Kuuntelen silloin tällöin Ylen Areenasta Ruben Stillerin keskusteluohjelman äänijulkaisuja. Elokuun 22. päivänä keskustelun aiheena oli Valkoisen miehen katse. Aihe on viime aikoina ollut esillä muun muassa kulttuuritoimittaja Ndéla Fayen Helsingin Sanomissa julkaistun artikkelin ansiosta. Siinä Faye ilmoitti lopettaneensa noin kymmenen vuotta sitten valkoihoisten miesten kirjojen lukemisen vapaa-ajallaan. Viime aikoina hän on ulottanut rajauksensa myös valkoisiin naisiin. Artikkelista syntynyt kohu yllätti minut. Minäkin luen vapaa-ajallani – eikä minulla nykyisin oikeastaan muuta olekaan – ihan mitä haluan, ja saman oikeuden suon tietysti kaikille muillekin.
Stillerin keskusteluohjelma sai minut ymmärtämään, miksi jotkut saattavat pitää ihmisen lukemiseen liittyviä ratkaisuja ongelmallisina. Keskustelussa Ruben Stiller toi esiin näkemyksiä, jotka kävivät yksiin omieni kanssa. Minäkin koen loukkaavana, että kaikesta suvaitsevaisuudestani huolimatta joku voisi leimata minut valkoisen valtarakenteen jäseneksi – aivan samoin kuin olen loukkaantunut, jos minut ikäni ja sukupuoleni takia on leimattu setämieheksi. Päiviö Omwami ja Oskari Onninen sitten parhaansa mukaan auttoivat Ruben Stilleriä – ja minua – ymmärtämään aihetta syvällisemmin. Keskustelussa määriteltiin myös woke-ilmiötä havainnollisella tavalla. Sain tukea siihen näkemykseeni, että wokea on poliittisen kartan molemmilla laidoilla. Olen ihmetellyt, miksi orjuuden kannattajien muistomerkkien poistaminen on wokea mutta esimerkiksi sukupuolen moninaisuudesta kertovien kirjojen poistaminen kirjastoista ei ole. Suosittelen kuuntelemaan keskustelun – samoin kuin muutkin Stillerin äänijulkaisut. Stiller valmistautuu haastatteluihinsa huolella ja osaa tehdä juuri oikeat kysymykset.
Keskustelun lopuksi Stiller pyysi keskustelijoilta lukusuosituksia aiheesta. Päiviö Omwami suositteli George Yancyn esseekirjaa Look, A White! ja Oskari Onninen ensimmäisen yhdysvaltalaisen Booker-voittajan, Paul Beattyn, romaania The Sellout.
Kirjahamstraaja kun olen, tulen ostaneeksi paljon kirjoja, jotka ovat voittaneet arvostettuja palkintoja. Osa niistä, esimerkiksi tämä The Sellout, sitten unohtuvat hyllyyn. Nyt oli aika puhaltaa siitä pölyt.
The Sellout on kielellisesti oivaltava ja vaativa romaani. Sen verbaalinen kieputus on enimmäkseen hauskaa. Ensimmäinen ääneen naurahdus tuli jo sivulla 5, mitä pidin lupaavana merkkinä. Ratkiriemukasta naurujuhlaa romaanista ei kuitenkaan tullut: sen komiikka syntyy suurelta osin romaanin päähenkilön ja minäkertojan, Bonbon Men, voimattomasta vihaisuudesta.
Romaanin vertaukset ja rinnastukset ovat kekseliäitä, ja niiden ymmärtäminen edellyttää kulttuuristen viittausten ymmärtämistä. Minulta meni aivan varmasti paljon myös ohi. Kielellisen runsauden lisäksi romaani pyrkii myös sanomaan kaiken mahdollisen rotuongelmasta Yhdysvalloissa – ja vielä hieman lisää. Tässä kirjassa ei ole mitään minimalistista. Se toi tässä suhteessa mieleen esimerkiksi Salman Rushdien romaanitaiteen. Beattyn romaani tuntuu haisevalta vastalauseelta sille käsitykselle, että rotuongelma on ratkaistu ja poissa päiväjärjestyksessä. Miksi haisevalta? Esimerkiksi siksi, että romaanin tapahtumapaikka, latinojen ja mustien asuttama Dickensin kaupunki Los Angelesin laitamilla, on silmiä kirvelevien saastelaskeumien tyyssija. Päähenkilön kasvattamien satsumapuiden raikkaat eteeriset tuoksut keräävät naapuruston lapset hänen tiluksilleen pahimpina haisupäivinä.
Romaani pyrkii painavan yhteiskunnallisuutensa lisäksi luomaan myös psykologisesti uskottavia henkilöhahmoja. Täytyy ihailla tällaista vyörytystä kaikilla rintamilla, vaikka mieleen tulikin, että vähempikin olisi riittänyt ja keinoja voi joskus myös rajata parhaan tehon saavuttamiseksi.
Romaanin kertojan, Bonbonin, lapsuus on sujunut psykologi-isän koekaniinina. Äidistä ei ole tietoa, luultavasti hän ei ole kuitenkaan ollut se henkilö, jota isä on Bonbonin äidiksi väittänyt. Isä on työskennellyt päätoimisesti yliopiston opettajana. Sen ohella hän on hoitanut pientä vuokratilaa maaseutuvaltaisessa Dickensin kaupungissa. Sivutyönä hän on toiminut paikkakunnan "neekerikuiskaajana" – toisin sanoen hänet on kutsuttu hoitamaan neuvotteluja, kun joku paikkakunnan asukas on seonnut ja uhkaa vahingoittaa muita tai itseään.
Isän Bonbonille antama kasvatus on perustunut Piaget'n kehityskausiajatteluun ja skinneriläiseen ehdollistamiseen. Isä on pyrkinyt vahvistamaan pojan rodullista tietoisuutta lähes sadistisin menetelmin. Aikuiseksi kasvettuaan Bonbon on pyrkinyt välttämään rotukysymystä. Hän on keskittynyt kehittelemään kannabiksesta laatuja, jotka auttavat erilaisiin psykologisiin ongelmiin.
Kun isä kuolee poliisiväkivallan uhrina – "vahingossa" kuten selitys kuuluu, Bonbon jää yksin hoitamaan maatilaa. Isän kuolemasta maksettu kahden miljoonan dollarin korvaus mahdollistaa tilan ostamisen omaksi. Vaikka Bonbonilla on maatalousalan koulutus, hänet kutsutaan jatkamaan isänsä työtä "neekerikuiskaajana".
Bonbonilla on eksistentiaalinen ongelma: hän haluaa selvittää, kuka oikeastaan on ja miten tulla siksi, joka on.
Bonbonin yhteiskunnallinen vaikuttaminen alkaa, kun Dickensin kaupunki yllättäen katoaa kartalta. Sen olemassaolo ikään kuin unohdetaan kaikissa virallisissa yhteyksissä. Bonbon valmistaa ensimmäiseksi uuden tienviitan poistetun tilalle. Siitä alkaa paikallisen väestön herättely.
Seuraavaksi Bonbon kiinnittää entisen tyttöystävänsä kuljettamaan bussiin kyltin, jonka mukaan yksi bussin penkeistä on varattu vain valkoisille. Hän myös lavastaa keskeneräisen rakennustyömaan pian avattavaksi vain valkoisille suunnatuksi oppilaitokseksi. Rotuerottelun nostaminen näkyväksi saa aikaan yllättäviä vaikutuksia yhteisössä. Paradoksaalisesti segregaatio yhdistää mustan yhteisön. Dickensin yläkoulun värillisten oppilaiden oppimistulokset alkavat parantua kohisten kilpailun uhan edessä.
I'm a farmer, and farmers are natural segregationists. We separate the wheat from the chaff. I'm not Rudolf Hess, P. W. Botha, Capitol Records, or present-day U.S. of A. Those motherfuckers segregate because they want to hold on to power. I'm a farmer: we segregate in an effort to give every tree, every plant, every poor Mexican, every poor nigger, a chance for equal access to sunlight and water; we make sure every living organism has room to breathe.
Paikkakunnan pikkujulkkis, lapsitähtenä Little rascals -televisiosarjassa maineensa luonut Hominy Jenkins, pestautuu nyt vanhoilla päivillään orjaksi Bonbonin tilalle. Orjuus on puhtaasti symbolista, mitään työtä Hominy ei tilalla suostu tekemään. Hän kuitenkin vaatii säännöllistä ruoskimista. Tämän omalle sävyisälle luonteelleen vastenmielisen tehtävän Bonbon delegoi ilotalon dominalle.
Apartheid ei tietenkään voi jatkua loputtomiin huomaamattomasti. Romaani alkaakin siitä, että Bonbon on vastaamassa korkeimmassa oikeudessa syytteeseen orjuuden palauttamisesta. Edeltävät tapahtumat esitetään Bonbonin muisteluna.
Romaanissa on mainioita parodisia kohtauksia ja henkilöitä. Yksi keskeinen henkilö on mustaa tietoisuutta esille nostava Foy Cheshire, joka pitää Bonbonin passiivisuutta luopumisena mustasta identiteetistä. Hänen Bonbonista käyttämänsä nimitys Sellout ('luopuja') on päätynyt romaanin nimeksi. Foy Cheshiren päätyö on amerikkalaisten kirjojen muokkaaminen rotutietoisiksi. Hänen pitkällä julkaisulistallaan ovat muiden muassa teokset Uncle Tom's Condo, The Point Guard in the Rye, The Dopeman Cometh ja The Great Blacksby. Huckleberry Finnissä hän on esimerkiksi korvannut "vastenmieliset n-sanat" (kaikki 219 kappaletta) sanalla soturi ja kaikki orja-sanat sanoilla tummaihoinen vapaaehtoinen.
Romaani kertoo myös Bonbonin suhteesta Marpessaan, Bonbonin tyttöystävään ja huippuälykkääseen bussikuskiin. Suuri osa romaanista menee Marpessan vakuuttamiseen siitä, että hän edelleen on Bonbonin tyttöystävä. Marpessa ei sitä välttämättä tiedä, tai ei ainakaan tiennyt silloin, kun meni naimisiin räppäri MC Panachen kanssa ja hankki lähestymiskiellon Bonbonille.
Romaanin loppu on monessa suhteessa onnellinen. Suureksi ilokseen Bonbon voi todeta, että Dickensin kaupunki on hänen oikeusjuttunsa tuoman näkyvyyden ansiosta palannut television säätiedotuksiin.
Romaanista on kirjoittanut myös Kirjaluotsi.
Paul Beatty, The Sellout. Oneworld Publications 2016. Romaani ilmestyi alun perin vuonna 2015. Kansidesign: Rodrigo Corral. Kansikuva: Matt Buck. 291 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat tervetulleita!