William Trevor: Angels at the Ritz and Other Stories

Vuonna 1975 ilmestyneessä yhdentoista kertomuksen novellikokoelmassa Angels at the Ritz and Other Stories kirjailijan ote on entisestään varmistunut. William Trevor (1928–2016) on viimeistään tässä kokoelmassa luopunut itsetarkoituksellisista koomisista efekteistä ja eksentrisistä tyypeistä. Hän kuvaa suurella myötätunnolla ja psykologisella tarkkuudella yksinäisiä ja jollain tavoin elämästä sivussa olevia ihmisiä. Kertomuksista useimmat sijoittuvat kirjoitusajankohdan Lontooseen ja sen esikaupunkeihin, mutta totuttuun tapaan mukana on myös muutamia Irlantiin sijoittuvia kertomuksia. Pari kertomusta sijoittuu Englannin maaseudulle ja yksi Iraniin. Myös tässä eksoottisemmassa miljöössä novellin päähenkilöt ovat brittejä.

Kertomukset on pakattu täyteen yksityiskohtia, mutta ne eivät tunnu luetteloilta vaan paljastavat aina jotakin henkilöistä. Novellien yksityiskohtien runsaus synnyttää usein romaanimaisen vaikutelman.

Tähän voisin oikeastaan lopettaa tämän blogitekstin, mutta omiin tarpeisiini kerron vielä hieman jokaisesta kokoelman novellista. Joskus jokin novelli muistuu mieleeni pitkänkin ajan päästä ja haluan lukea sen uudelleen. Löydän sen helpommin, kun voin tarkistaa täältä, mistä kukin novelli kertoi. 

In Isfahan

Novelli alkaa turistien minibussikierroksella Isfahanin kaupungissa Iranissa. Kierroksen opas Hafiz on työssä ensimmäistä päivää. Hän puhuu pidgin-englantia ja lukee kohteiden esittelyt suoraan esitteistä. Varsinkin kierrokselle osallistuvat ranskalaiset ovat suorasanaisen närkästyneitä oppaan epäpätevyydestä.

Kierroksella on mukana kaksi brittiä, jotka eivät ennestään tunne toisiaan. Normanton on keski-ikäinen, harmaantuva, pellavapukuinen "tyypillinen britti", kuten ajattelee Iris Smith, kolmissakymmenissä oleva nainen, joka näyttää hieman intialaiselta mutta jonka puheessa on selvä cockney-korostus. Novelli on kerrottu suurimmaksi osaksi Normantonin näkökulmasta. Kierroksen aikana mies ja nainen tutustuvat. He tapaavat uudelleen, osittain sattumalta, iltapäivällä kaupungilla.

Normanton on utelias naisen suhteen ja kutsuu tämän hotelliinsa aterialle. Käy ilmi, että Iris Smithin sukunimi on oikeastaan Azann. Hän on naimisissa intialaisen miehen kanssa. Hän on viettänyt vuoden äitinsä luona Englannissa ja on nyt palaamassa Bombayhin miehensä luo. Hänen lentonsa lähtee varhain seuraavana aamuna. Normanton antaa keskusteluissa itsestään vain vähän: hän myötäilee naisen hänen avioliitostaan ja ammatistaan esittämiä, ilmeisen vääriä, tulkintoja.

Useiden drinkkien rohkaisemana nainen kertoo Normantonille intiimeimmätkin salaisuutensa. Normanton näyttää hänelle hotellihuoneensakin, mutta ei yritä lähennellä vaan käyttäytyy koko ajan herrasmiesmäisesti. Hän saattaa naisen yöllä hotelliinsa.

Herätessään aamulla omassa huoneessaan Normanton käy mielessään läpi edellisen päivän tapahtumat. Miksei hän voisi heräillä yhdessä tapaamansa kiehtovan naisen kanssa? Mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi paljastanut totuuden itsestään ja kahdesta kariutuneesta avioliitostaan? Siitä, että hän oli yllättänyt molemmat vaimonsa vuoteesta toisen miehen kanssa. Nainen veisi mukanaan muistot sympaattisesta miehestä; ne olivat kuitenkin fantasiaa. "Naisessa oli laatua, hänessä ei yhtään."

The Distant Past

Irlannin maaseudulle sijoittuva novelli alkaa kevyesti, mutta sen sävy vakavoituu loppua kohti. Pintaan noussut menneisyys tuhoaa nykyhetken ja tulevaisuuden. 

Middletonin iäkkäät sisarukset asuvat kahdestaan Carraveaghin tilalla. Suuri kartano on menettänyt suurimman osan maistaan. Jäljellä on neljä lehmää ja kanoja. Kahdesti viikossa sisarukset ajavat Ford Angliallaan lähikaupunkiin: perjantaina he vievät kananmunia myytäväksi rouva Keoghin kauppaan, sunnuntaisin he käyvät kirkossa. Kaupunkimatkoihin kuuluu aina käynti drinkeillä; ne ovat heille nautinto ja keino pitää yllä ihmissuhteita. Carraveaghin tila jatkaa edelleen rappeutumistaan. Puolivälissä seitsemättäkymmentä olevat sisarukset laittavat astioita katon vuotokohtien alle.

Middletonit ovat angloirlantilaisia, protestantteja katolisessa yhteisössä. He eivät vieläkään oikein hyväksy Irlannin itsenäistymistä ja irtaantumista vanhasta emämaasta. Itsenäistymistaisteluiden aikaan perhe oli jopa hetken ollut tasavaltalaisten panttivankina. 

Toisen maailmansodan jälkeen lähikaupungin turistibisnes on saanut vauhtia. Kaunis jokilaakso on houkutellut vieraita Englannista ja Yhdysvalloista. Paikkakunnan hotelli on vaihtanut nimeä ja laajentunut. Paikalliset nuoret ovat saaneet töitä tarjoilijoina ja golfkenttien caddyinä. Vierailijat saavat kuulla Middletoneista ja ihailla sitä, miten nopeasti vanhat haavat ovat umpeutuneet. Vaikka mielipiteet eroavat, kaupungissa arvostetaan Middletoneja.

Pohjois-Irlannin levottomuudet muuttavat tilanteen. Aluksi kaupunkilaiset ja Middletonit päivittelevät yhdessä Belfastin väkivaltaisuuksia. Turismi alkaa kuitenkin kärsiä: ulkomaalaisille on turha selittää, että levottomuudet koskevat vain Pohjois-Irlantia ja rajalle on matkaa yli kuusikymmentä mailia.

Vaivihkaa myös kaupungin asenne Middletoneihin muuttuu. Heidät on ollut helpompi hyväksyä silloin, kun kaupungilla meni hyvin ja Middletoneilla huonosti. Vanhat kaunat nousevat pintaan. Middletoneja ei enää pidetä harmittomina ja pittoreskeina jäänteinä.

Middletonit eristäytyvät farmilleen. “Kaukaisen menneisyyden tähden he kuolisivat ilman ystäviä. Se oli pahempaa kuin tulla murhatuiksi vuoteisiinsa.”

Angels at the Ritz

Kokoelman niminovelli on saanut nimensä yhdestä säkeestä kappaleessa A Nightingale Sang in Berkeley Square. Lontoon esikaupungin hyvin toimeentulevat keski-ikäiset pariskunnat ovat kehittäneet parinvaihtopelin lauantaikyläilyjen mausteeksi. Ne, jotka haluavat osallistua, tietävät viipyä keskiyön yli. Yhden jälkeen yöllä, kun alkoholia on nautittu riittävästi, miehet heittävät autojensa avaimet matolle. Naiset silmät sidottuina poimivat itselleen kumppanin yöksi.

Polly, 36, ja Gavin, 38, Dillard ovat aina kuuluneet niihin, jotka ovat lähteneet kotiin ennen pelin alkua. He yllättyvät, kun kuulevat että Malcolm ja Sue Ryder, heidän pitkäaikaisin ja paras ystäväpariskuntansa, jotka ovat tällä kertaa juhlien järjestämisvuorossa, aikovat itsekin osallistua peliin. Myöhemmin käy ilmi, että Ryderit näin yrittävät pelastaa hajoavan avioliittonsa. Juhlissa, joissa humaltuvat ihmiset menettävät estonsa, Sue lähentelee Gavinia, Malcolm Pollya. Polly huomaa, että Gavin on lankeamassa; hän itse säilyttää etäisyyden Malcolmiin.

Pollyn mieleen muistuu hänen 22-vuotissyntymäpäivänsä. Ystäväpariskunnat olivat menneet juhlimaan Ritziin – ravintolaan, johon heillä ei ollut varaa. Muisto on ihana, heillä oli elämä edessään. Heidän käytöksensä oli absurdia, mutta he olivat moraalisesti ehjiä. Nyt he ovat vajonneet, ainakin muut kuin Polly – luultavasti hänkin, Polly arvelee. Hän uskoo, että Gavin aikoo ryhtyä suhteeseen Suen kanssa.

Novellin lopussa Polly on yksin kotona. Gavin on lähtenyt viemään lastenvahdin kotiin. Sen jälkeen hän on palaamassa vielä "hetkeksi" Rydereiden juhliin. Polly toteaa hyväksyvänsä valheet turvallisen elämän vuoksi; siinä on hänen lankeamisensa.

Mrs Silly

Tähän kertomukseen on pakattu valtava määrä yksityiskohtia. Se kuvittaa tuttua tilannetta: lapsen häpeää vanhemmistaan. Kahdeksanvuotias Michael aloittaa ensimmäisen vuotensa isänsä vanhassa sisäoppilaitoksessa. Michaelin vanhemmat ovat eronneet. Lomilla Michael asuu viikot äitinsä kanssa ja viettää viikonloput varakkaan isänsä uudessa perheessä.

Isän uusi vaimo Gillian on tyylikäs. Michaelin äiti työskentelee toimistotarvikkeita myyvässä liikkeessä. Hän tietää puhuvansa liikaa ja itkevänsä herkästi – hän kutsuu itseään rouva Höpsöksi (Mrs Silly). Tästä huolimatta äiti on aidosti lämmin ja läheinen. Michael rakastaa äitiään.

Sisäoppilaitos muuttaa Michaelin suhtautumisen äitiinsä. Hän häpeää äitiään, kun tämä käy vierailuilla. Isän kanssa syödään tyylikkäässä ravintolassa, ja mukaan saa ottaa kavereita. Äiti asuu vierailuillaan halvassa majatalossa, ja ateriana on kaupasta ostettu piknik.

Vuodet kuluvat. Michaelin konfirmaatiopäivänä äiti taas puhuu liikaa ja kaiken huipuksi kaatuu teetarjoilun aikana. Michael ei käy hyvästelemässä äitiään. Isälleen hän kertoo tehneensä sen jo aiemmin. Koulutovereilleen Michael kertoo, että nainen oli hänen etäinen tätinsä. “In the dark, he whispered to her in his mind. He said he was sorry, he said he loved her better than anyone.”

A Complicated Nature

Attridge on viisissäkymmenissä, siisti ja huolitellusti pukeutuva mies. Hän elää mukavasti edesmenneiden vanhempiensa hankkimien osakkeiden osinkotuloilla. Hän harrastaa taidetta, erityisesti Wagnerin oopperoita ja Velasquezin kuvataidetta. Hänen asunnossaan on arvokkaita mattoja, kuuluisien taiteilijoiden grafiikkaa ja tyylihuonekaluja. Hän on ollut naimisissa hyvin lyhyen aikaa. Suhde on kariutunut Attridgen ongelmiin vuoteessa; hän syyttää niistä juutalaisen puolisonsa kärsimättömyyttä. Nainen on moittinut häntä sisäisesti kuivaksi ja kuolleeksi.

Eräänä päivänä yläkerran rouva Matara, jonka Attridge on tavannut vain joskus hississä, soittaa hänelle järkyttyneenä ja saapuu heti perään Attridgen luo. Naisella on yläkerrassa vuoteessaan alaston kuollut mies. He ovat tavanneet kuuden vuoden ajan kerran viikossa puolisoidensa tietämättä. Mies on nyt saanut sydänkohtauksen. Voiko Attridge auttaa pukemaan miehen ja tuoda hänet omaan asuntoonsa? Ei ole syytä aiheuttaa tarpeetonta tuskaa viattomille ihmisille, rouva Mataran aviomiehelle ja kuolleen miehen vaimolle.

Attridge kieltäytyy aluksi ehdottomasti, mutta muuttaa mieltään, kun tulee ajatelleeksi, kuinka hyvässä valossa hän näyttäytyisi kertoessaan tapahtumasta ystävilleen. Tapaus saattaisi tulla myös hänen entisen vaimonsa korviin ja tämä joutuisi muuttamaan käsitystään Attridgen itsekkyydestä ja tunteettomuudesta.

Yläkerrassa odottaa yllätys.

Teresa’s Wedding 

Teresan häävastaanotolla Irlannissa lukija seuraa useita keskusteluita. Lukija pääsee myös useiden läsnäolijoiden ajatuksiin. Avioliitot eivät niissä näyttäydy hyvässä valossa.

 

Teresan ja Artien on suostutellut avioliittoon isä Hogan, jolle Teresa äitinsä kanssa on käynyt puhumassa siitä ongelmasta, että Teresa on raskaana. Teresa ei rakasta Artieta – eikä tunne häneen edes vähäistä kiintymystä – mutta isä Hoganin mukaan "näissä olosuhteissa" sillä asialla ei ole merkitystä.

Eräs Artien kaveri kylvää sulhasen mieleen epäilyksen tulevan lapsen isyydestä. Häämatka bussilla Corkiin ei enää tunnukaan houkuttelevalta. Teresan viimeinen ajatus ennen poistumista häävastaanotolta on se, että hän ja Artie saavat ehkä aikaan jonkinlaisen avioliiton, ainakaan heillä ei ole mitään mikä voisi tuhoutua, ja he voivat olla täysin rehellisiä toisilleen.

Office Romances

Angela, 26, aloittaa konekirjoittajan työt lontoolaisessa yrityksessä. Hänellä on niukasti romanttisia kokemuksia; syynä ovat ulkonäköön liittyvät itsetunto-ongelmat. Komeanpuoleinen Gordon Spelle, 38, kuitenkin kiinnittää häneen huomionsa heti ensimmäisenä päivänä ja kutsuu hänet pubiin, jossa toimiston väellä on tapana tavata töiden jälkeen.

Kuten arvata saattaa, Spelle osoittautuu ukkomieheksi, mutta Angela on jo koukussa. Loppupohdinnoissa Angelan esihenkilö, nainen joka on elänyt pitkän aikaa kaksoiselämää naimisissa olevan miehen kanssa, toteaa, että Gordon Spelle valitsee aina uhreikseen epäviehättävät tulokkaat ja tekee naisille eräänlaisen palveluksen: heidän itsetuntonsa paranee.

Mr McNamara

Kokoelman ainoa minämuodossa kerrottu novelli vaikutti aluksi omaelämäkerralliselta, mutta vaikutelma syntyi ehkä kerronnan autenttisilta vaikuttavista yksityiskohdista. Novellin teema oli loppujen lopuksi melko tuttu kirjallisuudesta – nuoren ihmisen illuusioiden romahtaminen. Novelli sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja siinä nousevat usein esiin eri henkilöiden pohdinnat siitä, pitäisikö Irlannin liittyä sotaan.

Kertomus alkaa kertojan 13:nnen syntymäpäivän aamusta ja päättyy pari vuotta myöhemmin jouluaamuun. Kahden juhlapäivän välillä pojan käsitys isästään on muuttunut. 

Kertojan perhe edustaa Irlannin protestanttista vähemmistöä. Katoliset lapset huutelevat perheen lapsille pilkkaloruja, joihin lapset vastaavat samalla mitalla – joskin vaisummalla äänellä.

Syntymäpäivän edellisenä iltana isä on saapunut jokakuukautiselta Dublinin matkaltaan. Hän johtaa viljavarastoa ja myllyä Irlannin maaseudulla ja käy Dublinissa liikeasioissa. Isän rutiineihin kuuluu vierailu Flemingin hotellin baarissa tapaamassa ystäväänsä McNamaraa. McNamara ja hänen kotitalonsa muut asukkaat ovat tulleet kertojan perheessä tutuiksi isän välittämien hauskojen anekdooottien kautta. McNamara on tällä kertaa lähettänyt pojalle syntymäpäivälahjaksi pienen messinkilohikäärmeen. Pojan mielestä se on paras hänen saamistaan lahjoista. 

Poika lupaa kirjoittaa kiitoskirjeen McNamaralle seuraavana päivänä. Se jää tekemättä, sillä isä kuolee yöllä. Poika lähetetään sisäoppilaitokseen isän toiveiden mukaan. Eräänä päivänä hän saa pienen valheen ansiosta vapaapäivän koulusta ja ajaa polkupyörällä Dubliniin Flemingin hotellin baariin. Siellä hän tilaa ja saa olutta, vaikka on vielä alaikäinen. Baarissa hänelle paljastuu – niin hän ainakin uskoo – totuus isästä ja McNamarasta. Hän heittää messinkilohikäärmeen koulun lähellä olevaan järveen.

Seuraavalla vierailulla kotona, jouluaamuna, hän toteaa itsekseen vihaavansa isäänsä – ja itseänsä, koska hänen on täytynyt ottaa kannettavakseen isän valhe.

Afternoon Dancing

Novelli sijoittuu Lontooseen. Alice ja Poppy ovat olleet ystäviä lapsesta saakka, samoin heidän aviomiehensä. Nyt he ovat puolivälissä kuudettakymmentä. Lapset ovat perustaneet omat perheensä ja heillä on lapsia. Poppy on aina ollut heistä kahdesta räväkämpi. Sodan aikana Poppylla oli ollut suhde toisen miehen kanssa. Alice on tiennyt sen, samoin koko Paper Street, katu jolla he molemmat asuvat. Vain aviomiehet eivät koskaan ole saaneet tietää suhteesta.

Poppyn ehdotuksesta naiset alkavat tiistai-iltapäivisin käydä tanssimassa salaa miehiltään. Tanssipaikassa he tutustuvat Grantly Palmeriin, heitä toistakymmentä vuotta nuorempaan jamaikalaissyntyiseen mieheen. Aluksi miehen tumma ihonväri on pelästyttänyt heitä, mutta vähitellen heistä on tullut hyvät ystävät. Poppy on sitä mieltä, että Grantly on ihastunut Aliceen ja Alice voisi kerrankin luopua vähän estoistaan.

Yllättäen Poppy kuolee. Alice tuntee itsensä yksinäiseksi. Hän tunnustaa itselleen, että olisi kestänyt paremmin miehensä kuoleman. Poppyn kanssa hän on voinut jakaa kaikki salaisuutensa. Iltapäivätanssit ovat luonnollisesti jääneet, mutta vuoden kuluttua Alicesta tuntuu, että hänen täytyy käydä tanssipaikalla vielä kerran, kertomassa Poppyn kuolemasta Grantly Palmerille.

Tapaamisen aikana Grantly lähentelee ja pakit saatuaan vaipuu synkkyyteen. Hän tunnustaa Alicelle mieltymyksensä vanhempiin naisiin. Alice ymmärtää, että "ihmisissä oli aina jotain vialla, jotain mistä et erityisemmin pitänyt tai joka inhotti". Hän ei kuitenkaan saa muotoiltua ajatuksestaan sen kummempaa johtopäätöstä. 

Last Wishes

Kartanossaan eristäytynyttä elämää elänyt rouva Abercrombie kuolee äkillisesti, juuri ennen kuin hän on ehtinyt vahvistaa uuden testamenttinsa, jossa hänen tahtonsa olisi ollut, että palvelijat jatkaisivat työtään kartanon ylläpidossa eläkeikäänsä saakka. 

Työssään onnellinen palveluskunta joutuu vaikeaan tilanteeseen. Olisiko rouvan kuolema mahdollista salata? Tohtori Ripley ei kuitenkaan alistu hovimestari Plunkettin kiristysyritykseen. Hovimestarissa on hieman Trevorin varhaistuotannon kertomuksista tuttua manipuloijaa.

Pelko tulevaisuudesta saa palvelijat tilanteeseen, jossa he paljastavat itsestään sellaisia puolia, että tulevat tuhonneeksi mahdollisuuden työskennellä yhdessä. 

Mrs Acland’s Ghosts

Iäkäs räätäli Mockler saa yllättävän kirjeen. Nainen, rouva Acland, joka kertoo löytäneensä Mocklerin nimen ja osoitteen puhelinluettelosta, kirjoittaa hänelle pitkän kirjeen. Nainen kertoo, että hänet on suljettu eliniäkseen laitokseen, koska hänen miehensä ei ole uskonut aaveisiin, jotka rouva Acland on nähnyt suuressa kotitalossaan ja joiden takia palvelijapariskuntakin on eronnut. Aviomies on menestynyt keksijä ja liikemies. Palattuaan pitkältä liikematkalta hän oli löytänyt talon täynnä avattuja keksipaketteja. Seiniin oli kirjoitettu tekstejä vaimon käsialalla.

Rouva Ackland kertoo kirjeessään onnellisesta lapsuudestaan, kolmesta sisaruksestaan, perheen yhteisestä ajanvietosta ja juhlista. Hänen sisaruksensa olivat kuolleet auto-onnettomuudessa. He palasivat aaveina, mutta saatuaan palvelijat pois tolaltaan he ovat poistuneet lopullisesti. Rouva Ackland on yrittänyt houkutella heidät takaisin kekseillä. Rouva Acland ei pelkää heitä. 

Kirje jää vaivaamaan räätäli Mockleria. Hän näyttää sen parhaille ystävilleen. Lopulta hän päättää vierailla naisen luona hoitolaitoksessa. Siellä hän tapaa rva Acklandin. Hän saa myös kuulla naisen todellisen tarinan tohtori Friendmanilta. Friendman ei usko aaveisiin. Mockler kuitenkin lähtee pois vakuuttuneena siitä, että ihminen voi itse luoda omat aaveensa.

William Trevor, Angels at the Ritz and Other Stories. Teoksessa The Stories of William Trevor s. 327–472. Penguin Books 1983. Novellikokoelma ilmestyi alun perin vuonna 1975. 145 s.