Florian Zeller: Julien Parme

Minulla oli tätä Florian Zellerin (s. 1979) romaania lukiessani tulkintaongelma, joka johtuu siitä, että tietyt ranskalaisuuden piirteet ovat minulle käsittämättömiä. Kirjassaan Pariisi-koodi (SKS Kirjat 2026) kirjailija Kira Poutanen, joka on asunut kolmisenkymmentä vuotta Ranskassa, esittelee näitä piirteitä ansiokkaasti: yhteiskunnan hierarkkisuus ja byrokraattisuus; ihmisten yritys vaikuttaa älykkäiltä olemalla kriittisiä; kyvyttömyys myöntää virheitä. Poutanen lainaa teatteriohjaaja Tiina Kaartaman vitsiä tilanteesta, jossa suomalainen ja ranskalainen ovat kaataneet punaviiniä valkoiselle sohvalle: "suomalainen alkaa välittömästi pyydellä aiheuttamaansa punaviinitahraa vuolaasti anteeksi, kun taas ranskalainen kyselee ärtyneesti tiuskien, kuka idiootti valitsee kotiinsa vitivalkoisen sohvan. Syyllinen on mieluiten aina joku muu."

Florian Zellerin romaanin nuori päähenkilö ja minäkertoja Julien Parme karkaa kotoaan ja sen jälkeen yrittää selviytyä parhaansa mukaan leuhkimalla ja valehtelemalla ystävilleen ja ventovieraille. Hänen itsekorostuksensa on paikoin tuskallista seurattavaa. Ongelmani on se, etten voi olla varma, johtuuko hänen käytöksensä siitä, että hän on 14-vuotias, vai siitä, että hän on pariisilainen.

Julien Parme on siis "melkein 15, vajaan vuoden päästä". Hänen isänsä on kuollut viisi vuotta aiemmin syöpään. Julien ei pidä äidin uudesta miesystävästä François'sta, jolla on komeasti kalskahtava aatelinen sukunimi de Courtois. Huvittavaa kyllä häntä ärsyttävät François'ssa ne seikat, joihin hän itsekin syyllistyy: "Se tyyppi puhui lakkaamatta itsestään." 

Julien ja hänen äitinsä asuvat yhdessä François'n ja tämän 17-vuotiaan tyttären Bénédicten kanssa. Julien ei pidä Bénédictestäkään, etenkään sen jälkeen kun Bénédicte on nauranut hänen kirjoittamalleen novellille, jonka Julien oli kehujen toivossa jättänyt Bénédicten ulottuville. Aina riidellessään Julienin kanssa Bénédicte väittää, että Julien on yhtä hullu kuin isänsäkin, joka ei ole suinkaan kuollut vaan hoidettavana mielisairaalassa. Tämä väite ei romaanissa saa vahvistusta muualta, mutta kummalliselta tuntuu myös se, että Bénédicte olisi niin julma, että keksisi tällaisen asian vain Julienia kiusatakseen.

Julien on sattumalta saanut selville, että hänen äitinsä ja François ovat menossa naimisiin. Tämä on yksi syy siihen, että Julien päättää karata kotoaan. Tärkeämpi syy on kuitenkin se, että äiti on Julienin huonon koulumenestyksen ja tupakanpoltosta kiinni jäämisen takia kieltänyt tätä osallistumasta Émilie Fermatin syntymäpäiväbileisiin. Julienilla on tunne, että äiti olisi toivonut ihan toisenlaista poikaa. 

Émilie on muutamaa vuotta Julienia vanhempi saman koulun oppilas – huippusuosittu, koska on jo näytellyt elokuvassakin. Lisäksi Émiliellä on nuorempi sisar Mathilde, joka käy samoilla saksantunneilla kuin Julienkin ja johon Julien on ihastunut.

Kaverilleen Marcolle Julien ei tietysti voi tunnustaa, että äiti vastustaa bileisiin osallistumista. Hän kehittelee rehvakkaan tarinan tyttöystävästä jonka kanssa hänellä on treffit. Julien vihjaa, että hänellä on jo ollut "seksikokemuksia" tyttöjen kanssa, mutta vaikuttaa siltä, että ne ovat totta vain hänen mielikuvituksessaan. Lukijalle Julien tunnustaa, että hänellä on ollut tapana käydä katselemassa Clichyn pornokauppojen ikkunoita. Hän ei tietenkään ole kehdannut pysähtyä töllistelemään, vaan on harjoitellut vilkuilemaan ikkunoita sivusilmällä ohi kulkiessaan.

Kun muu talon väki nukkuu, Julien poistuu Pariisin kaduille François'lta pihistetty luottokortti taskussaan. Alkaa parin vuorokauden mittainen seikkailu, jonka päättyessä Julien on ehkä hiukan kypsempi. Hänen kypsymisensä näkyy muun muassa siinä, että hän alkaa tuntea myötätuntoa toisia ihmisiä ja myös eläimiä – kaikkia vähäosaisempia – kohtaan. 

Puhekielisyys tuo heti mieleen J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa -romaanin, joka samoin kuin tämä Florian Zellerin kirja sijoittuu onnistuneesti jonnekin nuortenkirjallisuuden ja aikuisille suunnatun kirjallisuuden välimaastoon. Samoin kuin Salingerin romaanin Holden Caulfield Zellerin Julien Parme näkee aikuisten maailman epäaitona teeskentelynä. Ainoa aikuinen, joka herättää Julienissa myönteisiä mielikuvia – tosin voittopuolisesti seksuaalisia – on hänen ranskanopettajansa Mme Thomas.

Julien on äidin tietämättä syyllistynyt vakavampiinkin rötöksiin: hän on varastanut rahaa naapurin vanhalta rouvalta, jolle on käynyt lukemassa ääneen. Itselleen Julien onnistuu selittämään tämänkin rikkeen parhain päin: oikeastaan hän on vain lainannut rahat, hän maksaa ne takaisin ensimmäisistä tekijänoikeuspalkkioistaan.

Kirjoittamiseen – tai pikemminkin kirjailijan urasta haaveilemiseen – Julien suhtautuu vakavasti. Hän kuvittelee mielessään, miten häntä ihaillaan kaikkialla 20-vuotiaana kirjallisuuden nobelistina. Hän pudottelee ahkerasti kirjailijoiden ja teosten nimiä. Aina – tai oikeastaan useimmiten – ne eivät osu ihan kohdalleen: muistattehan tekin kai kirjailijan nimeltä Kafkaf ja sen, että Balzac kirjoitti romaanin L’assommoir ja että La Fontaine eli 1800-luvulla? 

Romaani on kirjoitettu nuorten kielellä, eikä se aluksi kerro suuresta lahjakkuudesta, ennemminkin neljätoistavuotiaan taipumuksesta itsekeskeiseen jaaritteluun. Romaanin mittaan Julienin kerronta kuitenkin muuttuu vakuuttavammaksi. Hänen mielikuvituksensa, joka alussa tuottaa hätävalheen toisensa jälkeen, alkaa kehitellä pitempiä ja perustellumpia tarinoita, joilla hän sitten hämmästyttää muita yön kulkijoita.

Yöllinen Pariisi on yllättävän tyhjä. Muut satunnaiset kulkijat ja vielä avoinna olevien kapakoiden baarimikot suhtautuvat huvittuneesti, hämmästellen tai epäillen kovin nuorelta näyttävään tupakan ja oluen ostajaan. Paheitakaan ei ole liiemmälti tarjolla; Julien on ajatellut käyttävänsä osan rahoistaan prostituoidulle maksamiseen, mutta nähdessään kaksi naista, joiden arvelee harjoittavan tätä ammattia, Julien väistyy eikä tohdi lähestyä. 

Ongelmana on aluksi se, ettei Julien tiedä, missä Émilien bileet pidetään. Hän on hukannut kännykkänsä, joten hän kaverilleen Marcolle soittaessaan joutuu turvautumaan baarien yleisöpuhelimiin. 

Yhdessä Champs-Élysées-kadun pizzeriassa Julien tapaa ranskanopettajansa Mme Thomasin, joka on siellä iltapalalla miesystävänsä kanssa (jonka Julien on vain hetkeä aiemmin nähnyt kiukuttelemassa rikkinäiselle kondomiautomaatille). Kohtaus on hauska myötähäpeää herättävällä tavalla: Julien yrittää epätoivoisesti tehdä vaikutusta opettajaansa. Hän saa lainata Mme Thomasin kännykkää. Tästä Julien kehittelee myöhemmin Marcolle tarinan, että hänen salainen tyttöystävänsä on juuri Mme Thomas. Todisteena on se, että hän on soittanut Marcolle opettajattaren puhelimesta. (Seuraavana päivänä, kun Julienia jo etsitään, Marco paljastaa Julienin äidille kaikki tiedossaan olevat Julienin liikkeet. Lukijan kuviteltavaksi jää, miten kiusallisen keskustelun Mme Thomas ja Julienin äiti ovat käyneet.)

Émilien juhliinkin Julien lopulta pääsee. Hän myös tapaa ihailemansa Mathilden. Heidän välilleen syntyy orastava kiintymys. He tapaavat uudestaan seuraavana päivänä. Mathilden kertomus sisarensa Émilien vastaavasta pakomatkasta joskus aiemmin saa Julienin ajattelemaan kotiin paluuta. Ehkä hänet otettaisiin vastaan kuin tuhlaajapoika – niin oli Émilielle käynyt. 

Syntymäpäiviltä Mathilde ei halua lähteä jatkoille, joten Julien poistuu juhlista Marcon ja erään heitä vanhemman Alicen kanssa. Muut juhlijat, jotka ovat vähän vanhempia, jättävät kolmikon kadulle odottamaan turhaan kyytiä. Luottokortilta nostamillaan rahoilla Julien kustantaa taksin ja heittää Marcon ja Alicen koteihinsa. Taksissa hän hieman hipaisee kädellään Alicen rintoja. Näin vaatimaton on nuoren miehen seikkailun eroottinen huippukohta.

Julienin vaeltelu jatkuu Montparnassen asemalle ja sen ympäristöön. Sieltä hän patikoi halki koko keskusta-alueen. Varhain aamulla hän kirjautuu lähellä Seinen rantaa olevaan hotelliin, josta tulee hänen tukikohtansa pakomatkan loppuosan ajaksi. Hotellihuoneeseen Julien ostaa tupakkaa, seksilehden, sarjakuvalehden (joka itse asiassa houkuttelee häntä eniten) sekä hämäyksen vuoksi Le Monde -sanomalehden. Julienin ostoksiin kirjailija Florian Zeller on tiivistänyt ne elämänpiirit, jotka kiskovat Julienia eri suuntiin: savukkeet ja seksilehti edustavat houkutusten ja viettien "aitoa" aikuisuutta; sarjakuvalehti edustaa lapsuutta, josta Julien ei pullistelustaan huolimatta ole vielä valmis luopumaan; sanomalehti edustaa kulissimaista aikuisuutta, tekopyhyyttä, jota Julien vastustaa mutta johon hän itsekin turvautuu.

Quai Voltairen hotelliin Julien myös sopii illaksi tapaamisen Mathilden kanssa heidän tavattuaan päivällä Boulognen puistossa Mathilden ratsastustallilla. Mathilde ei tule hotelliin, mutta jo hänen kanssaan vietetty iltapäivä on Julienille hänen tähänastisen elämänsä upein kokemus.

Julien päättää paeta Italiaan, joka on hänen unelmiensa maa. Odottaessaan Lausannen kautta Roomaan menevää junaa hän ostaa aseman kioskista Hermann Hessen romaanin Arosusi. Hän lukee sitä – ja antaa junan mennä menojaan.

Jo kirjan alussa on käynyt ilmi, että romaanin tapahtumat ovat ajoittuneet vuoden takaiseen aikaan. Julien on karkumatkansa jälkeen lähetetty kouluun Vogeeseille Saint-Dién kaupunkiin. Hänen isäpuolensa François'n sukulaiset ovat ottaneet hänet luokseen asumaan. Hänen asenteensa muihin ihmisiin vaikuttaa muuttuneen ymmärtäväisemmäksi. Ehkä hänestä vielä tulee kirjailija.

Julien Parmen amok-juoksuun sopivat mainiosti Kira Poutasen sanat Pariisi-koodissa:

Pariisi on teatteria. Pariisi opettaa. Muista miettiä, miltä asiat vaikuttavat, miltä sanasi kuulostavat. Miten vakuuttavasti osaat esittää asiasi, vaikka kaikki olisi pelkkää bluffia. Pidä puolesi. Tarkoitus kyllä pyhittää keinot.

Florian Zeller on kirjoittanut tämän Julien Parmen lisäksi muutamia muitakin romaaneja, mutta tunnetumpi hän on näytelmäkirjailijana ja nykyisin myös elokuvaohjaajana. Hänen oman näytelmänsä pohjalta ohjaamansa Isä on viime vuosien suuria arvostelu- ja yleisömenestyksiä. Pääosaa elokuvassa näytteli Anthony Hopkins. 

En ole elokuvaa nähnyt, mutta Isä-näytelmän näin Turun kaupunginteatterissa. Pääroolissa oli Taneli Mäkelä, enkä usko, että hänen suorituksensa jää toiseksi Hopkinsin rinnalla. Olen myös nähnyt Zellerin näytelmän Poika Kom-teatterissa. Pääosassa oli uskottavan angstinen Paavo Kinnunen. Zellerin Perhe-trilogiasta minulta on näkemättä vielä osa Äiti. Turussa sitä esitettiin vuonna 2022, mutta se jäi silloin minulta väliin. Jos ei sitä kuulu muihin teattereihin, minun varmaan pitää lukea se.

Täydellinen lauantai -farssin näin muistaakseni Lilla Teaternissa. Siinä oli pääosassa Pekka Strang. Tämän näytelmän Florian Zeller muuten kirjoitti Simon Grayn Otherwise Engaged -näytelmän pohjalta. Myös Simon Gray kuuluu suosikkieni joukkoon. Olen tässä blogissa kirjoittanut hänen muistelmateoksestaan Enter a Fox.

Florian Zeller, Julien Parme. Flammarion 2008. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 2006. Kansikuva: Baltel. 255 s.