Tämä katastrofiskenaario on viides osa nuorille suunnatusta dekkarisarjasta, jonka päähenkilönä on arkeologi Nils Hazard – arvoitusten metsästäjä. Sarja on edetessään muuttunut siten, että nyt parissa viimeisimmässä lukemassani osassa juoni on liitetty johonkin nuortenkin elämään vaikuttavaan yhteiskunnalliseen ilmiöön. Tässä osassa tutustutaan nuoriin, jotka ekokatastrofin uhka on pelotellut jäseniksi pelastusta tarjoavaan kulttiin. "Millenaristien" järjestö käyttää hyväkseen ihmisten alttiutta uskoa salaliittoteorioihin. Romaanin mottona on G. K. Chestertonin nimiin merkitty toteamus siitä, että kun ihmiset eivät enää usko mihinkään, he uskovat kaikkeen.
Tässä osassa Nilsistä on tv-julkisuuden myötä – etruskikuningatar Porsennan haudan löytäjänä – tullut entistä omahyväisempi, itsekeskeisempi ja töykeämpi. Tämä vaikuttaa hänen kykyihinsä arvoitusten metsästäjänä ja varsinkin niiden ratkaisijana. Juonen loppuselvittelyissä käy ilmi, että Nils on ollut väärässä lähes kaikissa tulkinnoissaan. Jopa aiempien osien koominen komisario Berthier on tällä kertaa ollut paremmin perillä asioiden oikeasta laidasta.
Romaanissa eletään vuotta 1993. Ensimmäinen Jurassic Park -elokuva on juuri ilmestynyt, ja maailman huomio on hetkeksi kohdistunut paleontologiaan. Amerikkalainen paleontologi Harvey Liver on saapunut Pariisiin esitelmöimään kehittämästään katastrofiteoriasta. Hänen mukaansa Swift-Tuttle-meteori törmää maapalloon elokuussa vuonna 2000 ja aiheuttaa ilmakehässä kymmentä miljoonaa vetypommia vastaavan räjähdyksen, jota seuraa kasvillisuuden tuhoava ydintalvi. Harvey Liverin mukaan Yhdysvaltain avaruushallinto on tietoinen meteorin uhasta, mutta pimittää tiedon levottomuuksien välttämiseksi.
Meteori muuten Harvey Liverin laskelmien mukaan iskeytyy Ukrainaan. Paikan valinnassa ei varmaankaan ole kyse kirjailijan ennustuksesta ja viittauksesta nykyhetken tapahtumiin. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Ukraina on luultavasti johtunut ensimmäisenä mieleen seuraavan ison katastrofin tapahtumapaikkana.
Ainoastaan pieni osa ihmiskunnasta voi selvitä ydinlaskeumasta Yhdysvaltoihin rakenteilla olevan valtavan kupolin sisällä. Harvey Liver on perustanut kupolin rakentamiseen tarvittavien varojen keräämiseksi Millénarisme AHL -järjestön. Järjestön jäsenet on jaettu kolmeen ryhmään: kutsutut, initioidut ja valitut. Initioidut käyvät läpi kaksikymmentä koulutustasoa, ennen kuin heillä on mahdollisuus päästä valituiksi. Valitut – tai ainakin osa heistä – pääsee turvaan kupoliin.
Järjestön toimintatavoissa on merkkejä nuorten kannattajien psyykkisestä manipuloinnista ja kiristyksestä. Ranskan poliisikin on siitä kiinnostunut. Komisario Berthier ehdottaa, että Nils ja hänen tyttöystävänsä Catherine värväytyisivät mukaan järjestön toimintaan eräänlaisina kaksoisagentteina. Nils ilmoittaa heti, ettei lähde pilaamaan akateemista mainettaan. Catherine sen sijaan on kiinnostunut. Hän on useiden lyhyiden työsuhteiden jälkeen päätynyt hajuvesien esittelijäksi. Kaksoisagentin työ tuntuu nykyiseen työhön verrattuna houkuttelevalta.
Myös Nils ajautuu vasten tahtoaan selvittelemään millenaristien toimintaa. Monet hänen opiskelijoistaan Sorbonnessa näyttävät nimittäin olevan kytköksissä liikkeeseen. Osa opiskelijoista toimii järjestön värvääjinä, osa on mukana ehkä tahtomattaan. Nils alkaa epäillä, että miesopiskelijat Bertrand Monty ja Bodin painostavat jollain tavalla Sophie Tardieu -nimistä opiskelijatyttöä, johon Nils on lievästi ihastunut. Mielessään hän kutsuu tyttöä "Lumikoksi". Isabelle Lanvin -niminen naisopiskelija on jopa mahdollisesti painostettu vakavaan rikokseen, jonka tarkoituksena on saada hänen perimänsä rahat millenaristien käyttöön.
Lopullisen virikkeen tutkimuksilleen Nils saa, kun hän illalla odotellessaan tyttöystäväänsä tämän asunnon ulkopuolella näkee Catherinen saapuvan autolla yhdessä Bertrand Montyn kanssa. Piilopaikastaan Nils näkee Montyn ja Catherinen suutelevan kerrostalon alaovella. Lyhyen neuvottelun jälkeen Monty sitten jatkaa matkaansa kävellen.
Nilsin käsitys omasta erinomaisuudestaan saa kovan kolauksen. Hän ajattelee katkerasti, että Catherine luonnollisesti etsii nuorempaa rakastettua. Jonkin aikaa hän vastaa vältellen Catherinen yhteydenottoihin.
Nils myös lähtee millenaristien viikonloppukurssille selvittääkseen, mistä oikein on kyse. Aluksi näyttää siltä, että liikkeen piirissä todellakin uskotaan meteorin törmäykseen ja kyseessä on aito pyrkimys valmistautua maapalloa tulevaisuudessa uhkaavaan vaaraan. Nils seuraa, miten naureskelijat lakkaavat nauramasta ja epäilijät muuttuvat uskovaisiksi. Hän alkaa epäillä, että ilmapiiriä säädellään syöttämällä osallistujille jotain huumetta. Kyseessä näyttää sittenkin olevan huijaus, jonka tarkoituksena on rahan keruu liikkeen johtajille. Nuoret joutuvat maksamaan koulutuksestaan sitä enemmän mitä ylemmälle tasolle he siirtyvät. Erityisessä vaarassa näyttävät olevan haavoittuvassa tilassa olevat yksinäiset tai masentuneet nuoret.
Viikonloppukurssin jälkeen Nils saa komisario Berthieriltä kuulla, että Catherine on liittynyt järjestöön. Lisäksi hänen opiskelijaansa "Lumikkoa" luultavasti pidetään koulutuskeskuksessa vastoin tahtoaan. Nils tekee tämän jälkeen vielä kaksi retkeä koulutuskeskukseen. Skitsofreniasta kärsivän Michel-salametsästäjän kanssa hän seuraa järjestön yöllisiä metsäkoulutuksia. Hän myös saa käsiinsä järjestön yksityiskohtaiset indoktrinaatio-ohjeet. Ne noudattavat useista kulteista tuttuja aivopesukäytäntöjä. Ja romaanisarjan perinteitä seuraten Nils tietenkin joutuu hengenvaaraan, josta Catherine hänet jälleen pelastaa – tällä kertaa opiskelijapoika Montyn avustuksella.
Monty on todellakin ollut rakastunut Catherineen. Se, missä määrin Catherine on ollut ihastunut Montyyn, jää avoimeksi. Nils ei uskalla sitä kysyä. Asia sitä paitsi on poissa päiväjärjestyksestä, koska Monty muuttaa Yhdysvaltoihin rakentamaan turvakupolia.
Nils on lopun vauhdikkaassa menossa nöyrtynyt toteamaan, että ehkä hänen oikea paikkansa onkin pölyisissä arkistoissa eikä vaarallisissa seikkailuissa. Sorbonnen kirjastossa hän sentään on kuin sivumennen onnistunut selvittämään tavaroita siirtelevän poltergeistin arvoituksen.
Dekkarina Scénario catastrophe ei ole kaksinen. Siinä ei anneta lukijalle riittäviä vihjeitä arvoitusten ratkaisemiseen. Totuuden ymmärtäminen edellyttää melko pitkää loppuselvittelyä ja taustojen avaamista. Sarjan myötä olen kuitenkin jo ehtinyt kiintyä sen päähenkilöihin, joten luin tämänkin osan mielelläni. Vauhdikkaan, kevyen viihteen varjolla lukija saa lisäksi aika hyvän perehdytyksen niihin keinoihin, joilla kultit pyrkivät jäsenistönsä mielten hallintaan.
Marie-Aude Murail, Scénario catastrophe. L'École des loisirs 2012. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 1995. Kansikuva: Gabriel Gay. 152 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!