyyttä. Biologisesta isästään Dhikilo ei tiedä oikeastaan mitään, äidistään sen, että tämä on kuollut pari vuotta sitten vasta 31-vuotiaana. Kirjoista ja internetistä Dhikilo on yrittänyt löytää tietoa syntymämaastaan ja sen kielestä. Juurien ja yhteyden etsiminen on yksi romaanin teemoista.
Dhikilo asuu adoptiovanhempineen Cawber-on-Sandsin pikkukaupungissa. Hän käy yläkoulua, jossa hänellä on kolme ystävää. Se ei ole paljon – suosituimmilla tytöillä on jopa neljätoista – mutta enemmän kuitenkin kuin niillä, joilla ei koulussa ollut ainuttakaan ystävää. Dhikilo on laskenut, että ystäväpiirin mediaanikoko on seitsemän.
Eräänä maanantaiaamuna Dhikilo yllättyy huomatessaan, että d-kirjaimet ovat kadonneet sanomalehdestä ja katukylteistä. Myös d-äänteet ovat hävinneet hänen kasvatusvanhempiensa ja kaikkien muidenkin ihmisten puheesta. Kukaan muu kuin Dhikilo ei tunnu asiaa huomaavan. Seuraavien viikkojen aikana myös d-kirjaimella alkavat asiat alkavat kadota: narsissit (daffodils), hammaslääkärit (dentists), koirat (dogs).
Tarina kerrotaan enimmäkseen hän-muodossa ja Dhikilon näkökulmaan pitäytyen. Parissa luvussa minämuodossa kertova kaikkitietävä kertoja ottaa puheenvuoron itselleen ja kertoo humoristisesti muun muassa, ketkä kirjan henkilöistä kannattaa jatkoa ajatellen pitää mielessään ja kenet puolestaan voi huoletta unohtaa. (Esimerkiksi Dhikiloa koulussa kiusanneen Kimin voi unohtaa. Kertoja toteaa, että aikuisena Kim päätyy Gatwickin lentoasemalle suihkuttelemaan hajuvesinäytteitä matkustajien päälle – hän ei enää ole ilkeä, ainoastaan vähän tylsä.)
Entisen pidetyn historianopettajansa, eläkkeelle jääneen ja äskettäin kuolleeksi ilmoitetun (mutta salaperäisesti ilmeisesti lähes ikuisesti eläneen ja elävän) professori Dodderfieldin avulla Dhikilo pääsee Liminuksen maahan, johon sudenkorennot kuljettavat varastettuja d-kirjaimia. Sokea professori ei itse voi lähteä selvittämään d-kirjainten arvoitusta, mutta maailman (tai ainakin d-kirjainten) pelastusretkelle Dhikilo saa mukaansa professorin koiran, rouva Nelly Robinsonin. Rouva Robinson pystyy vaihtamaan olomuotoaan: välillä hän on musta labradorinnoutaja, välillä puhetaitoinen ja naisenkasvoinen sfinksi. Rouva Robinson pystyy myös loihtimaan esiin ektoplasma-apureita, jotka ovat melko heikkovoimaisia ja lyhytikäisiä mutta osoittautuvat elintärkeiksi tarinan ratkaisuvaiheessa, kun Dhikilo tuomitaan kuolemaan giljotiinissa. Hänen rikoksensa ovat hotellissa maksamatta jättäminen sekä koiran omistaminen. Teloitusta odottaessaan Dhikilo saa – ehkä unessa – hetkeksi yhteyden kadonneisiin biologisiin vanhempiinsa.
Dhikilon ja rouva Robinsonin matka läpi fantasiamaan on täynnä jännittäviä ja hauskoja kohtaamisia omituisten olentojen kanssa. Lopulta d-kirjainten arvoitus selviää, Liminus pelastuu ikuisesta talvesta, Gampin tyrannimainen valta kaatuu ja Dhikilo ja rouva Robinson pääsevät turvallisesti kotiin. Musiikilla on tärkeä tehtävä talven voittamisessa.
Lopussa vaikeinta Dhikilolle on sen keksiminen, mitä hän poissaolostaan kertoo huolestuneille adoptiovanhemmilleen. Hän ymmärtää, että totuus ei olisi uskottava. Hän harkitsee kertovansa, että meni Lontooseen kokeilemaan huumeita, mutta päätyy sitten kertomaan, että hän yritti päästä Doverissa salamatkustajaksi laivaan etsiäkseen biologista isäänsä. Aika kului Doverin satamassa sopivaa laivaa odottaessa.
Michel Faberin aiempi tuotanto on ollut aikuisille suunnattua. Kaksi romaania on käännetty suomeksikin: Lihaa ja verta (2000) sekä Veripunainen, lumivalkoinen (2002). Jälkimmäiseen romaaniin pohjautuva minisarja on myös esitetty Suomen televisiossa. Muutama vuosi sitten Michel Faber ilmoitti aikovansa vastedes keskittyä kirjoittamaan vain lapsille ja nuorille. Tässä D-romaanissa on vihjeitä, jotka viittaavat siihen, että Liminuksen maahan ehkä palataan joskus uudestaan.
Michel Faber, D (a tale of two worlds). Black Swan (Penguin) 2021. Teos ilmestyi alun perin vuonna 2020. Kansi: Marianne Issa El-Khoury. 295 s.
Kuulostaapa jännittävältä ja mielenkiintoiselta kirjalta! Ikäsuosituksiin ei tosiaan kannata liikaa tuijottaa, olen lukenut aikuisena monia hyviä nuortenromaaneja.
VastaaPoistaPidin kovasti siitä, kuinka tämä selviytymistarina yhdisteli vanhojen lastenkirjojen juonikuvioita nykyhetken Englantiin ja ulkonäöltään ja taustaltaan ympäristöstään poikkeavan nuoren ongelmiin.
PoistaLapset ja nuoret eivät ehkä helposti innostu kirjoista, jotka kertovat vanhoista ihmisistä, mutta jokainen aikuinen on joskus ollut lapsi ja nuori. Siihen maailmaan on mukava välillä palata kirjojen avulla.
Muistaakseni C. S. Lewis (tai ehkä Tolkien) sanoi jossain haastattelussa perustellessaan satujen lukemista ja lapsille kirjoittamista, että ihminen ei ole juna, joka siirtyy asemalta toiselle, vaan puu, joka kasvattaa vuosirenkaita.